Minkäs verran olet laskenut rimaasi ja missä iässä/tilanteessa teit sen ja kannattiko

En ole laskenut rimaani, pikemminkin päinvastoin, iän myötä olen tiennyt entistä paremmin mitä haluan ja että minun ei todellakaan tarvitse tyytyä vähempään koska pärjään hyvin yksinkin. Vuosia ehdin olla sinkkuna ennen kuin nykyinen mies osui kohdalle. En voisi olla ihmisen kanssa, josta joudun ajattelemaan, että hän on jollain lailla huono tai minua "alempitasoinen". Minulle ei riittänyt ihminen, jonka kanssa voin elää, halusin ihmisen jota ilman en voi (=halua) elää.

Aloittajalle kysymys: jos joku nykyistäsi "parempitasoinen" (hoikka, kaunis) selvästi osoittaisi kiinnostuksensa sinua kohtaan, olisitko valmis jättämään nykyisesi ja ottamaan hänet?

Yläasteen liikuntatunnilla 15-vuotiaana piti korkeushypyssä laskea rima tosi matalalle, että sain hyväksytyn tuloksen. Kannatti--ope kommentoi, että huonokin tulos on parempi kuin ei tulosta ollenkaan. Kaikilta siis kirjattiin jokaisen lajin tulos ylhäälle arviointia varten.

Oh god, ei. Se nousee vuosi vuodelta. Näin toisessa avioliitossa olen tullut siihen tulokseen että jos jotakin sattuisi ja jäisin yksin, suhteeseen kelpuuttaisin enää ihmemiehen ja saman katon alle en ketään.

En ole laskenut enkä laske. Missään tilanteessa.

27-vuotiaana laskin ja paljon. Ei kannattanut.

En ole laskenut, ei ole tarvinnut. Korkealla oli ja on edelleen.

Nyt kun ikää tulee lisää, niin tavallaan kyllä. Sitä arvottaa ihmisen ominaisuuksia eri tavalla kuin nuorempana, ja ihan varmasti esim. ulkonäkömielipiteet on löyhentyneet. Ihan sama onko vaaleat vai tummat hiukset, onko 155 vai 175 pitkä, onko muutama kilo liikaa ja miten itsensä huolittelee (meikkaa) aamulla jne. Toisaalta tilalle on tullut vaativampia pehmeitä arvoja. Pari vuotta sinkkuna (eronneena) maailmanmenoa katselin ja sitten löytyi sopiva, ulkoisesti tavis mutta sisäisesti kultaa.

En ymmärrä mitään rimavertauksia. Ei minulla ole koskaan ollut mitään rimaa. Seurustelen ja sekstailen vain sellaisten naisten kanssa, jotka kiinnostavat minua. Ei minulla tulisi muunlaisesta lähestymistavasta mitään.

Ei minulla ole listaa siitä mitä sillä kumppanilla pitäisi olla - minusta se on omituista. Kun tapaa mielenkiintoisen ihmisen niin sittenkö sitä listaa käydään läpi ja ruksitaan ne kohdat mitkä tyyppi täyttää ja jos ei tule ruksia joka kohtaan niin se on moro sit vaan vai?

Se, mikä milloinkin tekee tyypistä kiinnostavan vaihtelee tietenkin. Nykyisen miesystäväni tapasin huoltoaseman baarissa, törmäsimme (kirjaimellisesti) kahvijonossa toisiimme ja hänen kahvinsa loiskui päälleni.  Päädyimme istumaan samaan pöytään ja juttelemaan ja tässä sitä nyt ollaan, viitisen vuotta myöhemmin.

Laskin rimaani noin 40-vuotiaana kun huomasin että hyvännäkösiä miehiä ei enää valmisteta ja vanhemmat vuosimallit on loppuunajettuja.

Ei tarvinnut missään vaiheessa, kun 20v ihastuin itseäni 9v vanhempaan kaikki listani kohdat täyttävään mieheen. Toki hänkin ihastui minuun. Nyt, 9v myöhemminkin elämä kukoistaa ja perhe on kasvanut. Elämä on täydellistä

En ole laskenut rimaani, ja löysim unelmamieheni. Fiksu, treenattu, pitkä, vaalea ja hyvässä työssä.

Nuorempana kun laskin rimaani, sain narsistisen sekopään elämääni.

Aloittajan kaltaisia on varatuissa nykyään paljon, mistä kertoo avioerotilastot: kun "paremmantasoinen" tulee vastaan, otetaan ero ja vaihdetaan kumppania. Tuttavapiiriinkin näitä "rimaa alentaneita" kuuluu. Yök.

Itse en alenna rimaa koskaan. Puolisokseni hyväksyn vain sen yksilömiehen, johon olen rakastunut ja joka on lisäksi oikeanlainen ja sopiva juuri minulle. Siksi kai olenkin sinkku.

43-vuotiaana yh-äitinä laskin rimaa ja kannatti. Hyvän miehen sain vaikka en olisi tuollaisen päälle nuorena katsonut. Kun aika käy vähiin niin ei kannata olla kranttu. Jos jonkun kanssa natsaa niin se on siinä.