Kun etsit ystävää... Niin miksi hän ei kelvannutkaan sinulle?

En ole koskaan etsinyt ystävää. Tapaan paljon ihmisiä, tutustun heihin ja ystävyys syntyy ihan itsekseen, jos on syntyäkseen. Kaikkien kanssa ei synny eikä siihen ole mitään yhtenäistä syytä, miksi ei synny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin ja hylkäsin koska kyseinen tyyppi. No on kiinnostunut samoista asioista. Mutta. Leikkii kotona äitiä ja myös luulee olevansa minun äiti. Lisäksi on minua nuorempi ja koulutukseltaan matalampi. Ei arvosta koulutustasoani eikä myöskään arvosta itsenäisyyttäni eikä myöskään arvosta työtäni. Itse on parisuhteessa ja huonopalkkaisessa työssä. Minä olen sinkku ja hyväpalkkaisessa työssä. Yritti yksinkertaisesti tehdä minusta samanlaista kun itsestään. Ei käsittänyt etten tarvitse välttämättä miestä tai minun ei välttämättä tarvitse jakaa tapailemani miehen asioita hänen kanssaan. Riita siitä tuli ja vittuilu alkoi. Mm yksi lause oli hyvä "oletko kateellinen minulle" . Kuka ystävä kysyy tuommoista? Ja en todellakaan ollut kateellinen. Näkyyhän se näistä minun kirjoituksissakin jo että olen parempi mielestäni. Mutta en todellakaan näitä asioita koskaan hänelle sanonut enkä koskaan vähätellyt hänen työtään tai miestään.

:,D no sinäpä kuulostat tosi kivalta kaverilta.. "ei arvostanut korkeaa koulutustani!" miten käytännössä toivot että kaverisi arvostavat koulutustasi? Minulle on ainakin yks hailee mikä koulutus ystävilläni on!

. Todellakin puhut asiaa. Minulla on kaveri joka on siivooja ilman mitään koulutusta. Han on minun todella hyvä ystävä. Tosin hänen elämässä menee joskus huonosti ja autan häntä henkisesti todella paljon. Se että hän tietää että olen lukenut ja asia on minulle tärkeä. Hän ei vähättele lukemistani mm. Eikä koskaan todellakaan mieti minun koulusta vertailemalla omaansa. Hän tietää sen ja se riittää minulle. Hän ei koita olla parempi niissä asioissa eikä varsinkaan leiki mitään äitiä minulle. Hän on minun ystäväni ja minun koulutus ei millään tavalla liity ystävyytemme. Toisella tavalla jos miettii hän toivoo minulle onnellisuutta niin kuin minä hänelle. Hän ei koskaan kersku asioilla niin kuin en minäkään. Tosin me ei olla hirveästi kiinnostuneita samoista asioista. Mutta silti juttelemme ja olemme aika monesta asiasta samaa mieltä. Hän ei koskaan hauku esimerkiksi työttömyydestä tai siitä että minun pitäisi tehdä asioita eri tavalla. Ero tuohon katkaistiin ystävään on se, hän yrittää hallita elämääni ja tehdä minusta erilaista. Kerskuu miehensä ostavan hänelle sitä ja tätä. Leikkii äitiä ja sanoo ettei ikinä halua lapsia. Kuuntelen kyllä tuommoisia asioita mutta miksi se minuun liittyy haluaako hän lapsia vai ei. Tai ostaako miehensä hänelle kukkia. Olen hänen kanssaan ihan muista syistä. Mm siitä että nautitaan yhdessä olosta ja emme jaa mitään oman parisuhteen ongelmia tai tulevaisuuden suunnitelmia. Kunhan saan olla vierellä ja vaikka katsoa leffaa tai vaikka käydä kiipeilemässä tai matkoilla tai illan istujaisissa. Muuten arkeni on töitä ja varsinkin se että sanoin tapailevani miestä jolla on kallis auto. Taisi sitten herättää mielenkiinnon hänellä ja kun en kertonut siitä sitten enempää tai että suhde on avoin eikä ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia taisi sitten ystävä siinä loukkaantua. Olen ihmisenä hyvin sponttaani, enkä halua muuttaa ihmisiä enkä varsinkaan halua kuin onnellisuutta. Onko se paljon vaadittu? Jos mies tai nainen ei voi sitä antaa niin minun puolesta en sellaista tarvitse elämääni. Lisäksi en luota kovin helposti ihmisiin. Jaan sydän asiat kun haluan. Kukaan ei minua pakota tai kerro minulle miten minun pitäisi tehdä tai varsinkaan rupea minun juomistahdistani loukkaantumaan. Tämä myös suuttui kun juon yhden juoman kun hän on juonut neljä kaljaa. Joko ymmärrätte?

Eli sinä saat "kerskua" tapailevasi miestä jolla on kallis auto, mutta kaveri ei saa edes mainita hänen miehensä ostaneen hänelle kukkia ..? Sinusta se on loukkaavaa koska. .?

Minusta on hienoa että mies ostaa kukkia ja on onnellinen miehensä kanssa. öö en ole siitä loukkaantunut mitenkään. Hän yritti saada minut kateelliseksi ja ei onnistunut ja sitten rupesi vittuilemaan. Näin se vaan meni. Tuommoinen pintaliitäjä. Loukkaannuin siitä että hän leikki äitiä minulle vaikka on nuorempi, haukkui minun juomistahtia, vähätteli mieskuvioitani, ilmeisesti myös yritti saada kateelliseksi.... ja mitä minä olen tehnyt? No kuunnellut kuinka rakastunut hän on. Mitä siihen nyt pitäisi sanoa? Hyvä juttu :) mutta se ei riitä kun pitäisi sanoa , oikeesti? Että mä olen kateellinen sulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin ja hylkäsin koska kyseinen tyyppi. No on kiinnostunut samoista asioista. Mutta. Leikkii kotona äitiä ja myös luulee olevansa minun äiti. Lisäksi on minua nuorempi ja koulutukseltaan matalampi. Ei arvosta koulutustasoani eikä myöskään arvosta itsenäisyyttäni eikä myöskään arvosta työtäni. Itse on parisuhteessa ja huonopalkkaisessa työssä. Minä olen sinkku ja hyväpalkkaisessa työssä. Yritti yksinkertaisesti tehdä minusta samanlaista kun itsestään. Ei käsittänyt etten tarvitse välttämättä miestä tai minun ei välttämättä tarvitse jakaa tapailemani miehen asioita hänen kanssaan. Riita siitä tuli ja vittuilu alkoi. Mm yksi lause oli hyvä "oletko kateellinen minulle" . Kuka ystävä kysyy tuommoista? Ja en todellakaan ollut kateellinen. Näkyyhän se näistä minun kirjoituksissakin jo että olen parempi mielestäni. Mutta en todellakaan näitä asioita koskaan hänelle sanonut enkä koskaan vähätellyt hänen työtään tai miestään.

:,D no sinäpä kuulostat tosi kivalta kaverilta.. "ei arvostanut korkeaa koulutustani!" miten käytännössä toivot että kaverisi arvostavat koulutustasi? Minulle on ainakin yks hailee mikä koulutus ystävilläni on!

. Todellakin puhut asiaa. Minulla on kaveri joka on siivooja ilman mitään koulutusta. Han on minun todella hyvä ystävä. Tosin hänen elämässä menee joskus huonosti ja autan häntä henkisesti todella paljon. Se että hän tietää että olen lukenut ja asia on minulle tärkeä. Hän ei vähättele lukemistani mm. Eikä koskaan todellakaan mieti minun koulusta vertailemalla omaansa. Hän tietää sen ja se riittää minulle. Hän ei koita olla parempi niissä asioissa eikä varsinkaan leiki mitään äitiä minulle. Hän on minun ystäväni ja minun koulutus ei millään tavalla liity ystävyytemme. Toisella tavalla jos miettii hän toivoo minulle onnellisuutta niin kuin minä hänelle. Hän ei koskaan kersku asioilla niin kuin en minäkään. Tosin me ei olla hirveästi kiinnostuneita samoista asioista. Mutta silti juttelemme ja olemme aika monesta asiasta samaa mieltä. Hän ei koskaan hauku esimerkiksi työttömyydestä tai siitä että minun pitäisi tehdä asioita eri tavalla. Ero tuohon katkaistiin ystävään on se, hän yrittää hallita elämääni ja tehdä minusta erilaista. Kerskuu miehensä ostavan hänelle sitä ja tätä. Leikkii äitiä ja sanoo ettei ikinä halua lapsia. Kuuntelen kyllä tuommoisia asioita mutta miksi se minuun liittyy haluaako hän lapsia vai ei. Tai ostaako miehensä hänelle kukkia. Olen hänen kanssaan ihan muista syistä. Mm siitä että nautitaan yhdessä olosta ja emme jaa mitään oman parisuhteen ongelmia tai tulevaisuuden suunnitelmia. Kunhan saan olla vierellä ja vaikka katsoa leffaa tai vaikka käydä kiipeilemässä tai matkoilla tai illan istujaisissa. Muuten arkeni on töitä ja varsinkin se että sanoin tapailevani miestä jolla on kallis auto. Taisi sitten herättää mielenkiinnon hänellä ja kun en kertonut siitä sitten enempää tai että suhde on avoin eikä ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia taisi sitten ystävä siinä loukkaantua. Olen ihmisenä hyvin sponttaani, enkä halua muuttaa ihmisiä enkä varsinkaan halua kuin onnellisuutta. Onko se paljon vaadittu? Jos mies tai nainen ei voi sitä antaa niin minun puolesta en sellaista tarvitse elämääni. Lisäksi en luota kovin helposti ihmisiin. Jaan sydän asiat kun haluan. Kukaan ei minua pakota tai kerro minulle miten minun pitäisi tehdä tai varsinkaan rupea minun juomistahdistani loukkaantumaan. Tämä myös suuttui kun juon yhden juoman kun hän on juonut neljä kaljaa. Joko ymmärrätte?

Nyt on jääneet lääkkeet ottamatta.

Se on totta, että on vaikeaa löytävää ystävät jotka hyväksyvät toisensa sellaisena kuin he ovat.

Minun on myös vaikea löytää yhteyttä muihin ihmisiin, vaikken olekaan silmiinpistävästi erilainen tai mitään. En vain koe sitä yhteyttä ja tästä syystä yhteydenpito on usein katkennut. Toisaalta itsetuntontonikin on vähän huono ja jos toinen on kovin normaali ja fiksu, alan pelätä, että paljastun siksi tyhjiöksi, mikä olen. Huijarisyndrooma vai onko eläminen fantasioissa vain helpompaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin ja hylkäsin koska kyseinen tyyppi. No on kiinnostunut samoista asioista. Mutta. Leikkii kotona äitiä ja myös luulee olevansa minun äiti. Lisäksi on minua nuorempi ja koulutukseltaan matalampi. Ei arvosta koulutustasoani eikä myöskään arvosta itsenäisyyttäni eikä myöskään arvosta työtäni. Itse on parisuhteessa ja huonopalkkaisessa työssä. Minä olen sinkku ja hyväpalkkaisessa työssä. Yritti yksinkertaisesti tehdä minusta samanlaista kun itsestään. Ei käsittänyt etten tarvitse välttämättä miestä tai minun ei välttämättä tarvitse jakaa tapailemani miehen asioita hänen kanssaan. Riita siitä tuli ja vittuilu alkoi. Mm yksi lause oli hyvä "oletko kateellinen minulle" . Kuka ystävä kysyy tuommoista? Ja en todellakaan ollut kateellinen. Näkyyhän se näistä minun kirjoituksissakin jo että olen parempi mielestäni. Mutta en todellakaan näitä asioita koskaan hänelle sanonut enkä koskaan vähätellyt hänen työtään tai miestään.

:,D no sinäpä kuulostat tosi kivalta kaverilta.. "ei arvostanut korkeaa koulutustani!" miten käytännössä toivot että kaverisi arvostavat koulutustasi? Minulle on ainakin yks hailee mikä koulutus ystävilläni on!

. Todellakin puhut asiaa. Minulla on kaveri joka on siivooja ilman mitään koulutusta. Han on minun todella hyvä ystävä. Tosin hänen elämässä menee joskus huonosti ja autan häntä henkisesti todella paljon. Se että hän tietää että olen lukenut ja asia on minulle tärkeä. Hän ei vähättele lukemistani mm. Eikä koskaan todellakaan mieti minun koulusta vertailemalla omaansa. Hän tietää sen ja se riittää minulle. Hän ei koita olla parempi niissä asioissa eikä varsinkaan leiki mitään äitiä minulle. Hän on minun ystäväni ja minun koulutus ei millään tavalla liity ystävyytemme. Toisella tavalla jos miettii hän toivoo minulle onnellisuutta niin kuin minä hänelle. Hän ei koskaan kersku asioilla niin kuin en minäkään. Tosin me ei olla hirveästi kiinnostuneita samoista asioista. Mutta silti juttelemme ja olemme aika monesta asiasta samaa mieltä. Hän ei koskaan hauku esimerkiksi työttömyydestä tai siitä että minun pitäisi tehdä asioita eri tavalla. Ero tuohon katkaistiin ystävään on se, hän yrittää hallita elämääni ja tehdä minusta erilaista. Kerskuu miehensä ostavan hänelle sitä ja tätä. Leikkii äitiä ja sanoo ettei ikinä halua lapsia. Kuuntelen kyllä tuommoisia asioita mutta miksi se minuun liittyy haluaako hän lapsia vai ei. Tai ostaako miehensä hänelle kukkia. Olen hänen kanssaan ihan muista syistä. Mm siitä että nautitaan yhdessä olosta ja emme jaa mitään oman parisuhteen ongelmia tai tulevaisuuden suunnitelmia. Kunhan saan olla vierellä ja vaikka katsoa leffaa tai vaikka käydä kiipeilemässä tai matkoilla tai illan istujaisissa. Muuten arkeni on töitä ja varsinkin se että sanoin tapailevani miestä jolla on kallis auto. Taisi sitten herättää mielenkiinnon hänellä ja kun en kertonut siitä sitten enempää tai että suhde on avoin eikä ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia taisi sitten ystävä siinä loukkaantua. Olen ihmisenä hyvin sponttaani, enkä halua muuttaa ihmisiä enkä varsinkaan halua kuin onnellisuutta. Onko se paljon vaadittu? Jos mies tai nainen ei voi sitä antaa niin minun puolesta en sellaista tarvitse elämääni. Lisäksi en luota kovin helposti ihmisiin. Jaan sydän asiat kun haluan. Kukaan ei minua pakota tai kerro minulle miten minun pitäisi tehdä tai varsinkaan rupea minun juomistahdistani loukkaantumaan. Tämä myös suuttui kun juon yhden juoman kun hän on juonut neljä kaljaa. Joko ymmärrätte?

Eli sinä saat "kerskua" tapailevasi miestä jolla on kallis auto, mutta kaveri ei saa edes mainita hänen miehensä ostaneen hänelle kukkia ..? Sinusta se on loukkaavaa koska. .?

Minusta on hienoa että mies ostaa kukkia ja on onnellinen miehensä kanssa. öö en ole siitä loukkaantunut mitenkään. Hän yritti saada minut kateelliseksi ja ei onnistunut ja sitten rupesi vittuilemaan. Näin se vaan meni. Tuommoinen pintaliitäjä. Loukkaannuin siitä että hän leikki äitiä minulle vaikka on nuorempi, haukkui minun juomistahtia, vähätteli mieskuvioitani, ilmeisesti myös yritti saada kateelliseksi.... ja mitä minä olen tehnyt? No kuunnellut kuinka rakastunut hän on. Mitä siihen nyt pitäisi sanoa? Hyvä juttu :) mutta se ei riitä kun pitäisi sanoa , oikeesti? Että mä olen kateellinen sulle.

Oletko kenties korkeasti koulutettu elämän kovassa korkea koulussa? :D

Vierailija kirjoitti:

Minun on myös vaikea löytää yhteyttä muihin ihmisiin, vaikken olekaan silmiinpistävästi erilainen tai mitään. En vain koe sitä yhteyttä ja tästä syystä yhteydenpito on usein katkennut. Toisaalta itsetuntontonikin on vähän huono ja jos toinen on kovin normaali ja fiksu, alan pelätä, että paljastun siksi tyhjiöksi, mikä olen. Huijarisyndrooma vai onko eläminen fantasioissa vain helpompaa?

Olet lähes ainoa jonka vastaus on rehellinen. Syytät myös itseäsi ja se on upea asia! Propsit siitä! Itse rakastan fantasiaelämää ja miksi elämä olisi tyhjää jos sen täyttää fantasioilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jotenkin niin erikoinen ihminen, että en ole koskaan edes viitsinyt erityisesti ETSIÄ ystävää. Olisi niin epätodennäköistä että sopivia löytyisi kun tuntuu että yksi kymmenestätuhannesta on tarpeeksi omituinen sopimaan mun kanssa psyykkisesti yhteen. 

Enkä tarkoita sitä että olisin erityisen hankala ihminen, mutta mulla on tosi outo huumorintaju ja olen kiinnostunut omituisista asioista, enkä oikein ollenkaan sellaisista jutuista mistä suurin osa on. Ystävän kanssa pitäisi olla jotain yhteistäkin että se tuntuu ystävyydeltä eikä pakonomaiselta jonkun kanssa vaan pyörimiseltä koska yksinäisyys pelottaa.

Kukaan ei koskaan kerro mitä erikoista hän luulee itsessään olevan, kaikki kuvittelevat olevansa erikoisia vaikka ovat ihan samanlaisia kuin joku toinen. Mutta kuvittele toki niin voit ylentää itsesi.

Miksi aina luullaan että se että on erikoinen tarkoittaa että YLENTÄISI itseään? Vaikka luulen että useimmat päinvastoin tuntevat itsensä oudoiksi ja vääränlaisiksi ja huonoiksi. Itse tunsin nelikymppiseksi asti valtavaa häpeää siitä että olin outo. Nykyisin hyväksyn kyllä itseni mutta en toki muita parempana itseäni silti pidä.

Miten olen outo? Olen nainen, mutta kiinnostuksenkohteet tietokonepelit, ohjelmointi, fantasia ja scifi. En myöskään ole juurikaan kiinnostunut puhumaan ihmisistä tai arkielämästä, mutta keskustelu erilaisista tieteellisistä asioista voi kiinnostaa kovastikin. Minusta on myös kiva rypeä eksistentiaalisessa ahdistuksessa enkä tykkää olla positiivinen. "Positiivisuus on perseestä" on mottoni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jotenkin niin erikoinen ihminen, että en ole koskaan edes viitsinyt erityisesti ETSIÄ ystävää. Olisi niin epätodennäköistä että sopivia löytyisi kun tuntuu että yksi kymmenestätuhannesta on tarpeeksi omituinen sopimaan mun kanssa psyykkisesti yhteen. 

Enkä tarkoita sitä että olisin erityisen hankala ihminen, mutta mulla on tosi outo huumorintaju ja olen kiinnostunut omituisista asioista, enkä oikein ollenkaan sellaisista jutuista mistä suurin osa on. Ystävän kanssa pitäisi olla jotain yhteistäkin että se tuntuu ystävyydeltä eikä pakonomaiselta jonkun kanssa vaan pyörimiseltä koska yksinäisyys pelottaa.

Kukaan ei koskaan kerro mitä erikoista hän luulee itsessään olevan, kaikki kuvittelevat olevansa erikoisia vaikka ovat ihan samanlaisia kuin joku toinen. Mutta kuvittele toki niin voit ylentää itsesi.

Miksi aina luullaan että se että on erikoinen tarkoittaa että YLENTÄISI itseään? Vaikka luulen että useimmat päinvastoin tuntevat itsensä oudoiksi ja vääränlaisiksi ja huonoiksi. Itse tunsin nelikymppiseksi asti valtavaa häpeää siitä että olin outo. Nykyisin hyväksyn kyllä itseni mutta en toki muita parempana itseäni silti pidä.

Miten olen outo? Olen nainen, mutta kiinnostuksenkohteet tietokonepelit, ohjelmointi, fantasia ja scifi. En myöskään ole juurikaan kiinnostunut puhumaan ihmisistä tai arkielämästä, mutta keskustelu erilaisista tieteellisistä asioista voi kiinnostaa kovastikin. Minusta on myös kiva rypeä eksistentiaalisessa ahdistuksessa enkä tykkää olla positiivinen. "Positiivisuus on perseestä" on mottoni.

Kaltaisiasi naisia on pilvin pimein, et vain ole tavannut heitä tai halunnut tavata heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jotenkin niin erikoinen ihminen, että en ole koskaan edes viitsinyt erityisesti ETSIÄ ystävää. Olisi niin epätodennäköistä että sopivia löytyisi kun tuntuu että yksi kymmenestätuhannesta on tarpeeksi omituinen sopimaan mun kanssa psyykkisesti yhteen. 

Enkä tarkoita sitä että olisin erityisen hankala ihminen, mutta mulla on tosi outo huumorintaju ja olen kiinnostunut omituisista asioista, enkä oikein ollenkaan sellaisista jutuista mistä suurin osa on. Ystävän kanssa pitäisi olla jotain yhteistäkin että se tuntuu ystävyydeltä eikä pakonomaiselta jonkun kanssa vaan pyörimiseltä koska yksinäisyys pelottaa.

Kukaan ei koskaan kerro mitä erikoista hän luulee itsessään olevan, kaikki kuvittelevat olevansa erikoisia vaikka ovat ihan samanlaisia kuin joku toinen. Mutta kuvittele toki niin voit ylentää itsesi.

Miksi aina luullaan että se että on erikoinen tarkoittaa että YLENTÄISI itseään? Vaikka luulen että useimmat päinvastoin tuntevat itsensä oudoiksi ja vääränlaisiksi ja huonoiksi. Itse tunsin nelikymppiseksi asti valtavaa häpeää siitä että olin outo. Nykyisin hyväksyn kyllä itseni mutta en toki muita parempana itseäni silti pidä.

Miten olen outo? Olen nainen, mutta kiinnostuksenkohteet tietokonepelit, ohjelmointi, fantasia ja scifi. En myöskään ole juurikaan kiinnostunut puhumaan ihmisistä tai arkielämästä, mutta keskustelu erilaisista tieteellisistä asioista voi kiinnostaa kovastikin. Minusta on myös kiva rypeä eksistentiaalisessa ahdistuksessa enkä tykkää olla positiivinen. "Positiivisuus on perseestä" on mottoni.

Eli ihan tavallinen gamergirl emo :D

Se on ainakin aika turn-off ystävyydessä, jos toinen ei puhu. Jos hän ei kerro itsestään oikein mitään eikä halua paljastaa omia juttujaan, niin miten häneen voisi oikein tutustua?

Se myös haittaa omaa ystävystymistäni, että minulla on aika erilainen arvomaailma muiden kanssa. Itse olen kiinnostunut eläinten oikeuksista, ympäristön suojelusta, ja kulutuksen minimoimisesta, niin aika harva tuttava tätä yhtään ymmärtää. Ja vastaavasti itseäni ei oikein kiinnosta jutut siitä kuinka kaveri on tilannut uuden Canada Goose takin, tai mitä uutta Jani Petterille on ostettu.

Syitä pakittamiseen:

- toinen puhuu minusta kolmannen osapuolen kanssa muka ystävänä mutta saa pahaa aikaan

- toinen puhuu mulle muista ystävistään negatiivisesti

- kateus

- vastavuoroisuuden puute

- aikaa ei löydy elikkä arvostuksen puute, siihen löytyy aikaa mikä kiinnostaa, vaikka sen yhden viestin verran

- on välillä  töykeä ja välttelevä ja sitten yhtäkkiä niin ystävää, ei jaksa aikuisena enää lapsuuden toisintoja

Kaveruutta en lopeta kovin helposti ja voin olla jonkin verran monenlaisten kans mutta ystävältä odotan aika paljon: lojaaliutta, rehellisyyttä, molemminpuolista halua pitää yhteyttä säännöllisesti yllä.

Aluksi vaikutti siltä että meillä synkkasi hyvin,mutta kun tutustuttiin paremmin niin tuli ilmi että ollaan liian erilaisia. Ei mitään erityisen dramaattista, tällaisia on sattunut useammankin kerran. Ja minusta ihan normaalia, alkuvaiheessa kuitenkin se tutustuminen on melko pintapuolista eikä voi olettaa että jokaisesta tulisi sydänystävä. Pidempään jatkuessa on tietysti myös se mahdollisuus että suhde ja ihmiset muuttuvat ja ystävyys loppuu kun ei enää ole tarpeeksi yhteistä.

Jos näin aikuisiällä syntyneiden ystävyyssuhteiden tyssäämisiä tarkastelee, perimmäinen syy on ollut ehdottomasti se, että niistä on tullut liian vaikeita ylläpidettäväksi. Ja myönnettäköön, että aikuistumisen myötä ajatukseni ystävyydestä ovat muuttuneet sitten teini-iän: joskus nuorena ja aika yksinäisenä ihmisenä ystävyyttä toivoi hartaasti, ja ystäviksi luokiteltavilta ihmisiltä sietikin lehmänhermoilla vaikka ja mitä. Nyt aikuisena, kun itsetunto on vahvistunut ja elämä on teiniaikoihin verrattuna onnellista, ei enää siedäkään mitä tahansa, ja on tullut myös varovaisemmaksi sen suhteen, keneen ylipäätään haluaa muodostaa moikkailua syvempiä suhteita. 

Draamailua en siedä. Eräs orastava ystävyyssuhde hiipui hyvin nopeasti kohtuuttomien, usein alkoholinkin siivittämien draamakohtausten seurauksena.

Eräs kaverisuhde jäi myös hyvin etäiseksi tämän kaverin ripustautumisen vuoksi: vaikka hän oli sinänsä mukava, vähä vähältä hänen koko elämänsä käänteet, huolet ja arjen selviämiset alkoivat kaatua omille harteilleni, mikä alkoi tuntua tosi raskaalta roolilta.

Ja eräs kaverisuhde taas on kertakaikkiaan liian mutkikas koskaan syventyäkseen, ja on itse asiassa ollut jossakin määrin jopa raskasta tunnustaa, että en halua tämän suhteen syvenevän siitäkin huolimatta, että tämän ihmisen kanssa on sinällään ollut hauskaa. Ehkä luottamuksen puute on avainsana.

Mutta jos kyse on jo kauan sitten muodostuneista ystävyyssuhteista: kun takana on pitkä historia, ja kaikki ne vuodet juuri nämä ihmiset ovat olleet rinnallani kaikista vastoinkäymisistä ja luonteeni puutteista huolimatta, sitä arvostaa ja vaalii ihan eri tavalla, ja kärsivällisyys vastoinkäymisten suhteen on korkeampi. Heihin myös luottaa enemmän juuri siksi, etteivät he hylänneet vaikeinakaan aikoina. Tällaisen luottamuksen rakentuminen vaatii minulta aika paljon, ja sitä on helppo matkan varrella horjuttaa, joten ehkä ystävän rooliin minun tapauksessani on aika vaikea päästä. 

Lapsuudessa solmitut ystävyyssuhteet kestää paljon. Oikeastaan ainoastaan luottamuksen pettäminen rikkoo ne. Aikuisuuden suhteet ovat niin tuoreita että ne katoaa helpommin vaikka siihen ettei toinen olekkaan sellainen kuin ensin oletti tai yhteisen ajan puutteeseen. Siis aika helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jotenkin niin erikoinen ihminen, että en ole koskaan edes viitsinyt erityisesti ETSIÄ ystävää. Olisi niin epätodennäköistä että sopivia löytyisi kun tuntuu että yksi kymmenestätuhannesta on tarpeeksi omituinen sopimaan mun kanssa psyykkisesti yhteen. 

Enkä tarkoita sitä että olisin erityisen hankala ihminen, mutta mulla on tosi outo huumorintaju ja olen kiinnostunut omituisista asioista, enkä oikein ollenkaan sellaisista jutuista mistä suurin osa on. Ystävän kanssa pitäisi olla jotain yhteistäkin että se tuntuu ystävyydeltä eikä pakonomaiselta jonkun kanssa vaan pyörimiseltä koska yksinäisyys pelottaa.

Kukaan ei koskaan kerro mitä erikoista hän luulee itsessään olevan, kaikki kuvittelevat olevansa erikoisia vaikka ovat ihan samanlaisia kuin joku toinen. Mutta kuvittele toki niin voit ylentää itsesi.

Miksi aina luullaan että se että on erikoinen tarkoittaa että YLENTÄISI itseään? Vaikka luulen että useimmat päinvastoin tuntevat itsensä oudoiksi ja vääränlaisiksi ja huonoiksi. Itse tunsin nelikymppiseksi asti valtavaa häpeää siitä että olin outo. Nykyisin hyväksyn kyllä itseni mutta en toki muita parempana itseäni silti pidä.

Miten olen outo? Olen nainen, mutta kiinnostuksenkohteet tietokonepelit, ohjelmointi, fantasia ja scifi. En myöskään ole juurikaan kiinnostunut puhumaan ihmisistä tai arkielämästä, mutta keskustelu erilaisista tieteellisistä asioista voi kiinnostaa kovastikin. Minusta on myös kiva rypeä eksistentiaalisessa ahdistuksessa enkä tykkää olla positiivinen. "Positiivisuus on perseestä" on mottoni.

Eli ihan tavallinen gamergirl emo :D

Höh. Minun vuosikurssillani yliopistossa on ehkä yksi "gamergirl emo" minun lisäkseni. Ei kaikki gamergirl emot ole automaattisesti kavereita keskenään, kuin ei vaikka jalkapallon pelaajat tai hipit tai bilehileet. Pelejäkin on niin erilaisia nykyään, räiskintä-onlinemultiplayer-pelaaminen on ihan eri asia kuin vaikka Final Fantasyn tai Civilizationin tai tasohyppelyiden pelaaminen.

Itse pääkeskusteluaiheeseen: Viihdyn niin hyvin omassa seurassa vapaa-ajalla, että olen umpisurkea olemaan kaverisuhteessa se aktiivinen osapuoli, vaikka tykkäisinkin viettää aikaa kavereiden kanssa.

ystävä on aika iso sana.

Vierailija kirjoitti:

Se on ainakin aika turn-off ystävyydessä, jos toinen ei puhu. Jos hän ei kerro itsestään oikein mitään eikä halua paljastaa omia juttujaan, niin miten häneen voisi oikein tutustua?

Se myös haittaa omaa ystävystymistäni, että minulla on aika erilainen arvomaailma muiden kanssa. Itse olen kiinnostunut eläinten oikeuksista, ympäristön suojelusta, ja kulutuksen minimoimisesta, niin aika harva tuttava tätä yhtään ymmärtää. Ja vastaavasti itseäni ei oikein kiinnosta jutut siitä kuinka kaveri on tilannut uuden Canada Goose takin, tai mitä uutta Jani Petterille on ostettu.

Sama ongelma..