Vahditteko lastenne suihkussa käyntiä?
Minulla on 5 ja 7v lapset, tyttö (isompi) ja poika (pienempi). Jotkut ystäväni antavat tuonikäisten heilua keskenään suihkuhetkinä. Omien en antaisi, koska suihkussa saattaa ilman aikuista vierähtää puolikin tuntia, ja varsinkin isompi saattaa adhd:nsä takia (oireena voimakas äkkipikaisuus) esim. vääntää pikkuveljeä ja suihkuttaa vettä suoraan suuhun. Shampoota yms. saattaa mennä puoli pulloa yhdellä kertaa. Suihkussa saatetaan alkaa leikkimään tai pelleilemään, seistään suihkut kädessä rintakehää suihkuttaen puolituntia, säädetään lämpötiloja, tutkaillaan ja leikitään sukupuolielimillä, kilpaillaan, leikitään, lauletaan ja otetaan suihkuun tavaroita. On huomattavasti helpompi, että minä seison suihkujen (meillä on 2 suihkua vierekkäin) edessä samalla kun lapset käyvät siinä vierekkäin pesulla. En mitenkään kyylää lapsia, katson vaan että kaikki sujuu asiallisesti, noin 10 minuutissa, keskitytään vain siihen itsensä pesemiseen, (tytölle tämä on välillä vaikeaa)ja että joka kolkka pestään kunnolla, ja avustan tarvittaessa pesemisessä, esim. jos on juostu paljain jaloin ulkona niin kuuraan jalkoja pesusienellä. Monet ystäväni ovat tätä ihmetelleet, he antavat samanikäisten olla suihkussa keskenään. No, jos rauhalliset ja oireettomat lapset, niin miksei. Ja jos on vain yksi suihku, niin kaikki voi hoitua nopeasti. Miten te teette/tekisitte? Ja puhun nyt 3-12 vuotiaista lapsista. Minä ajattelen että silloin kun tyttö täyttää kymmenen, voitaisiin kokeilla ilman aikuista suihkussa käyntiä, ja varmaan tyttö (ja miksei myös poika) osaa vaatia yksityisyyttä suihkuhetkeen. Nyt on vaan kätevämpää että lapset käy yhdessä. Ja kerran viikossa tarkistan lapset kätevästi suihkun yhteydessä, siis käyn suihkun kanssa siinä läpi lasten kehon, että huomaan muutokset kehossa, siinä on turvallisesti minun polvellani, on helppo katsoa ja käydä läpi. Miten teillä toimitaan/toimittaisiin?
Kommentit (46)
Kyllä minä neljävuotiasta vahdin. Ja pesen hänen hiukset. Vahdin ettei liukastu tai väännä hanaa kuumalle, vähän villi lapsi ja innostuu välillä liikaa... Itse ajattelisin että 6-7 v pitäisi osata käydä ilman valvontaa.
Kyllä. Lapset 3 ja 4, eivät pärjää vielä yksin.
Miten olisi joku munakellosysteemi, antaa tietty aika jolloin pitää olla valmista?
Kannattaisi kunnolla puuttua tytön väkivaltaisuuteen.
Siis miksi siellä suihkussa pitää olla yhtä aikaa?
Käyt läpi lasten kehot suihkun kanssa? Onko tämä yleistäkin, kuulostaa arveluttavalta?
Vierailija kirjoitti:
Käyt läpi lasten kehot suihkun kanssa? Onko tämä yleistäkin, kuulostaa arveluttavalta?
Kyllä, tarkistan että kaikki on normaalisti, ihan päikyssä on näin ohjeistettu tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi siellä suihkussa pitää olla yhtä aikaa?
No pesuihin menee vähemmän aikaa. Eivät he siitä (vielä) kiusaannu.
Meillä käyvät 6 ja 8 v itsenäisesti, erikseen. Ei tuhraannu aikaa leikkimiseen. Shampoon poishuuhtelun tarkistan ja saatan muutenkin ohimennen vilkaista, kun puuhaan khh:ssa.
Tottakai lapsen keho /pitää tarkistaa. Mahdolliset ihottumat, mustelmat ja muut.
Meillä kohta 2v tyttö ja on itekseen lelujensa kans suihkussa sen jälkeen ku oon käyny sen pesemässä. Toki käyn muutaman minuutin välein kurkkaamassa ohimennen ettei keksi mitään ihan älytöntä. Ovi auki niin äänet kuuluu. Mutta toki jos ois kaks yhtäaikaa suihkussa niin pelleilyksihän se herkästi menee. Mutta miksei sais leikkiä suihkussa? Sitä jäin miettimään..
Jeesus mitä paskaa. Meillä äiti saattoi yhtäkkiä pölähtää suihkulle "katsomaan mitä teet" tai tuomaan jotain saunaan, kun olin suihkussa vaikka teini iässä. Ei ollut lukkoa ihan tarkoituksella ettei kukaan vaan saa mitään yksityisyyttä missään.
Hyvin erikoinen aloitus. Äidillä ei taida olla kaikki kotona...
Yhtäaikainen suihku lisää levottomuutta. Lopeta se
Ja missään ei ohjeisteta tollaseen kehon läpikäyntiin polvells. Häpeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi siellä suihkussa pitää olla yhtä aikaa?
No pesuihin menee vähemmän aikaa. Eivät he siitä (vielä) kiusaannu.
No eipä näytä menevän jos puolikin tuntia saa aikaa kulumaan. Yksinään tuskin siellä jaksaa niin kauan seistä. Vuorotellen muksut suihkuun tai toinen isän kanssa ja toinen äidin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapsen keho /pitää tarkistaa. Mahdolliset ihottumat, mustelmat ja muut.
Sen näkee vilkasulla. Ei tosiaan äidin polvella käydä kehoa läpi! Ja 7-v äidin fin polvella
Kamalaa:
Ja kerran viikossa tarkistan lapset kätevästi suihkun yhteydessä, siis käyn suihkun kanssa siinä läpi lasten kehon, että huomaan muutokset kehossa, siinä on turvallisesti minun polvellani, on helppo katsoa ja käydä läpi.
Lopeta tuo suihkulla "kehon läpikäynti". Äläkä mene kyttäämään lapsia suihkuun.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin erikoinen aloitus. Äidillä ei taida olla kaikki kotona...
Yhtäaikainen suihku lisää levottomuutta. Lopeta se
Ja missään ei ohjeisteta tollaseen kehon läpikäyntiin polvells. Häpeä!
Mistä päättelet, että ap on äiti?
Hyvää isänpäivää kaikille.
Meillä 7 ja 9 vuotiaat käyvät itsenäisesti suihkussa, erikseen. Osaavat kyllä. Harrastusilta on ainoastaan poikkeus, kun käyvät yhdessä ja olemme kotona vasta iltapala aikaan. Tuolloin saa korvat höröllä kuunnella mitä tapahtuu, äityy niin herkästi tappeluksi.
3 vuotiasta en yksin suihkuun jätä. Aina on jompi kumpi vanhemmista varmistamassa, että tulee puhdasta ja ettei tee mitään älytöntä.
Kysy ap vaikka perheneuvolasta apua. Vauvapalstalla saat enimmäkseen "hyviä neuvoja" vain lapsettomilta :D
Vela