Onko muita jotka kuormittuvat ihan tolkuttomasti sosiaalisesta kanssakäymisestä (esim. töissä)?

Kyllä. Introverttina ihmisenä kun vastailee päivässä esim 30 puheluun niin työpäivän jälkeen olo on aivan täysin uupunut.

On, mutta minulla johtuu ihan jännittämisestä ja kehnoista verbaalisista taidoista. En aina löydä sanoja ja joudun pinnistelemään keskustellessani. Jännistys ei auta yhtään, vaan vielä pahentaa asiaa.

Kokeili mieluummin jotain rentoutusta, joogaa tai muuta. Käy hierojalla. Jos olet kuormittunut niin liikunnasta stressaaminen ei auttane.

mulla kans ja olen sosiaalityöntekijä... 

aargh, olenpa minä kans alan mennyt valitsemaan.

Toivon, että tämä siedätyshoito auttaa.

Joo. Olen sosiaalisten kanssakäymisten jälkeen ihan raato, enkä jaksa oikein tehdä mitään. Ja jollain tavalla tykkäänkin nähdä ihmisiä (enemmän tuttuja kyllä), mutta väsähdän silti.

Vierailija kirjoitti:

mulla kans ja olen sosiaalityöntekijä... 

aargh, olenpa minä kans alan mennyt valitsemaan.

Toivon, että tämä siedätyshoito auttaa.

Lisäys vielä, että

sitten muistankin eräänpsykologin, joka on vielä onnettomampi kuin minä ja siellä se vaan työelämässä porskuttaa. Tosin se on mies ja miehille hyäksytään sosiaalinen kömpelyys paremmin

Sananmukaisesti työskentelen ihmisen iholla henk.koht.avustajana viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia päivässä ja illat ja viikonloput menevät palautumiseen.  Haittaa kyllä sosiaalista elämää, koska ei vain jaksa yhtään ihmisiä vapaa-ajalla muutoin kuin pakosta.  Työpäivinä saa olla liiankin kanssa sosiaalinen.

Sitä kutsutaan introvertin krapulaksi. Itsekin kuulin tuon termin vasta äskettäin. :D Joo, mulla on ihan sama. Tosin vaihtelee kausittain, kuinka pahaa "krapula" on ja kuinka nopeasti se tulee.

Enpä oikeastaan. Olen salivastaava ruokalassa, jossa käy arkisin reilu tuhat asiakasta päivässä ja olen kuin kotonani siellä ihmisvilinässä.

Minä! Mä en kertakaikkiaan pysty edes keskittymään avokonttorissa, oikeasti ihan kamalaa. Ja kahvitauot sitten oma lukunsa. Porukka nauraa katketakseen eri vitseille ja mä en yhtään kuulu porukkaan.

Mä kyllä periaatteessa viihdyn ihmisten seurassa vaikka tarvitsen myös omaa aikaa, mutta esim sellainen töissä tauoilla vaan höpöttämisen takia höpöttäminen ja tyhmille jutuille hirnuminen ärsyttää. Joo, jutella voi ja pitääkin, mut ei tarvi huutaa eikä vaan jauhaa jotain vaan ollakseen äänessä. Pahin on työkaveri joka huutaa tauoilla vaan jotain, ihan mitä vaan mieleen tulee, pääasia että on äänessä.

Vierailija kirjoitti:

Sananmukaisesti työskentelen ihmisen iholla henk.koht.avustajana viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia päivässä ja illat ja viikonloput menevät palautumiseen.  Haittaa kyllä sosiaalista elämää, koska ei vain jaksa yhtään ihmisiä vapaa-ajalla muutoin kuin pakosta.  Työpäivinä saa olla liiankin kanssa sosiaalinen.

Minä tein ennen samaa työtä. Lopulta totesin, etten jaksa enää sitä, että kaikki voimat menevät työstä selviytymiseen, eikä mihinkään muuhun jää enää energiaa. Sosiaaliset tilanteet imevät minut ihan tyhjiin. Pääsin onneksi opiskelemaan uutta alaa. Nyt olen jaksanut välillä nähdä kavereitanikin.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä periaatteessa viihdyn ihmisten seurassa vaikka tarvitsen myös omaa aikaa, mutta esim sellainen töissä tauoilla vaan höpöttämisen takia höpöttäminen ja tyhmille jutuille hirnuminen ärsyttää. Joo, jutella voi ja pitääkin, mut ei tarvi huutaa eikä vaan jauhaa jotain vaan ollakseen äänessä. Pahin on työkaveri joka huutaa tauoilla vaan jotain, ihan mitä vaan mieleen tulee, pääasia että on äänessä.

Kylläpä meni jankkaamiseksi, kun tuli kaksi kertaa sama asia vähän eri sanoin.

En myöskään jaksa ihmisiä jotka ei ymmärrä huumoria ellei ensin mainitse että kertoo vitsin. Eli ei mitään kevyttä läppää voi heittää niinkun "normaaleissa" työpaikoissa vaan jutut on tosi raskaita.

Tykkään lapsista, mutta lapsikontaktien jälkeen uuvuttaa.

Kun surin kuollutta läheistä, ihmisjoukot ympärillä tuntuivat uuvuttavilta ja palautuminen saattoi kestää pari päivää. Nyt olen palautunut siitä.

Täällä yksi lisää. Kaupan kassalla työskennelleenä ihme kyllä en kuormita lainkaan koska silloin kanssakäyminen on pintapuolista ja kevyttä. Muuten sitten oman alan kesätöissä naisvaltaisella toimistoalalla kahvitauot pahimpia kun pitää muka nauraa muiden jutuille ja yrittää olla messissä. En edes halua sano siellä mitään kun ounastelen heti kun katseet kääntyvät minuun.

Suorittavana perfektionistina myös toisten tuuraukset pahoja kun saa jälkikäteen kuulla mikä mennyt pieleen ja plääplää. Tuo jännitys vie kaikki mehut.

Toinen asia on etten osaa vastata oikein ja napakasti tilanteessa vaan alan kotona sitten miettimään miten olisi pitänyt vastata ilkeämmälle tai kritiikkiä antavalle. Tuommoinen itsesyytteli vie yöunetkin kun ketuttaa ettei osannut puolustautua ja lyödä luuta toisen kurkkuun.

Joo. Juuri tänään oli koko päivä parinkymmenen ihmisen porukassa, ja vaikka pääosin oma tehtävä oli vain kuunnella ja vastata pariin kysymykseen, niin olen nyt kotona ihan poikki ja yhtä aikaa on sellainen "jännitystärinä" päällä, ettei pysty edes heti rentoutumaankaan.

tää kissa kiittää ettei tarvi tehä vähään aikaan töitä.yök.

Mulla aspergerista diagnoosikin. En ole koskaan ollut työkykyinen. Kun tapaan jonkun, olen jotenkin toimintakyvytön monta päivää. Sängystä ylös nouseminenkin on jo rankkaa. Tykkään kyllä ihmisistä, enkä ole ujo. Mua ei pelota. Väsyn vain jotenkin liikaa. Olen koittanut siedättää itseäni, muttei se auta. Puoli tuntiakin pistää mun pään sekaisin. Toleranssi on vain vähentynyt iän myötä. Suku on täynnä metsään vetäytyneitä erakkoja.

Se taitaa olla geeneissä.