Miten valmistella 3-. ja 7-v. lapsia vaarin lähestyvästä syöpäkuolemasta :( ?

se on. Eli pappa on vanha ja sairas ja lääkäritkään ei voi enää auttaa. Joten hän tulee kuolemaan. Hautajaiset sitten vasta kun ne ovat, niissä lapselle selviää aika paljon. Itke lastesi nähden jos itkettää ja kerro miksi olet surullinen ja että kaipaat kuollutta pappaa. Tsemppiä!

Meillä lapset pidettiin asiassa koko ajan mukana. Aluksi emme kuitenkaan kertoneet sairauden vakavuudesta. Lapset kuitenkin näkivät kuinka ennen aktiivisesti heidän kanssaan leikkinyt pappa (siis heidän isopappansa) alkoi alkuksi pitää huilitaukoja leikissä, sitten vain katsella leikkiä ja lukea sohvalla. Seuraavaksi pappa ei jaksanut hoitojen takia lukeakkaan ja meille alkoi hiljalleen selvitä syövän levinneisyys ja kuoleman olevan edessä. Pikkuhiljaa aloimme puhua etenkin vanhemmalle kuinka pappa on tosi sairas eikä välttämättä parannu enää. Pappa alkoi myös muuttua ulkoisesti hoitojen ja syövän seurauksena, hän laihtui ja hiukset lähtivät. Viimein pappa joutui sairalaan, jossa myös kävimme lasten kanssa. Sielläkin lapset näkivät papan heikkenemisen, ensin pappa jaksoi jutella, viimeisillä kerroilla ei edes herännyt. Silloin puhuimme jo lapsille kuinka papan kuolema on vain ajan kysymys ja helpotus papalle. Aikaa syövän toteamisesta papan kuolemaan kesti viisi kuukautta (lapset siis tällöin 3- ja 6-v).



Kova paikka papan kuolema silti oli etenkin isommalle lapselle, jota pappa suorastaan jumaloi. Pienempi ei niinkään tuntunut vielä asiaa ymmärtävän. Itkimme yhdessä isomman lapsen kanssa ja annoimme hänen itkeä, rankka oli etenkin ensimmäinen päivä ja hautajaiset. Siunaustilaisuuden isompi itki koko ajan, mutta muistotilaisuudessa oli pirteämpi. Asiasta on nyt kulunut kaksi vuotta ja edelleen molemmat muistelevat rakasta pappaa. Myös toinen iso-isovanhempi on tämän jälkeen kuollut, rankkaa sekin. Toisaalta uskon, että näin lapseni oppivat käsittelemään menetyksiä ja huomaavat, että itkun jälkeen elämä jatkuu, vaikkakin rakkaita kaivaten. Minä en halunnut enkä voinut sulkea lapsia yhden elämän olennaisen osan ulkopuolelle. Joskus he joutuvat asian kuitenkin kohtaamaan, toivottavasti he näin oppivat pitämään kuolemaa sinä mitä se, luonnollisena elämän osana. Näin siis meillä toimittiin.

Viime keväänä mieheni 95-vuotias pappa meni yllättäen todella huonoon kuntoon. Ei jaksanut oikein syödä, anemiakin puhkesi ja tästä johtuen oli hyvin väsynyt. Tapanamme oli pappa käydä katsomassa aina sunnuntaisin samalla, kun vanhemmillani virailimme. Palvelukoti, missä pappa oli ja toi mummolla, kun olivat samassa kaupungissa.



Ensimmäisellä kerralla, kun tyttö näki papan valittavan sängyssä pelästyi melko tavalla, kun oli tottunut siihen, että pappa istuu olotilassa pyörätuolissansa ja juttelee meidän kanssa.



Selitimme sitten pikku hiljaa papan viimeisten viikkojen aikana tytölle, että pappa on nyt todella kipeä ja vanha ja voi olla kohta pappa menee taivaseen.



Ainakin tärkeää papalle oli viimeiseen asti kävimme hänen tykönänsä. Tunnisti meidät kuitenkin viimeiseen asti.



Toivon, että teki käytte pappaanne nyt paljon katsomassa näinä viimeisnä aikoina. Voiko kuitenkin käänne parempaan tapahtua tuossa syöpäasiassa?

" ensin täällä ei olla, sitten synnytään, ollaan vauvoja, lapsia, aikuisia, vanhoja ja kuollaan ja sitten taas ei olla" . Ei ahdistuneesti, vaan lähinnä toteavasti. Puhetta on ollut kuinka kukat kukkivat ja kuihtuvat. Mummun vanha 18-v. koira kuoli äskettäin. Yhdelle isovanhemmalle tuli äskettäin myös syöpä-dg, mutta jatko on vielä avoin. On läheisin ollut lapsillemme.