Kysymyksiä ja kokemuksia äiti suhteesta

Hyvä äiti tukee ja kannustaa. Sanoo lapselle että olet ihana. Huono lyttää lastansa kyseenalaistamalla ja ei niin hyväntahtoisilla neuvoilla.

Hyvä äiti on läsnä, hoitaa ja antaa leikkiä kivikissoilla

Lapsena ja kasvuiässä ehdottomasti turvallinen ja luotettava äiti joka on aina lastansa varten. Ei jätä eikä petä fyysisesti eikä henkisesti. Tyttärensä tuki ja turva.

Teini-iässä edelleen turvallinen mutta sopivasti tilaa antava. Saatavilla aina kun maailma murjoo. Ei tyttärensä ystävätär vaan ehdottomasti äiti ja auktoriteetti. Ei mäkätystä eikä käkätystä, asiallista neuvomista ja tukea sekä terve vahvan naisen esimerkki.

Nuorelle  naiselle luotettava uskoutumisen kohde. Tuki edelleen. Ei sekaannu tyttären elämään, mutta on saatavilla kun neuvoa tarvitaan.

Juuri sellainen äiti jota minulla ei ollut mutta pyrin itse olemaan.

Itsellä tosi hyvät välit äitiin, ollaan hyviä kavereita ja touhutaan ja reissataan paljon yhdessä. Mä olen 25 ja äiti on 52. 

Oma äiti on tosi sosiaalinen, puhelias, reipas ja menevä. Hän innostuu nopeasti kaikesta ja "elää mukana" kun elämässäni tapahtuu jotain kivaa tai jännää. Hän innostuu myös ihan arjen tavallisista asioista, esim. jos pyydän häntä lähtemään mukaan IKEAA:n metsätäään uutta sohvaa :) Juttelemme ihan kaikesta.

Äidiltä saa hyviä neuvoja, mutta hän ei koskaan yritä kertoa miten minun pitäisi elämääni elää. Joskus tullut tehtyä huonoja valintoja mitkä on itsekin sitten tajunnut myöhemmin. Ainoa ns. huono piirre äidissä on, että hän välillä liikaa kertoo yksityisiä asioita omasta miesystävästään. On jotenkin kummaa nähdä oma äiti esimerkiksi mustasukkaisena :D

Hyvä äiti on kasvattaja eli hänellä on auktoriteettiasema suhteessa lapseen tämän ollessa vielä teini-ikäinenkin. Hyvään äitiyteen (ja kasvattajuuteen ylipäätään) kuuluu rajojen ylläpitäminen; rajat luovat turvallisuutta.

Mielestäni äidin ei tule olla lapsensa "kaveri" eli samalla tasolla lapsen kanssa.

Oudolta kyllä vaikuttaa jos murrosikäinen uskoutuu äidille.

Miehen suvussa on yksi äiti-tytär -suhde, joka on niin tiivis, ettei tytär pystynyt itsenäistymään. Äiti ei anna tilaa kasvaa eikä hengittää.

Lopputuloksena se, että tytär mielenterveyspotilas ja asuu vanhempiensa kanssa lapsineen.

Itsellä huono äitisuhde ja toisaalta se on onni. Jossain vaiheessa äitini heräsi ja yritti lähestyä.

Voin sanoa, että ei kiinnostanut yhtään äitini avautuminen.

Tiedän yhten perheen missä äiti pitää kiinni 17-vuotiaasta tyttärestään kuin ala-aste ikäisestä. Missä menee huolehtimisen ja kontrolloinnin raja?