Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde on jakamista ja yhdessätekemistä? Ei meillä, todellakaan. Muita?
13.11.2017 |
Mun mielestä parisuhde on yhdessä tekemistä ja asioiden jakamista, toisen tukemista ja auttamista. Osallistumista toiselle tärkeisiin juttuihin pariskuntana.
Kun toinen pyytäisi jotakin, toinen auttaisi, ja luonnollisesti toisinpäin. Eikä usein tarvitsisi edes pyytää.
Mutta eipä meillä tällaista ole. :(
Mies on kiinnostunut ja tuntuu arvostavan vain omia asioitaan ja omia menojaan.
Ja odottaa luonnollisesti, että minä autan, tuen ja osallistun HÄNELLE tärkeisiin asioihin ja projekteihin.
Mutta jos minä pyydän jotakin, miehen asenne aina on ”Äsh, ei kannata. Ei tuossa ole mitään järkeä. Antaa olla. Ei viitsi. En jaksa. Ei ole aikaa.”
Niinpä tilanne on kuin varkain luisunut tilanteeseen, jossa minä autan ja osallistun miehen juttuihin, ja mies tuntuu pitävän tätä itsestäänselvyytenä. Ja sitten kun kyseessä on joku minulle tärkeä juttu, hoidan sen nykyisin aina itse, aina. Enää en usein edes viitsi tai jaksa kysyä, kun helpommalla pääsen yksin.
Eli ollaan ns. pariskunta vain miehelle tärkeissä asioissa ja aina kun mies tarvitsee minun apuani ja tukeani. Mutta omissa asioissani olen aina ihan yksin.
Vaikkapa tällainen taloudessamme hyvin tyypillinen skenaario: miehellä on tehtävänään joku tärkeä kirjallinen juttu johon kysyy minulta mielipidettä, kritiikkiä, parannusehdotuksia, oikolukua, hiomista. Ja minähän oikoluen ja autan.
Sitten kun minulla vuorostani on joku minulle tärkeä kirjoitusjuttu, mies ei pyynnöistäni huolimatta halua osallistua, suhtautuu negatiivisesti, vitkuttelee, miehen mielestä juttua ei edes kannata hio (”ei se ole niin tärkeä”), ”kunhan se on vähän sinnepäin”...
Siis mitä tämä oikein on? Miten suhteutua? Mies ei ilmeisesti arvosta tai pidä tärkeänä minua ja minulle tärkeitä juttuja?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surkealta kieltämättä kuulostaa.
Myös se, että itse olet päästänyt tilanteeseen tuohon jamaan. Miksi olet suostunut tuollaiseen kuvioon? Mieshän tuossa helpolla pääsee! Apua on aina saatavilla omia töitä helpottamaan eikä itse tarvitse koskaan vaivautua toisen puolesta!
Menikö kuinka kauan tutustua miehen?
Kyllähän tuosta käy hyvin selville, että sun mies väheksyy sua ja sulle tärkeitä asioita.
Vähättely, väheksyntä, itsensä ja omien asioiden ylentäminen...
Mutta tunnistan itsestäni tuon että haluan tehdä asiat itse ja yksin, ilman apua. Olen oppinut, ettei muiden laatuvaatimukset ole koskaan niin korkealla kuin omani ja itse tekemällä saan just sitä mitä haluan eikä harmita jälkeenpäin.
Lopeta miehen auttaminen ja katso havahtuuko se siitä. Jos ei: jss.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menikö kuinka kauan tutustua miehen?
No sepä se tässä kauheinta onkin, että ollaan oltu yhdessä jo yli 15 vuotta.
Pikkuhiljaa tilanne on pahentunut, eikä mikään keskusteluyritys tunnu auttavan. Ainahan mies on ollut itsekäs ja omat asiat on menneet kaiken yläpuolelle, mutta nykyään en vaan enää voi katsella toimintaa läpi sormieni. Lisäksi oletin, että aika korjaisi ja hioisi pahimpia itsekkyyksiä.
Sinänsä kuvion ymmärtäminen on auttanut minua hahmottamaan, miksi mies ei esim koskaan osta mulle synttäri- tai joululahjaksi mitään, mitä minä olen toivonut tai kertonut tarvitsevani.
Kun ei sillä minun toiveella tai tarpeella ole ilmeisesti miehen mielestä väliä, kyllähän mulle miehen näkemyksen mukaan kelpaa joku huonompikin, kunhan on vaan jotakin ”vähän sinnepäin”.
Pahalta tuntuu. Minä teen, touhuan, remontoin, ostan, tilaan jne kaiken aina yksin. Mutta miehellä on olemassa aina apulainen, kumppani, auttaja, tukija, kannustaja hänelle tärkeisiin juttuihinsa = minä.
Otan häntä jatkuvasti ihan liikaa huomioon, kaikessa, ja mies ei ota minua huomioon ollenkaan.
Ei tuossa auta kuin ero, mutta sitä et kuitenkaan tee, joten noinhan se jatkuu. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvata itsellesi selkäranka ja lopeta miehen auttaminen. Seuraavalla kerralla kun pyytää apuasi vastaat
samoilla sanoilla kuin hän sinulle. Opettele olemaan itsekäs äläkä edes odota mieheltäsi mitään. Ehkä
hän huomaa valtasuhteitten liitossanne muuttuneen.
Sen vaan sanon, että jos mies meillä käyttäytyisi mua kohtaan tuolla tavalla, loppuisi se omakin auttamiseni kuin seinään. Vaikeaahan se on jos luonteeltaan haluaa aina auttaa ja tarttua toimeen kun näkee jonkun apua tarvitsevan. Mutta ei tuollaista yksipuolista alistussuhdetta kannata jatkaa.
Eikä tarvitse miettiä, olisiko meillä tuossa tilanteessa läheisyyttä tai seksiä, ei varmana olisi tuollaisen alentamisen jälkeen. Olisikin mielenkiintoista kuulla, millainen mahtaa olla AP:n parisuhteen fyysinen puoli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mustakin nyt kuulostaa siltä, että sun elämääsi helpottaa, jos lähdet omille teillesi. Eli kyllä tommonen toisen huomiotta jättäminen ja itsekkyys on niin isot 'turn offit', että jättäisi äijän. Pitkällä tähtäimellä huomaat, että olet paljon onnellisempi ilman tuollaista luuseria.
Vierailija kirjoitti:
Sen vaan sanon, että jos mies meillä käyttäytyisi mua kohtaan tuolla tavalla, loppuisi se omakin auttamiseni kuin seinään. Vaikeaahan se on jos luonteeltaan haluaa aina auttaa ja tarttua toimeen kun näkee jonkun apua tarvitsevan. Mutta ei tuollaista yksipuolista alistussuhdetta kannata jatkaa.
Eikä tarvitse miettiä, olisiko meillä tuossa tilanteessa läheisyyttä tai seksiä, ei varmana olisi tuollaisen alentamisen jälkeen. Olisikin mielenkiintoista kuulla, millainen mahtaa olla AP:n parisuhteen fyysinen puoli?
Parisuhteen fyysinen puoli? No sanotaanko että aika lailla nollilla on taas yhden epäonnistuneen viikonlopun jälkeen. Ei kiinnosta, pelkkä miehen läsnäolo tuntuu ikävältä ja vastenmieliseltä.
Enkä voi itselleni mitään, että nää asiat jää kaihertamaan mieleen pitkiksikin ajoiksi. Ei auta jos mies yrittää yhdessä pikkuasiassa ottaa minua huomioon ja auttaa, kun ei se tilanne minun mielessä hetkessä muutu kun takana on niin paljon ”pettymyksiä”. Ja mies ilmeisesti odottaa jonkinlaista ”välitöntä palkintoa” yhdestä pikkujutuista, vaikka koko viikon tai kuukauden olen yksin joutunut ottamaan vastuuta kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Malliesimerkki parisuhteessa tapahtuvasta vallankäytöstä ja valtasuhteiden epätasapainosta.
Anna mä arvaan. Sinä teet kotona käytännössä kaiken? Valmiin ruoan miehelle? Siivoat, peset ja silität? Miehestäsihän on tullut aikuinen vauva jota sinä autat, tuet ja passaat! Missä vastavuoroisuus? Tasa-arvo?
Oletko unohtanut oman hyvinvointisi? Nyt nainen, järki käteen! Vaadi itsellesi enemmän ja lakkaa olemasta kynnysmatto!
Miksi roikut tuollaisessa suhteessa? Onko yksinolo mielestäsi jotenkin pelottavaa, halveksittavaa tai merkki epäonnistumisesta? Anteeksi jos kuulostan tylyltä, se ei ole tarkoitukseni, kunhan mietin syitä jäädä tuollaiseen suhteeseen.
Suhteen toimimiseen tarvitaan kaksi, yksi riittää pilaamaan sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tuon suuntaista. Minä teen miehen puolesta, autan, organisoin, käytän omaa aikaani ja energiaani tukeakseni miestäni missä vain. Mutta mies. En todellakaan saa samanlaista kohtelua häneltä.
Ehkä sinun tilanteessa poikkeuksena, ettei mies näytä minkäänlaisia negatiivia tunteita, jos pyydän jotain. Meillä syy tåhån on, että; mies pitää minua paremana tietyissä asioissa, luottaa taitoihini ja haluaa kovasti minun tietoja. Minä kun pyydän apua - mies ei oikeasti osaa auttaa, ja on hyvin epävarma puuttumaan mihinkään, koska pitää minua paljon viisaampana ja osaavampana kuin hän. :)
Meillä oli alkuaikoina näistä isoja taisteluja, mutta nyt vuosien saatossa olen käsittänyt, ettei tämä ole sitä, ettei mies HALUA tehdä, ei vain luota siihen, että osaa.
Meillä tähän kuvioon liittyy vielä se, että mies ei katso minua kun puhun hänelle. Ikään kuin välttää katsekontaktia ja puuhailee vain keskeyttämättä omiaan. Keskittyy ihan muihin asioihin ja tiedän, ettei hän silloin pysty minua kuulemaan koska on osoittanut olevansa kykenevä keskittymään aina vain yhteen asiaan kerrallaan.
Mutta annas olla jos minä en katso häntä kun hän suvaitsee puhua tai jos keskityn vaikkapa johonkin muuhun? Mies loukkaantuu ja alkaa teatraaliseksi!
Ts. minun pitää katsoa häntä ja kuunnella kun hän puhuu, kun minä puhun mies ei katso minuun saati kuuntele. Fair deal?
Vierailija kirjoitti:
Meillä tähän kuvioon liittyy vielä se, että mies ei katso minua kun puhun hänelle. Ikään kuin välttää katsekontaktia ja puuhailee vain keskeyttämättä omiaan. Keskittyy ihan muihin asioihin ja tiedän, ettei hän silloin pysty minua kuulemaan koska on osoittanut olevansa kykenevä keskittymään aina vain yhteen asiaan kerrallaan.
Mutta annas olla jos minä en katso häntä kun hän suvaitsee puhua tai jos keskityn vaikkapa johonkin muuhun? Mies loukkaantuu ja alkaa teatraaliseksi!
Ts. minun pitää katsoa häntä ja kuunnella kun hän puhuu, kun minä puhun mies ei katso minuun saati kuuntele. Fair deal?
Teet härkäpäisesti jatkossa kuten mies kaikkien asioiden suhteen ja miehen mylviesssä kerrot peilaavasi hänen omaa käytöstään hälle takaisin. Huomaat että loppupeleissä eroaminen tuntuu NIIN oikealta vaihtoehdolta.
Mun ex oli tuollainen. Siksi se onkin ex.
Jaa. Meillä taas ihan päinvastoin. Minä autan ja nainen vaatii. Pitäiskö JSL?
Ap, kysyit: mitä tämä oikein on? Vastaus: mitätöintiä.
Alue: Aihe vapaa
No oma vika kun suostut tuollaiseen.