Kirkkoon kuulumaton lapseni haluaa riparille ensi kesänä
Jos hänet konfirmoidaan (ja tietysti kastetaan) samalla, niin tarkoittaako tämä sitä, että hän aloittaa uskonnon opetuksen nollasta yhdeksännellä luokalla? Hän on siis lukenut et:a koko kouluaikansa. Vai miten tämä järjestetään? Onko uskonnon opetus todellakin niin ”leikkiä”, että siihen voi hypätä mukaan ihan ummikkona?
Kommentit (28)
Eihän uskonnon opetus todellakaan ala alusta, vaan siitä yhdeksännen kirjasta. Nuori saa opetusta toki seurakunnassakin, jos tahtoo ja käy tilaisuuksissa. Lisäksi meidän seurakunnan työntekijöiden kanssa voi aina keskustella näistä asioista.
Tervetuloa rippikouluun
Kirkon nuorisotyöntekijä
Kaste tehdään ennen konfirmaatiota, ei samalla. Leirillä opetellaan vaan tietyt rukoukset ulkoa. Eipä siinä sen kummempaa.
Rippikoulun voi kavereiden kanssa käydä, eikä silti välttämättä tarvitse osallistua konfirmoimiseen (koska sitä ennen vaaditaan kaste). Uskonnon opetuksesta en tiedä. Mahtaako koulu edes saada tietoa lapsen kirkkoon liittymisestä, jos sitä ei sinne kerrota. Voisi näinollen jatkaa et:ssä. Mietin vain että mitä se koululle kuuluu, jos onkin liittynyt kirkkoon.
Riparilla ja ET:n myötä hänellä pitäisi olla riittävät valmiudet uskonnon tunneille. Ylioppilaskirjoitukset voisi olla ehkä liian haastavat nyt heti, mutta niihin ehtii sitten lukea, jos uskonto/uskonnot alkaa kiinnostaa.
Haluaako riparille vaan sen takia, että saa juhlat ja lahjoja? Kysypä lapsesi motiivia siihen ripariin paremmin, menee vaan lauman mukana..
Vierailija kirjoitti:
Eihän uskonnon opetus todellakaan ala alusta, vaan siitä yhdeksännen kirjasta. Nuori saa opetusta toki seurakunnassakin, jos tahtoo ja käy tilaisuuksissa. Lisäksi meidän seurakunnan työntekijöiden kanssa voi aina keskustella näistä asioista.
Tervetuloa rippikouluun
Kirkon nuorisotyöntekijä
No sehän mua just huolestuttaa, että ne toiset on lukeneet uskontoa 8 vuotta ja sitten minun lapseni pitäisi omata yhtäkkiä nuo samat tiedot! Pelkään, että tällä on vaikutusta päästötodistuksen keskiarvoon. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Jos hänet konfirmoidaan (ja tietysti kastetaan) samalla, niin tarkoittaako tämä sitä, että hän aloittaa uskonnon opetuksen nollasta yhdeksännellä luokalla? Hän on siis lukenut et:a koko kouluaikansa. Vai miten tämä järjestetään? Onko uskonnon opetus todellakin niin ”leikkiä”, että siihen voi hypätä mukaan ihan ummikkona?
Olet nyt ymmärtänyt väärin, riparilta ei valmistuta uskonnon opettajiksi.
Uskonto on reaaliaine, niin kuin historia, biologia tai se et. Kunkin vuoden kurssiin kuuluu se, mitä kirjassa lukee. Sen kun osaat, niin saat hyvän numeron. Ei tunnustuksellinenkaan uskonnonopetus ole kuin matematiikka tai kielet, joissa edetään taitotasoissa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän uskonnon opetus todellakaan ala alusta, vaan siitä yhdeksännen kirjasta. Nuori saa opetusta toki seurakunnassakin, jos tahtoo ja käy tilaisuuksissa. Lisäksi meidän seurakunnan työntekijöiden kanssa voi aina keskustella näistä asioista.
Tervetuloa rippikouluun
Kirkon nuorisotyöntekijä
No sehän mua just huolestuttaa, että ne toiset on lukeneet uskontoa 8 vuotta ja sitten minun lapseni pitäisi omata yhtäkkiä nuo samat tiedot! Pelkään, että tällä on vaikutusta päästötodistuksen keskiarvoon. Ap.
Yhdeksännen luokan uskonto on aika pitkälti maailmanuskontoihin tutustumista, eli aivan samaa lukuainetta kuin kaikki muutkin, ei mitään syvä mietiskelyä luterilaisen uskon spiritualismista. Se tulee kuvioon vasta teologisessa tai sitten amk:ssa, eli huolehdit ihan syyttä suotta. Jos lapsesi menestyy lukuaineissa muutenkin niin pärjää siinäkin kyllä.
Olisin enemmän huolissani siitä, että lapsesi saa riittävän hyvän ja laajan kuvan luterilaisuudesta ennen rippileiriä, varsinkin jos aikoo kastetta pyytää. Se kasteopetus on huolehdittava seurakunnan puolesta. Itse antaisin kyllä luettavaa ja tutustuttavaa ennen rippileiriä, mutta jokainen työntekijä huolehtii näistä omalla tyylillään. Minä koen sen tärkeäksi, että nuori oikeasti tietää ja tuntee, mihin kastetta pyytää. Varsinkin jos koti ei ole luterilainen. Kummitkin on sitten mietittävä jos kasteen haluaa.
Terveisin
Kirkon nuorisotyöntekijä
Vierailija kirjoitti:
Kaste tehdään ennen konfirmaatiota, ei samalla. Leirillä opetellaan vaan tietyt rukoukset ulkoa. Eipä siinä sen kummempaa.
Viime kesänä oman lapsen leirillä kaste suoritettiin siellä leirin aikana yhdelle kirkkoon kuulumattomalle. Oppivelvollisuus lähtee siitä 9 luokasta ei aiemmasta.
Ja toinen kysymys, voiko alle 15-vuotias liittyä uskontokuntaan, mihin kumpikaan hänen vanhemmistaan ei kuulu? Maistraatin sivuilla on ristiriitaista tietoa enkä löytänyt selvää vastausta, mutta siellä sanotaan näin:
”15 vuotta täyttänyt lapsi voi huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä.”
Itseäni jäi harmittamaan kun rippikoulu jäi käymättä lapsena, jos nyt olisin saanut valita niin olisin valinnut toisin.
uskonto on ehkä helpoin aine koko koululaitoksessa, ihan lukioon saakka tosin siellä joutuu pänttäämään jotain buddhalaisuuden 7 salaisen tien askeleita
mutta uskonasioissa en kääntyisi kirkkohapatuksen puoleen, hehän höpöttävät aina sitä lapsikasteen armoa ja kirkkoon kuulumista muka pelastavana riittinä, mikä ei ole totta, mutta jospa riparilla hän saa kuulla tosi evankeliumia
Kyllähän uskonto on koulun helpoin aine, mitään ei tarvitse varsinaisesti osata, kunhan ulkoa opettelee. Meillä lapsi vaihtoi kasilla et:n uskontoon, koska et-tunnille olisi pitänyt jäädä normikoulupäivän jälkeen, eikä kodin ohi kulkevia busseja enää mennyt silloin, olisi pitänyt odottaa tunti ja lopuksi kävellä muutama kilsa pysäkiltä. Ei kyllä ollut mitään vaikeuksia, ysi tuli ja siinä se pysyi. Ja ei todellakaan mitenkään erityisesti panostanut uskontoon, mutta luki kyllä läksyt ja kertasi kokeeseen. Eri asia, jos pitäisi aloittaa ysillä jonkun oikean aineen, vaikka matikan opiskelu. Lukiossakin opiskeli sitten uskonnon, koska oli kuulemma niin paljon helpompaa kuin et, jossa piti jatkuvasti miettiä ja pohtia.
Vierailija kirjoitti:
Haluaako riparille vaan sen takia, että saa juhlat ja lahjoja? Kysypä lapsesi motiivia siihen ripariin paremmin, menee vaan lauman mukana..
Tai sitten haluaa kavereiden kanssa leirille jos vaikka on kuullut kuinka moni on leireillä viihtynyt.
Ihan ymmärrettävää tuon ikäisellä.
T: kirkon työntekijä
Vierailija kirjoitti:
Kaste tehdään ennen konfirmaatiota, ei samalla. Leirillä opetellaan vaan tietyt rukoukset ulkoa. Eipä siinä sen kummempaa.
No kristinuskon perusasiat siellä opetetaan, ei pelkkiä rukouksia ulkoa ladeltavaksi.
hyv kun kaikki uskoontulleet riparilaiset kastettaisiin samalal upotuskasteella, se on ainoa oikea tapa tulla uskoon,
uskonratkaisu sitten upotuskaste ja eroaminen kirkosta = tässä tie sitä kulkekaa!
Vierailija kirjoitti:
Ja toinen kysymys, voiko alle 15-vuotias liittyä uskontokuntaan, mihin kumpikaan hänen vanhemmistaan ei kuulu? Maistraatin sivuilla on ristiriitaista tietoa enkä löytänyt selvää vastausta, mutta siellä sanotaan näin:
”15 vuotta täyttänyt lapsi voi huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä.”
Tietääkö kukaan tähän vastausta? Lapsi on siis loppuvuodesta syntynyt, eikä ole täyttänyt 15 riparikesänään. Ap
Suosittele tutustumaan prometheus-leiriin. Kaikki, joiden olen kuullut sen käyneen, ovat siitä kertoneet myönteisesti. Ei riparille kannata mennä vain siksi, kun kaveritkin menee ja sitten mummit raahaa lahjarahaa – protussa pääsee keskustelemaan paljon mielenkiintoisempia asioita avarammasta näkökulmasta ja sen jälkeen voi ihan yhtä kivan juhlan järjestää.
Kyllä.