Mä olen epäonnistunut äitinä. Tai sitten mun lapset ovat poikkeuksellisen kammottavia.

Ap, sillä teinillä on siis vakava fyysinen sairaus? Miten se mahtaa liittyä hänen henkiseen tilaansa? Onko hänellä vertaistukea sen fyysisen sairauden kanssa? Tai yleensäkään vertaistukea? Vanhemmat on usein liian läheisiä, pitää olla joku muu aikuinen jolle puhua ilman mitään paineita. Kuulostaa todella siltä että jotain on pielessä, jos kerran kotiolot ja kasvatus on ok, rajat ja rakkaus. Teini-iässä aivot taantuu aika pahasti, ja teini saattaa menettää kyvyn lukea toisten kasvojen ilmeitä, kun teineille tutkimuksessa näytettiin erilaisia ihmisten ilmeitä, suurimman osan teinit tulkitsivat vihaksi, esim. surun tai pelon.

Puhutteko nuorelle suoraan teidän omista tunteistakin? Sanotte kuinka raskasta teillä on hänen takiaan, mutta että rakastatte häntä ja haluatte hänelle hyvää? Se pitää kertoa ihan konkreettisesti, niin että se menee jakeluun, muuten se on kuin jaska jokusen opettajan plääplää plää. Pitää sanoa että sinä löit minua, ja minä en ollut ansainnut sitä mitenkään, ja minua loukkaa se todella paljon. Teini varmasti ajattelee/pelkää sitä, että vanhempien voimat loppuu, ja silti hän testaa niitä voimia koko ajan. Teidän vanhempien pitää hakea itsellenne apua jotta teidän voimat ei lopu, ja sen voi sanoa teinillekin, te olette valmiita tekemään sen hänen eteensä. Suurin pelko on se, että kaikki antavat periksi, kaikki luovuttavat ja moni teini kuvittelee mielessään olevansa pahin mahdollinen ja täysin toivoton tapaus jota ei kukaan voi auttaa. Kysykää teiniltä mitä hän itse ajattelee, mistä tämä kaikki johtuu, ja käsitelkää ne asiat. Toki teini voi olla kertomatta, mutta sanokaa tiukasti että näin ei voi jatkua, jostain päästä pitää asiaa saada purettua.

Vierailija kirjoitti:

Menehän nyt katsomaan peiliin ja vaikka vetelemään ranteet auki niin alkaa elämä helpottamaan ja aikuiset saa jutella rauhassa.

Ihan ohiksena vaan, mutta muistathan poistaa myös itsesi tästä keskustelusta, sillä ethän se sinäkään tuollaisilla itsensä vahingoittamiseen (tai jopa itsemurhaan?) yllyttävillä höpinöillä kovin aikuismaiselta vaikuta. 

Ei ole sikamaista, ettei ymmärrä sitä mitä ei tiedä. Vain jumalan taitoja vanhemmilta vaativa harhainen ja tuskainen ihminen voi aikuisiällään uskoa noin.

Minuakin yritettiin käyttää hyväksi, ja olin ehkä hankalampi kuin tiesinkään sen jälkeen. En menettänyt uskoani vanhempiin sen takia, etteivät he ymmärtäneet mitä on tapahtunut, vaan siksi, etteivät he tehneet mitään, vaikka heillä oli jo syytä olettaa ja olin antanut vihjeitä.

Vaan siltikään en tuota aggressiota ymmärrä. Aggressiivisena leyhyttävät lapset pitäisi pysäyttää ja selvittää tilanne ja antaa apukeinoja hyvinvointiin kaikille. Vanhemmista ei siihen todennäköisesti ole, koska muutenhan ongelmaa ei olisikaan. Eikä se ole käsittämätön ylimaallinen vääryys, vaan itsestäänselvyys. Kaikki eivät voi olla superkasvattajia. Itse asiassa ihmettelen, että niin harvoin lapsia ihan karmeilla tavoilla kohdellaan tässä maailmassa. Niin helppoa olisi häiriintyneiden vanhempien hyökätä lapsiaan vastaan ja laittaa kaikki maailman pahuus näiden viaksi.

Voimia toivon tällekin äidille, ja apuvoimia myös. Muista ottaa taukoja ja lomaa, ja taistele saadaksesi ne. Muista, oma happinaamari ensin.

Niillä ei ole aivot vielä valmiit, joten sinänsä ei ole ihmekään että ovat perseestä.

Itse olin teininä rauhallinen, luulen että myöhemmän elämän mellastukset ovat johtuneet osin siitä että en mellastanut silloin kun olis kannattanut.

Ap: pidä hyvää huolta omasta itsestäsi. Auttamalla itseäsi autat lapsiasi. Jutteluapua saattaa saada ilmaiseksi, mutta akuutissa kriisissä sellainen voi olla turhan raskasta. Tee hyvää kropallesi jos ennätät, sellainen auttaa kestämään kriisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole sikamaista, ettei ymmärrä sitä mitä ei tiedä. Vain jumalan taitoja vanhemmilta vaativa harhainen ja tuskainen ihminen voi aikuisiällään uskoa noin.

Minuakin yritettiin käyttää hyväksi, ja olin ehkä hankalampi kuin tiesinkään sen jälkeen. En menettänyt uskoani vanhempiin sen takia, etteivät he ymmärtäneet mitä on tapahtunut, vaan siksi, etteivät he tehneet mitään, vaikka heillä oli jo syytä olettaa ja olin antanut vihjeitä.

Vaan siltikään en tuota aggressiota ymmärrä. Aggressiivisena leyhyttävät lapset pitäisi pysäyttää ja selvittää tilanne ja antaa apukeinoja hyvinvointiin kaikille. Vanhemmista ei siihen todennäköisesti ole, koska muutenhan ongelmaa ei olisikaan. Eikä se ole käsittämätön ylimaallinen vääryys, vaan itsestäänselvyys. Kaikki eivät voi olla superkasvattajia. Itse asiassa ihmettelen, että niin harvoin lapsia ihan karmeilla tavoilla kohdellaan tässä maailmassa. Niin helppoa olisi häiriintyneiden vanhempien hyökätä lapsiaan vastaan ja laittaa kaikki maailman pahuus näiden viaksi.

Voimia toivon tällekin äidille, ja apuvoimia myös. Muista ottaa taukoja ja lomaa, ja taistele saadaksesi ne. Muista, oma happinaamari ensin.

Kiitos. Juuri tuo viimeinen lause oli se, jonka tarvitsin, jonka olin unohtanut. Olen laittanut lasten edun aina, ihan aina, edelle. Nyt lienee aika ottaa se happinaamari oikeasti esille, ja ihan itseäni varten. Edes pieneksi hetkeksi. Luoja että olenkin väsynyt. 

ap