minkälaisia ajatuksia teissä herättää pienen lapsen/vauvan poikkeava ulkonäkö

Jos on oikein paha epämuodostuma, saatan ehkä hieman " kavahtaa" tai siis tietyllä tavalla yllättyä. Kyllähän kaikenlainen poikkeavuus aina hieman herättää huomiota ja kiinnostaakin.



Suhtaudun muuten kyllä ihan ymmärtävästi, sillä itsekin olen hieman " poikkeava" . Lisäksi siskoni on CP-vammainen, että en ole ennakkoluuloinen.

Lapsen kanssa tarvittaessa juttelen ihmisten erilaisuudesta. Ja sekin juttelu vain jos lapsi kysyy/ihmettelee asiaa. Ja ihan reilusti juttelen eli en ' sano että puhutaan kotona' .

mutta en ole ennakkoluuloinen ja suhtaudun kyllä erilaisiin vammoihin kuitenkin mielestäni ihan reilusti ja avoimesti.

lapsille sanoisin (ja olen jo sanonutkin) että ihmiset ovat kaikki erilaisia ja kaikki on kavereita!

joten en osaa ap, suhtautua asiaasi objektiivisesti. Olen muualtakin palanut ja siitä jonkin verran myös koulukiusattu, joten olen opettanut lapsilleni että erilaisuus on yksilöllistä ts. jokainen " virhe" tekee meistä yksilöllisen, uniikin kappaleen. Esim oma tyttäreni on hyvin ylpeä mansikkaluomestaan eikä halua sen koskaan katoavan tai poikani ei halua luopua kuopparinnastaan vaan pitää siitä.

Olemme keskustelleet lapsieni kanssa että meitä on isoja ja pieniä, eri värisiä, nopeita juoksijoita sekä ihmisiä jotka eivät kävele, yms. Kaikki ovat tärkeitä ja arvokkaita, erillaiset ihmiset omaavat erillaisia ominaisuuksia joista mikään tai kukaan ei ole toisia parempi. :) Nähtäväksi jää mikä on kasvatukseni arkielämän sovelluksen tulos. Toivottavasti hyvä...

Isäni on invalidi, joten ovat tottuneet jonkinasteiseen erilaisuuteen.

Mutta ei se sitä tarkoita, että jään säälimään ja kummastelemaan ja tuijottelemaan uteliaana pientä ihmistä.



Ja eikö muuten olekin hassua, kuinka nopeasti kaikenlaisia " virheitä" ei sitten enää näekään ihmisessä? Mun miehellä on kasvoissa tavallaan sellainen tosi epäsymmetrinen " kauneusvirhe" , tullut vauvana, ja muistan että se oli musta tosi silmiinpistävä, kun ensin tapasin miehen, mutta pian jo en edes tajunnut, mitä ihmiset tarkoittivat, jos puhuivat siitä. Nykyään en oikeasti huomaa sitä kuin jos näen miehen peilikuvan (kun silloinhan se epäsymmetrisyys näkyy toisella puolella ja yhtäkkiä näyttää tosi kummalliselta). Samoin kävi, kun tuttava sai huulihalkiolapsen. Se kolo ylähuulessa suljettiin kun lapsi oli ihan pieni, mutta kyllä se jätti kasvoihin jälkensä, ja siihen tottui kuitenkin ihan samantien, ja tyttö näytti ihan " tavalliselta" .

Sen minä olen opettanut/opetan lapsilleni:)

Joku ei pysty kävelemään,joku ei näe tai kuule. Yhdellä on ruskea tukka ja toisella vaalea. Toisen iho on musta ja toisen vaalea. Toinen uskoo eri jumalaan/jumaliin kuin toinen. Toinen on iso ja toinen pieni...

Paljon eroavaisuuksia, mutta yksi yhteinen asia: Me kaikki ollaan yhtä arvokkaita!