Miksi veljen ydinperhe ei halua että lapseton perheenjäsen tulee heille jouluksi?

Me ollaan koko perhe melkoisen introverttejä ja kaikki kuitenkin joudutaan olemaan jatkuvasti erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa; lapset koulussa ja me vanhemmat töissä. Iltaisin ja viikonloppuisin pyritään rauhoittumaan, mutta koko ajan on jotain: kaverisynttäreitä tai oman perheen, vierailuja isovanhempien luo ja joskus muuallekin, juhlia perhepiirissä ja harrastuksiakin ja tietysti vielä kotityöt. Aikaa rauhalliselle perheen yhteiselle ajalle ja meille introverteille tärkeään yksinoloon ja akkujen lataukseen on ihan liian vähän. Joulunaika on meillä rauhoitettu kokonaan, ei käydä missään, eikä toivota vieraita. Tapaninpäivänä vieraillaan isovanhemmilla, ei muuta. 

Meillä ei onneksi ole perhepiirissä ketään ihan yksinäistä, mutta lapseton pariskunta on. He ovat kutsuneet itse itsensä meille jopa jouluaattona. Ja ovat siis ihan omasta halustaan lapsettomia. En ollenkaan ymmärrä, miksi tunkevat meille, tai eivät nyt enää ole sentään aattona tulleet, kun annoin ymmärtää, että haluamme olla rauhassa. 

No en siis tarkoittanut nyt tapauksia, joissa lapseton perheenjäsen on psykopaatti, vaan tilanteita, joissa lapseton perheenjäsen on normaali ihminen. 

Tarkoitukseni on kyseenalaistaa nykyihmisten suosimaa jakoa, jossa "oma perhe" on oma ydinperhe ja laajempi perhe ei ole perhettä ollenkaan. Vielä useampi vuosikymmen sitten perhe oli aina se, mitä nykyaikana kutsutaan "suvuksi".

Mitä tapahtui?

P.S. olen itse ydinperheellinen ja meille kutsutaan aina ihmisiä joulunviettoon. Käytin me-muotoa aloitusviestissä muodollisesti eli pohtimaan ydinperheellisten ajattelumallia yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta. Huoh. Tällä on vaikea aloittaa keskustelua, kun osa palstalaisista noukkii aloituksista heti rivien välistä "vihjauksia" joiden perusteella syyllistyy ja näpyttelee defensiivisen vastauksen sen sijaan, että keskustelisi itse asiasta.

ap.

Meillä ei kutsuta enää anoppia joulunviettoon. Monta joulua meillä pilasikin. Olin nuori ja kiltti ja ajattelin, että pitäähän se yksinäinen mummo meille kutsua joulua viettämään, ei kukaan saa olla jouluna yksin, siis jos ei halua. 

Kun mummo sai oven auki, alkoi vihjaileminen siitä, miten meillä on taas pröystäilty, kun pihallakin on ainakin 10 kynttilälyhtyä ja vielä valaistu kuusi. Ja miksi sitten sisälläkin pitää olla kuusi, eikö pihalla oleva riittäisi? Jatkoa seurasi ruokapöydässä: liian monta sorttia on laitettu, pitäisi lukea jouluevankeliumi, miksi joku ei syö kinkkua tai porkkanalaatikkoa, hän ei tykkää niistä joululauluista joita meillä soitetaan (on kuin sikaa teurastettaisiin). Lapset saivat liikaa lahjoja (meillä ei tosiaan osteta paljon lahjoja), vääränlaisia jne. 

Kahvipöydässä oli pahaa konjakkia tarjolla, hyi kauhea! Liikaa sortteja myös. Konvehteja ei kukaan ainakaan saata syödä. On hirveää pröystäilyä nykyaikana kaikki! Ja sitten alkoi haukottelu ja kelloon katsominen.

Nyt saakin sitten viettää joulua ihan miten haluaa, koska minusta on tullut paha, keski-ikäinen akka. 

ydinperhe vs. perheyhteisö kirjoitti:

No en siis tarkoittanut nyt tapauksia, joissa lapseton perheenjäsen on psykopaatti, vaan tilanteita, joissa lapseton perheenjäsen on normaali ihminen. 

Tarkoitukseni on kyseenalaistaa nykyihmisten suosimaa jakoa, jossa "oma perhe" on oma ydinperhe ja laajempi perhe ei ole perhettä ollenkaan. Vielä useampi vuosikymmen sitten perhe oli aina se, mitä nykyaikana kutsutaan "suvuksi".

Mitä tapahtui?

P.S. olen itse ydinperheellinen ja meille kutsutaan aina ihmisiä joulunviettoon. Käytin me-muotoa aloitusviestissä muodollisesti eli pohtimaan ydinperheellisten ajattelumallia yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta. Huoh. Tällä on vaikea aloittaa keskustelua, kun osa palstalaisista noukkii aloituksista heti rivien välistä "vihjauksia" joiden perusteella syyllistyy ja näpyttelee defensiivisen vastauksen sen sijaan, että keskustelisi itse asiasta.

ap.

Tärkein on varmaan muuttoliike. Läheskään kaikki eivät asu enää samalla paikkakunnalla kuin missä lapsuudenkoti on. Sisarukset ovat hajaantuneet ympäri Suomea ja ympäri maailmaa. Maantieteelliset etäisyydet vaikuttavat siihen, kuinka usein on mahdollista tavata. 

Toinen syy on työelämän muuttuminen. Yhä useammalla alalla ollaan töissä muulloinkin kuin klo 8-16 välisenä aikana arkipäivisin. Lisäksi työelämä koetaan henkisesti raskaammaksi kuin aikaisemmin, jolloin oli lähes kaikilla vakituiset työpaikat eikä ollut jatkuvaa pelkoa yt-neuvotteluista ja irtisanomisista. Ihmiset eivät jaksa käyttää vapaa-aikaansa sukulaisten tapaamiseen.

Kolmas syy on lisääntynyt kodin ulkopuolinen harrastaminen. Sekä vanhempien että lasten kohdalla. Lapsia täytyy viedä harrastuksiin ja erityisesti urheiluharrastuksissa on usein kilpailuja viikonloppuisin. Vanhempien pitää myös osallistua lastensa harrastustoimintaan joukkueen huoltajina, varainkerääjinä jne. Ei siis ole aikaa lähteä tapaamaan sukulaisia. 

Tuossa kolme tärkeintä syytä, miksi yhteisöllisyys on vähentynyt. 

Mun lapsuudessa oltiin ydinperheen kesken joulu, koska järjestelyissä vain meille kolmelle hengelle oli jo ihan tarpeeksi hommaa. Ydinperheen kesken ei myöskään tarvinnut huolehtia siitä, onko joka kohdassa asiallisesti pukeuduttu tai onko pöydässä jotain, mitä vieras haluaa.

Kyllä sen eron huomasi, kun poikaystäväni tuli meille jouluksi. Vaikka tämä tapahtui 4v seurustelun jälkeen, niin vanhempieni osalta tunnelma oli täysin eri. Harva pystyy olemaan täysin rento kuin ydinperheen kesken. En olisi itsekään pystynyt, jos ei olisi ollut oma poikkis kyseessä.

”Kyllä sen ydinperheen kanssa ehtii olla muulloinkin”, sanoi joku, mutta ei kaikki välttämättä ehdi. Varsinkin ruuhkavuosina, kun lapset on pieniä, ei ole mitenkään tavatonta, että illat kuluvat niin, että toinen vanhempi tulee lasten kanssa viideltä kotiin ja syö heidän kanssaan, toinen tulee kuudelta ja syö yksin. Tästä jatketaan kotitöillä ja toinen vanhempi ja/tai lapset harrastuksilla, ja sieltä palatessa lapset nukkumaan ja väsyneet vanhemmat perässä. Viikonloppu menee latautumiseen.

Ihan voi myös olla vaikka introvertti. En todellakaan ottaisi miehen veljeä tai siskoa tänne jouluksi. Vieraista on mulle hirveä stressi, vaikka ois kuinka tuttu tai omaakin sukua. Vanhan isäni voisin ottaa, äitiä en kun hän arvostelee ja napisee kaikesta aina, appivanhempia en, appi napisee ja anoppi ei selviä 5min ilman seuraa. Mutta tosiaan, moni haluaa jouluna hengähtää ja rentoutua eikä kestitä vieraita. Vaikka se olisi toisen sisko tai veli tai äiti, niin se voi olla toiselle niin vieras, ettei rentoutumisesta tule mitään.

Sukulaiset asuu niin kaukana, ettei nähdä muutenkaan. Itse jaksoin siskoni luona joskus käydä, kunnes tajusin, ettei pyynnöistä huolimatta koskaan mennyt niin, että hän matkustaisi pitkän matkan (elämän- ja rahatilanne on sama) luokseni. Vähän kuin yksipuolinen ystävyys, ei se veriside tee läheistä, kun ei olla koskaan sitä oltu.

En todellakaan halua joulua stressata jonkun puoliksi vieraan sukulaisen tai vielä pahempaa, puolison sukulaisen, viihdyttämisestä. Haluan rentoutua edes jouluna, ihan rauhassa. Haluan voida lojua sohvalla pieruverkkareissa, jos siltä tuntuu, enkä voi tätä tehdä kuin ydinperheen kesken. Vieras kodissa on aina vieras, jota varten pitäis olla parempaa päällä, vaikka olis oma äitini. Päiväseltään voi tulla käymään jos välttämättä haluaa, mutta että koko joulu? Ei, eijeijeijeijei. Ei käy.

Itäsuomalaiset kaverit muuten tykkäävät sukujouluista enempi kuin länsisuomalaiset. Itsekin olen Turun seudulta. Varmaan siis paljon sanelee se, miten lapsuudenkodissa tehtiin.

Jos syy on oikeasti se, että ko. henkilö on lapseton sinkku, niin todella omituista (ja ikävää).

Meillä joulua vietetään kyllä lapsen isovanhempien luona, mutta en osaa ajatella, että he olisivat osa meidän perhettä.

Mielestäni perhe on se yksikkö jonka sisällä tehdään perhettä koskevat päätökset, enkä osaisi kyllä neuvotella omien tai miehen vanhempien kanssa esimerkiksi mistään lapsen asioista.

Eli suvun kanssa ollaan läheisiä mutta ei samaa perhettä.

ydinperhe vs. perheyhteisö kirjoitti:

Kun lapseton osallistuisi kuluihin ja osallistuisi jouluaskareisiinkin? Miksi nykyään vähätellään perheyhteisöjä ja sukulaissiteitä ja tuijotetaan omaa napaa? Ovet säppiin vain ja suljetaan osa perheestä kylmästi ulkopuolelle?

Tuli tällaista mieleen tosta lapsettomien ja lapsiperheiden vanhempien lomia käsittelevästä ketjusta. Missä vaiheessa meistä ydinperheellisistä tuli näin itsekkäitä?

Siksi että he eivät halua vieraita jouluunsa vaan haluavat rauhoittaa sen perheelleen. Vieraita ovat kaikki  jotka eivät siinä osoitteessa,vaikka olisivat sukulaisia. Ymmärrän hyvin tätä perhettä.

Pakkosukujoulut ovat  menneisyyttä, en ymmärrä miksi pyhät pitäisi pilata viettämällä ne suvun kanssa. "Näin on aina tehty" ei ole mikään validi perustelu siihen että joidenkin joulu aina perinteiden nimissä pilataan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä joulua vietetään kyllä lapsen isovanhempien luona, mutta en osaa ajatella, että he olisivat osa meidän perhettä.
Mielestäni perhe on se yksikkö jonka sisällä tehdään perhettä koskevat päätökset, enkä osaisi kyllä neuvotella omien tai miehen vanhempien kanssa esimerkiksi mistään lapsen asioista.

Eli suvun kanssa ollaan läheisiä mutta ei samaa perhettä.

Tämä pitää paikkansa myös niissä suvuissa, joissa perheeksi käsitetään laajempi osa sukua kuin vain saman katon alla asuvat. Ts jos asia koskee tavalla tai toisella myös näitä sukulaisia, asiasta neuvotellaan heidän kanssaan ennen päätöksen tekemistä. Tietenkin silloin, jos asia eikä siihen liittyvä päätös mitenkään koske näitä muita sukulaisia, ei tarvitse kysyä heidän mielipidettäänkään. 

Mä kuulun yhteisölliseen sukuun ja jokainen tekee omat päätöksensä ihan itse. Mutta on päätöksiä, jotka vaikuttavat muihinkin. Siis tilanteissa, joissa muiden sukulaisten pitäisi tavalla tai toisella osallistua päätökseen vaikuttaviin asioihin (esim antamalla taloudellista apua) tai päätöksen jälkeiseen aikaan. Lähisuvussani on lasiperhe, jossa toinen vanhemmista käy päivätöissä ja toinen on hoitovapaalla. Hoitovapaalla oleva halusi ottaa iltatyön ja tämä edellyttää, että tilanteissa, joissa päivätyötä tekevä ei pääse lähtemään ajoissa töistä, joku meistä sukulaisista menee lapsenvahdiksi siksi aikaa, että iltatyötä tekevä pääsee lähtemään töihin. Miniäni lähti puoleksi vuodeksi maapallon toiselle puolelle opiskelijavaihtoon ja koska heillä on koira ja omalla lapsellani epäsäännölliset työajat, koko lähtö riippui siitä, voinko ja haluanko minä  huolehtia heidän koirastaan arkisin. Tällaisia päätöksiä, joissa tarvitaan sukulaisten apua, ei voi tehdä kysymättä ensin sukulaisilta. 

Ymmärrän täysin. Koko vuosi on sellasta rumbaa ja härdelliä että ihan varmasti haluan sulkeutua joulun pyhiksi kotiin oman perheen kanssa, ja VAIN oman perheeni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Koska se vaatii kuitenkin lähtemään baariin.

Itse oon viimeiset 18 joulua viettänyt baarissa. Ei ole parempaa tapaa viettää joulun päiviä, kuon vetää kunnon kännit kolme pv putkeen.

Minusta tähän on ihan selvä vastaus: jokainen päättää itse viettääkö perhe- vai sukujoulun. Ikinä ei voi täysin astua toisen saappaisiin ja tietää täysin miksi näin. Me vietämme joulun ydinperheen kesken ja joulun jälkeen tapaamme isovanhempia. Siinä vaiheessa kun tilanne on sellainen, että joku isovanhemmista viettäisi joulun yksin, niin kutsuisimme kylään jouluksi - todennäköisesti jokainen sisarus vuorollaan. Tämä on todennäköisesti edessä vasta kun lapsemme alkavat olla teinejä.

Minulle perhejoulu on tärkeä kokemus, en ymmärrä miksi jonkun toisen halu viettää juuri meidän perheen kanssa joulu menisi minun toiveiden edelle? Edelleen, poikkeuksena tilanne jolloin esim. mummo viettäisi joulun ihan yksin. Mutta esimerkiksi meillä mummolla ja papoilla on kaikilla muutakin jouluseuraa, jos heiltä yhtäkkiä tulisi toive että nyt olisikin tärkeää olla joulu juuri meidän perheen kanssa, niin miksi se menisi minun, mieheni ja lasten toiveiden edelle? Kyllä, meillä lapsetkin haluavat olla oman perheen kesken joulun, ovat tottuneet että uuden vuoden aikaan ollaan sitten paljon suvun kanssa.

Meillä vaikuttaa toki sekin, että välit elossa oleviin isovanhempiin ovat vaikeat, eivät suostu noudattamaan kodissamme meidän perheen periaatteita erityisesti lasten kanssa. Lapsemmekin kärsivät tästä. Sisaruksilla on kaikilla omat perheet, paitsi yhdellä, joka viettää vanhemmillaan joulun. Myös hänen käytös meitä kohtaan on sellaista ettei kykene kunnioittamaan meitä vanhempina, eikä kunnioittamaan lastemme henkilökohtaista tilaa, nostaa syliin vaikka lapsi kieltäytyy jne. Miksi lasten pitäisi sietää tätä joulunakin? Ja vaikka ongelmia ei olisi, niin miksi perheen ulkopuolisen ihmisen halun pitäisi painaa enemmän kuin perheenjäsenten halun joulun vieton suhteen? Miksi jollain olisi enemmän oikeus viettää minun kanssani joulu kuin minulla viettää se ilman häntä (kun kyse on henkilöstä, josta en ole moraalisesti enkä juridisesti vastuussa). Entä jos kutsun meille jonkun joulunviettoon ja hän kieltäytyy, onko hänen ok kieltäytyä? Uskon että av palstan mukaan kyllä, joten kysyn siis vielä kärjistetysti: miksi perheellä olisi velvollisuus kutsua sukua jouluksi/viettää joulu heidän kanssaan jos suku näin haluaa, mutta sukulaisilla ei olisi samaa velvollisuutta perhettä kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Oliko teillä lapsuudessasi jouluisin muita kuin oma ydinperhe? Entä veljesi vaimolla hänen lapsuudessaan? Yleensä ihmiset haluavat viettää samanlaisia jouluja kuin mitä oli omassa lapsuudessakin. 

Ja osa ihmisistä EI halua viettää samanlaisia jouluja kuin lapsena jolloin piti  kärsiä  sitä vatun sukujoulua ja juosta kolmessa paikassa kylässä ja joka paikassa oli  pirun tylsää, pahanmakuiset ruoat ja surkeat lahjat.

Juu ei kiitos enää pakkokyläilyä tai  jouluruokaa mulle ees perinteen nimissä. Yök.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä miksi haluaisivat viettää rauhallista joulua ihan oman perheensä kesken. Etkö voi viettää joulua vanhempienne luona tai pyytää vanhempasi sinun luoksesi?

Olen itse ydinperheellinen.

ap.

Tarkoitatko ydinperheellä jo iäkkäämpiä vanhempiasi ja aikuisia sisaruksiasi? Jos niin suosittelen tarkistamaan määritteen uusiksi, ja lisäksi, ei ole tällöin mikään ihme ettei veljesi halua sinua jouluksi heille. Kuulostaa siltä ettet osaa kunnioittaa veljesi perhettä, jos et ymmärrä että hänellä on nyt oma ydinperheensä, joka menee lapsuudenperheen edelle. Lapsuudenperhe on toki tärkeä, mutta tärkein rooli veljelläsi on nyt puolisonsa miehenä ja lastensa isänä. Jos et pysty hyväksymään ettette ole siinä mielessä enää perhe kuin ollessanne alaikäisiä, niin sitten on täysin ymmärrettävää että veljesi ei halua viettää joulua kanssasi.

Ehkä jotkut haluavat omaa rauhaa sen sijaan, että pitäisi seurustella vieraan (vaikka tuttukin sellainen) kanssa.

Ihme syyllistämistä taas!

Ei saa viettää sellaista joulua kuin haluaa jos ei ole valmis passaamaan sukua ja yksinäisiä.

Omassa kodissaan saa mielestäni viettää joulun juurikin niin kuin haluaa.

Ap viettäköön sukujoulua ja voi pyytää vaikka naapurin juoppo Perakin joulupöytään.

Me vietämme hyvällä omallatunnolla joulun oman perheen kesken kaikessa rauhassa.

Jos se lapseton sisarus on ainoa joka jätetään ulkopuolelle ja perheelliset sisarukset kutsutaan, tilanne on törkeä. Mutta jos ydinperhe haluaa viettää joulua keskenään, ei heillä ole mitään velvollisuutta ottaa kylään yhtään ketään. Minä en ainakaan halua emännöidä minkäänlaista sukujoulua, en edes niin että paikalla on vain yksi ylimääräinen.

Esitän aloittajalle vastakysymyksen: mitä lapseton on tehnyt vuoden muut 364 päivää tämän ydinperheen hyväksi, jotta hän katsoisi kohtuulliseksi tulevansa kutsutuksi joulua viettämään ydinperheen luokse? 

Yhteisöllisyydestä tai pikemminkin sen puuttumisesta puhutaan nykyisin paljon. Yleensä yhteisöllisyyttä kaipaavat eniten ne, joilla sitä ei ole, mutta joilla olisi useinkin tarvetta saada muilta apua. Ajatellaan, että jos olisi yhteisö, MINÄ saisin siltä sitä ja tätä. Ei kuitenkaan muisteta, että yhteisöllisyydessä myös MINÄ annan sitä ja tätä muille. Silloinkin, kun ei jaksaisi tai huvittaisi tai kun ei itse tarvitsisi koskaan muiden apua. 

Ihmisille, joilla on vain vähän tarvetta muiden apuun, yhteisöllisyys olisi pelkästään ylimääräinen rasite. Hyvin monet perheet Suomessa pärjäävät vallan mainiosti ilman yhteisöllisyyttäkin. Miksi ihmeessä he haluaisivat muuttaa mukavaa elämäänsä muuksi? Miksi he alkaisivat muuttaa suunnitelmiaan ja aikataulujaan jonkun muun vuoksi? Varsinkaan, jos he olisivat yhteisössään aina vain antajan roolissa?

Kuulun itse yhteisölliseen sukuun ja perheeseen. Joskus ihmetyttää, miten yhteisöllisyyttä jossain määrin romantisoidaan. Ikäänkuin se tekisi elämän helpommaksi ja mukavammaksi. Ei se tee, paitsi jos saat yhteisöltäsi yhtä paljon tai enemmän kuin mitä annat sille. Toimiva yhteisöllisyys on vähän niinkuin kakkosduuni. Kun sinua tarvitaan, muutat omat suunnitelmasi ja annat yhteisöllesi sen, mitä sinulta odotetaan. Yhteisöllisyydestä ei voi napsia vain hyviä asioita ikäänkuin rusinoita pullasta eikä yhteisöön voi kuulua tänään, mutta huomenna taas ei ja ensi viikolla taas voi kuulua maanantaina ja keskiviikkona, mutta ei muina päivinä. Yhteisöön kuuluessasi luovut jossain määrin itsemääräämisoikeudestasi etkä voi aina elää niinkuin itse haluaisit.

Vaikka itse olenkin "yhteisöihminen", ymmärrän oikein hyvin niitä, jotka eivät ole. 

- Nro 30 -