Finlandia-hiihtoa, Tunturisuunnistusta tai jotain kestävyysurheilua harrastavien puolisot??

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä minä olen se himourheilija, joka mielellään osallistuisi vaikka ap:n mainitsemiin tapahtumiin. Mies harrastaa lähinnä hyötyliikuntaa, joka on mulle ihan fine. Mutta tiettyjä ongelmia tämä mun liikkuminen on 20 vuotta kestäneessä parisuhteessa aiheuttanut. Miehellä on toki omat mielenkiinnon kohteensa, ja on meillä jokunen yhteinenkin harrastus, mutta ei sellaisia useita kertoja viikossa aikaa vieviä juttuja. Itse liikun 4-5 kertaa viikossa, mistä mies on osoittanut olevansa jollain tavalla kateellinen. Tai ainakin hän kokee ettei hänellä ole mahdollisuutta harrastaa samalla tavalla. Minun on vaikea ymmärtää tätä, sillä pääsääntöisesti lenkkeilen lähimaastoissa ja jumppaan kotona enkä yleensä koskaan estä häntä menemästä omiin harrastuksiinsa.

Mies ei myöskään huomioi juurikaan mun kuntoilua tai esim. kysäise missä kävin lenkillä. Joskus aiemmin olisin kaivannut enemmän arvostusta, mutta nyt olen oppinut elämään asian kanssa. Monet riidat on kyllä käyty siitä kun olen tuntenut miehen syyllistävän minua harrastuksesta, joka on mulle tärkeä paitsi ns. omana aikana myös painonhallinnan, terveyden ja mielenterveyden kannalta. Myös se mietityttää, että lapset ovat selvästi huomanneet että liikunta äidin tapaan ei ole isän mielestä kannustettava asia.

Kamala miten tulikin surullinen olo tätä kirjoittaessa. Ero on ollut meillä esillä viimeisen vuoden aikana, mutta suhteessa on paljon muitakin ongelmia, joten ei tämä harrastusasia eroa ole aiheuttamassa. Ap:n aloitukseen tämä ei juuri liittynyt, kunhan vuodatin...

Ymmärrän kyllä, miksi puoliso kokee, että lapsiperheessä 4-5 iltaa viikossa yhden vanhemman omaa harrastetta on aika paljon, ja ettei itsellä ole mahdollisuutta samaan, vaikka puoliso ei aktiivisesti estäisikään lähtemästä. Jonkunhan ne kakaratkin on hoidettava ja kasvatettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä minä olen se himourheilija, joka mielellään osallistuisi vaikka ap:n mainitsemiin tapahtumiin. Mies harrastaa lähinnä hyötyliikuntaa, joka on mulle ihan fine. Mutta tiettyjä ongelmia tämä mun liikkuminen on 20 vuotta kestäneessä parisuhteessa aiheuttanut. Miehellä on toki omat mielenkiinnon kohteensa, ja on meillä jokunen yhteinenkin harrastus, mutta ei sellaisia useita kertoja viikossa aikaa vieviä juttuja. Itse liikun 4-5 kertaa viikossa, mistä mies on osoittanut olevansa jollain tavalla kateellinen. Tai ainakin hän kokee ettei hänellä ole mahdollisuutta harrastaa samalla tavalla. Minun on vaikea ymmärtää tätä, sillä pääsääntöisesti lenkkeilen lähimaastoissa ja jumppaan kotona enkä yleensä koskaan estä häntä menemästä omiin harrastuksiinsa.

Mies ei myöskään huomioi juurikaan mun kuntoilua tai esim. kysäise missä kävin lenkillä. Joskus aiemmin olisin kaivannut enemmän arvostusta, mutta nyt olen oppinut elämään asian kanssa. Monet riidat on kyllä käyty siitä kun olen tuntenut miehen syyllistävän minua harrastuksesta, joka on mulle tärkeä paitsi ns. omana aikana myös painonhallinnan, terveyden ja mielenterveyden kannalta. Myös se mietityttää, että lapset ovat selvästi huomanneet että liikunta äidin tapaan ei ole isän mielestä kannustettava asia.

Kamala miten tulikin surullinen olo tätä kirjoittaessa. Ero on ollut meillä esillä viimeisen vuoden aikana, mutta suhteessa on paljon muitakin ongelmia, joten ei tämä harrastusasia eroa ole aiheuttamassa. Ap:n aloitukseen tämä ei juuri liittynyt, kunhan vuodatin...

Ymmärrän kyllä, miksi puoliso kokee, että lapsiperheessä 4-5 iltaa viikossa yhden vanhemman omaa harrastetta on aika paljon, ja ettei itsellä ole mahdollisuutta samaan, vaikka puoliso ei aktiivisesti estäisikään lähtemästä. Jonkunhan ne kakaratkin on hoidettava ja kasvatettava.

No miksi? Eihän nämä ole kuin aikataulutuskysymyksiä. Itse treenaan kuutena päivänä viikossa, puoliso 4-6 päivänä. Yleensä toinen aamulla ja toinen töiden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, miksi puoliso kokee, että lapsiperheessä 4-5 iltaa viikossa yhden vanhemman omaa harrastetta on aika paljon, ja ettei itsellä ole mahdollisuutta samaan, vaikka puoliso ei aktiivisesti estäisikään lähtemästä. Jonkunhan ne kakaratkin on hoidettava ja kasvatettava.

Mutta kun siinä ei mene koko iltaa, jos käy juoksemassa tunnin tai jumppaa kotona kolme varttia. Kotijumpan ohessa voi samalla hoitaa lapsetkin. En näe että tällainen on pois puolison harrastusmahdollisuuksista. Ja kuten sanottu vuorottelu ja aikatauluista sopiminen on tarvittaessa mahdollista.

Onneksi puolisosi ei sentään hormonibodausta harrasta, silloin olisi jossain kohtaa isoja ongelmia luvassa.

"Haittavaikutukset: mielialahäiriöt

Testosteronilla ja anabolisilla steroideilla on myös vaikutuksia keskushermostoon. Niiden vaikutuskohdat aivoissa ovat läheisessä yhteydessä mielialaa, seksuaalisuutta ja aggressiivisuutta sääteleviin keskuksiin.

Ylisuuria annoksia testosteronia ja anabolisia steroideja käyttävistä henkilöistä 20–30 prosentilla ilmenee steroidijakson aikana selviä psykiatrisen tautiluokituksen kriteerit täyttäviä mielialahäiriöitä, kuten masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, psykoottisia reaktioita aistiharhoineen, hypomaniaa sekä kognitiivisen suoritustason heikkenemistä.

Noin 30 prosentilla anabolisia steroideja yliannoksin käyttävistä henkilöistä ilmenee käytön aikana aggressiivisuutta, vihamielisyyttä ja ärtyvyyttä. Useiden tapausselostusten perusteella hormonit heikentävät impulssikontrollia. Lääketieteellisessä kirjallisuudessa on kuvattu muun muassa tapauksia, joissa aiemmin psyykkisesti tasapainoiset henkilöt ovat hormonikuurin aloitettuaan tulleet väkivaltaisiksi ja tehneet ennalta harkitsemattoman tapon.

Suomalaisen väestöpohjaisen tutkimuksen mukaan anabolisten steroidien ja testosteronin väärinkäyttäjien riski kuolla ennenaikaisesti on 4,6-kertainen verrokkiryhmään verrattuna."

https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/paihteet-ja-terve…

Tietenkään ihmisen ei tarvitse harrastaa samoja lajeja kuin puolison.

Mutta jos puoliso on kestävyysurheilija, täytyy ymmärtää että se on vähän kuin olisi naimisissa metsästäjän kanssa. Toisin sanoen, koko elämänne tulee pyörimään miehen harrastuksen ympärillä. Jos voit elää sen kanssa ja mielellään vieläpä osallistua tavalla tai toisella niin hienoa.

Mutta sinun täytyy ymmärtää että mies ei lähde kanssasi tyttökavereidesi kemuihin tai sukulaislasten ristiäisiin tai kyhnötä kanssasi sohvalla. Koska se on lenkillä. Aina.

Meillä tämä sujuu koska itsekin tykkään juosta pitkää lenkkiä yksin (naisen ja miehen harvemmin kannattaa treenata yhdessä ainakaan kestävyyslajeja, silloin lenkki on yleensä toiselle liian hidas ja toiselle liian nopea) enkä kaipaa hirveästi seuraa muutenkaan. Ja ymmärrämme toisiamme koska tavoitteet ja intressit on samat. Mutta luultavasti sohvaperunalle kumpikin meistä olisi sietämätön kumppani.

Ja miksi väität olevasi liikunallinen jos et ole?

Mun puoliso on kestävyysurheilija (amatööritason kilpaurheilija), mä vain liikunnallinen.

Eli meillä mies juoksee tai treenaa 6 päivänä viikossa puolesta tunnista moneen tuntiin kerrallaan, mä treenaan hyötyliikunnan lisäksi 3-6 tuntia viikossa. Miehellä lisäksi noita kisoja jonkun verran viikonloppuisin.

Meillä ei ole yhteistä harrastusta. Joskus harvoin käydään lenkillä yhdessä. Mua ei miehen treenaus ja kisat yleensä haittaa, koska lapset on isoja ja mä osaan arvostaa myös omaa aikaa. Yleensä en viitsi lähteä edes kisoihin mukaan.

Toisaalta ei mieskään kertaakaan ole sanonut, kun sanon lähteväni jumppaan, että mites ruoka/pyykit/siivous. Se hyväksyy täysin, että minäkin harrastan liikuntaa aina silloin ja just silloin kun tykkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä minä olen se himourheilija, joka mielellään osallistuisi vaikka ap:n mainitsemiin tapahtumiin. Mies harrastaa lähinnä hyötyliikuntaa, joka on mulle ihan fine. Mutta tiettyjä ongelmia tämä mun liikkuminen on 20 vuotta kestäneessä parisuhteessa aiheuttanut. Miehellä on toki omat mielenkiinnon kohteensa, ja on meillä jokunen yhteinenkin harrastus, mutta ei sellaisia useita kertoja viikossa aikaa vieviä juttuja. Itse liikun 4-5 kertaa viikossa, mistä mies on osoittanut olevansa jollain tavalla kateellinen. Tai ainakin hän kokee ettei hänellä ole mahdollisuutta harrastaa samalla tavalla. Minun on vaikea ymmärtää tätä, sillä pääsääntöisesti lenkkeilen lähimaastoissa ja jumppaan kotona enkä yleensä koskaan estä häntä menemästä omiin harrastuksiinsa.

Mies ei myöskään huomioi juurikaan mun kuntoilua tai esim. kysäise missä kävin lenkillä. Joskus aiemmin olisin kaivannut enemmän arvostusta, mutta nyt olen oppinut elämään asian kanssa. Monet riidat on kyllä käyty siitä kun olen tuntenut miehen syyllistävän minua harrastuksesta, joka on mulle tärkeä paitsi ns. omana aikana myös painonhallinnan, terveyden ja mielenterveyden kannalta. Myös se mietityttää, että lapset ovat selvästi huomanneet että liikunta äidin tapaan ei ole isän mielestä kannustettava asia.

Kamala miten tulikin surullinen olo tätä kirjoittaessa. Ero on ollut meillä esillä viimeisen vuoden aikana, mutta suhteessa on paljon muitakin ongelmia, joten ei tämä harrastusasia eroa ole aiheuttamassa. Ap:n aloitukseen tämä ei juuri liittynyt, kunhan vuodatin...

Ymmärrän kyllä, miksi puoliso kokee, että lapsiperheessä 4-5 iltaa viikossa yhden vanhemman omaa harrastetta on aika paljon, ja ettei itsellä ole mahdollisuutta samaan, vaikka puoliso ei aktiivisesti estäisikään lähtemästä. Jonkunhan ne kakaratkin on hoidettava ja kasvatettava.

Hölynpölyä. Organisointikysymys. Minä tunnen perheen jossa molemmat vanhemmat harrastavat kestävyysjuoksua ja treenaavat useita kertoja viikossa ja lapsia on kolme. Toinen vanhemmista vetää lenkin suoraan töistä sillä välin kun toinen hakee lapset tarhasta ja laittaa ruoan. Kun juoksija tulee lenkiltään, hän alkaa tehdä muita kotitöitä ja toinen vuorostaan lähtee omalle lenkilleen.

Sohvaperunat vaan niin mielellään kuvittelevat että lapsiperheessä "ei ehdi" liikkua. Viikonloppuna sitten liikkuvat koko perhe yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään ihmisen ei tarvitse harrastaa samoja lajeja kuin puolison.

Mutta jos puoliso on kestävyysurheilija, täytyy ymmärtää että se on vähän kuin olisi naimisissa metsästäjän kanssa. Toisin sanoen, koko elämänne tulee pyörimään miehen harrastuksen ympärillä. Jos voit elää sen kanssa ja mielellään vieläpä osallistua tavalla tai toisella niin hienoa.

Mutta sinun täytyy ymmärtää että mies ei lähde kanssasi tyttökavereidesi kemuihin tai sukulaislasten ristiäisiin tai kyhnötä kanssasi sohvalla. Koska se on lenkillä. Aina.

Meillä tämä sujuu koska itsekin tykkään juosta pitkää lenkkiä yksin (naisen ja miehen harvemmin kannattaa treenata yhdessä ainakaan kestävyyslajeja, silloin lenkki on yleensä toiselle liian hidas ja toiselle liian nopea) enkä kaipaa hirveästi seuraa muutenkaan. Ja ymmärrämme toisiamme koska tavoitteet ja intressit on samat. Mutta luultavasti sohvaperunalle kumpikin meistä olisi sietämätön kumppani.

Ja miksi väität olevasi liikunallinen jos et ole?

Minä harrastan kestävyysurheilua. Siis urheilua, en liikuntaa. Ja se ei ole estänyt minua koskaan miehen kanssa kyhnäämästä sohvalla, sukulaislapsen ristiäisistä yms.

Taitaa miehelläsi olla muu ongelma, kun ei halua viettää sinun kanssa aikaa.