Miten kukaan voi olla yksinhuoltaja?
Kommentit (51)
Yksinhuoltajat ovat täysin aliarvostettu ryhmä maassamme. Heille voisi jonkun kampanjan laittaa pystyyn!
Lapsettomanakin tajuaa, että on oltava vaikeaa olla yksin vanhempana ja vastuussa aivan kaikesta. Joten jos joskus tutustun ihmiseen, joka on yksinhuoltajana saanut kasvatettua tolkullisen yksilön joka menestyy maailmassa, niin arvostukseni henkilöä kohtaan nousee heti hieman.
Ei se kahdestaankaan ole liian helppoa!
Vierailija kirjoitti:

Normilapsi kasvattaa itse itsensä ja pystyy jopa kulkemaan yksin kaupungilla. Erityislapsen kanssa on vaikeaa, eikä heistä tule koskaan tolkun ihmisiä.
Minulla on kaveri, jolla kolme lasta. Kaikki on tehty saman miehen kanssa, mutta Kelalle kaveri on sanonut joka kerta, että hän ei tunne lastensa isää vaan oli joku vierasmaalainen kännipano laivalla. Voisi siinä Kelan virkailija ihmetellä, jos lapsista tehtäisiin dna-testit ja sukulaisuusvertailu.
Kaveri halusi mieheltä geenit lapselleen, mies on komea ja sulava. Mies ei halunnut kaveriani mutta ei pistänyt pahakseen lasten tekemistä. Kaveri on iloinen, kun saa päättää kaiken lapsiaan koskevan itse eikä ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa mitään etähuoltajavierailurumbaa. Lapset ovat kyllä tavanneet isänsä muutaman kerran mutta ei heillä sen kummempaa suhdetta ole.
Minusta tuo on väärin paitsi veronmaksajia kohtaan (kolmet elarit valtiolta) myös lapsia kohtaan jo ihan perintöasioissa. En ole kuitenkaan kaverille koskaan mitään sanonut. Kyseinen mies on jakanut geenejään kolmen muunkin naisen kanssa samoilla säännöillä. Penniäkään mies ole lapsilleen antanut.

Mistä lähtien Kela tekee isyydenselvityksiä? Jutullasi ei ole päätä eikä häntää.
Kaikki yksinhuoltajat eivät ole köyhiä tai työttömiä matalapalkkaisia surkimuksia. Kyllä heitä on hyvin toimeen tulevassa varakkaassa kansanosassa yhtä lailla.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on varmaan helppoa, kun lapset ovat päiväkodissa. Silloin on niin vähän lapsiaikaa päivässä. Muistan itsekin, miten nautinnollista oli tehdä töitä täysi päivä, kun lapsi oli päiväkodissa. Illan jaksoi hyvin yksin, vaikka mies tuli kotiin vasta klo 23.
Suomen päiväkotijärjestelmä on luksusta. Sitten onkin vaikeaa, kun lapset menevät kouluun. Ei voi enää jatkaa töitä.
Mä en nyt ihan ymmärrä tuota lausetta? Olin 3 lapsen yh ja kävin ihan normaalisti töissä vaikka lapset olivat koulussa?? Mitähän multa on mennyt ohi?
1. luokkalainen saa yleensä ip hoitopaikan, hyvällä tuurilla saa myös 2. luokan syksyllä. Sen jälkeen sisarukset olivat keskenään ja pärjäsivät sen 2-3 tuntia oikein hyvin. Tarvittaessa isoisä tuli käymään, itse olin koko ajan puhelimitse tavoitettavissa. Ei koskaan mitään ongelmaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaveri, jolla kolme lasta. Kaikki on tehty saman miehen kanssa, mutta Kelalle kaveri on sanonut joka kerta, että hän ei tunne lastensa isää vaan oli joku vierasmaalainen kännipano laivalla. Voisi siinä Kelan virkailija ihmetellä, jos lapsista tehtäisiin dna-testit ja sukulaisuusvertailu.
Kaveri halusi mieheltä geenit lapselleen, mies on komea ja sulava. Mies ei halunnut kaveriani mutta ei pistänyt pahakseen lasten tekemistä. Kaveri on iloinen, kun saa päättää kaiken lapsiaan koskevan itse eikä ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa mitään etähuoltajavierailurumbaa. Lapset ovat kyllä tavanneet isänsä muutaman kerran mutta ei heillä sen kummempaa suhdetta ole.
Minusta tuo on väärin paitsi veronmaksajia kohtaan (kolmet elarit valtiolta) myös lapsia kohtaan jo ihan perintöasioissa. En ole kuitenkaan kaverille koskaan mitään sanonut. Kyseinen mies on jakanut geenejään kolmen muunkin naisen kanssa samoilla säännöillä. Penniäkään mies ole lapsilleen antanut.
Mistä lähtien Kela tekee isyydenselvityksiä? Jutullasi ei ole päätä eikä häntää.
Isyys selvitetään, jos isyydestä tulee kiistaa. Suomessahan on ihan sallittua sanoa, ettei tunne lastensa isää, ja sillä perusteella saa sitten valtiolta elatustukea. Jos nainen vaatii isyydestä kieltäytyvää miestä tunnustamasta isyyttään, silloin tietysti isyys selvitetään testein. Minusta vain on omituista, että Kelalle menee läpi se, että joku nainen voi kolme kertaa sanoa, että hups kun taas menin avaamaan haarani jollekin tuntemattomalle laivalla ja hitsi kun taas pamahdin paksuksi.
Yh perheessä eläminen on helvettiä. Pitää aikuistua heti kouluikäsenä, aina on yksin jos ei löydä kavereita joiden luo mennä. Itse muutin omilleni toiseen kaupunkiin 16v, siitä lähtien kantanut samaa vastuuta itsensä elättämisestä ja työhön kiinni pääsemisestä kuin aikuiset, vaikka edelleen olen kaikki päivät yksin. Ja mihinkään kaveriporukkaan en ilmeisesti sovi, kun on ihan eri lähtökohdat. Sama pätee seurusteluun, en ole koskaan saanut perheestä mallia, miten rakentaa kestäviä suhteita. Toisaalta ei ole voimia edes yrittää sellaista, ihan tarpeeksi miettimistä jo siinä, kuinka saan ruokaa kaupasta. -18v
Vierailija kirjoitti:
Onko siinä hyviä puolia? Tuet varmaan.
Miten kukaan voi olla niin tyhmä että sen sijaan että googlaisi mitä eroa ja yksin-ja yhteishuollolla, tulee tänne kyselemään asiaa. Etkö sinä osaa käyttää hakukoneita? Miten voi vielä vuonna 2017 jollakulla olla noin suppea tietämys vaikka tietoa saa ihan mistä vaan aiheesta parilla klikkauksella?
Tiedoksi: tuissa ei ole eroa, ainoa ero on se että yksinhuoltaja ei tarvitse lapsen asioiden hoitamiseen toisen vanhemman nimmaria. Tao tämä kalloosi.Jooko?
Vierailija kirjoitti:
Sehän on varmaan helppoa, kun lapset ovat päiväkodissa. Silloin on niin vähän lapsiaikaa päivässä. Muistan itsekin, miten nautinnollista oli tehdä töitä täysi päivä, kun lapsi oli päiväkodissa. Illan jaksoi hyvin yksin, vaikka mies tuli kotiin vasta klo 23.
Suomen päiväkotijärjestelmä on luksusta. Sitten onkin vaikeaa, kun lapset menevät kouluun. Ei voi enää jatkaa töitä.
Lähivanhempi pystyy vallan hyvin tekemään töitä vaikka lapset ovat koulussakin. Mitä sä selität?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen tuet? Yhdestä lapsesta lapsilisä n. 140e/kk (sisältää yh korotuksen) ja lapsen isän maksama elatus 180e/kk. Kadehtikaa nyt vaan, kun elellään kuin kroisokset...
Yksinhuoltaja saa myös asumis- ja työttömyystuet. Tuetumpaa ryhmää ei Suomessa taida olla.
Koita sinä tajuta ettei se tuki riipu mitenkään huoltajastatuksesta vaan samat tuet saa kuka tahansa lähivanhempi jolla on siihen oikeus. Sulla menee nyt ihan mutuiluksi, eli tietoa sulla ei ole pätkääkään. Kaikki lähivanhemmat eivät ole yksinhuoltajia eivätkä kaikki yksinhuoltajat ole yhteiskunna tukien varassa. Suurin osa lähivanhemmista, olivat sitten yksin-tai yhteishuoltajia, käy töissä ja ne yhteiskunnan reunamille pudonneet ovat ihan marginaaliryhmä joiden perusteella yleistät kaikki yhden vanhemman perheet joksikin jota ne eivät ole.
Lähivanhempi on siis jonka luona lapset asuvat, hänellä voi olla yksinhuolto joka tarkoittaa sitä että hän hoitaa lapsen viralliset asiat yksin, tarvitsematta pyytää lupia tai allekirjoituksia lapsen toiselta vanhemmalta. Elatukseen tai tukiin huoltajuusmuoto EI vaikuta, siihen vaikuttaa lähivanhemman ja etän maksukyky. Yh-korotuksen saa lähi lapsilisään vaikka saisi etältä ihan normaalisti elatusmaksun lapsista. Miten hitossa sulla voi olla noin päin alvettia oleva käsitys asioista? Eikö sua yhtään hävetä olla noin tietämätön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen tuet? Yhdestä lapsesta lapsilisä n. 140e/kk (sisältää yh korotuksen) ja lapsen isän maksama elatus 180e/kk. Kadehtikaa nyt vaan, kun elellään kuin kroisokset...
Yksinhuoltaja saa myös asumis- ja työttömyystuet. Tuetumpaa ryhmää ei Suomessa taida olla.
Ei niitä yksinhuoltajuuden perusteella annetta.
Montako yksinhuoltajaa edes tunnet? Mä tunnen kaksi, ja molemmat käyvät työssä.
Melkein kaikilla eronneillahan on yhteishuoltajuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen tuet? Yhdestä lapsesta lapsilisä n. 140e/kk (sisältää yh korotuksen) ja lapsen isän maksama elatus 180e/kk. Kadehtikaa nyt vaan, kun elellään kuin kroisokset...
Yksinhuoltaja saa myös asumis- ja työttömyystuet. Tuetumpaa ryhmää ei Suomessa taida olla.
Höpöhöpö. Mä en ole ikinä eläessäni saanut mitään tuollaisia tukia. Mulla oli itse oatettu iso perheasuntokin yh:na ja ainoa tuki oli parin kympin korotus lapsilisään. Ap:lla on kumma ajatus, että yh merkitsisi mitään muuta kuin sitä, että on lapsensa ainoa vanhempi. Jopa Sauli Niinistö on ollut monta vuotta yh.
N47
Jos haluaa lapsia, mutta parisuhteet on paskaa.
Ap, tässä ollaan vähän niinkuin pakosti yh, kun tuo mieheni ja lasten isä kuoli yllättäen kolarissa. Eipä paljon kysellyt, että haluanko nyt yksinhuoltajaksi, kun syy kolariin oli vastapuolen. Tuli pyytämättä kuin Jäätteenmäen faksit silloin aikoinaan. Mutta pakko on paarustaa eteenpäin. Sinä taasen voisit ottaa ihan nätisti lusikan käteen ja kysyä itseltäsi, että kuinka olenkin osannut tehdä noin typerän aloituksen vauvapalstalle!! Olet varmaankin ollut jonon häntäpäässä, kun järkeä on jaettu..
Joskus on pakkotilanne. Ei valinnanvaraa. Minun lasteni isä kuoli, kun olivat alle 3-vuotiaita. Niin voi käydä kenelle vain. Ei se ollut valintatilanne.
Perhe-eläkettä saivat 18-vuotiaiksi, lapsilisässä yh-korotus (17-vuotiaaksi, jokunen kymppi). Kun jouduin työttömäksi, tuli jotain lisää päivärahaan. Asumistukea sain hieman.
Harrastukset kalliita ja jouduin anelemaan sossusta, joskus sain, joskus en. Kumpikin valmistui ylioppilaaksi.
Alkoi jo melkein huvittaa kun kysyttiin kuinka pärjäsin. No kai pärjäsin, kun valinnanvaraa ei ollut! Että kuinka jaksoin kaiken? Vastasin, että olisiko lasten pitänyt vielä äitinsäkin menettää, kun muutenkin olivat jo puoliorpoja.
Sisulla pärjää ja laittamalla lasten edun ykköseksi.
Minä en todellakaan suunnitellut yksuinhuoltajuutta. Se annettiin minulle eikä siitä voinut kieltäytyä.
If God brings you to it, he will bring you through it.
Se piti paikkansa.
Se lapsilisän yh50 euroa oli vielä kompensaatio jostain missä kaksi vanhempaa jotain kaksinverroin. En muista mikä verotukseen tai muuhun laskennalliseen juttu se liittyi. Joku muu voi kertoa tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen tuet? Yhdestä lapsesta lapsilisä n. 140e/kk (sisältää yh korotuksen) ja lapsen isän maksama elatus 180e/kk. Kadehtikaa nyt vaan, kun elellään kuin kroisokset...
Yksinhuoltaja saa myös asumis- ja työttömyystuet. Tuetumpaa ryhmää ei Suomessa taida olla.
En mä vaan saanut. Kävin töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on varmaan helppoa, kun lapset ovat päiväkodissa. Silloin on niin vähän lapsiaikaa päivässä. Muistan itsekin, miten nautinnollista oli tehdä töitä täysi päivä, kun lapsi oli päiväkodissa. Illan jaksoi hyvin yksin, vaikka mies tuli kotiin vasta klo 23.
Suomen päiväkotijärjestelmä on luksusta. Sitten onkin vaikeaa, kun lapset menevät kouluun. Ei voi enää jatkaa töitä.
Mä en nyt ihan ymmärrä tuota lausetta? Olin 3 lapsen yh ja kävin ihan normaalisti töissä vaikka lapset olivat koulussa?? Mitähän multa on mennyt ohi?
1. luokkalainen saa yleensä ip hoitopaikan, hyvällä tuurilla saa myös 2. luokan syksyllä. Sen jälkeen sisarukset olivat keskenään ja pärjäsivät sen 2-3 tuntia oikein hyvin. Tarvittaessa isoisä tuli käymään, itse olin koko ajan puhelimitse tavoitettavissa. Ei koskaan mitään ongelmaa
Lellityillä tavallisten lasten vanhemmilla on näin. Mutta erityislasta ei voi jättää yksin hetkeksikään.
Minä olen yksinhuoltaja, ollut jo kuusi vuotta. Miksi sitten tähän ratkaisuun päädyttiin, johtui täysin isän kyvyttömyydestä tehdä yhteistyötä. On mahdotonta hoitaa lasten asioita jos toinen kampeaa vastaan kaikessa ja koko ajan. Alkuun isä ei edes halunnut yhteishuoltajuutta, eikä näitä lapsia ollenkaan. Hän valitsi sisarusparvesta yhden ja eli onnellisesti tämän kanssa, mutta kun tytär kasvoi ja lähti, niin nyt kelpaisi nuoremmatkin, mutta enää he eivät halua.
Minä kannan yksin vastuun kaikesta, huolehdin kaikki hammaslääkäristä uusiin sukkiin ja myös maksan kaiken. Saamme tuon lapsilisän korotuksen ja kelan maksaman elatustuen, joten kyllä tällä rahoiksi laittaa. Asumistukea emme omaan taloon saa, joten on äkkiä laskettu tuo hyöty. Mutta auto on oltava, että täältä peräkylältä pääsee töihin ja lapsetkin harrastamaan. Sitä ei toki huomioida missään, saati niitä kyytejä tapaamisiin, joita onneksi on harvakseltaan.