Miten te muut jaksatte töissä ja arjessa tähän vuodenaikaan?

Mun mielestäni tää aika on ihanaa. Ihmiset on pikkujoulu meiningeissä, on tunnelmallista, itsenäisyyspäivä Suomi 100v, joulu ja uusivuosi lähenee :)

Jaksaisin hyvin, mutta se ottaa päähän, että täytyy olla tekemisissä juuri sen työpaikan jatkuvan juoruajan, pahanpuhujan kanssa.

En vain ymmärrä, että miksi suoltaa tuota.

On nyt savustanut kaksi työntekijää ulos. Kuinka arvokas työpaikalle on tälläinen työntekijä? Työteholtaan tavallinen, säheltäminen ei tuota tulosta vaikka näyttää tekevältä. Ei huono, mutta ei loistava.

Käytän ruokatunnin tekemällä rivakan kävelylenkin, jotta saan olla hetken ajan päivänvalossa.

Muutoin teen niin kuin kroppa ja pää vaatii: nukun enemmän, syön suklaata, luen viltin alla kirjoja. Keväällä kun valoa alkaa olla enemmän ja yleinen vireystaso nousee, alan taas liikkua enemmän.

Ei ahdista yhtään, kun ei ajattele, että pitäisi olla yhtä virkeä ympäri vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Pidän hyvää huolta sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnista. Syön säännöllisesti ja terveellisesti ja harrastan liikuntaa vähintään 4 kertaa viikossa, vaikkei aina niin huvittaisikaan.  

Noidankehä. Pakkoliikunta vähentää henkistä hyvinvointia.

Yli kahden viikon joululomaa odottamalla jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eka syksy/talvi mun elämässä näin aikuisiällä kun ei masenna tähän aikaa vuodesta. Kiitos masennuslääkityksen! Ihana tajuta viimein että tämmöstä elämää muutkin elää, tasaista ja hyvää mieltä koko ajan :) Näin sen pitääkin olla.

No eikä elä. Olet vain huumannut itsesi tilaan jossa ei vit*ta,vaikka aihetta olisikin. Kyllä ihan terveillä,onnellisillakin ihmisillä vaihtelee mieliala päivän mukaan. Ei onnellisuus sitä tarkoita että aina on kivaa!

Tuo on kyllä totta, kokemusta on! En suosittele lääkkeitä kuin tosi pahassa masennuksessa. Jäin koukkuun ja oli vaikea oppia elämään ilman lääkkeitä omin avuin. Tuntuu erityisen hyvältä kun huomaa jaksavansa hyvin panostamalla elintapoihin, ei sotkemalla aivokemiaa kemiallisilla aineilla, silloin tietää että kaikki on oikeasti kunnossa, mielialalääke on kuin särkylääke, poistaa oireita muttei hoida sitä ongelmaa. Nykyään tunnen kaikki tunteeni sellaisina kuin ne on ja tiedän mistä mikäkin johtuu.

Ei tarvitse vaatia itseltä liikoja. Hyväksykää se jos väsyttää!

Töissä jaksaa hyvin.

Kotona yksin ei viitsi mitään.

Herätys 5.30, töihin sairaalaan 6.45, raportti 7.30, pois 15.30, nukkumaan 20.30.

Himassa telkkua ja suihku.

Ei tässä paljoa jaxa..

Sama vika, mikään ei huvita ja tämä syksy masentaa erityisesti.

6.00 herätys ja pimeessä töihin. 15.30 aikaan kotiin kun on jo ihan hämärää. Lounaspaikkaan tulee pieni kävely, jolloin ehtii nähdä millainen keli ulkona on. Kyllä vituttaa. Työhuoneeni valkoinen tiiliseinä ei ole mukava, vein alkuviikosta kynttelikön. Huoneessa ei ole ikkunaa ulos.

Pari viikkoa jaksoin kuntopyöräillä töitten jälkeen ja kyllä sellainen piristää heti, mutta jo valmiiksi täysin flaatti kun tulee töistä, turha aloittaa kuntoilla. Ja pimeällä minua ei ulos saa. Tarviin sen päivänvalon.

Täällä eteläosassa Suomea tämä pimeys on pahempi, mitä tuolla pohjoisessa, jossa lumi valaisee maisemaa.

Karkki on kyllä maistunut ennätyshyvin tään syksyn aikana.

Helposti selviän masentumatta. Joka vuodenajalla ja säällä on omat ominaispiirteensä. Täytyy vaan sovittaa tekemisensä ja olemisensa niiden mukaan. Kyllähän pimeys, märkyys ja kylmyys masentaa, jos jää sitä surkuttelemaan.

Sanoisin, että selviäminen on silkka asennekysymys.

Vierailija kirjoitti:

Monet sanovat, että liikunta piristää. Miksei se piristä minua? En saa liikunnasta kerta kaikkiaan yhtään mielihyvää, en suorituksen aikana enkä sen jälkeen. Päinvastoin tunnen itseni sen jälkeen yleensä entistä väsyneemmäksi. Mistä tämä voi johtua?

Minä olen ,huomannut että se piristää vain jos saa myös kunnolla nukuttua. Jos on univaje ei liikuntakaan piristä samallalailla.

Tähän aikaan jaksaa parhaiten. Kun on pimeää, kylmää ja märkää, lämpimässä ja valoisassa toimistossa jaksaa ihan hyvin. Toista on kesähelteellä, kun ikkunasta näkyy vihreä luonto, auringon paiste ja ulkona tietää olevan lämpimämpää kuin sisällä. Vähemmästäkin on motivaatio kateissa ja haluaisi lomalle.

Nyt kun lapsi on jo yläkoululainen, niin nautin syksystä tosi paljon. Lapsen kanssa joutui ulkoilemaan ja pukemaan pilkkopimeässä ihan yliväsyneenä. Lapsella oli koko ajan vauhti päällä, vaikka itse olisi vaan kaivannut talviunia.

Nyt voi vaan töiden jälkeen olla ja rentoutua. Nytkin lojutaan pojan ja miehen kanssa sohvalla yhdessä, mutta kaikki puuhailee omiaan. Pelailee, katsoo telkkaria, lukee kirjoja yms. Juodaan glögiä kynttilän valossa. Ulkoilen ja käyn salilla viikonloppuisin, arkisin keskityn ainoastaan työntekoon ja henkiseen hyvinvointiin. Olkaa armollisia itsellenne näin kaamosaikaan!

Työkavereita ja läheisiä kun seuraa, niin ne näyttävät väsyvän ja masentuvan, jotka eivät osaa elää siinä hetkessä, jossa ovat. Vain "auringonpaiste" on ok olo ja sitä odotetaan: Sitku paistaa, sitku on etelänmatka, sitku on loma jne. Niitä odotellessa väsyttää ja masentaa niin että tuskin jaksaa unelmoida paremmasta.

Voi olla, että fysiologiassamme on jotain eroja. Mutta ennen kaikkea eroa vaikuttaa olevan ajattelutavassa

en ole jaksanut edes takkia riisua tänään enkä meikkejä pestä yöksi viikkoon, suoraan viltin alle töistä joka päivä.

Kyllähän pimeys väsyttää, mutta ei masenna, enää. Nykyään syön D-vitamiinia 100 mg/päivä, ja fiilis on hyvä. Urheilen ja ulkoilen, jos huvittaa, en ota mitään paineita mistään. Suunnittelen kaikkea kivaa tekemistä (musaharrastus, konsertteja, ystävien tapaamisia jne.) ja nautiskelen elämästä. Välillä lököilen verkkareissa sohvalla glögiä juoden, kivaa sekin. Tai pelailen lapsen kanssa. Vuodenajoilla on tietty funktio, talven funktio on lepo. Kun hyväksyy sen eikä yritä tempoilla sinne tänne kuten kesällä, elämä on hyvää.

Keväällä kesällä ja syksyllä olen paljon luonnossa, puuhastelen puutarhakasvien kanssa, kuljen ulkoilmatapahtumissa, tapaan paljon kauempana asuvia ystäviä ja nautin pimeästä. Kuntoilua harrastan ulkona.

Syksyn pimeinä iltoina vetäydyn lempinojatuoliini, luen paljon, kuuntelen musiikkia. Kutsun ystäviäni illallisille ja vastavuoroisesti nautin heidän antimistaan. Käyn yksin ja ystävien kanssa teatterissa, konserteissa ja näyttelyissä. Joskus ulkomailla lähinnä kaupunkilomilla. Kun oikein myrskyää, menen ulos johonkin suojaiseen koloon nauttimaan tuulen kohinasta tai meren aaltojen jyskeestä. Ja kirkkaina iltaöinä tiiraan ja kuvaan revontulia ja tähdenlentoja. Päivällä bongaan ja kuvaan hienoja pilviä, haloja ja muita luonnon ihmeitä. Pimeä ilta laavulla nuotion piirissä on aivan mahtavaa. Jos sää ei salli lenkkeilyä tai hiihtoa, käyn uimassa tao salilla tai joogaan kotona.

Ja, on perhe ja mies jakamassa tätä kaikkea. Lapset oikein hinkuvat tuuleen ja tuiskuun nuotiolle. Kiitos kaupungille ulkoilupaikoista. Mies kalastaa kavereineen niin kauan kun vedet ovat sulana. Siikaa tulee juuri nyt hyvin, todellista luomuruokaa. Talvella pitävät verkkoja jään alla.

Lapsia kuskataan tietty harrastuksiinsa ja pelireissuille.

Ihana kun meillä on erilaisia vuodenaikoja. Nauttikaa niistä.

Paljon unta ja syksyllä aloitettu uinti. Hieman helpottaa oloa kun kastaa itsensä järveen missä vesi on +2. Ilman tuota harrastusta vaan makaisin sisällä, kun ei saa vaan lähdettyä muuten ulos.

Urheilu piristää. Myös teatteri/konserttikäynnit tuo mukavaa odotusta arjen keskelle. Kannattaa kokeilla uusia juttuja, vaikka uutta urheilulajia tai ihan vaan uusia ruokia.