Uudenlainen laiminlyönnin tapa - äiti ei katso lasta vaan kännykkää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kesällä bussissa naisen, jolla oli pikku vauva vaunuissa. Nainen seisoi vaunujen vieressä ja räpläsi kännyä. Pikkuinen pötkötti siinä ja tuijotti siis puhelimen kameran silmää. Potkiskeli pikku jaloillaan ja hymyili välillä puhelimelle. Äiti ei varmaan tajunnut yhtään, miten kovasti vauva yritti ottaa kontaktia.

Voi miten surullista :-(

Tällaisesta olen enemmän huolissani kuin niistä pelkistä imetyshetkistä. Jos vauva/lapsi jää aina ilman huomiota ja rakastavaa katsetta.

Meillä ainakin kummallakin vauvalla pienenä lupsahti silmät kiinni noin 10 sekunnin imetyksen alusta, joten ei olisi ollut pakko tuijottaa koko ajan (paitsi että pikkuvauvat on minusta niin söpöjä että tuijotin silti).

On surullista jos totta. Ei voi tietää mitä äiti puhelimella teki, joskus voi joku äiti tehdä kännykällä jotain tärkeääkin eikä vain palstailla.

Minä henk.koht. en tunne äitiä joka ei tuojoittaisi vauvaansa rakastuneena, joten en tiedä onko niitä vai onko turhaa syyllistämistä.

Minä olen enemmän huolissani taaperoista jotka jäävät tästä varhaisesta vuorovaikutuksesta paitsi päidähoidossa ja vuorovaikutus tapahtuu toisten taaperoiden kanssa (repiminen, kynsiminen, karkuun meneminen, lelujen puolustus, itkevät kasvot jne.)

Nyt roikkuu 1v. Rinnalla ja ajelee samalla pikkuautolla jalkaani pitkin.

Älköön siis syyllistykö ne äidit jotka tietävät että silmiin on tuijotettu tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa tapahtuu aina niin, että ne äidit, jotka tietävät itsekin olevansa kännyköidensa orjia, kiistävät aina että kännykän jatkuvassa tuijottamisessa olisi mitään ongelmaa. Tai että siitä ainakaan olisi omille lapsille mitään haittaa.

Olen usein ajatellut, kun näitä tilanteitahan tulee päivittäin vastaan leikkipuistoissa ja julkisissa kulkuneuvoissa jne. että nämä kännykkäriippuvaiset ressukat eivät itse edes tajua, miltä se ulospäin näyttää. Että jos joku kuvaisi sitä, miten olematonta heidän kontaktinsa on omaan lapseen, heräiskö ne?

Mut joo, tärkeintä on että ketään äitiä ei syyllistetä ja toiseksi tärkeintä on, että syyllistetään kaikki isät mieluummin.

Pahinta on liikenteessä, kun parivuotias lapsi toikkaroi pyörä/jalankulkijatiellä miten sattuu ja mamma on nenä kiinni kännykässä. Eivät kuule eivätkä näe: yhdelle sanoin, että voi lapsi raukka, niin ei äiti mitään tajunnnut.

Onko käsitelty myös isän kännykänkäyttöä?

Vierailija kirjoitti:

Onko käsitelty myös isän kännykänkäyttöä?

Tällä palstallahan on moneen kertaan todettu isät kykenemättömiksi hoitamaan lapsiaan, pukevat lapsille järkyttäviä asukokonaisuuksia, syöttävät huonoa ruokaa ja sitäkin ihan miten sattuu. Joten varmasti tämä kännykkähommakin hoituu heiltä äitejä huonommin. Tietenkin.

Viikonloppuisin on paljon isiä leikkipuistoissa. 

Olen kiinnittänyt huomiota, että kännyn käyttö on huomattavasti vähäisempää. Joten sille on ihan luonnollinen syy, ettei isistä tässä yhteydessä puhuta samalla tavalla. 

Intensiteetti, jolla useimmat äidit tuijottavat puhelintaan, ei minusta vertaudu täällä mainittuihin telkkuun ja kirjoihin. Ovat kuin täysin muissa maailmoissa. Lapsi saattaa sanoa vieressä "äiti, hei, kato.." vaikka kymmenen kertaa, mutta keskittyminen puhelimeen ei herpaannu. 

Ilmiö on todellinen ja huolestuttava. 

Oppilaitoksissa on kännykkäparkki jottei opiskelijat laiminlyö oppimista.

Häiriköt kouluissa tunnistaa siitä etteivät halua antaa pois kännykkäänsä. 

Häirikön kotoa löytyy alkoholisti tai tv-narkomaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea vaan nykyäideille, ei näytä syyllistämisen määrä vähentyneen mihinkään. Vuosituhannen vaihteessa oli vasta kaksi tapaa joutua helvettiin: työssäkäynti ja pulloruokinta.

Kyllä aiheesta saa syyllistää, vai haluatko puolustaa äitien oikeutta räplätä kännykkää imetyksen aikana?

Ymmärtääkseni toisilla äideillä on vauvoja, jotka roikkuvat tissillä vähän väliä tai tuntikausia putkeen. Herkeämättömän katsekontaktin edellytys esim. yösyötöissä on nähdäkseni ylimitoitettua.

Eikai tässä nyt mistään herkeämättömästä katsekontaktista ole kyse, voi luoja. Fakta nyt vaan on se, että älypuhelin on paljon koukuttavampi, sitovampi ja huomiotavievämpi media kuin esim kirja tai passiivinen tv:n tuijottaminen. Älypuhelinta selataan aktiivisesti, sieltä ei sisältö eikä vaihtoehtoiset viihdytystavat lopu koskaan. En näkisi että kirjan lukeminen ja älypuhelimen selaaminen olisi sama asia. Kirja on rauhallinen ja passiivinen, sen sisältö pysyy samana, siitä on helpompi irtautua. Älypuhelin on valoa loistava kapula, joka pahimmillaan kiehtoo enemmän kuin vauva ja vauva aistii sen.

Pelottavaa, että kommenttisi on saanut enemmän alapeukkuja kuin yläpeukkuja...

Minun on paljon vaikeampi irrottautua hyvästä kirjasta kuin kännykän selailusta. Äitini joskus puhui vähän syyllisen oloisena siirä, miten uppotui kirjoihin silloin kun oltiin pieniä. Itseasiasiassa äidillä on edelleen tapana viettää ärsyttävän paljon aikaa makuuhuoneessassa kirjaa lukien, vaikka oltsisiin siellä lasten kanssa kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Minkähän takia tästä(kin) syyllistetään vain äitejä. Imettäminen on tietenkin vain äitien hommaa, mutta muuten hoito kuuluu sekä äidille että isälle. Isät saa tuijottaa kännykkää?

Miksi kummankaan pitäisi tuijottaa kännykkää? Tai miksi ylipäätään kenenkään pitää tuijottaa kännykkää ihan koko ajan ajasta ja paikasta riippumatta?

Enemmän ainakin kauppakeskuksien leikkipaikoilla näkee isien osoittavan kiinnostusta lapsen tekemisiin ja ne on nimenomaan äidit jotka istua losottaa kännykkä kourassa eikä näe eikä kuule mitään.

Vierailija kirjoitti:

Älkää pelätkö. He, jotka eivät saaneet äidiltään huomiota lapsuudessaan voivat lisäillä itsestään sitten aikuisena itsestään kuvia tissit ja perseet paljaina someen ja saada näin vihdoin huomiota osakseen.

Jaa että, minkä kännykkä ottaa, sen kännykkä antaa takaisin?  :)

Tää menee taas ohi aiheen. Mutta osa ihmisistä myös tuijottaa intensiivisesti ruokakaupan jonossa kännykkäänsä tai puhuu siihen. Kassalla ei tervehditä. Puhelua ei lopeteta edes maksamisen ajaksi. Itsensä viihdyttämisen jonossa jotenkin vielä ehkä ymmärrän, mutta on epäkohteliasta olla vastaamatta ihmisten tervehdyksiin ja/tai kysymyksiin, tai hidastella maksaessa kännykän takia muiden jonottaessa perässä. Osalla näistä kännykän käteenkasvattaneista on myös lapsia mukanaan. Ja eivät vastaa, jos oma lapsi kysyy jotain, tai eivät huomaa jos lapsi yrittää kavuta ostoskärryistä pois.

Nyt puhutaan ihan aiheesta, mutta asiaa pitäisi tarkastella myös muulloin kuin imetystilanteessa. Muuten meille kasvaa lapsien sijasta koneidenjatkeita.

Onnistuu isältäkin.

Tulkaa nyt vielä selittämään ne sata asiaa jotka on tehtävä puhelimella juuri silloin kun imetetään, ollaan leikkipuistossa tai bussipysäkillä.

Vierailija kirjoitti:

Huh, ohi meni. Kun minä imetin, ei ollut älypuhelimia, eikä lapseni taaperoaikanakaan. Vasta kun hän meni kouluun, tulivat älypuhelimet, v. 2011. Aloin itse käyttää vasta 2012.

Aikana ennen älypuhelimia äitejä vainottiin mm. lehdenluvusta ja tv:n katselusta, sitä ennen radion kuuntelusta, sekä turmelevasta kirjan lukemisesta, koska senkin ajan olisi voinut käyttää tervehenkiseen kotityöhön tai lasten hoivaamiseen.

Isä on aina ollut kaiken arvostelun yläpuolella, liittynee toksisen miehisyyden aiheuttamaan isien vieraantumiseen omista lapsistaan.

Kahdesta asiasta olen ainakin varma:

Silmiintuijottelu ei ollut ennenvanhaan yleisempää, eikä lapsia hoidettu ennen paremmin, vaan paljon huonommin.

Niinpä, ja jos ei mitään virikkeitä käyttänyt, oli riski nukahtaa ja aiheuttaa vauvalle vaara.

Hipoaa aihetta, reagoiko vanhempi vauvan ilmeisiin vai tuijottaako vanhempi vain kännykkäänsä:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/498177-lapsen-aivot-janoavat-s…

Hutun ja Heikkisen kirjassa puhutaan naama-ajasta. Se tarkoittaa hoivatilanteissa yleensä luonnollisesti syntyvää vuorovaikutusta lapsen ja aikuisen välillä.

– Vauva rakastaa hoitajan ilmeiden matkimista ja sitä, että hoitaja matkii hänen ilmeitään. Siinä jaetaan tunnetiloja ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen kautta. Naama-aika luo perustan empatiakyvyn kehittymiselle, sanattoman viestinnän ymmärtämiselle ja myöhemmille ihmissuhteille, toteaa Huttu.

Aikuisen on herkistettävä tuntosarvensa vauvan aloitteille ja tartuttava niihin. Silloin lapsi oppii ymmärtämään, että hänen tunteensa ovat tärkeitä ja hän itse on tärkeä. Siihen pohjautuu lapsen itseluottamuksen ja -arvostuksen kehittyminen.