Vanki (tai vankina joskus ollut), mitä ajattelet kun näet ikkunasta ulkona vapaana liikkuvia ihmisiä?

Länsimaisen oikeuskäsityksen kulmakivihän on että rangaistuksen suoritettuasi olet vapaa aloittamaan "puhtaalta pöydältä". Näitä kommentteja lukiessa huomaa että tavallisen kansalaisen mielessä kosto elää iänkaikkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Länsimaisen oikeuskäsityksen kulmakivihän on että rangaistuksen suoritettuasi olet vapaa aloittamaan "puhtaalta pöydältä". Näitä kommentteja lukiessa huomaa että tavallisen kansalaisen mielessä kosto elää iänkaikkisesti.

No on se sellainen pala henkilöhistoriaa ettei sitä kannata kaikille mainita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja siis ylläkuvatun kaltainen vapaudenmenetys tuli siitä kun menin kertomaan homekämpän takia sairastumisesta ja siihen liittyvistä monista oireista. Oli niin typerä temppu kun olin jo päässyt muuttamaan ja ne homeläiskien peittämät tavarat heittänyt pois ja vointi oli parantunut huimasti ja ei oikeastaan ois ollu mitään tarvetta lääkärille.

Menin vaan kertomaan menneistä oireista ja pyysin että tutkisivat että nyt on kaikki kondiksessa verikokeet yms. ja siinä samassa sitten elämä mullistui ihan uudella tavalla. 3 kk pakkohoitoa ja sen jälkeen mitä se teki minäkuvalle muutenkin herkässä vaiheessa elämää, kavereiksi niitä mt-potilaita ja lähti niinsanotusti elämä ihan uusille urille sen jälkeen ja vuosia myöhemmin nyt kun katsoo taakse niin kieltämättä vaikutus hyvin vahvana yhä. En suosittele herkemmille noita "hoitoja"

Menit lääkäriin kertomaan homeen aiheuttamista oireista ja jouduit suljetulle? Ihan kun tässä jäisi nyt jotain yksityiskohtia kertomatta...

No pari asiaa selvennykseksi. 2010 vuonna virallinen suhtautuminen aiheeseen oli vielä vähän erilaista.

toisekseen, osastolle sisäänjoutumista edesauttoi se että olin juuri eronnut tämän vaikean elämäntilanteen takia pitkästä parisuhteesta ja asian realisoitua tyhjän asunnon muodossa  soitin murheissani  kaverille, vuodatin sitä miten murheellista kun perheenjäsenen ja elämänkumppanin menetti ja siihen päälle vielä tavarat ja on tyhjässä kämpässä..enpä tiennyt vielä mistä valitin..

Soitin lähinnä seuran vuoksi että ois tehnyt jotain  mun kanssa mutta hänellä ei ollut aikaa siihen ja keksi että kannattaa mennä juttelemaan sairaalan päivystykseen että ne on kivoja ja piristää sua ja lupasi tarkistaa että miten sinne pääsee ja soittaa takasin. No kohta mulle soittikin joku hoitaja ja kertoi että kaveriltani kuuli minusta ja pääsenkö seuraavana päivänä. 

Menin sinne itseasiassa tämän entisen kumppanini kanssa ja oli ihan leppoisa olo. Ihmettelin kyllä asetelmaa, siellä oli lääkäri ja hoitaja ja jotenkin arvioivan oloisesti tarkkailivat mua. Sanoin että kun on oli ehtinyt niin pitkään olla niin monenlaista oiretta niin ois vaan kiva jos vois katsoa kaikenlaiset labrakokeet että on kaikki kunnossa nyt vaikka olo onkin jo parempi. 

He kertoivat että voidaan ottaa verikokeet, että mennään osaston puolelle tekemään se. Ja kun sisään pääsin niin tuplaovet sulkeutuivat ja multa tultiin pyytämään puhelin avaimet lompakko pois. Olin ällikällä lyöty mitä ihmettä ja sanoin että hei, tulin labrakokeisiin. "joo niinhän ne kaikki, tuossa sun huone". 

Ei tajunnut vieläkään mitä siinä tapahtuu ja istuttiin siellä eksän kanssa huuli pyöreänä. Hoitaja sanoi että kokeet otetaan huomenna, ja jäisin sinne yöksi. Molemmat siinä sitten alettiin sanoa että ei, voidaan tulla autolla huomenna sitten, ja hoitaja sanoi hakevansa lääkärin.  Uusi lääkäri tuli sinne ja totesi tuimana että "jäät tänne halusit sitä tai et, olemme saaneet huolestuttavan soiton läheiseltä".

Jälkeenpäin selvisi että ilmeisesti tämä kaveri oli tapaamisen varausta varmistaakseen kertonut pelkäävänsä mun tekevän itselleni jotain ts. itsetuhoisuutta...sinänsä hyvin epälooginen skenaario ihmiseltä joka tuli sairaalaan sen takia että halusi tarkistaa terveydentilansa olevansa kunnossa.

No, tällaisestahan pitäisi selvitä helposti kun asian oikea laita selviää?? No ei tälläkertaa! 

Seuraavana aamuna tapasin uuden osastonlääkärin ensikertaa joka sitten hallitsee niitä potilaita jotka ovat osaston puolelle joutuneet. Hän sanoi että on selkeää etten ole itsetuhoinen mutta että tällaiset homeesta sairastumiset ja oireilut ovat nyt itseasiassa se huolestuttavampi tekijä, että ei niistä voi tulla kuin nuhaa ja sellaista, ja teki pakkohoitopäätöksen "jotta saadaan sun elämä kuntoon". 

ja hyvin suoraan sanottiin että olen siellä niin kauan kunnes mun harhat ovat kaikonneet ja päästävät mut sillä ehdolla että vanhempani pitävät huolta että kaikki vanhat homekämpän tavarat tuodaan uuteen asuntooni ja he tarkkailevat että mulle ei tule ongelmia tai tuovat mut takas osastolle. 

No, valitsin pienemmän tuntuisen pahan ja vakuutin voivani hyvin ja että "ollut vaan varmaan stressiä!" ja pääsin pois parissa viikossa sovituilla ehdoilla ja uusi asunto täytettiin vanhalla roinalla. Viikko meni kun alkoi taas ne hengenahdistukset ja ihottumat ja kivut ympäri kroppaa ja ei siinä sitten muuta kuin vaihdoin maisemaa. No, vanhemmat tottelivat vaan auktoriteetteja ja pian  mut sitten vietiin takas osastolle ja lekuri sanoi jo valmiiksi että toinen kerta onkin sitten pidempi keikka. Eivät enää uskoneet mua ja muutaman viikon kuluttua paikan vapauduttua lähettivät isompaan mielisairaalaan tarkempia tutkimuksia varten. Siellä oli sitten juuri alkanut kesälomat joten eka kuukausi vain odottelua. Sitten alko ne kyselyt ja tutkimukset ja sitä korostettiin että sieltä pääsee kun ei enää "usko harhoihin". Joten sitä peliähän sitä sit oli pelattava ja pari kuukautta kun olin vakuutellut ja harkinnut joka sanaani ja ilmettäni että ymmärrän että oli vain stressiä ja kiitos hyvästä hoidosta niin päästivät sitten pois. 

se pakkohoito, vapauden menetys, se että sun jokaista elettä ja sanaa analysoidaan ja sen takia sun pitää harkita kaikkea jatkuvasti, uudenlainen sosiaalinen ympäristö, entisten tuttavien suhtautumisen muuttuminen pakkohoitopotilaan statuksen saaminen, terveydenhoitojärjestelmän ihmisten suhtautumisen muuttuminen, uudet ystävät siitä maailmasta,  sen parin kuukauden shown vaikutus omaan psyykeeseen ja itsetuntoon, ne on isoja juttuja. Siinä itseasiassa huomasi että aivopesin itseni siinä samalla kun jouduin vapauden saadekseni kieltämään ne oireet ja muut asiat mitä oli ja menin asumaan kämppään missä sairastuin. Seuraavat kuukaudet meni oikeasti vähän itsetuhoisesti näiden uusien kaverien kanssa eikä tajunnut miksi on vaan kipeä, viinaa ja lääkkeitä sekasin jotain ihan hullua aiemmin kunnolliselta ja tarkalta kaverilta.  Ei ollut kiva kokemus

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein pahinta oli pakollinen jatkuva yhdessäolo muiden vankien kanssa, ei yksityisyyttä, ei omaa rauhaa, ei yksinäisiä kävelyretkiä, ei tuntikausien kirjan lukemista.

Iltaisin oli nälkä, ellei ollut rahaa kanttiiniostoihin.

-terveisin: noin v.2000 naisten osastolla ollut, Turku ja Hämeenlinna

Tämän takia varmaan tappaisin itseni jos olisin joutumassa vankilaan. Ihmettelen ettei vankien itsemurhia tapahdu enemmän.