Kohdun limakalvon paksuuntuma
Kävin elokuussa gynellä sekaisin olevien vuotojen takia. Löytyi munasarjakysta (joka oli lokeroitumaton mutta melko suuri, 5cm) ja gyne totesi kohdun limakalvon okevan paksuuntunut, 12 mm. Kierron vaiheesta oli tuolloin vaikea sanoa mitään, koska pitkän vuotovälin jälkeen oli vuotanut enemmän tai vähemmän jo useamman viikon. Sain Primolutit 3 kk:ksi, joilla vuodot tasaantui, eli nyt kaikki ok. Kontrolli on vuodenvaihteessa, ja jäi mieleen, että gyne puhui pipella-näytteestä (joka on kuulemma kivulias!) jos limakalvo edelleen paksu. Nyt kun olen asiaa googlettanut, niin on tullu mieleen, että onkohan toi 12 mm kovin paha? Te, kenellä ollut vastaavaa, auttoiko Primolut, vai pitikö ottaa näyte? Ikää mulla kohta 45, eli vaihtarit kolkuttelee varmaan. Ei synnytyksiä, ja pelottaa toi näytteenotto ihan järjettömästi!!!
Kommentit (35)
Limakalvon paksuntumaa on useimmilla tuossa iässä kun ei se hormonitoiminta toimi ihan kuin nuorena että sieltä vuodon myötä kaikki tyhjenisi. Useimmiten ei ole mitään vakavaa eikä hoitoa tarvitsevaa ja siinähän ne limakalvot sitten kuivettuu kun menopaussi tulee.
Sitä lähinnä mietin, että milloin tuo näyte on tarpeen ottaa? Ei kai sitä ihan rutiinisti kuitenkaan oteta? Onkohan tuo elokuinen 12 mm paha paksuus (tietty vaikea sanoa kun kierto sekaisin...)
Ap.
Ihmiset kokevat kivun varmasti eri lailla, ja lääkäritkin ehkä toimivat eri tavoin. Itselläni on alhainen kipukynnys, mutta silti pipellenäytteen otto ei varsinaisesti sattunut. Asiaa auttoi, että oli todella taitava ja empaattinen gyne, joka koko ajan selosti, mitä tapahtuu.
Ja joka tapauksessa vaikka se joillakin ilmeisesti vihlaiseekin, se on nopea juttu ja pian ohi.
Mistä syistä teillä on tuo näyte otettu? Onko limakalvo ollut kuinka paksu? Onko seurattu miten pitkään/säännöllisesti?
Ap.
2 kertaa otettu. Viimeksi sattui kovasti, vv.t jo kuivattaneet limakalvoja.
Ekalla kerralla ei sattunut.
Jos vielä joudun, otan rauhoittavan.
Kyselin eilen keskustelussa https://www.vauva.fi/keskustelu/3027213/jatkuvat-menkat apuja omaan vaivaani ja nyt törmäsin tähän.
Millaisilla oireilla sinulla tuo alkoi? Entä näetkö samankaltaisuutta tuossa tekstissäni?
Kiitos jo etukäteen :)
Mulla oli jotenkin tälleen: ensin ei kuukautisia tullut jotain 3 kuukauteen ja sitten alkoi runsas vuoto, joka ei pysynyt siteessä kuin pari tuntia. Parin viikon jälkeen menin gynekologille, joka määräsi jotain hormonia kuurin pillereinä ja otti pipelle- näytteen. Ei sattunut oikeastaan ollenkaan.
Sitten vuoden päästä oli epäsäännöllisiä vuotoja, mutta ei sillä hetkellä, kun menin taas gynelle. Otti pipelle-näytteen ja tällä kerralla se sattui. Lääkäri sanoi, että silloin aiemmin oli kohdun kaulakanava vähän auki, joten siksi ei sattunut. Nyt se oli kiinni, kun näyte otettiin. Mutta kyllä sen hetkellisen kivun hyvin kestää. Vähän enemmän se sattuu kuin papa-näyte.
Kirjoitin viestit 9 ja 10, en aiempia. Mulla siis tuo vuoto vaan jatkui erittäin runsaana ja siksi menin gynekologille.
9 jatkaa: kannattaa otatuttaa tuo näyte. Sillä varmistetaan, ettei siellä ole mitään huonolaatuisuutta.
8:lle vastauksena, että mulla varmaan eri tilanne, kun vaihdevuodet taitaa olla tuloillaan lähivuosina. Mulla jäi ensin yhdet menkat välistä, seuraavatkin oli tosi niukat, mut sitten n. 2 vkoa edellisistä alkoi yhtäkkiä tosi runsas vuoto. Ei kipuja, vaikka yleensä on. Vuodon määrä vaihtelu, mut kesti jotain 3-4 vkoa, jolloin tilasin gynen. Ultrassa löytyi tuo kysta, ja sitten tosiaan tuo kimakalvon paksuuntuma 12 mm. En tajunnu kysyä tarkemmin, mutta gyne vaan mainitsi että jos ei asetu niin pitää ottaa se näyte. Sain Primolut-kuurin 3 kk, ja vuoto lakkasi heti kun sen aloitin, ja tuon jälkeen menkat on tulleet säännöllisesti Primolutin käytön aikana. Siksi mietin, että oiskohan tuo limakalvo asettunu, kun mutään ylimääräisiä tai pitkiä vuotoja ei ole sen jälkeen ollu. Kysta tuntuu edelleen (ei kipeä, mut tiedän että se on siellä), sekin pelottaa että mitä sille pitää tehdä. En ole synnyttäny ja muutenkin olen ollu tosi terve kaikin puolin. Pelkään toimenpiteitä ihan kamalasti!
Ap.
Itse ainakin nimenomaan halusin että näyte otetaan. Gyne varoitti että voi sattua, ja sanoi että jos en kestä, jätetään kesken.
Mutta mieti vaihtoehtoa: syöpä, joka jää löytymättä, se on se pahin.
Eikä missään nimessä ole pahin tutkimus mitä olla voi. Ei kestä kauan.
Ap vieläkin kyselee, että mistä syystä teillä on päädytty tuon näytteen ottoon? Onko vuoto edelleen jatkunut? Ja miten paksu limakalvo?
Minä kävin taannoin gynellä pitkittyneen vuodon takia, ja todettiin paksuuntunut kohdun limakalvo (en muista nyt paksuutta.) Gyne suhtautui asiaan vakavasti, ja pipellanäyte otettiin välittömästi. Sain lyhyen Primolut- kuurin, jotta kohtu tyhjenee, ja sen jälkeen Primolut Nor-reseptin maininnalla, että niitä täytyy syödä vaihdevuosiin saakka ellen ota hormonikierukkaa (ja vaihdevuosien jälkeenkin kohtu täytyy tyhjentää säännöllisesti ettei tule syöpää). Sain aikamoisen luennon siitä, kuinka paksuuntunut limakalvo on kohtusyövän merkittävä riskitekijä (hyperplasiaa on neljää eri muotoa, joista osa on hyvänlaatuista ja osa ikävämpää sorttia).
Puolen vuoden jälkeen otettiin uusi pipella ja sen mukaan limakalvo oli normaali. Sen verran kuitenkin pelästyin, että nyt minulla on hormonikierukka. Olen myös 45 v.
Pipella sattui kyllä mutta vain hetken. Kivun kyllä kestää, oli sellaista epämiellyttävää vihlontaa, mutta vain joitakin sekunteja. Itse valitsen mieluummin sen, kuin epätietoisuuden ja pelon siitä minkälaista solua siellä limakalvossa kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap vieläkin kyselee, että mistä syystä teillä on päädytty tuon näytteen ottoon? Onko vuoto edelleen jatkunut? Ja miten paksu limakalvo?
Ap, limakalvon paksuuntumassa ei ole kyse pelkästään paksuudesta, vaan myös siitä miten ne lisääntyneet solut siellä kasvavat. On simplex- muotoa, joka ei käytännössä kasvata syöpäriskiä merkittävästi, ja complex- muotoa, joka kasvattaa syöpäriskiä enemmän tai vähemmän merkittävästi. Tämä tilanne selviää vain pipella- näytteellä.
Voihan olla että kontrollissasi näkyy että limakalvo on ohut ja näyttää normaalilta, eikä gyne näe tarvetta näytteelle. Mutta jos paksuuntumaa edelleen on, kannattaa se näyte ehdottomasti ottaa.
Joo, toki tuo täytyy tutkia, jos edelleen näyttää siltä. Olen vaan lukenut noita limakalvon paksuuksia nyt (ilman ammattitaitoa) ja mietin, että mistä syystä noita näytteitä päädytään ottamaan. Ei kai niitä nyt ihan rutiinisti kuitenkaan kaikilta oteta? Edelleen maallikkona mietin, että kai jotain normalisoitumista on tapahtunut, kun vuodot on nyt Primolutilla olleet säännölliset ja kaikin puolin normaalit. Myönnän, että olen säikky noitten tutkimusten suhteen. Tämä asia on ollut mielessä useita kertoja päivässä nyt jo kohta 3 kk. Ikää tulee ja sitä myöten vaivoja, mutta en silti haluaisi elää elämää, jossa vaan koko ajan tutkitaan ja pelätään pahinta.
Mulla oli hirvittävät vuodot, ei mitkään siteet riittäny. Sitten todettiin myös tuo limakalvon paksuuntuminen ja mulla otettiin näyte kohdusta, nimeä en muista, varmaan tuo sama näyte. Lääkäri teki sen varovasti, kohdunsuun kohta on se, missä se vihlaisee mennessään läpi kohtuun. Mä sain lääkkeeksi hormoonikierukan, johon olen ollut erittäin tyytyväinen. Ikää mulla on nyt 45.
Tuon näytteen suhteen on sitten aivan täysin eri juttu kivulloisuuden puolesta onko synnyttänyt tai synnyttämätön. Synnyttäneillä useimmiten kipu ei ole erityisen pahaa, moni kuvaa kuukautiskipumaiseksi tai vähän papa-kokeen ottoa kovemmaksi. Sen sijaan synnyttämättömällä kokeen ottamiseksi kohdunkaulaa täytyy keinotekoisesti laajentaa ja useimmilla se sattuu kyllä valitettavasti melkoisesti. Kannattaa ottaa esilääkitykseksi reseptivapaita kipulääkkeitä, esim. ibuprofeenia 400-800 mg ja parasetamolia gramman verrran.
No vähän enemmän se sattuu kun normi papakoe mutta ei siinä kivusta huuda. Minulla otettiin näytepaloja myoomista eikä siihen kuollu.