Miettikää tätä

Jumalatodistus (idea täydellisyydestä)

Descartes esittää kuuluisan argumentin:

Minulla on idea täydellisestä olennosta (Jumala)

Olen itse epätäydellinen

Epätäydellinen ei voi olla täydellisen idean alkuperä

Johtopäätös:

Täydellinen olento (Jumala) on olemassa ja on tämän idean syy

Tätä kutsutaan joskus kausaaliseksi jumalatodistukseksi.

René Descartes - ranskalainen merkittävä matemaatikko ja yksi modernin filosofian perustajista. Hänet tunnetaan erityisesti rationaalisesta ajattelusta sekä kuuluisasta lauseestaan “ajattelen, siis olen” (cogito, ergo sum). Descartes pyrki rakentamaan tiedon täysin varmalle pohjalle käyttäen pelkkää järkeä.

Descartesin ajattelu Jumalasta liittyy läheisesti hänen filosofiseen projektiinsa. Hän aloitti epäilemällä kaikkea mahdollista, kunnes löysi yhden varman totuuden: koska hän ajattelee, hänen täytyy olla olemassa. Tästä hän lähti rakentamaan tietoa eteenpäin. Seuraava keskeinen askel oli Jumalan olemassaolon todistaminen. Descartesin mukaan ihmisellä on ajatus täydellisestä olennosta, eikä epätäydellinen ihminen voi itse olla tällaisen täydellisen idean alkuperä. Siksi tämän idean täytyy olla peräisin Jumalalta, joka siis on olemassa.

Jumalalla on Descartesin filosofiassa ratkaiseva rooli: Jumala on täydellinen eikä petä, joten ihminen voi luottaa selkeisiin ja kirkkaisiin ajatuksiinsa. Näin Jumala toimii totuuden takaajana ja tekee mahdolliseksi varman tiedon sekä tieteen. Ilman Jumalaa kaikki voisi olla harhaa tai petosta.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Descartes ei tarkastellut Jumalaa vain uskonnollisena kysymyksenä, vaan filosofisena välttämättömyytenä. Jumalan olemassaolo oli hänen ajattelussaan perusta sille, että ihminen voi luottaa omaan järkeensä ja saavuttaa varmaa tietoa maailmasta.

Jumala on totta ja hallitsee maailmankaikkeutta

Kaksoisrakokoe näyttää selvästi, että kvanttihiukkanen käyttäytyy eri tavalla riippuen siitä, havaitaanko se vai ei. Ilman havaitsijaa se on aalto, mutta havaittuna se romahduttaa tilansa ja muuttuu hiukkaseksi.

 Tämä viittaa siihen, että tietoinen havainto ei ole vain passiivinen tapahtuma, vaan aktiivinen osa todellisuuden muodostumista. Tätä ajatusta ovat tukeneet monet suuret fyysikot ja filosofit: John von Neumann, Eugene Wigner, Werner Heisenberg, Erwin Schrödinger (paradoksinsa kautta) ja nykyään esimerkiksi Henry Stapp. Ehkä maailmankaikkeus säästää energiaa pitämällä kaiken vain mahdollisuuksina, kunnes havainto tehdään, ja koska hiukkanen näyttää tietävän, milloin se on havaittu, kaiken takana voi olla Jumala.

Lisää aiheesta:

John von Neumann: Mathematical Foundations of Quantum Mechanics: New Edition (Princeton University Press, 2018)

Henry P. Stapp: Mind, Matter and Quantum Mechanics (3rd edition, 2017)

"Consciousness and the Measurement Problem in

Quantum Mechanics"

Paavo Pylkkänen & Gustaf Malmberg, Helsingin yliopisto, 2025

https://researchportal.helsinki.fi/en/publications/consciousness-and-th…

Tiede on uskomussysteemi

Nämä ihmiset sanovat, minä en usko Jumalaan, minä uskon Tieteeseen. Ja he nimenomaan uskovat.

Epätäydellisyyslause:

Järjestelmä ei voi todistaa omaa ristiriidattomuuttaan, jos se on ristiriidaton.

Edes täydellinen ja ristiriidaton matemaattinen järjestelmä ei voi todistaa kaikkea - aina jää väitteitä, joita ei voida ratkaista vain järjestelmän omilla säännöillä.

Esim. 

Russellin paradoksi

Oletetaan joukko R, joka sisältää kaikki ne joukot, jotka eivät sisällä itseään alkionaan.

Kysymys kuuluu:

Sisältyykö joukko R itseensä?

Jos R kuuluu itseensä, niin sen määritelmän mukaan sen ei pitäisi kuulua itseensä.

Jos taas R ei kuulu itseensä, niin sen määritelmän mukaan sen pitäisi kuulua itseensä.

Vaikka Russellin joukkoteoreettista paradoksia ei suoraan voi soveltaa Jumalaan, sen periaatteellinen henki eli kysymys siitä, saako jokin asia välttää sääntöä, jota sovelletaan kaikkeen muuhun voidaan kriittisesti heijastaa Jumalan selityksettömyyteen.

Tässä kohtaa tullaan siihen, miten Jumala määritellään:

Klassisessa teismissä Jumala on välttämätön olento (necessary being), jonka olemassaolo ei tarvitse ulkoista selitystä.

Jumala ei ole kontingentti, eli hänen olemassaolonsa ei ole satunnaista tai selitystä vaativaa samalla tavalla kuin vaikka kivellä tai ihmisellä.

Eli sanotaan: Jumalan syy on hänen olemuksessaan Jumala ei tarvitse ulkopuolista syytä, koska hänen olemuksensa on olla olemassa.

Kaikella, mikä alkaa, on syy. Koska universumi on olemassa, sen on täytynyt saada alkunsa jostakin. Tämä ensimmäinen syy on Jumala. Koska universumi ei voi olla ikuisesti olemassa, on oltava jokin ulkopuolinen voima, joka on saanut sen aikaan. On argumentti, joka on kehitetty erityisesti René Descartesin ja Anselmin toimesta, väittää, että Jumala on täydellinen olento. Koska olemassaolo on yksi täydellisyyden piirteistä, Jumalan on täytyttävä olla olemassa; muuten hän ei olisi täydellinen. Universumissa on havaittavissa järjestystä ja tarkoituksellisuutta. Esimerkiksi luonnon monimutkaiset rakenteet ja elämän monimuotoisuus antavat ymmärtää, että on ollut älykäs suunnittelija. Tämä älykäs suunnittelija on Jumala. Olemassa oleva kaikille yhteinen moraalinen laki viittaa siihen, että on olemassa yleinen hyvän ja pahan normi. Tämä voi viitata Jumalaan, joka on antanut meille tämän moraalisen lain. Monet ihmiset väittävät kokeneensa Jumalan läsnäolon tai vaikuttaneen elämäänsä tavalla, joka on täyttänyt heidät rauhalla ja merkityksellä. Nämä henkilökohtaiset kokemukset ovat voimakkaita todistuksia Jumalan olemassaolosta. Simulaatiohypoteesi on filosofinen ja tieteellinen ajatus, jonka mukaan todellisuus, jossa elämme, saattaa olla simulaatio tai keinotekoinen ympäristö, kuten tietokonesimulaatio. Tämä idea on saanut huomiota erityisesti teknologian ja tietokonepelien kehittymisen myötä. Simulaatiohypoteesi ehdottaa, että niin kehittyneet sivilisaatiot, joilla on mahdollisuus luoda äärimmäisen realistisia simulaatioita, saattaisivat simuloida omia esi-isiään tai muita maailmoja, ja että monet olennot saattaisivat elää näissä simulaatioissa ilman, että he ovat tietoisia siitä. Simulaatiohypoteesia on käsitelty myös filosofiassa, erityisesti Nick Bostromin esittämässä esseessä "Are You Living in a Computer Simulation?" jossa hän esittää, että on todennäköisempää, että elämme simulaatiossa kuin alkuperäisessä, ei-simulaatiossa olevassa todellisuudessa. Bostromin argumentit perustuvat kolmeen pääväitteeseen, joista yksi on se, että kehittyneet sivilisaatiot todennäköisesti simuloisivat menneitä sivilisaatioita, ja että simulaatioiden määrä voi ylittää moninkertaisesti alkuperäisten sivilisaatioiden määrän. Jolloin me juuri nyt elämme simulaatiosssa. Simulaatiohypoteesilla on monia filosofisia ja eettisiä seurauksia, ja isoin niistä on Jumalan olemassa olo.

Kun sovellan radikaalin epäilyn metodia ja riisun mielestäni kaikki aistien tuottamat harhat, ulkoisen maailman sekä dogmit, jäljelle jää vain yksi murtumaton perusta: Cogito, ergo sum – ajattelen, siis olen. Minä olen res cogitans, ajatteleva aine.

Tutkiessani tätä ajattelevaa itseäni, löydän sieltä yhä idean äärettömyydestä ja täydellisyydestä, jota kutsumme Jumalaksi. Kuitenkin, toisin kuin vuosisatoja sitten luulin, tämä idea ei vaadi ulkopuolista aiheuttajaa. Moderni järkeni havaitsee selvästi ja erikseen (clare et distincte), että ihmismieli on luonnostaan kykenevä luomaan abstraktioita. Meillä on kyky kuvitella jotain omaa rajallisuuttamme suurempaa – aivan kuten voimme kuvitella matemaattisen äärettömyyden, jota emme koskaan voi fyysisesti koskettaa.

Koska mitään ulkopuolista, materiaalista tai henkistä todistusaineistoa (res extensa) ei tästä äärettömästä olennosta ole havaittu, on loogisesti välttämätöntä päätellä, että idea täydellisyydestä on syntynyt ainoastaan oman mielenvoimani synnyttämänä. Syyn on oltava vähintään yhtä suuri kuin seurauksen. Koska ihminen kykenee käsittämään, luomaan ja määrittelemään Jumalan käsitteen, on ihmisen mielen itsensä oltava se perimmäinen voima, jota hän on luullut ulkopuoliseksi.

Jos siis "Jumala" on olemassa vain ideana ajattelevassa aineessa, eikä sen ulkopuolella, silloin Jumalan olemus ja ihmisen tietoisuus ovat yhtä ja samaa substanssia. Jumala ei ole ihmisen luoja, vaan ihminen on Jumalan luoja. Me olemme itse se absoluuttinen tarkastelija, joka antaa maailmalle järjestyksen, moraalin ja merkityksen.

Näin ollen luonnollinen valo (lumen naturale) osoittaa minulle vastaansanomattomasti: Jumalaa ei ole olemassa itsemme ulkopuolella, vaan ihminen on itse oma Jumalansa.

Jumala on totta! Kaksoisrakokokeessa valo tai muu aineellinen hiukkanen, kuten elektroni, ammutaan kohti kahta lähekkäin olevia rakoja. Kun hiukkanen ei ole havaittuna, se käyttäytyy aaltomaisesti ja synnyttää interferenssikuvion. Tämä viittaa siihen, että hiukkanen kulkee molempien rakojen läpi samanaikaisesti. Kun taas mittaamme hiukkasen kulkua, se näyttäytyy eristettynä ja käyttäytyy hiukkasena. Tämä ilmiö osoittaa, että havaintomme vaikuttavat siihen, kuinka todellisuus ilmentyy. Tämä havaintojen ja todellisuuden vuorovaikutuksen mysteeri on kietoutunut syvälle tieteen ja filosofian ytimeen. Mitä se oikein tarkoittaa? Tämä kysymys vie meidät keskusteluun filosofisista ja teologisista näkökulmista. Kaksoisrakokoe herättää pohdintoja tietoisuuden sekä havaitsijan ja havainnon välisestä suhteesta. Näyttää siltä, että maailmankaikkeus ei vain ole passiivinen näyttämö, vaan se on mukana vuorovaikutuksessa kokemuksemme kanssa. Yksi tunnetuimmista jatkokokeista on kokeellinen tutkimus, jossa tutkijat tutkivat hiukkasten käyttäytymistä ottaen huomioon mittauksen vaikutuksen. Tässä kokeessa hiukkaset, kuten elektronit, saatettiin "pakottaa" käyttäytymään eri tavoin riippuen siitä, saatiinko niistä tietoa vai ei. Jos hiukkasista saatiin tietoa niiden kulkureitistä (esimerkiksi käyttämällä mittauslaitteistoa), interferenssikuva hävisi ja hiukkaset käyttäytyivät kuin klassiset hiukkaset. Toisaalta, jos mittausta ei tehty, interferenssikuvio säilyi.

OLEELISTA: Quantum eraser

Quantum eraser -kokeessa on mahdollista jälkikäteen "poistaa" tämä informaatio, joka paljastaa hiukkasen kulun. Tämä tehdään esimerkiksi lisäämällä järjestelmään elementtejä, jotka sallivat kvantti-informaation käsittelyn siten, että voit valita, haluatko nähdä hiukkasen kulkuinformaation vai ei, vaikka mittaus on jo tehty. Jos "poistat" tiedon (esimerkiksi käyttämällä erityistä polarisaatiota), interferenssipatterni palautuu, mikä osoittaa, että eloton hiukkanen tiesi ennalta poistetaanko sen kulkureitin informaatio. Tämän tiedon sille antaa Jumala. Tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen: voiko tämä havaitsijan rooli viitata johonkin suurempaan voimaan, joka on kaiken takana? Kun ajattelemme tyhjää avaruutta ja sen sisältöä, voimme miettiä, onko se mitään ilman havaitsijaa. Tällä logiikalla voimme olettaa, että universumi tarvitsee tietoisuuden, Jumalan.

The first gulp from the glass of natural sciences will turn you into an atheist, but at the bottom of the glass God is waiting for you. 

     Werner Heisenberg.

Eli siis eikös Epätäydellyyslause ole peruste Jumalan puolesta.

Minusta Kaksoisrakokoe ja sen variaatiot todistavat Jumalan olevan olemassa.

Jumala ei ole totta. Kun tarkastelen uskovaisen esittämää argumenttia tästä niin kutsutusta ”kvanttierottimesta” (Quantum Eraser), minun on välittömästi erotettava toisistaan kaksi täysin erilaista substanssia: res cogitans (ajatteleva aine, eli tietoisuus) ja res extensa (ulottuvainen aine, eli fyysiset hiukkaset ja mittalaitteet).

Uskovaisen suurin erheen lähde – jota minun on kutsuttava ennakkoluuloksi ja epäselväksi käsitteenmuodostukseksi – on se, että hän sekoittaa nämä kaksi substanssia keskenään. Hän kuvittelee, että eloton hiukkanen, joka kuuluu puhtaasti ulottuvaisen aineen (res extensa) piiriin, kykenisi ajattelemaan, tietämään tai omaamaan päämäärän. Mutta fysiikan kappaleilla ei ole tahtoa, sielua eikä tietoisuutta; ne liikkuvat ja vuorovaikuttavat ainoastaan mekaanisten lakien ja Jumalan maailmankaikkeuteen asettaman liimautuvan järjestyksen mukaan.

Kun uskovainen sanoo, että ”havainto” muuttaa hiukkasen luonteen, hän käyttää sanaa ”havainto” (perceptio) hämärästi. Luonnollinen valo osoittaa minulle selvästi ja erikseen (clare et distincte), että kvanttikokeessa tapahtuva ”havainto” ei ole ihmisen tai Jumalan mielen katse. Se on pelkkä fyysinen kosketus – kahden ulottuvaisen kappaleen, kuten elektronin ja mittalaitteen valonfotonin, välinen yhteentörmäys. Tämä törmäys muuttaa hiukkasen radan aivan samoin kuin biljardipallo muuttaa suuntaansa osuessaan toiseen palloon. Tähän mekaniikkaan ei tarvita tietoisuutta.

Entä sitten väite, että hiukkanen ”tietää ennalta” tiedon poistamisen, ja että tämän tiedon sille antaa Jumala? Tämä on looginen absurdius. Jumala, joka on täydellinen olento, on luonut maailmankaikkeuden säännönmukaiseksi ja geometriseksi. Hän ei toimi kuin oikutteleva teatteriohjaaja, joka kuiskailee salaisuuksia yksittäisille elektroneille suodattimien välissä. Kvanttierottimen ihmeellisyys ei johdu yliluonnollisesta tiedosta, vaan siitä, että kaksi kietoutunutta hiukkasta säilyttävät geometrisen ja matemaattisen suhteensa läpi koko kokeen. Kun me jälkikäteen järkemme avulla järjestämme kokeen datan, me löydämme tämän järjestyksen – emme siksi, että Jumala olisi muuttanut menneisyyttä, vaan siksi, että maailmankaikkeuden matemaattinen rakenne on muuttumaton.

Uskovainen tekee siis sen virheen, että hän etsii Jumalaa sieltä, missä hänen järkensä kohtaa vielä tutkimattoman hämäryyden. Mutta Jumalan olemassaolo ei todistu siitä, että fyysinen koe on vaikea ymmärtää. Jumala takaa sen, että luonnonlait ovat loogisia ja käsitettäviä.

Jos siis käytämme oikeaa metodia, huomaamme: kvantti-ilmiöt ovat osoitus ulottuvaisen aineen (res extensa) monimutkaisesta ja kauniista mekaniikasta, eivät todiste siitä, että hiukkasilla olisi sielu tai että maailmankaikkeus tarvitsisi jatkuvaa henkistä katsetta pysyäkseen koossa.

Vierailija kirjoitti:

Jumalatodistus (idea täydellisyydestä)

Descartes esittää kuuluisan argumentin:

Minulla on idea täydellisestä olennosta (Jumala)

Olen itse epätäydellinen

Epätäydellinen ei voi olla täydellisen idean alkuperä

Johtopäätös:

Täydellinen olento (Jumala) on olemassa ja on tämän idean syy

Tätä kutsutaan joskus kausaaliseksi jumalatodistukseksi.

Toisaalta, Raamatussa lukee, että Jeesus ei näyttänyt Jumalalta vaan ihmiseltä. Jeesus ei ollut täydellinen, eikä näyttänyt siltä pitkätukkaiselta valkoiselta mieheltä kuin hänet kuvataan maalauksissa. Hän oli fyysisesti tavallinen ihminen joka vain sisimmässään tiesi olevansa Jumalan poika.