Uskallatko olla erilainen vanhempi
Olen hämmästyksekseni alkanut huomata, että kiusaaminen ja erilaisuuden huono sietäminen johtuukin tosi paljon vanhempien käytöksestä ja asenteesta, eikä niinkään siitä, että lapset nyt vain ovat julmia (luonnostaan).
Lapselle ostetaan kännykkä, ns. muotivaatteita tms. usein jo ennen kuin lapset edes sanovat taikasanat ' kaikilla muillakin on' . Vanhemmat ikäänkuin jo ennakoivat, ettei vaan meidän lapsi tulisi kiusatuksi. Ei enää uskalleta sanoa, että meillä toimitaan näin, tai meillä ei ole varaa tms.
Eräs äiti juuri kertoi, kuinka lapsi oli aloittanut uuden harrastuksen, ja ekalla kerralla huomasi, että enemmistöllä oli tietyntyyppinen vaatetus siellä päällä. No tämä äiti melkein hysteerisenä säntäämään etsimään samanlaisia ' siistejä kuteita' kuin niillä muilllakin. Vaikka omalla lapsella oli ollut ihan kiva ja asianmukainen vaatetus jo valmiiksi.
Samoin aikuisen naisen valitus ympäristön paineista, kuinka pitää olla sitä ja tätä ja näyttää siltä ja siltä. Täytyy kyllä sanoa, etten itse ole koskaan kokenut mitään paineita ympäristöstä esim. ulkonäköni/pukeutumisen/seksikkyyteni suhteen. (Tosin minulla ei ole pienintäkään tarvetta olla seksikäs työkavereitteni silmissä tai miellyttää heitä ulkonäöllisesti.) Tällainen äiti antaa hyvän esimerkin lapselle siitä, kuinka tärkeää on olla samanlainen kuin muut (ja tietynnäköinen).
Kommentit (14)
Kyllä täällä meidän perheessä uskalletaan olla erilaisia vanhempia.
Kaikkea ei tarvitse lapsella olla,mitä naapurilla on,meillä on kotiintuloajat ja perheessä syödään yhdessä,niin usein kuin mahdollista. Näistä asioista pidetään kiinni vaikka välillä eskarilainen mutiseekin kun muut pojat saavat olla ulkona jne...
Kyllä meillä on monetkerrat kuultu että " miksi ne saa sitä ja miksi meillä on näin?!
Siihen on kyllä auttanut se että mä kerron ihan suoraan mitä varten meillä kyseiset asiat niin hoidetaan.Perille on tähän saakka mennyt,mutta katsotaan kuinka sitten kun tulee kouluunmeno eteen ja kaveripiirit kasvavat.
Tärkeimpänä pidänkin sitä että lapsi omaa hyvän itsetunnon ja saa kannustusta kotoakäsin.Pienissäkin asioissa.
Tietty joskus saisi aikuinen/vanhempi mennä myös itseensä ja miettiä että tarviiko vain saada se oma tahto läpi,vaikka asia ei olisikaan oikeasti niin vakava.
Meillä esimerkiksi tuo kännykkä juttu on ollut puheenaiheena viimeaikoina.
Asiasta ei olla pojan kanssa puhuttu,eikä hän siihen pystykkään vaikuttamaan.Meillä poika matkustelee sillointällöin mummilaan yksin bussilla joten kännykkä niille matkoille olisi ihan turvallinen kapistus.Muuten puhelin olisikin ihan visusti kotona laatikossa odottamassa seuraavaa kertaa tai varapuhelimena kotona jos itse käyn kaupassa ja poika haluisi jäädä kotiin,olisi turvallisempaa..Kun tuota kotipuhelinta ei kerta ole.
Pakkohan se on vaan tottua tähän nykyaikaan jossain asioissa,vaikka monesti ajatellaankin" että ei meidän nuoruudessa" -tyyliin sellaise oli tullut kysymykseenkään..
Erilaisia silti olemme varmasti kaikki..
En mä tiedä onko nykyään enään mitään ns.muotivaatteita.Minusta ainakin se on ihan tavallista massapukeutumista,ja vaatteet ovat niitä mistä lapset pitävät.Mä luulen että ennen oli suuremmat erot muoti/tavisvaatteissa.Nykyään minusta kaikki vaatteet ovat yhtä kauniita ja järkeviä..
Paljon vaikuttaa myös se että kauniita vaatteita saa suht edullisesti juuri henkasta ja maukasta jne. Ne on ihan tavallisia nuorten käyttövaatteita.
ajatellut edes erilaisuutena. Perheissä on erilaisia tapoja ja se on luonnollista.
Ulkovaatteissa pyrin ostamaa lapselle parasta ja käytännöllistä. Sisävaatteet eivät ole " örkkimallistoa" (siis poika on kyseessä), vaan reipasta henkeä. Eikä poikamme noita örkkejä ole huolinutkaan.
Pelejä ei pelata kavereitten kanssa. Tämän ikäisesten pitää osata vielä leikkiä ( ekaluokkalainen), ja kyllähän noita kavereita tuntuu löytyvän, vaikka peli- ja videokielto onkin ystävien käydessä.
Kännykkää emme ole vielä edes ajatelleet, koska tarvetta ei ole. Itseasiassa meillä on miehen kanssa yhteinen kännykkä, mikä on ehkä outoa nykymaailmassa...Kuitenkin on lankapuhelin ja työpuhelimet käytettävissä.
Joskus on poikamme todennutkin ystävälleen, että perheissä on erilaisia tapoja:)
Meillä ainakin esikoinen on jo aika pienestä asti (heti tarhan aloittaessaan eli 3v) hyvin kaveriporukkaa matkiva, ja aina olisi pitänyt olla esim samanlaiset Spiderman lenkkarit kuin kaverillakin, samanvärinen polkupyörä jne. Keräilykortit, kuulapelit ja potkupallo on nyt nyt sitten tulleet kukin kuviin mukaan sitä mukaa kun ovat tulleet " muotiin" välitunnilla. MINÄ vanhempana uskaltaisin kyllä olla erilainen, mutta pojalle moni ihan tavallisesta vähänkin poikkeava juttu (erivärinen takki kuin muilla pojilla, luokkaan saapuminen myöhässä..) tuntuu monesti ihan ylivoimaiselta, ja sääliksi ihan käy. Joten hänen kohdallaan sorrun kyllä huomattavasti useammin valtamakuun (ja yritän samalla häntä vähitellen karaistaa -esim toisessa ketjussa mainitsemani takkijuttu oli oikea erävoitto!), kuin kakkosen kohdalla, joka ainakin nyt 3.5 vuotiaana on täydellinen omien polkujensa kulkija. Häntä ei todellakaan heilauta taaperoiden vaate- tai välinemuoti tippaakaan. Hän esim harjoittelee onnellisena potkulautailua antiikkisella, isopyöräisellä vekottimella (todella makee, itse asiassa...), johon isoveli ei samanikäisenä suostunut koskemaankaan.
Tust huom : Täällä yksi perhe, jossa ei ole ainuttakaan kännykkää... :)
vaikka meillä on kännykät, myös neljäsluokkalaisella, koska meillä ei ole kotipuhelinta. Mutta tytär ei saa kamera,mp3, ja höpönlöpön kännyköitä koska muillakin on. ei todellakaan,ei mulla itsellänkään ole semmosta.
Eikä meillä mennä vaatemaussa valtaväestön mukaan, tyttö pukee päällensä mitä haluaa esimerkkinä mainitaan;farkkujen päälle hame, käsiin säärystimet hihoiksi tai nilkkasukista leikattu varret ja ne käsiin...ja hakaneuloja joka paikkaan. niin ja kaikki vaatteet on erivärisiä eikä soinnu yhteen vaikka kuinka haluaisi!!! (vaikka minä haluaisin)Eikä meillä kuljeta tissitopeissa,minihameissa,lannefarkuissa eikä paidoissa missä olkapäät vilkkaa, onneksi tyttö itse inhoaa niitä.
Ja tän hetken lempikengät on kumpparit!!! eikä kukaan muu hänen luokkalaisistaan voisi laittaa kumppareita. Eikä tyttöä todellakaan kiusata sen takia.
Ja korvakorut hän itse otti pois, koska kaikki luokan tytöt otti rysäyksessä korut korviin, ei halua olla samanlainen...oman tien kulkija todellakin.
Minä kierrätän vaatteet sekä vauvalta että koululaiselta, Ja todellakin hyödynnän kirppareita!!!
Erilaisuus kunniaan!!!!
Lasten vaatteet kaupoissa on jo aikuisten kopioita, mutta pienemmässä koossa tietenkin.
Miksi aikuisten arvomaailma, kiire ja eriarvoistaminen pitää soluttaa jo lapsen elämään. No jollain tavallahan se sinne tulee väkisinkin aikuisen kautta, mutta miksei lasten anneta olla lapsia. Valtaosasta kasvatetaan sellaista kuin naapurin ipanoistakin. Ollaan massaa ja jos poikkeat massasta, tulet kyllä sen huomaamaan.
Minä olin erilainen lapsi ja nuori. Vanhemmat yrittivät ahtaa muottiin ja muotiin, mutta enpäs vain suostunutkaan, ainakaan joka asiassa. Sain osakseni lopulta lähes koko koulun kiusauksen, sekä pojilta että tytöiltä.
Se murskasi itsetuntoni kuoren alta, kuori pysyi tiukkana. Kun lopulta joutui taipumaan samaan kuin muutkin, ei se kiusaaminen loppunut silloinkaan. Vaikka olen nyt aikuisena epävarma itsestäni ja pelkään mennä esim. työhaastatteluihin jne., en siltikään pidä " massasta" .
Nyt omien muksujen kanssa olen huomannut tämän aivan saman kaavan toistuvan edelleen kouluissa. Ja sen, että vanhemmat todellakin ohjaavat lapsiaan olemaan " niinkuin muutkin" .
Tilanne elävästä elämästä koulun joulumyyjäisistä:
Minä: " oletkos vähän ihana" (sanoin pojalleni hymyillen)
Toisen pojan äiti: " alku on hyvä, mutta jättäisin sen lopun pois" (sanoi minulle hymyillen poikani kuullen!)
Poikani on erilainen. Ei halua pukeutua niinkuin kaikki muutkin ja on muutenkin omintakeinen. Opettajan kehotuksesta ollaan ravattu jo psykologilla ja neurologilla (jotka totesivat pojan olevan vain ikäistään kypsempi, ei ollut ADHD:tä tai aspergeria). Tottakai kaikki muut vanhemmat tietävät, että ollaan käyty tutkimuksissa (opettaja on lörppö), mutta tuskin tietävät tuloksia.
Totuus kuitenkin on, että suurinosa - korostan; Suurinosa (ei kaikki) - vanhemmista on syypäitä lasten tilanteeseen. Osansa syystä saa koululaitos, jossa opettajat tekevät työtä surkealla palkalla ja joutuvat kaitsemaan 30 lapsen luokkia vanhempien kovien kasvatusvaateiden alla. --> yksilöllisyys katoaa ja massa vyöryy. Sääliksi käy opettaja-parkoja.
Olen huomannut olevani aikasen outo lintu vanhempien joukossa, siis olen itse varsin erityylinen ja kasvatuskäsitykseni on erilainen kuin monella muulla. Siis avaan suuni, kysyn, vaadin ja pidän lapsiani aika pitkään " pieninä" ja haluan tietää lasteni asioista enemmän kuin muut vanhemmat.
Tietenkin minun tapani heijastuvat lapsiin, mutta silti lasten kanssa ymmärrän tiettyyn rajaan sen että lapsi haluaa kuulua porukkaan. Meillä ei ihan heti osteta kaikkea ja jousteta sen vuoksi " kun toisillakin on" , mutta kyllä ympäristön lasten säännöt vaikuttavat meidänkin lasten sääntöihin- tämän kyllä tunnustan. Omaa vanhemmuuttaan ja omia kasvatusmetodeja minä ainakin peilaan myös osittain ympäristön sääntöjen mukaan. Kun tarpeeksi pitkään olen hakannut päätä seinään ja yritän opettaa lapsestani tietynlaista (siis meillä liian kilttiä) ja ympäristöstä tulee toisenlaista " palautetta" , niin kyllä minäkin otan lusikan kauniiseen käteeni ja taaplaan kasvatuksen ympäröivän maailman mukaan. En myöskään välttämättä halua lapsestani yksinäistä ja todellakin kiusattua, mutta en myöskään porukan narussa kulkijaa. Eli jossain tässä välimaastossa siis toimitaan. Eli kasvatetaan tietyillä periaatteilla, mutta tarvittaessa tarkistetaan kasvatustyyliä.
Palaan tähän mielenkiintoiseen aiheeseen pääsiäsloman jälkeen, virkein aivoin... Ja voisin kysyä itsekin lähes samoin: Miksi ihmeessä aikuiset eivät todellakaan uskalla olla aikuisia ja ehkä erilaisia?
Ketä pelkäätte te, jotka haluatte lastenne menevän tiettyyn muottiin, kuuluvan porukkaan hinnalla millä hyvänsä? Pelkäättekö te ympäristön reagointia vai peräti lapsenne reagointia?
Minun mielestäni 6 vuotias ei vielä todellakaan tarvitse kännykkää! Ajatuskin on naurettava. Miettikääpä itseänne 6 vuotiaana... Ajat ovat toki muuttuneet, mutta ei niin radikaalisti. 6 vuotias (ja uskallanpa sanoa jopa 12 vuotias) on vielä lapsi, jolle aikuisen - vanhemman - tehtävä on tarjota perusturva (hoiva ja hellyys, lämmin koti, ruoka, puhtaus, vaatteet jne).
Ei aikuisen tehtävä ole minun mielestäni järjestellä lasta " sopivaksi" kaverijoukkoon... Kyllä normaalit lapset pystyvät kaverisuhteita solmimaan ilman muotilenkkareitakin, ja yhdessä voi tehdä kavereiden kanssa muutakin kuin pelata " pleikkaa" .
Arvaatte varmaan, että meillä on aika tiukat kasvatusperiaatteet, ja säännöt esim. ruokailuajoista. Ja varmasti olen monen mielestä varsinainen tiukkapipo, mutta eipä haittaa. MEillä lapset saavat olla lapsia, kunnes itse ovat valmiita kasvamaan.
Jos voin parilla vaatteella tai jollakin tietyllä lelulla tehdä lapseni onnelliseksi tai ostaa toisten hyväksynnän, niin sen takuulla teen! Pieni tien tasoittaminen ei ole haitaksi, sillä ei lapsena oleminen aina helppoa ole. Kyllähän lapsi oppii vahvaksi ja järkeväksi, tietää ettei kaikkea saa eikä tarvitse saada. Mutta ei lapsi aina jaksa olla järkevä! Vaikka ei kiusattaisikaan, niin on raskasta olla erilainen ja jäädä toistuvasti ulkopuoliseksi jonkin typerän lelun puutteen takia. Mitä siinä oikein voi edes surra, kun tietää vanhempien olevan oikeassa... Omaa kiittämättömyyttään? Vai pitäisikö vain hävetä?
Meidän koululaisella on kännykkä, koska lapsi on toisinaan hetken yksin kotona eikä lankapuhelinta ole. Vaatteet ovat samantapaisia kuin muillakin, samoista kaupoistahan niitä ostetaan. Lapset itse tahtovat aina vähän erilaista kuin muilla (päiväkodista opittua: ei mene sekaisin).
Hyvin harvoin lapset vetoavat siihen, että ' kaikilla muillakin on' . Riippuu täysin tapauksesta, hankitaanko sitä sitten vain ei. Tarpeellinen kyllä, joskus vastaus on ehdoton ei ja joskus lapset saavat käyttää omaa harkintaansa ja omia viikko- ja/tai lahjarahojaan.
Minusta lapset eivät laita paljonkaan painoa sille mitä toisella on tai ei ole. En tarkoita vain omiani vain myös heidän kavereitaan. Se, jolla on monta, lainaa sille, jolla ei ole omaa. Erilainen kuin oma ei ole sama kuin huonompi tai parempi - se on vain erilainen. Ja kun koulussa jaettiin oppilaat muutamassa aineessa tasoryhmiin, niin sehän oli vain siksi että lapset ovat erilaisia, oppivat asioita eri tahtiin ja ovat hyviä eri asioissa.
Ehkä ekaluokkaiset ovat vielä pieniä ja kilttejä, ja joskus kaikki vielä muuttuu. Jos niin käy, ja jos ongelmat ovat ratkaistavissa muutamalla oikealla hankinnalla, niin olkoon sitten niin.
Siis että 6-vuotiaalla olisi kännykkä. Tai riippuu tietysti miltä kantilta asiaa katsoo. Oma eskarilaiseni sai kännykän 6-vuotis lahjaksi. Minä olen sitä mieltä että ekaluokkalaisella on hyvä olla kännykkä jo ihan turvallisuuden takia ja eskarivuosi on hyvää aikaa harjoitella sen käyttöä. Pienikin koululainen joutuu olemaan ainakin meidän perheessämme jonkin aikaa yksinään kotona, ja ilman lankapuhelinta kännykkä on todellakin tarpeellinen.
Ei ole ollut kunkaikillamuillaon-kautta ikinä. Ovat nyt jo murkkuja. Automaattisesti noita suosikkijuttuja ei ole ostettu. Kännykkää ei ole, kotona on yhteiskänny ja minulla työn puolesta oma. Tietokone on ja pelikonsoli ja dvd, mutta niitä käytän minäkin. Vaatetukseltaan molemmat ovat persoonia, samanlaisia ei muilla ole, ostetaan käytettyjä ja halvalla, paitsi kengät, järkeviä, laadukkaita ja kalliitakin.
Tuosta kännykkäjutusta, monet sanovat, että lapsilla pitää olla oma känny, kun ei ole enää lankapuhelinta. Pöh, hankkikaa kotiin yhteinen kännykkä, mielestäni pienet eivät tarvitse omia puhelimia. Tuttavat tokaluokkalaiselta esim. koulumatkalta pöllittiin kännykkä, kun oli siinä kävellessään pelannut matopeliä!
hoitava henkilö soitti ja kysyi veisinkö eskarilaisen 5km päähän olevan päiväkotiin, koska ryhmät ovat niin täynnä ja meillä on vain puolipäivä tarve. Alkuvuodesta vein ilmoittautumisen ensimmäisenä 1km päähän olevaan päiväkotiin ja sinne toivotettiin tervetulleeksi.
Sanoin, että tuossa ei ole mitään tolkkua.Eskarin tarkoitus on minun näkökulmasta myöskin se, että lapsi päässee mahdollisesti tutustumaan tuleviin koulukavereihin sen lisäksi, että päässee samanikäisten seuraan.
(Puolipäiväinen ei tietenkään kasvata päiväkodin kassaa.) Mutta ehkä muutenkin täysin velkaantunut kaupunki haluaa taksikyydin maksaa? Luin, että kulemma silloin, jos matka on vaarallinen on mahdollisuus siihen. Pitääkö tämä paikkansa?Vielä ei ole lopullista päätöstä tehty. Katsotaan pitääkö ryhtyä vielä taisteluun.
hoitava henkilö soitti ja kysyi veisinkö eskarilaisen 5km päähän olevan päiväkotiin, koska ryhmät ovat niin täynnä ja meillä on vain puolipäivä tarve. Alkuvuodesta vein ilmoittautumisen ensimmäisenä 1km päähän olevaan päiväkotiin ja sinne toivotettiin tervetulleeksi.
Sanoin, että tuossa ei ole mitään tolkkua.Eskarin tarkoitus on minun näkökulmasta myöskin se, että lapsi päässee mahdollisesti tutustumaan tuleviin koulukavereihin sen lisäksi, että päässee samanikäisten seuraan.
(Puolipäiväinen ei tietenkään kasvata päiväkodin kassaa.) Mutta ehkä muutenkin täysin velkaantunut kaupunki haluaa taksikyydin maksaa? Luin, että kulemma silloin, jos matka on vaarallinen on mahdollisuus siihen. Pitääkö tämä paikkansa?Vielä ei ole lopullista päätöstä tehty. Katsotaan pitääkö ryhtyä vielä taisteluun.
Lasten ja erityisesti nuorten kehitykseen käsittääkseni kuuluu se, että halutaan kuulua johonkin ryhmään ja olla samanlaisia kuin muut ryhmän jäsenet. En ymmärrä miksi lapsi pitäisi jotenkin pukea poikkeavasti tai kieltää kaikki se " mikä kaikilla muillakin on" . Jos lapsi itse haluaa esim. pukeutua erikoisesti niin ok, mutta jos se on vanhemmasta lähtöisin, en ymmärrä miksi.
Itse esim. puen lapseni aika pitkälle H&M:n vaatteisiin, en tiedä mihin luokkaan ne lasketaan, ovat ainakin edullisia. Minusta lapseni näyttävät niissä kivan näköisiltä ja pitävät niistä itsekin. Kännykkä hankitaan pian nyt 6-vuotiaallemme, ei siksi, että kenelläkään muulla olisi, vaan siksi että saamme hänet sitten kouluiässä helpommin kiinni ja on turvallisempi jättää hänet joskus yksin kotiin. Omista rahoistaan lapset saavat ostaa näitä " kun kaikilla muillakin on" -juttuja tai odottaa synttäreitä ja toivoa lahjaksi.
Eri asia on, jos lapsemme vaatii jotain todella kallista, meistä täysin tarpeetonta tai jotain, mihin meillä ei oikeasti ole varaa. Sitä emme tietystikään hanki. Kyllä lapsella on mielestäni tietyissä rajoissa kuitenkin oikeus määritellä vaatetustaan ja hänelle tehtäviä hankintoja. Jossain on sitten vaan oltava se aikuisen viimeinen sana, ettei ihan kaikkea haluamaansa saa.