Lapsi sitoo mahdottomasti
Pitää käydä leikkipaikoilla, tehdä ruokaa, viihdyttää, hoitaa, viedä harrastuksiin. Miten tätä pitäisi jaksaa?
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
No sen päätöksen voi tehdä ettei hanki lasta.
Mutta jos lapsi jo on?
En ole ap, mutta kyllä mulle tuli yllätyksenä. Lähipiirissä ei ole paljon lapsia ja kun oma tuli niin oli aika järkytys kuinka sitovaa arki on. Mutta ei hätää, ap. Siihen tottuu.
No totta helvetissä se voi tulla yllätyksenä! Voihan noita asioita miettiä, aikatauluttaa ja laatia miellekarttoja mutta ei se auta, kun se arki on jotain muuta. Joillaki on virtaa enemmän kun toisilla ja joitaki se uuvuttaa enemmän. Sisko pyörittää kolmen lapsen huushollia viikot yksin, mies keikkatöissä ja neljäs lapsi tulossa. Omakotitalo pohjoisessa, eli lumitöitä on talvella. Lapset harrastaa kaikki jotakin, lemmikkejä ei ole. Mutta sisko leipoo ja kokaa itse joka päivä ja opiskelee yliopistossa. En ole ikinä kuullut et hän valittaa siitä että elämä on rankaa, on aina iloinen ja rempseä. Mulla on yksi kolmevuotias ja mies, joka on kotona joka ilta samaan aikaan töiden jälkeen ja minusta tuntuu, ettei aika riitä, pinna kirstyy, kun on töissä, hakee muksun hoidosta, tehdään ruokaa, käydään kaupassa, kuskataan harrastukseen lasta ja pitäs harrastaa itekin. Ei tule lisää lapsia meille. Mutta katsos, jokasella on ne omat voimavarat.
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, mutta kyllä mulle tuli yllätyksenä. Lähipiirissä ei ole paljon lapsia ja kun oma tuli niin oli aika järkytys kuinka sitovaa arki on. Mutta ei hätää, ap. Siihen tottuu.
Kyllähän se on järkytys. Ei mikään valmista perhe-elämään. Ei minulla ollut mitään tietoa siitä, miten sitovaa lapsen kanssa on. Koko ajan pitää laittaa ruokaa, hoitaa, olla läsnä (tämä ehkä pahin, ettei voi lähteä koskaan minnekään) ja olla huolissaan lapsen asioista. Nuoria pitäisi valistaa perhe-elämästä kouluissa, vaikka lukiossa. Eivät he muuten saa tietää siitä mitään.
Vierailija kirjoitti:
No totta helvetissä se voi tulla yllätyksenä! Voihan noita asioita miettiä, aikatauluttaa ja laatia miellekarttoja mutta ei se auta, kun se arki on jotain muuta. Joillaki on virtaa enemmän kun toisilla ja joitaki se uuvuttaa enemmän. Sisko pyörittää kolmen lapsen huushollia viikot yksin, mies keikkatöissä ja neljäs lapsi tulossa. Omakotitalo pohjoisessa, eli lumitöitä on talvella. Lapset harrastaa kaikki jotakin, lemmikkejä ei ole. Mutta sisko leipoo ja kokaa itse joka päivä ja opiskelee yliopistossa. En ole ikinä kuullut et hän valittaa siitä että elämä on rankaa, on aina iloinen ja rempseä. Mulla on yksi kolmevuotias ja mies, joka on kotona joka ilta samaan aikaan töiden jälkeen ja minusta tuntuu, ettei aika riitä, pinna kirstyy, kun on töissä, hakee muksun hoidosta, tehdään ruokaa, käydään kaupassa, kuskataan harrastukseen lasta ja pitäs harrastaa itekin. Ei tule lisää lapsia meille. Mutta katsos, jokasella on ne omat voimavarat.
Jätä nyt ne ainakin ne 3-vuotiaan harrastukset pois, ota oma harrastus siihen kohtaan. Ei tuon ikäinen tarvi mitään harrastuksia, kun on jo hoidossakin. Älä vertaa itseäsi muihin. Kaikki tuntevat joskun noin. Siskosikin satavarmasti. Ei vain näytä sitä muille tai ei halua valittaa tilanteesta, jonka on itse valinnut.
Entäs sitten se pysyvyys? Lapsi ei katoa minnekään, hän on siinä lopullisesti. Se on todella raskasta. Ei ole mikään keikkaluontoinen homma, vaan sitä pitää jaksaa ja jaksaa elämän loppuun asti. Miten kukaan voi kestää sitä? Millä tavalla se pitäisi kestää? Entä jos tuntuu, ettei kestä?
Kyllähän se sitovuus tavallaan yllätti, vaikka sen oli kuinka ajatellut.
Sitä ei myöskään osannut ajatella etukäteen, että halusimmekin muuttaa isosta kaupungista pikkupaikkakunnalle lähelle tukiverkkoja. Nyt voi lapset kulkea itse kouluun ja harrastuksiin, lastenhoitoapuakin saadaan.
Harrastusrumbaan voi myös itse vaikuttaa, täälläpäin kouluilla on iltapäiväkerhoja, jonne voi jäädä jumppaamaan, ulkoilemaan ja askartelemaan koulun jälkeen. Urheiluseuroilla on myös harrastusvuoroja heti koulun jälkeen (toki tuolta syrjäkyliltä pitää kuskata, mutta se asuinpaikka on oma valinta).
Ja äkkiä ne kasvaa, vauvasta koululaiseksi hujauksessa.
Teet ruokaa myös itsellesi aj otat lapsesi mukaan normaaliin arkeesi, etkä ala rakentamaan arkea vain lasta varten. Pian lapsi pilkkoo kasviksia, ripustaa pyykkiä yms.
Koira olisi raskaampi kuin lapsi:)
Vierailija kirjoitti:
Teet ruokaa myös itsellesi aj otat lapsesi mukaan normaaliin arkeesi, etkä ala rakentamaan arkea vain lasta varten. Pian lapsi pilkkoo kasviksia, ripustaa pyykkiä yms.
Erityislapsi sitoo aivan eri tavalla. Ei osaa tehdä asioita, eikä häntä voi jättää hetkeksikään yksin. Hän ei myöskään koskaan lähde kotoa. Eikä häntä voi ottaa arkeen mukaan, vaan arjen tulee määräytyä erityislapsen mukaan. Se on todella kova taakka.
Vierailija kirjoitti:
Koira olisi raskaampi kuin lapsi:)
No enpä nyt tiedä. Joku pikkuinen chihuahua olis varmaan sata kertaa helpompi kuin lapsi.
No sen päätöksen voi tehdä ettei hanki lasta.