Pettynyt miehen kosintaan

Taas nainen jolle ei riitä mikään mitä mies tekee.....

N22, omaa miestä arvostan ja en ikinä voisi pettyä tuommoisesta turhasta asiasta. En vaikka ostaisi lahjan joka ei mun makua ole.

Vierailija kirjoitti:

Taas nainen jolle ei riitä mikään mitä mies tekee.....

N22, omaa miestä arvostan ja en ikinä voisi pettyä tuommoisesta turhasta asiasta. En vaikka ostaisi lahjan joka ei mun makua ole.

Hienoa jos näin on, olisipa kaikki maaliman naiset yhtä vaatimattoamia ja kaltaisiasi.

Sanon nyt kuitenkin että tunteilleen ei voi mitään ja olisin toivonut miehen ymmärtävän miten tärkeästä asiasta minulle kihlautumisessa oli kyse. Arvostan miestäni, eikä hän ole tehnyt mitään väärää tai mistä häntä voisi moittia...en vain silti vois sille mitään että olin pettynyt kosinnan jälkeen, vaikka itse kosinta tilanne ihana olikin.

Vierailija kirjoitti:

Kosi tarkoittaa naimisiinmenon ehdottamista. Ette te ole kihloissa eikä mies ole kosinut.

Muuhun kommenttina, että näyttäviä kosintoja järjestetään amerikkalaisissa tv sarjoissa, ei elämässä. Enkä ole kuullut kenrnkään tutun pitäneen kihlajaisjuhliakaan.

Tai - poikkeus, että yksi tuttu pari kihlautui niin, että mies oli järjestänyt ulkomaanmatkan ja siellä kaikkea yllätystä. He ovat erikoinen pari, ihmettelen usein, ovatko onnellisia yhdesä, kun kaikki on niin kulissinomaista. Häät vasta olivatkin spektakkeli ja kumpikin puolisoista puhui vuorollaan mikrofoniin tuntikausia ja muisteli elämäänsä. Oli todella sellainen olo, että vieraat olivat yleisöä siellä.

Voi ei taas mitä ankeutta. Näihin ketjuihin tulee aina näitä kommentteja miten kellään ei oikeasti ole mitään spesiaalia ja arki se on mikä merkkaa. Voin kertoa, että omassa kaveripiirissäni ovat kyllä ihan suomimiehet järjestäneet romanttisia kosintoja. Ei, ei kulissin vuoksi, eikä siksi kun on pakko. Vaan siksi, että omalle rakkaalle Halutaan järjestää erityinen kosinta ja itsellekin erityinen hetki. Tätä nämä ankeuttajat ei tunnu tajuavan.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei taas mitä ankeutta. Näihin ketjuihin tulee aina näitä kommentteja miten kellään ei oikeasti ole mitään spesiaalia ja arki se on mikä merkkaa. Voin kertoa, että omassa kaveripiirissäni ovat kyllä ihan suomimiehet järjestäneet romanttisia kosintoja. Ei, ei kulissin vuoksi, eikä siksi kun on pakko. Vaan siksi, että omalle rakkaalle Halutaan järjestää erityinen kosinta ja itsellekin erityinen hetki. Tätä nämä ankeuttajat ei tunnu tajuavan.

No siltähän se nyt vaikuttaa että olen maailaman kamalin nirppakokkaprinsessa, joka ei ymmärrä olla tyytyväinen mihinkään...huolimatta lukuisista vakuutteluista että miestäni rakastan ja hänen kosintansakin oli mieluinen yllätys, vaikkakin koen että jotain jäi uupumaan ja se surettaa kun oli itselleni tärkeästä päivästä kyse. Ei edes mahtipontinen ja täydellinen kosinta, ökyhäät, kuukauden häämatka lämpimään vaan erityinen hetki rakkaan kanssa kihlapäivän kunniaksi.

Olen kamala ja kamalan vaativa ihminen ja sietäisin hävetä kun en ymmärrä edes elämän tosi asioita, kuten sitä ettei kihlajaisia kuulu juhlia enää nykyään koskaan, MITENKÄÄN XD

Meillä kosittiin viitisen vuotta sitten eikä vieläkään ole sovittu häistä. Kosinnasta vastasi mies ja kyseessä oli hyvin arkinen toimitus. Tarkalleen en enää edes muista miten kosinta eteni, mutta se tapahtui kotona, sen jälkeen kun mies oli tullut töistä. Ei polvistunut tai mitään muutakaan romanttista. Muistan että olin pitkään harmistunut tuosta kosinnasta vaikka olinhan minä iloinenkin kihlauksen johdosta. Kunnolliset sormukset piti hankkia myöhemmin, mutta ei niitä ole vieläkään. Joskus kun on kysytty, en ole hetkiseen ollut ihan varma olemmeko edes kihloissa enää.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies sanoi bussissa ihan sivumennen, että mennään naimisiin. Ei ollut mitään kihlajaisjuhlia, pienet häät. Me olemme olleet naimisissa nyt 18 vuotta. Ei se kosinta, tai edes ne häät, ole oikeasti tärkeää, vaan se millaisen suhteen, millaisen arjen ja yhteisen elämän rakennatte.

Tämä!

Mun mies kosi yökerhon tanssilattian reunalla kolmen aikaan aamuyöstä pienessä sievässä :-D sanoin "Mä olen vähän ajatellut että mentäs kihloihin", mä en edes muista mitä vastasin, mutta jotakin myöntävästi. Oltiin toki puhuttu paljonkin yhteisestä tulevaisuudesta ennen sitä jne. 

Seuraavalla viikolla mies kävi ostamassa kihlasormukset (ihan sellaiset kivettömät tavalliset molemmille). Kaiverretuksi päivämääräksi tuli 6.12.2000 ja sormukset laitettiin itsenäisyyspäivänä sormeen todella romanttisesti yhteisen asunnon eteisessä ulos lähtiessä. Ulkovaatteet päällä ja minulla toisessa kädessä roskapussi.

Ensi vuonna 15 vuotta avioliittoa takana.

Donna kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis järjestetäänkö vielä kihlajaisjuhlia? Eipä olisi tullut tuollainen mieleenkään. Häätkin vietettiin ulkomailla neljän häävieraan kera.  Oli aivan ihana viikko läheisten ystävien kanssa. 

No joo, kuulostaa ihanalle pienet häät ulkomailla, Onnea!

Kyllä monesti kihlajaisia juhlitaan pienesti tai kihlapari keskenään...mä olisin halunnut mennä vaikka vähän hienommin syömään tai juoda lasit viiniä

kyllä meillä vielä muinaisella 2000-luvulla (tarkkaan ottaen vuonna 2000) oli kihlajaiset. Paikalla oli miehen vanhemmat, mun vanhemmat, mun sisko perheineen ja tietysti me kihlapari. Ihan mun vanhempien kotona, sen seitsemää sorttia pöydässä ja täytekakku. Skumpat toki myös.  Otettiin myös kihlakuvat.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies kosi yökerhon tanssilattian reunalla kolmen aikaan aamuyöstä pienessä sievässä :-D sanoin "Mä olen vähän ajatellut että mentäs kihloihin", mä en edes muista mitä vastasin, mutta jotakin myöntävästi. Oltiin toki puhuttu paljonkin yhteisestä tulevaisuudesta ennen sitä jne. 

Seuraavalla viikolla mies kävi ostamassa kihlasormukset (ihan sellaiset kivettömät tavalliset molemmille). Kaiverretuksi päivämääräksi tuli 6.12.2000 ja sormukset laitettiin itsenäisyyspäivänä sormeen todella romanttisesti yhteisen asunnon eteisessä ulos lähtiessä. Ulkovaatteet päällä ja minulla toisessa kädessä roskapussi.

Ensi vuonna 15 vuotta avioliittoa takana.

Onnea teille ja kiitos ihanasta tarinasta <3

Vierailija kirjoitti:

Meillä kosittiin viitisen vuotta sitten eikä vieläkään ole sovittu häistä. Kosinnasta vastasi mies ja kyseessä oli hyvin arkinen toimitus. Tarkalleen en enää edes muista miten kosinta eteni, mutta se tapahtui kotona, sen jälkeen kun mies oli tullut töistä. Ei polvistunut tai mitään muutakaan romanttista. Muistan että olin pitkään harmistunut tuosta kosinnasta vaikka olinhan minä iloinenkin kihlauksen johdosta. Kunnolliset sormukset piti hankkia myöhemmin, mutta ei niitä ole vieläkään. Joskus kun on kysytty, en ole hetkiseen ollut ihan varma olemmeko edes kihloissa enää.

Kyllä, noinhan siinä saattaa käydä jos ei mitään todistusaineistoa kihloihin menosta ole jäänyt ;D

Vierailija kirjoitti:

kyllä meillä vielä muinaisella 2000-luvulla (tarkkaan ottaen vuonna 2000) oli kihlajaiset. Paikalla oli miehen vanhemmat, mun vanhemmat, mun sisko perheineen ja tietysti me kihlapari. Ihan mun vanhempien kotona, sen seitsemää sorttia pöydässä ja täytekakku. Skumpat toki myös.  Otettiin myös kihlakuvat.

Kuulostaa oikein mukaville kihlajaisille ja kihlakuvat ja kaikki!

Juu. Minä ymmärrän kyllä.

Tähän liittyy itsellä ajatus, että kumppaniin virallisesti sitoutuminen (kihlaus on sen osoitus) on ap:lle tärkeää, ja sitä haluaisi vähän kohottaa arjen yläpuolelle. Ei välttämättä mitään yllätyspirskeitä, mutta yhdessä vaikka juoda se lasi skumppaa ja halailla.

Jos kosinta on toiselle osapuolelle kuin p*skalla kävisi, eli turautus eikä asiaan koskaan palata, niin voi olo että asia ei oikeasti merkitse mitään toiselle.

Juhlistammehan joulua, juhannusta yms, vien pienen tuliaisen kun vien kylään, muistan rakastani syntymäpäivänä. Miksi kihlauksen pitäisi olla samanlainen perushetki arjessa kuin kaikki muutkin? Nekin, jotka ovat kihlautuneet nopeasti vaikka baarissa, ovat päätyneet naimisiin ja kihlaus on ollut vain ensiaskel. Tässä tilanteessa mies ei halua naimisiin ja kihlaus on sen takia ainutlaatuisempi.

Olet pettynyt, koska miehesi ei ymmärtänyt, että asia on sinulle tärkeä. Olet toivonut asioita, mutta mies ei ole ymmärtänyt.

Vilpittömästi sanon - vähän miehiä nähneenä ja mahdollisesti enemmän elämää nähneenä kuin sinä - että miehet eivät yleensä ymmärrä. Sinun haaveesi kihlajaisista tai häistä eivät ole miehesi haaveita eikä hän oikeasti ymmärrä - ellet puhu hänelle suoraan.

Jos haluat juhlat, sanot miehelle, että haluat juhlat. Ja jos saat hänet lopulta ymmärtämään, joudut luultavasti kuitenkin järjestämään kaiken itse. Eikä miehelle silti ehkä koskaan valkene, miksi ne juhlat olivat sinulle niin tärkeät.

Teidän parisuhde saattaa muuten olla menossa kohti sellaista aika tyypillistä suomalaista tilannetta, jossa nainen tahtoo kaikenlaista eikä mies ymmärrä ja siitä seuraa erilaista jäkätystä ja murjotusta ja mielensäpahoittamista. Tämä on vaan varoitus. Se on mielestäni huono merkki, että teidän "kihlajaisista" on jo kulunut kauan aikaa ja edelleen murehdit ja märehdit asiaa.

Suosittelen puhumaan miehelle rehellisesti, mitä sinulla on mielessä. Hän ei ole ajatustenlukija.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat sitoutua ja naimisiinmeno on sulle tärkeää syystä tai toisesta, älä jää miehen kanssa joka tahtoo vaan kihloihin. Se on kulissi jolla sut saa pidettyä ettei asiasta tarvii enää keskustella.

Ette ole edes kihloissa jos ette ole menossa naimisiin. Kihlat tarkoittavat lupausta mennä naimisiin ja ovat myös ennen vanhaan olleet tapa näyttää muulle yhteisölle että "kohta nämä juhlivat, ovat jo päätöksen tehneet ja varattuja, pois markkinoilta".

Minä luulin että eksäni kihlaus tarkoitti jotakin mutta niinpä vaan hän lykkäsi häiden miettimistä ja minä hölmö uskoin - ja samanlainen asennehan hänestä paljastui muunkin elämän suhteen. Yli viisi vuotta siinä meni ilman että elämä eteni mihinkään; ei tulevaisuudensuunnitelmia, ei mitään suuntaa elämällä, ei mitään suunnitelmia muutenkaan koska kaikki tärkeiden asioiden suunnittelu "ahdisti" niin etten voinut edes yrittää. Älkääpä muut tehkö samaa! Ihminen joka vetkuttaa ja vempuloi ja tekee kaikesta niin hankalaa ja dramaattista ei siitä miksikään muutu.

Ette ole menossa naimisiin ikinä. Henkilö on todennäköisesti suunnittelu- ja/tai sitoutumiskammoinen ja vain huijaa teitä pysymään näillä "ehkä sitten joskus ei mietitä sitä nyt se on vielä kaukana, senkin hassu"-pääntaputuksilla.

On mun mielestä hieman loukkaavaa että täällä parikin on taholtaan mitätöinyt kihlauksen, sillä perustein ettemme ole aikeissa mennä naimisiin. Tässä kun on yhteisesti sovittu ettei häitä ole mitä ilmeisemmin tulossa, eikä siis kumpikaan elättele mitään turhia toiveita häiden suhteen.

Ja kyllähän varatun/kihlatunkin ihmisen pitäisi ymmärtää olevan ns. pois markkinoilta ja toisaalta ei se avioituminenkaan tunnu antavan mitään suojakuorta tällaisiin asioihin, joten ei pelasta avioliitto, jos on pakko tehdä syrjäsiitto :D

Vierailija kirjoitti:

Juu. Minä ymmärrän kyllä.

Tähän liittyy itsellä ajatus, että kumppaniin virallisesti sitoutuminen (kihlaus on sen osoitus) on ap:lle tärkeää, ja sitä haluaisi vähän kohottaa arjen yläpuolelle. Ei välttämättä mitään yllätyspirskeitä, mutta yhdessä vaikka juoda se lasi skumppaa ja halailla.

Jos kosinta on toiselle osapuolelle kuin p*skalla kävisi, eli turautus eikä asiaan koskaan palata, niin voi olo että asia ei oikeasti merkitse mitään toiselle.

Juhlistammehan joulua, juhannusta yms, vien pienen tuliaisen kun vien kylään, muistan rakastani syntymäpäivänä. Miksi kihlauksen pitäisi olla samanlainen perushetki arjessa kuin kaikki muutkin? Nekin, jotka ovat kihlautuneet nopeasti vaikka baarissa, ovat päätyneet naimisiin ja kihlaus on ollut vain ensiaskel. Tässä tilanteessa mies ei halua naimisiin ja kihlaus on sen takia ainutlaatuisempi.

KIITOS sinä ihana ihminen <3 Olet näköjään ainut joka on ymmärtänyt ihan oikein mitä tarkoitin

Voittehan te järjestää juhlat suhteenne kunniaksi vaikka 10-vuotispäivänä.

Donna kirjoitti:

Kyllä olin kertonut useaan kertaan, että haluaisin edes kerran elämässäni saada ns. Omat/meidän juhlat, päivän jota voi muistella vielä vanhanakin.

Kihlauksesta on jo niin kauan, että ravintolaillallinen taitaa jäädä tuleville vuosille järjestettäväksi, eikä se korvaa sitä menetettyä kihlajaispäivää muutenkaan. Kihlapäivä kun on sellainen "kerran elämässä" tapaus.

Olisit kertonut tämän aloituksessasi, niin olisi ollut parempi mahdollisuus ymmärtää pettymystäsi. Kuulostaa tosiaan kurjalta, ettei mies halunnut huomioida sinun toivettasi. Minä ymmärsin, että sinä olisit halunnut jotkut koko suvun kihlajaiset, mitä ihmettelin. Tuollaiset kahdenkeskiset juhlat ymmärrän tai parhaiden ystävien kanssa vietetyn ravintolaillan tms. Merkkipäivän kunniaksi olisi myös voitu ottaa valokuvat.

Menikö miehesi ikään kuin vähän pakotettuna kihloihin? Jos näin on, silloin ymmärrän kyllä häntäkin, ettei halua juhlistaa tuota tapahtumaa.

Minä halusin mennä naimisiin ihan käytännön asioidenkin takia. Jos teillä tulee jossain vaiheessa olemaan yhteistä omaisuutta, perimisasiat kannattaa laittaa kuntoon testamentin avulla, ettei käy niin kuin yhdelle tuttavalleni, jolla avomiehen osuuden yhteisestä asunnosta peri anoppi ja asunto meni saman tien myyntiin. Avomies kuoli aivoverenvuotoon n. 30-vuotiaana, joten ei ollut elämänsä ehtoopuolella olevasta parista kyse. Testamenttia heille ei ollut tullut mieleenkään tehdä, mutta näköjään kannattaisi.

Miksi ihmiset on niin epävarmoja itsestään, että on pakko sitoa toinen kihlauksella tai avioliitolla? Ei se arki siitä mihinkään muutu. Ei sormus estä toista lähtemästä, jos niikseen tulee. Arvostakaa itseänne nyt vähän enemmän. 

Vaikuttaa kyllä vahvasti siltä, ettei teillä oikein kommunikaatio pelaa. En ole koskaan kuullut tuollaisista kihlajaisista, jotka vietetään samana päivänä, kun mennään kihloihin. Kuten joku jo sanoi, miehesi ei ole ajatustenlukija. Jos toivoit yhteistä illallista tai juhlintaa, mikset olisi sanonut miehesi kosittua: "Pitäiskö juhlia tätä jotenkin? Voidaan mennä vaikka syömään vähän hienommin." Nyt vaikuttaa siltä, että olet vaan mököttänyt tämän asian takia jo pidempään ja miehesi varmaan ihmettelee, että eikö tämä kihlauskaan riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa kyllä vahvasti siltä, ettei teillä oikein kommunikaatio pelaa. En ole koskaan kuullut tuollaisista kihlajaisista, jotka vietetään samana päivänä, kun mennään kihloihin. Kuten joku jo sanoi, miehesi ei ole ajatustenlukija. Jos toivoit yhteistä illallista tai juhlintaa, mikset olisi sanonut miehesi kosittua: "Pitäiskö juhlia tätä jotenkin? Voidaan mennä vaikka syömään vähän hienommin." Nyt vaikuttaa siltä, että olet vaan mököttänyt tämän asian takia jo pidempään ja miehesi varmaan ihmettelee, että eikö tämä kihlauskaan riittänyt.

Kosinta tapahtui sellaisissa olosuhteissa, että elättelin toivoa koko lopun päivän ajan josko jotain yllätystä tai muuta olisi ollutkin vielä luvassa, eli en esittänyt itse toivetta illallisesta tai muusta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset on niin epävarmoja itsestään, että on pakko sitoa toinen kihlauksella tai avioliitolla? Ei se arki siitä mihinkään muutu. Ei sormus estä toista lähtemästä, jos niikseen tulee. Arvostakaa itseänne nyt vähän enemmän. 

Ei toivottavasti siksi, että olisi epävarma, vaan siksi että olisi tarpeeksi varma. 

Mulle ainakin se kihlaus merkitsee sitä, että luvataan toiselle antaa kaikkensa yhteisen tulevaisuuden eteen, en mä oleta että siitä arjesta tulisi siten jotenkin parempi, vaan että kumpikin yrittää parhaansa siinä.

Jos arvostaa itseään, arvostaa silloin myös toista eikä ikinä pettäisi.