Kukaan ei tiedä että olen oikeasti masentunut ja ahdistunut

..

Sopii olla asiasta niin avoin kuin oikealta tuntuu.

Minä olen ollut masentunut puolet elämästäni, epätasapainoinen, traumatisoitunut, pakko-oireinen ja uniongelmainen ja sosiaalisia tilanteita pelkäävä. Tilanteeni tietää jotakuinkin vain mieheni, hän kun asuu kanssani ja olemme olleet yhdessä "aina". En ole kertonut vanhemmilleni, sisaruksilleni, isovanhemmilleni tai ystävälleni. Moni varmaankin luulee minun olevan työtön tai vähän syrjäytynyt tai ihan vaan kotirouva.

Vaikka joudun pimittämään ja kaunistelemaan asioita ja ohjaamaan keskustelua itsestäni pois, en silti edelleenkään halua kertoa mitä minulle todella kuuluu. Olen luonteeltani pidättyväinen. En halua "paljastua", leimaantua, saada osakseni sääliä tai rasittaa ja huolestuttaa muita. Haluan pitää yllä tiettyä ihanneminää, se sallittakoon. Eivät muutkaan kaikkea itsestään kerro.

Minä sairastuin, ja pahasti. Sairastuin jo nuorena anoreksiaan joka syvetessään johti mustaakin mustempaan depressioon. En viitsi koko tarinaani tähän suoltaa, riittää kun kerron että lopulta olin niin alhaalla että vain odotin kuolevani. Oikeasti. Ei ollut voimia tappaa itseäni, ei ollut voimia muuhun kuin olemiseen ja hengittämiseen.

Lääkäri näki tilanteeni ja oli erittäin huolissaan. Kenellekään muulle en kertonut, mutta en olettanutkaan että ihmiset jotka eivät sitä ole itse kokeneet olisivat ilman muuta ymmärtäneet ja rientäneet joukolla apuun! Kyllä se apu on pakko itse pyytää. 

En usko että on vielä lähelläkään pohjaa jos jaksaa välittää muiden mielipiteistä ja leimatuksi tulemisesta! 

Sain apua, aloin nousta niistä mustista alhoista ja avauduin! Kerroin että minulla on anoreksia, kerroin että olen ollut psykiatrisella osastolla, että syön edelleen lääkkeitä! En tiedä puhuuko joku minusta p-skaa, koska en ole sellaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä. Miksi minun tai kenenkään muunkaan pitäisi hävetä masennukseen sairastumistaan!?? Miksi se on hävettävää? Se täytyy olla hävettävää sinulle itsellesikin koska häpeät omaa sairastumistasi! Miksi? Miksi syöpään sairastuminen ei ole hävettävää? Tai maksakirroosi? Tai sydäninfarkti? Miksi jopa sukupuolitaudeista voidaan puhua avoimesti, mielenterveydestä ei? Ja kutenkin mielenterveys on meillä kaikilla! Masennus on suomalainen kansantauti jota sairastaa valtava osa Suomen kansasta jollakin tasolla.

Toisaalta ymmärrän että teini-ikäisellä voi olla kovat paineet tällaisten asioitten kanssa. Onhan sovittava ja kuuluttava laumaan, oltava samanlainen. Mutta en enää aikuisella.

Kyllä aikuisella pitää olla itsetuntoa kestää joittenkin rajoittuneiden typerysten ivapuheet. Katsoa ylhäältä alas.

Epäreilua vaatia hyvää itsetuntoa ja esimerkillistä rohkeaa esiintuloa masentuneelta ihmiseltä.