Pietarsaarelaisvauva tapettiin erittäin raa' alla ja julmalla tavalla
ja asuntoa on ollut siivoamassa ainakin 2 ihmistä sen jälkeen kun tajuton äiti on viety sairaalaan.
Luin juuri Iltasanomista
Vauva oli elänyt vain pienen hetken syntymänsä jälkeen ja pariskunta nähtiin kävelemässä ennen synnytystä, eli luultavasti edistivät supistuksia tms lehden mukaan.
Tuon miehen saisi silpoa samalla tavalla.
Naisen on täytynyt olla psyykkisesti sairas myös. :(
Kommentit (188)
Mietin että miltäköhän sukulaisista, ystävistä, työkavereista ym. tuntuu ja mitenkä suhtautuvat mieheen kun tietävät että henkilöä syytetään noin karmeasta teosta, mutta toisaalta on syytön kunnes toisin todistetaan. Onkohan tuo kuinka yleistä että vahvasti epälty on vapaana noinkin pitkään eli ei tutkintavankeudessa.
kai tämä muuten olisi jo tullut käsittelyyn. Nainen kuoli eikä voi kertoa omaa versiotaan, joten äijä pääsi kuin koira veräjästä. Jos vaimo otti takaisin ja elelee normaalia perhe-elämää, niin en voi kun ihmetellä!
ja mä luin tästä nyt vasta ensimmäistä kertaa! Miten ihmeessä oon missannut tän lehdistä aikoinaan?
Ihan hirveetä ajatella, että se mies kulkee vapaalla jalalla tuolla jossain. Ja elää normaalia perhe-elämää. Toivottavasti joutuis vastuuseen teostansa!
Vierailija:
Mitä varten tätä pitää aina nostella?? Onko se vauva herännyt kuolleista, vai mikä??
...tuskallisella tavalla, en voi ymmärtää tuollaisia paskoja. Mulla meni kaiken tämän jälkeen maku Marika Krookiin, kehtasi vielä kehua murhan tehnyttä naikkosta lämpimäksi ja ihanaksi ihmiseksi.
Minä olen oppinut elämästä tässä vaiheessa jo sen verran, että harvoin on olemassa hirviöitä ja psykopaatteja, jotka tekee julmuuksia sun muuta. Ja niissä psykopaateissakin on puolia, joitten ansiosta joku voi sanoa niitä hienoiksi ihmisiksi. Maailma ei ole mustavalkoinen, ja ihmiset yleensä pyrkivät toimimaan niin kuin parhaaksi näkevät epätoivoisessa tilanteessa. Se, että miltä se tilanne näyttää ulkopuolisen silmin, onkin sitten eri asia.
Vierailija:
Että jotkut voivat olla tyhmiä.. Siksi, että kiinnostaa tietää, mitä sille saatanan murhaajalle kuuluu! Onko saanut ansionsa mukaan jn.
ekalla kerralla ei todettu syylliseksi ja nyt asiaa tutkitaan toista kertaa
Vierailija:
ekalla kerralla ei todettu syylliseksi ja nyt asiaa tutkitaan toista kertaa
no se just todistaakin, että minkäänlaista jumalaa ei ole. Ihminen on toiselle susi ja vuosituhansien sivistys on vain pintakiiltoa:8
kun tämä oli tapahtunut...
Ja kuvankin oli joku laittanut.
vainajan on vaikea puolustaa itseään...
Vierailija:
vainajan on vaikea puolustaa itseään...
Ihan tasan tarkkaan kuuluu miehen kärsiä syyllisyydestä ja hävetä koko loppuikänsä. Eikä se ole kovakaan rangaistus siitä, että on riistänyt hengen pieneltä, täysin viattomalta lapselta.
Pidän itseäni aika suvaitsevana ja anteeksiantavana ihmisenä, mutta ihan kaikkea ei vain voi antaa anteeksi. Enkä tiedä, onko se edes ihmisten asia antaa anteeksi tällaisia hirmutekoja.
Vierailija:
Kyllä teillä on julma maailma, jos rakkaus yhteen epätoivoiseen tekoon kaatuu!!! Teko ja ihminen on kuitenkin eri asiat!
Pitäisikö tämän miehen nyt sit pukeutua säkkiin koko elämänsä? Kyllä hän syyllisyytensä tietää ja tuntee ilman teidän tuomitsevaa käytöstänne. Rakkaus se parantaa, ei tuomitseminen ja hylkääminen!
Vierailija:
ettei ihmistä voisi enää rakastaa?!
Tietenkin, että tämä ihminen katuu tekoaa, eikä syyllisty enää moiseen.
Kyllä teillä on julma maailma, jos rakkaus yhteen epätoivoiseen tekoon kaatuu!!! Teko ja ihminen on kuitenkin eri asiat!
Pitäisikö tämän miehen nyt sit pukeutua säkkiin koko elämänsä? Kyllä hän syyllisyytensä tietää ja tuntee ilman teidän tuomitsevaa käytöstänne. Rakkaus se parantaa, ei tuomitseminen ja hylkääminen!
mun maailma ei ole julma mutta en ymmärrä tekoa ollenkaan. toivottavasti tosiaan pukeutuis säkkiin niin tietäisin että hullu tulee vastaan. mistä noista tietää ja käy uudestaan puolustuskyvyttömän lapsen kimppuun. jos mun mies siittäis lapsen jollekkin nin ehkä mahdollisesti voisin jopa päästä asian ylitse mutta kyllä murha on aina murha ja se ei vanhene koskaa.
oletteko myös sitä mieltä että toisia lapsia hakkaavat lapset olisi syytä eliminoida? Ette te sitten ole oikeasti suvaitsevaisia. Te näette vain oman totuutenne. Te olette samanlaisia kuin muutkin ihmiset: murhanhimoisia pohjimmiltanne.
Aina ei todellakaan tapeta raa´asti ja julmasti. Vaikka toisen ihmisen surmaaminen onkin aina itsessään ja tekona julma ja väärä asia niin se tapa miten se toteutetaan voi olla niin sanotusti raaka ja julma, tai sitten ei. Raaka ja julma tapa viittaa ja tarkoittaa sitä että uhrille on aiheutettu tarpeetontakin kipua ja tuskaa eikä häntä " vain ole päästetty päiviltä" . Tiedän että tuo kuulostaa kornille tällaisessa asiayhteydessä mutta tapoja on erilaisia ja sen mukaan ne aiheuttavat myös kärsimystä.
Siksi tuntuukin ylivoimaisen karmealle ajatella että eivät voineet " vain" tappaa sitä pientä viatonta vauvaa vaan hänelle piti auheuttaa myöskin erityistä tuskaa.
En tajua, miten koulutus liittyy tähän traagiseen tapaukseen. Ja, jos on klarinetinsoittaja, niin ei silloin välttämättä ole takana akateemisia opintoja, konservatoriokin varmasti riittää. Tietty nainen rehtori, niin joitain kouluja käynyt pätevyyden saamiseksi. Tiedä sitten onko teidän mielestä ammattikorkeakoulun musiikkilinjan käynyt akateeminen? Vaan mistäpä mie tiiän, jos ovat vaikka ihan Sibiksen käyneet, jos sillä nyt väliä on.
Vierailija: