Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Äänekäs jatkuva riitely ja naapurit
14.11.2017 |
Tämä voisi olla myös ketjussa, johon kirjoitetaan tilanteita, joihin ei olisi uskonut päätyvänsä.
Meillä riidellään äänekkäästi ja lähes päivittäin. Nyt kaiken päälle on alkanut hävettää naapureiden katseet.
En jaksa kirjoittaa nyt pidemmin, mutta muut, joilla on ollut äänekkäitä riitoja, kuinka olette selvinneet häpeästä? Pois muuttamalla?
Kommentit (21)
Meidän perhe asui rempan takia vähän aikaa evakossa kerrostalossa jossa tosi ohuet seinät. Naapurin 60v pariskunta tappeli joka viikonloppu mm mies löi vaimoaan yms. En olisi uskonut että niin vanhoilla on vielä väkivaltaa yms ja osaketalo kyseessä. Onneksi päästiin pois. Me miehen kanssa ei riidellä oikein koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No riidelkää hiljempaa!
:) Oikeasti piristävän tylyn selkeä vastaus. Pitää yrittää. Mutta jo käydyt riidat hävettävät. Ja äänieristys vanhassa talossamme on olematon. Rappukäytäväänkin kuuluu naapureiltakin kaikki, asuntoihin lähes kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perhe asui rempan takia vähän aikaa evakossa kerrostalossa jossa tosi ohuet seinät. Naapurin 60v pariskunta tappeli joka viikonloppu mm mies löi vaimoaan yms. En olisi uskonut että niin vanhoilla on vielä väkivaltaa yms ja osaketalo kyseessä. Onneksi päästiin pois. Me miehen kanssa ei riidellä oikein koskaan.
Meilläkin meni yli kaksikymmentä vuotta niin ettei olisi tullut mieleenkään huutaa toiselle. Ehkä siksikin häpeä on nyt niin valtava. Ja pettymys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän perhe asui rempan takia vähän aikaa evakossa kerrostalossa jossa tosi ohuet seinät. Naapurin 60v pariskunta tappeli joka viikonloppu mm mies löi vaimoaan yms. En olisi uskonut että niin vanhoilla on vielä väkivaltaa yms ja osaketalo kyseessä. Onneksi päästiin pois. Me miehen kanssa ei riidellä oikein koskaan.
Meilläkin meni yli kaksikymmentä vuotta niin ettei olisi tullut mieleenkään huutaa toiselle. Ehkä siksikin häpeä on nyt niin valtava. Ja pettymys
Mistä te riitelette? Mikä on muuttunut?
Parasta ensin pyytää anteeksi. Voi tehdä vaikka kirjeellä, jos ei kehtaa naamatusten.
Ja sen jälkeen muuttaa tapojaan niin, että a) selvittää ne riideltävät asiat lopullisesti selväksi. Vaikeaa tietenkin, jos jompikumpi on esim. tapapettäjä tm vastaavaa, mutta ainakin ne asiat kuntoon, jotka pystyy. Tai muutto paikkaan, jossa voi riidellä tai sitten ero. b) siirtyy tilanteen tullen muualle riitelemään, kuin että häiritsee kotonaan naapureita.
Meillä ei tule riitaa muulloin, kun alkoholin kanssa JA niin, että MIES alkaa uhota sekopäisenä. Mä sitten korotan ääntä ja pyydän miljoona kertaa sen painuvan helvettiin, kun ei kerran osaa olla ihmisiksi. Kivaa olisi edes joskus rentoutua ja ottaa parit bisset, mutta tämä ääliö sekoaa muutamasta oluesta ja jalat menee alta. Viimeksi väitti, että sitä on puukotettu, just. Surkea näky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän perhe asui rempan takia vähän aikaa evakossa kerrostalossa jossa tosi ohuet seinät. Naapurin 60v pariskunta tappeli joka viikonloppu mm mies löi vaimoaan yms. En olisi uskonut että niin vanhoilla on vielä väkivaltaa yms ja osaketalo kyseessä. Onneksi päästiin pois. Me miehen kanssa ei riidellä oikein koskaan.
Meilläkin meni yli kaksikymmentä vuotta niin ettei olisi tullut mieleenkään huutaa toiselle. Ehkä siksikin häpeä on nyt niin valtava. Ja pettymys
Mistä te riitelette? Mikä on muuttunut?
Monesta. Pääasiassa miehen lupausten pettämisestä ja valheista. Vaikka valheet koskevat pieniä asioita, minulle nousee sitten takavuosien suuremmat valheet mieleen. Eihän aikuisen miehen kuuluisi olla niin löysä, että kehtaa valehdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei nyt naapureilta todellakaan tarvitse anteeksi pyytää, että omassa yksityisasunnossa on perheen kesken ollut riitoja, joissa on ääni lähtenyt nousukiitoon. Pitää muistaa, että vaikka asuu kerrostalossa, jossa on väkisinkin totuttava toisen huoneiston ääniin, pitää muistaa kotirauha ja antaa naapureille tilaa olla mitä on.
Joskus elämään kuuluu riidat. Kaikki me riidellään joskus, monet osaavat pitää hermonsa kurissa, monet taas ei. Siihen on pyrittävä, että riidatkin sujuisi keskustelutasolla, eikä tunteet kuumenisi. Anteeksi pitää pyytää siltä, kenelle on huutanut, eikä lisätä naapureita tilanteeseen.
Varmasti jokainen vähänkään "heppoisemmassa" kerrostalossa asunut on kuullut naapureiden riitoja, kolahduksia, koiran haukuntaa ja muuta aivan normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Esimerkiksi minä kuulen joka ilta, kun jossain naapurikämpistä (varmaan useammassakin) tapellaan lasten kanssa nukkumaan menosta. Aamuisin jos satun sopivasti vessaan, kuulen aivan järisyttäviä pieruntörähdyksiä naapurin vessasta. Eikä kiinnosta kuulla pahoitteluja naamatusten tai kirjeen muodossa "henkisistä traumoista". Entinen juoppo oksenteli harva se päivä ja aina se kuului meille.
Näissä heppoisissa taloissa asuvat myös yleensä ymmärtävät, että huoneistossa kuuluvat äänet ovat yksityisasioita, eikä niihin pyritä kiinnittämään huomiota, naapurikyttääjiä lukuunottamatta.
Nokka pystyssä vaan, tervehdit itse naapureita samaan tapaan ja jatkat elämääsi. Sinun yksityisasiasi ovat juurikin niitä, eikä muiden. Eivät ne naapurit vaikuta lopulta paljoakaan, ja tilanne kyllä tasottuu kun tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota volyymiin ja riitelytapaan.
Vierailija kirjoitti:
Parasta ensin pyytää anteeksi. Voi tehdä vaikka kirjeellä, jos ei kehtaa naamatusten.
Ja sen jälkeen muuttaa tapojaan niin, että a) selvittää ne riideltävät asiat lopullisesti selväksi. Vaikeaa tietenkin, jos jompikumpi on esim. tapapettäjä tm vastaavaa, mutta ainakin ne asiat kuntoon, jotka pystyy. Tai muutto paikkaan, jossa voi riidellä tai sitten ero. b) siirtyy tilanteen tullen muualle riitelemään, kuin että häiritsee kotonaan naapureita.
Meillä ei tule riitaa muulloin, kun alkoholin kanssa JA niin, että MIES alkaa uhota sekopäisenä. Mä sitten korotan ääntä ja pyydän miljoona kertaa sen painuvan helvettiin, kun ei kerran osaa olla ihmisiksi. Kivaa olisi edes joskus rentoutua ja ottaa parit bisset, mutta tämä ääliö sekoaa muutamasta oluesta ja jalat menee alta. Viimeksi väitti, että sitä on puukotettu, just. Surkea näky.
Kiitos vastauksesta. Selkeästi ajateltu. Luulen että ero ja/tai muutto olisivat viisainta. En kehtaa pyytää naapureilta anteeksi. Häpeä on niin valtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei nyt naapureilta todellakaan tarvitse anteeksi pyytää, että omassa yksityisasunnossa on perheen kesken ollut riitoja, joissa on ääni lähtenyt nousukiitoon. Pitää muistaa, että vaikka asuu kerrostalossa, jossa on väkisinkin totuttava toisen huoneiston ääniin, pitää muistaa kotirauha ja antaa naapureille tilaa olla mitä on.
Joskus elämään kuuluu riidat. Kaikki me riidellään joskus, monet osaavat pitää hermonsa kurissa, monet taas ei. Siihen on pyrittävä, että riidatkin sujuisi keskustelutasolla, eikä tunteet kuumenisi. Anteeksi pitää pyytää siltä, kenelle on huutanut, eikä lisätä naapureita tilanteeseen.
Varmasti jokainen vähänkään "heppoisemmassa" kerrostalossa asunut on kuullut naapureiden riitoja, kolahduksia, koiran haukuntaa ja muuta aivan normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Esimerkiksi minä kuulen joka ilta, kun jossain naapurikämpistä (varmaan useammassakin) tapellaan lasten kanssa nukkumaan menosta. Aamuisin jos satun sopivasti vessaan, kuulen aivan järisyttäviä pieruntörähdyksiä naapurin vessasta. Eikä kiinnosta kuulla pahoitteluja naamatusten tai kirjeen muodossa "henkisistä traumoista". Entinen juoppo oksenteli harva se päivä ja aina se kuului meille.
Näissä heppoisissa taloissa asuvat myös yleensä ymmärtävät, että huoneistossa kuuluvat äänet ovat yksityisasioita, eikä niihin pyritä kiinnittämään huomiota, naapurikyttääjiä lukuunottamatta.
Nokka pystyssä vaan, tervehdit itse naapureita samaan tapaan ja jatkat elämääsi. Sinun yksityisasiasi ovat juurikin niitä, eikä muiden. Eivät ne naapurit vaikuta lopulta paljoakaan, ja tilanne kyllä tasottuu kun tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota volyymiin ja riitelytapaan.
Kiitos. Tämä oli niin rohkaiseva, että tuli kyynel silmään. Olet oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perhe asui rempan takia vähän aikaa evakossa kerrostalossa jossa tosi ohuet seinät. Naapurin 60v pariskunta tappeli joka viikonloppu mm mies löi vaimoaan yms. En olisi uskonut että niin vanhoilla on vielä väkivaltaa yms ja osaketalo kyseessä. Onneksi päästiin pois. Me miehen kanssa ei riidellä oikein koskaan.
Miksi et ilmoittnut poliisille vaan annoit miehen jatkaa pahoinpitelyjä? Itse soitin poliisille ja muutaman kerran jälkeen naapurin nainen sai erottua väkivaltaisesta miehestään. On nykyisin iloisen näköinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei nyt naapureilta todellakaan tarvitse anteeksi pyytää, että omassa yksityisasunnossa on perheen kesken ollut riitoja, joissa on ääni lähtenyt nousukiitoon. Pitää muistaa, että vaikka asuu kerrostalossa, jossa on väkisinkin totuttava toisen huoneiston ääniin, pitää muistaa kotirauha ja antaa naapureille tilaa olla mitä on.
Joskus elämään kuuluu riidat. Kaikki me riidellään joskus, monet osaavat pitää hermonsa kurissa, monet taas ei. Siihen on pyrittävä, että riidatkin sujuisi keskustelutasolla, eikä tunteet kuumenisi. Anteeksi pitää pyytää siltä, kenelle on huutanut, eikä lisätä naapureita tilanteeseen.
Varmasti jokainen vähänkään "heppoisemmassa" kerrostalossa asunut on kuullut naapureiden riitoja, kolahduksia, koiran haukuntaa ja muuta aivan normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Esimerkiksi minä kuulen joka ilta, kun jossain naapurikämpistä (varmaan useammassakin) tapellaan lasten kanssa nukkumaan menosta. Aamuisin jos satun sopivasti vessaan, kuulen aivan järisyttäviä pieruntörähdyksiä naapurin vessasta. Eikä kiinnosta kuulla pahoitteluja naamatusten tai kirjeen muodossa "henkisistä traumoista". Entinen juoppo oksenteli harva se päivä ja aina se kuului meille.
Näissä heppoisissa taloissa asuvat myös yleensä ymmärtävät, että huoneistossa kuuluvat äänet ovat yksityisasioita, eikä niihin pyritä kiinnittämään huomiota, naapurikyttääjiä lukuunottamatta.
Nokka pystyssä vaan, tervehdit itse naapureita samaan tapaan ja jatkat elämääsi. Sinun yksityisasiasi ovat juurikin niitä, eikä muiden. Eivät ne naapurit vaikuta lopulta paljoakaan, ja tilanne kyllä tasottuu kun tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota volyymiin ja riitelytapaan.
Jatkuva huuto, itku ja tappelu ei todellakaan ole normaalia. Perheen on haettava neuvoja lasten kasvatukseen ja pariskuntien haettava apua pariterapiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei nyt naapureilta todellakaan tarvitse anteeksi pyytää, että omassa yksityisasunnossa on perheen kesken ollut riitoja, joissa on ääni lähtenyt nousukiitoon. Pitää muistaa, että vaikka asuu kerrostalossa, jossa on väkisinkin totuttava toisen huoneiston ääniin, pitää muistaa kotirauha ja antaa naapureille tilaa olla mitä on.
Joskus elämään kuuluu riidat. Kaikki me riidellään joskus, monet osaavat pitää hermonsa kurissa, monet taas ei. Siihen on pyrittävä, että riidatkin sujuisi keskustelutasolla, eikä tunteet kuumenisi. Anteeksi pitää pyytää siltä, kenelle on huutanut, eikä lisätä naapureita tilanteeseen.
Varmasti jokainen vähänkään "heppoisemmassa" kerrostalossa asunut on kuullut naapureiden riitoja, kolahduksia, koiran haukuntaa ja muuta aivan normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Esimerkiksi minä kuulen joka ilta, kun jossain naapurikämpistä (varmaan useammassakin) tapellaan lasten kanssa nukkumaan menosta. Aamuisin jos satun sopivasti vessaan, kuulen aivan järisyttäviä pieruntörähdyksiä naapurin vessasta. Eikä kiinnosta kuulla pahoitteluja naamatusten tai kirjeen muodossa "henkisistä traumoista". Entinen juoppo oksenteli harva se päivä ja aina se kuului meille.
Näissä heppoisissa taloissa asuvat myös yleensä ymmärtävät, että huoneistossa kuuluvat äänet ovat yksityisasioita, eikä niihin pyritä kiinnittämään huomiota, naapurikyttääjiä lukuunottamatta.
Nokka pystyssä vaan, tervehdit itse naapureita samaan tapaan ja jatkat elämääsi. Sinun yksityisasiasi ovat juurikin niitä, eikä muiden. Eivät ne naapurit vaikuta lopulta paljoakaan, ja tilanne kyllä tasottuu kun tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota volyymiin ja riitelytapaan.
Jatkuva huuto, itku ja tappelu ei todellakaan ole normaalia. Perheen on haettava neuvoja lasten kasvatukseen ja pariskuntien haettava apua pariterapiasta.
Kaikki ei aina vaan voi olla positiivista ja rentoa ja ihanaa. Joskus on myös känkkäränkkäpäiviä, ruoka on pahaa ja hampaitakaan ei KIINNOSTA pestä. Mitäs ne lapset silloin tekee? No alkaa kiukuttelemaan, mahdollisesti paiskomaan ovia, itkemäänkin.
Myös pariskunnille ne riidat vaan valitettavasti kuuluu asiaan, joillekkin enemmän kuin toisille. Toisille taas toisessa elämänvaiheessa mahdollisesti enemmän kuin toisille.
Me naapurit ei tiedetä YHTÄÄN taustoja mihinkään ääneen. Voidaan vaan halutessamme päätellä ja vaikka kovasti tuomitakkin se sen hetkinen huutoitku mikä naapurista kuuluu. Mutta entäs jos tosiasiassa pariskunnan naisen äiti on vaikka juuri kuollut, hautajaiset ja kaiken järjestelyt ovat olleet äärimmäisen stressaavaa kaiken surun keskellä, jota ei ole ehtinyt edes prosessoimaan. Miehellä ollut hirveästi töitä, ja on itsekin väsynyt ja surullinen anoppinsa kuolemasta. Sitten sinä iltana ruoka palaa pohjaan, tomaattia leikatessa tuli haava sormeen ja valkoisen pyykin sekaan sujahti punaiset rintaliivit.
Illalla sitä saa hermoromahduksen, kaikki paha purkautuu juurikin siellä neljän seinän sisällä kaikkien naapureiden kuullen. Suru ottaa vallan ja itku pääseekin astetta kovempaa pintaan, ja on niin totaalisen uupunut että nyt ei jaksa välittää.
Ei kukaan vaan voi tuostanoin tuomita toisen yksityiselämää. Me EI tiedetä, ollaan vaan seinänaapureita, Ei mitään muuta. Annetaan kaikkien itkeä omat itkut ja ehkä joskus huutaakin huudot. Hirveää se olisi jos sinunkin yksityiseen pahimman surun ja tuskan aikaan naapurit kuuntelisivat korvat höröllä ja tuomitsisivat sinut juuri sen hetken perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei nyt naapureilta todellakaan tarvitse anteeksi pyytää, että omassa yksityisasunnossa on perheen kesken ollut riitoja, joissa on ääni lähtenyt nousukiitoon. Pitää muistaa, että vaikka asuu kerrostalossa, jossa on väkisinkin totuttava toisen huoneiston ääniin, pitää muistaa kotirauha ja antaa naapureille tilaa olla mitä on.
Joskus elämään kuuluu riidat. Kaikki me riidellään joskus, monet osaavat pitää hermonsa kurissa, monet taas ei. Siihen on pyrittävä, että riidatkin sujuisi keskustelutasolla, eikä tunteet kuumenisi. Anteeksi pitää pyytää siltä, kenelle on huutanut, eikä lisätä naapureita tilanteeseen.
Varmasti jokainen vähänkään "heppoisemmassa" kerrostalossa asunut on kuullut naapureiden riitoja, kolahduksia, koiran haukuntaa ja muuta aivan normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Esimerkiksi minä kuulen joka ilta, kun jossain naapurikämpistä (varmaan useammassakin) tapellaan lasten kanssa nukkumaan menosta. Aamuisin jos satun sopivasti vessaan, kuulen aivan järisyttäviä pieruntörähdyksiä naapurin vessasta. Eikä kiinnosta kuulla pahoitteluja naamatusten tai kirjeen muodossa "henkisistä traumoista". Entinen juoppo oksenteli harva se päivä ja aina se kuului meille.
Näissä heppoisissa taloissa asuvat myös yleensä ymmärtävät, että huoneistossa kuuluvat äänet ovat yksityisasioita, eikä niihin pyritä kiinnittämään huomiota, naapurikyttääjiä lukuunottamatta.
Nokka pystyssä vaan, tervehdit itse naapureita samaan tapaan ja jatkat elämääsi. Sinun yksityisasiasi ovat juurikin niitä, eikä muiden. Eivät ne naapurit vaikuta lopulta paljoakaan, ja tilanne kyllä tasottuu kun tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota volyymiin ja riitelytapaan.
Jatkuva huuto, itku ja tappelu ei todellakaan ole normaalia. Perheen on haettava neuvoja lasten kasvatukseen ja pariskuntien haettava apua pariterapiasta.
Kaikki ei aina vaan voi olla positiivista ja rentoa ja ihanaa. Joskus on myös känkkäränkkäpäiviä, ruoka on pahaa ja hampaitakaan ei KIINNOSTA pestä. Mitäs ne lapset silloin tekee? No alkaa kiukuttelemaan, mahdollisesti paiskomaan ovia, itkemäänkin.
Myös pariskunnille ne riidat vaan valitettavasti kuuluu asiaan, joillekkin enemmän kuin toisille. Toisille taas toisessa elämänvaiheessa mahdollisesti enemmän kuin toisille.
Me naapurit ei tiedetä YHTÄÄN taustoja mihinkään ääneen. Voidaan vaan halutessamme päätellä ja vaikka kovasti tuomitakkin se sen hetkinen huutoitku mikä naapurista kuuluu. Mutta entäs jos tosiasiassa pariskunnan naisen äiti on vaikka juuri kuollut, hautajaiset ja kaiken järjestelyt ovat olleet äärimmäisen stressaavaa kaiken surun keskellä, jota ei ole ehtinyt edes prosessoimaan. Miehellä ollut hirveästi töitä, ja on itsekin väsynyt ja surullinen anoppinsa kuolemasta. Sitten sinä iltana ruoka palaa pohjaan, tomaattia leikatessa tuli haava sormeen ja valkoisen pyykin sekaan sujahti punaiset rintaliivit.
Illalla sitä saa hermoromahduksen, kaikki paha purkautuu juurikin siellä neljän seinän sisällä kaikkien naapureiden kuullen. Suru ottaa vallan ja itku pääseekin astetta kovempaa pintaan, ja on niin totaalisen uupunut että nyt ei jaksa välittää.
Ei kukaan vaan voi tuostanoin tuomita toisen yksityiselämää. Me EI tiedetä, ollaan vaan seinänaapureita, Ei mitään muuta. Annetaan kaikkien itkeä omat itkut ja ehkä joskus huutaakin huudot. Hirveää se olisi jos sinunkin yksityiseen pahimman surun ja tuskan aikaan naapurit kuuntelisivat korvat höröllä ja tuomitsisivat sinut juuri sen hetken perusteella.
Voi kun me kaikki muistaisimme olla edellisen kirjoittajan kaltaisia. Saanko kysyä, oletko tietoisesti kasvattanut itsesi vai miten olet tuohon päässyt. Olen siis tuo aloittaja ja haluaisin myös kasvaa viisaaksi ja elämää ymmärtäväksi.
Pitäisikö aloittaa uusi ketju, jossa neuvotaan kohti hyvää elämää. :)
Kyllä jokapäiväinen huutaminen häiritsee jo naapureitakin. Muuttakaa pois tai erotkaa. Kun suhteesta saa enemmän pahaa kuin hyvää mieltä on aika erota.
Meidän naapurissa asuu pariskunta joka riitelee päivittäin. En ymmärrä miksi pitää väkisin olla yhdessä, kun se aiheuttaa molemmille vain pahan olon.
Ja turha väittää että taloudessa jossa riidellään päivittäin on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jokapäiväinen huutaminen häiritsee jo naapureitakin. Muuttakaa pois tai erotkaa. Kun suhteesta saa enemmän pahaa kuin hyvää mieltä on aika erota.
Meidän naapurissa asuu pariskunta joka riitelee päivittäin. En ymmärrä miksi pitää väkisin olla yhdessä, kun se aiheuttaa molemmille vain pahan olon.
Ja turha väittää että taloudessa jossa riidellään päivittäin on hyvä olla.
Millä tavoin naapurinne riitelevät? Mitä ajattelet heistä? Ovatko nuoria vai vanhoja? Onko lapsia?
Aikuisten huutaen käymät riidat ovat naapurille huolestuttavaa kuultavaa. Mitä naapurissa tapahtuu? Jääkö riitely huutamiseen vai meneekö väkivallan puolelle? Pitäisikö käydä tarkistamassa, tarvitseeko joku apua? Jos menee, saako itse huudot tai turpiinsa? Olisiko sittenkin parasta soittaa poliisit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei nyt naapureilta todellakaan tarvitse anteeksi pyytää, että omassa yksityisasunnossa on perheen kesken ollut riitoja, joissa on ääni lähtenyt nousukiitoon. Pitää muistaa, että vaikka asuu kerrostalossa, jossa on väkisinkin totuttava toisen huoneiston ääniin, pitää muistaa kotirauha ja antaa naapureille tilaa olla mitä on.
Joskus elämään kuuluu riidat. Kaikki me riidellään joskus, monet osaavat pitää hermonsa kurissa, monet taas ei. Siihen on pyrittävä, että riidatkin sujuisi keskustelutasolla, eikä tunteet kuumenisi. Anteeksi pitää pyytää siltä, kenelle on huutanut, eikä lisätä naapureita tilanteeseen.
Varmasti jokainen vähänkään "heppoisemmassa" kerrostalossa asunut on kuullut naapureiden riitoja, kolahduksia, koiran haukuntaa ja muuta aivan normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Esimerkiksi minä kuulen joka ilta, kun jossain naapurikämpistä (varmaan useammassakin) tapellaan lasten kanssa nukkumaan menosta. Aamuisin jos satun sopivasti vessaan, kuulen aivan järisyttäviä pieruntörähdyksiä naapurin vessasta. Eikä kiinnosta kuulla pahoitteluja naamatusten tai kirjeen muodossa "henkisistä traumoista". Entinen juoppo oksenteli harva se päivä ja aina se kuului meille.
Näissä heppoisissa taloissa asuvat myös yleensä ymmärtävät, että huoneistossa kuuluvat äänet ovat yksityisasioita, eikä niihin pyritä kiinnittämään huomiota, naapurikyttääjiä lukuunottamatta.
Nokka pystyssä vaan, tervehdit itse naapureita samaan tapaan ja jatkat elämääsi. Sinun yksityisasiasi ovat juurikin niitä, eikä muiden. Eivät ne naapurit vaikuta lopulta paljoakaan, ja tilanne kyllä tasottuu kun tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota volyymiin ja riitelytapaan.
Jatkuva huuto, itku ja tappelu ei todellakaan ole normaalia. Perheen on haettava neuvoja lasten kasvatukseen ja pariskuntien haettava apua pariterapiasta.
Kaikki ei aina vaan voi olla positiivista ja rentoa ja ihanaa. Joskus on myös känkkäränkkäpäiviä, ruoka on pahaa ja hampaitakaan ei KIINNOSTA pestä. Mitäs ne lapset silloin tekee? No alkaa kiukuttelemaan, mahdollisesti paiskomaan ovia, itkemäänkin.
Myös pariskunnille ne riidat vaan valitettavasti kuuluu asiaan, joillekkin enemmän kuin toisille. Toisille taas toisessa elämänvaiheessa mahdollisesti enemmän kuin toisille.
Me naapurit ei tiedetä YHTÄÄN taustoja mihinkään ääneen. Voidaan vaan halutessamme päätellä ja vaikka kovasti tuomitakkin se sen hetkinen huutoitku mikä naapurista kuuluu. Mutta entäs jos tosiasiassa pariskunnan naisen äiti on vaikka juuri kuollut, hautajaiset ja kaiken järjestelyt ovat olleet äärimmäisen stressaavaa kaiken surun keskellä, jota ei ole ehtinyt edes prosessoimaan. Miehellä ollut hirveästi töitä, ja on itsekin väsynyt ja surullinen anoppinsa kuolemasta. Sitten sinä iltana ruoka palaa pohjaan, tomaattia leikatessa tuli haava sormeen ja valkoisen pyykin sekaan sujahti punaiset rintaliivit.
Illalla sitä saa hermoromahduksen, kaikki paha purkautuu juurikin siellä neljän seinän sisällä kaikkien naapureiden kuullen. Suru ottaa vallan ja itku pääseekin astetta kovempaa pintaan, ja on niin totaalisen uupunut että nyt ei jaksa välittää.
Ei kukaan vaan voi tuostanoin tuomita toisen yksityiselämää. Me EI tiedetä, ollaan vaan seinänaapureita, Ei mitään muuta. Annetaan kaikkien itkeä omat itkut ja ehkä joskus huutaakin huudot. Hirveää se olisi jos sinunkin yksityiseen pahimman surun ja tuskan aikaan naapurit kuuntelisivat korvat höröllä ja tuomitsisivat sinut juuri sen hetken perusteella.
Voi kun me kaikki muistaisimme olla edellisen kirjoittajan kaltaisia. Saanko kysyä, oletko tietoisesti kasvattanut itsesi vai miten olet tuohon päässyt. Olen siis tuo aloittaja ja haluaisin myös kasvaa viisaaksi ja elämää ymmärtäväksi.
Pitäisikö aloittaa uusi ketju, jossa neuvotaan kohti hyvää elämää. :)
Oho, kiitos. :) Elämänkokemuksilla nöyrtynyt ihminen. Lapsiperheessä hirveästi riitoja, pelottavia tilanteita ja vanhemmat päihteisiin meneviä. Kokemuksia niistä ajoista sitten aikuisiällä hiljalleen työstän, kuten myös omia ongelmiani, mm. paniikkia joka helposti taittuu paniikkihuudoksi (ns. fight or flight päätyy fightiin).
Kiva kuulla, että ajatukseni kuulostavat järkeviltä, se tarkoittaa että itsekin olen menossa oikeaan suuntaan. :)
Vierailija kirjoitti:
No ei nyt naapureilta todellakaan tarvitse anteeksi pyytää, että omassa yksityisasunnossa on perheen kesken ollut riitoja, joissa on ääni lähtenyt nousukiitoon. Pitää muistaa, että vaikka asuu kerrostalossa, jossa on väkisinkin totuttava toisen huoneiston ääniin, pitää muistaa kotirauha ja antaa naapureille tilaa olla mitä on.
Joskus elämään kuuluu riidat. Kaikki me riidellään joskus, monet osaavat pitää hermonsa kurissa, monet taas ei. Siihen on pyrittävä, että riidatkin sujuisi keskustelutasolla, eikä tunteet kuumenisi. Anteeksi pitää pyytää siltä, kenelle on huutanut, eikä lisätä naapureita tilanteeseen.
Varmasti jokainen vähänkään "heppoisemmassa" kerrostalossa asunut on kuullut naapureiden riitoja, kolahduksia, koiran haukuntaa ja muuta aivan normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Esimerkiksi minä kuulen joka ilta, kun jossain naapurikämpistä (varmaan useammassakin) tapellaan lasten kanssa nukkumaan menosta. Aamuisin jos satun sopivasti vessaan, kuulen aivan järisyttäviä pieruntörähdyksiä naapurin vessasta. Eikä kiinnosta kuulla pahoitteluja naamatusten tai kirjeen muodossa "henkisistä traumoista". Entinen juoppo oksenteli harva se päivä ja aina se kuului meille.
Näissä heppoisissa taloissa asuvat myös yleensä ymmärtävät, että huoneistossa kuuluvat äänet ovat yksityisasioita, eikä niihin pyritä kiinnittämään huomiota, naapurikyttääjiä lukuunottamatta.
Nokka pystyssä vaan, tervehdit itse naapureita samaan tapaan ja jatkat elämääsi. Sinun yksityisasiasi ovat juurikin niitä, eikä muiden. Eivät ne naapurit vaikuta lopulta paljoakaan, ja tilanne kyllä tasottuu kun tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota volyymiin ja riitelytapaan.
Meidän tapauksessa oli naapuri valittanut hallituksen puheenjohtajalle. Tilanne menee näin, että kaksi vuotta oli meillä täysi hiljaisuus, sitten yöllinen myrsky, ja sen jälkeen taas pari vuotta täysin hiljaista, joten ei mekään mitään tapahäiriköitä olla. Valittamaan vaan piti tuonkin mennä, vaikka itse saunovat kolistellen joka vitun päivä ja remppaääniä siihen sitten päälle. Mutta kun tasan klo 22 lopettavat, ei voi valittaa takaisin.
Ajattelin, että jos tilanteen laukaisisi anteeksipyyntö, mikä olikin ihan paikallaan, naapurin rouva kun luulee olevansa joku kuninkaallinen vähintään. Kateellinen ainakin, kun kaikki matkii mitä pihalle laitan. Anteeksi voi aina pyytää, jos itse on syyllinen ja on todellakin oikeesti häirinnyt. Nyt ei olla puhe-eikä muissakaan väleissä kummankaan seinänaapurin kanssa. Ihan ok. Rivarilife, jep jep.
Alue: Aihe vapaa
No riidelkää hiljempaa!