Poliisi vie putkaan mikäli kertoo im aikeista
Suomessa mielenterveyshuolto näkyy olevan aivan retuperällään.
Jos sanoo vittumaiselle sukulaiselle tekevänsä itsemurhan vihdoin vuosia jatkuneen henkisen väkivallan ja itsekkyyden johdosta ja tämä sukulainen soittaa sitten 112.
Hätäkeskus laittaa poliisit asialle ja paikalle saapuu yksikkö, joka ei tiedä yhtään mitä oikeasti on taustalla.
Siinä tilanteessa on turha selitellä näille mitään, koska se ei auta, koska tuomio on jo annettu.
Kiusattu ihminen saa kylmää kohtelua, kuin joku rikollinen.
Poliisi on suorastaan aggressiivinen ja tulee pyörimään itsemurhaa aikovan kotiin ilman lupaa.
Se on nöyryyttävää, koska koti on kaameassa kunnossa.
Putka on hyvin kolkko paikka. Pienessä kopissa on pehmustettu matto, betonivessanpönttö ja vesipiste. Seinät on raavittu täyteen jotakin merkkejä kävijöistään.
Katossa näkyy olevan kamerakin, mutta sen toimivuudesta en tiedä.
Kerran tunnissa tai kahdessa poliisi käy kurkkaamassa putkakomeron pienestä luukusta ja sulkee sen luukun voimakkaasti pamauttamalla ikään kuin osoitukseksi, että "nyt olet putkassa sinä ihmissaasta!".
Pois päästessä he hoputtavat. Ihan kuin pitäisi ottaa kaman kainaloon ja juosta ulos kylmyyteen. En kuitenkaan mene, vaan laitan vaatteet päälle. Ihmettelin ääneen kuinka tässä tilanteessa oleva ihminen laitetaan poliisiputkaan juoppojen ja rikollisten kanssa ja kohtelu on kuin rikollisella. Joku sanoo ettei paikka ole sama. Ainakin paikka oli hyvin kolho ja kohtelu sen mukaista.
Hyvin aggressiiviselta vaikuttava isokokoinen mies alkaa ivallisesti sanoa, että kuinka pitäisi miettiä miksi tällaiseen paikkaan olen jotunut ja kuinka pitäisi katsoa peiliin.
Sanoin heille, että heidän pitäisi opetella hieman psykologista silmää. Toinen rauhallisempi poliisi vittuilee huoneesta pois lähtiessä kuinka lähtee tästä opiskelemaan psykologista silmää.
Ajattelin lopettavani itseni hirttoköyteen, joka jäi paikoilleen roikkumaan, kun pääsen lopulta kotiin aamulla. Kotona ajattelin, että nukun ja kirjoitan vielä nettiin pariin paikkaan miten elämänsä loppumetreille tullutta kohdellaan nykysuomessa.
Joutuminen putkaan kerrottuaan sukulaiselle tekevänsä vihdoin itsemurhan, on aivan absurdia. Sukulaisella ei ole viimeiseen noin 480 päivään löytynyt yhtään oikeata aikaa auttaa traumatisoivan rikoksen uhria saada paperit kasaan ja asia vireille, jotta oikea rikollinen joutuisi edesvastuuseen. Häntä kiinnostaa vain ja ainoastaan oma napa. Ihan oikeasti hänelle on ylitsepääsemätöntä ollut tehdä käden puristusta vastaava asia yli 6 vuoteen, jolla olisi ollut suuri apu. Hänen pilliin ja hän keskiössä se ihmissuhde on hoidettu ihan aina. Maanmatosella ei ole mitään oikeutta hänen ylhäisyydeltä pyytää yhtään mitään.
Jos elämä olisi peli, on poliisiputkaan joutuminen GAME OVER. Viimeiset elämäneliksiirit valuvat viemäriin siitä kohtelusta. Päähän potkittua potkitaan vielä hieman päähän lisää, koska poliisi auktoriteettina voi niin tehdä.
Minne voi kertoa, että heillä on osa töissä todella aggressiivisen oloista porukkaa, joilla ei ole minkäänlaista tilannetajua? Olisiko minun pitänyt tappaa itseni kotiin päästyäni ja jättää muikkari poliisille, kuinka GAME OVER tuli lopulta, koska edes poliisiin ei voi luottaa. Miten ikinä voin saada oikeutta koettuani mitä kamalamman rikoksen toisen auktoriteetin pakeilla, joka huumasi minut ja teki fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa, josta on aiheutunut hyvin vakavat traumat. Ja lopputulos on se, että kun aion lopulta päättää päiväni, joudun poliisiputkaan kuin jokin rikollinen.
.... jatkuu
Kommentit (43)
progemies 45 kirjoitti:
ylensä viedään kyllä a1 osastolle, mikä on kuin olisi putkassa, itse jouduin ppoliisin ja ambulanssin toimesta kun sukulaiset soittivat 112, olin jo 43 kg japaastonnut vedellä 70 päivää eli kuolemaa tein jo ja olin psykoosissa
a1 osastolla 1,5 kk oli yhtä helvetttiä se, pahempi kuin vankila jossa sentään saa ollaihminen, a1 osasto on kuin eläntarha, eräs satanisti siellä suuttui mulle ja uhkasi tappaa minut
Antenni osasto.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n teksti on outo. Sukulainen siis kiusaa ja siksi ap uhkaa itsemurhalla? Ei tervettä. Ilmoita poliisille kiusaamisesta ja ota yhteys tk:n mielenterveysyksikköön avun saamiseksi itsellesi.
Kiusaajille kiusaajista ilmoittaminen on yhtä hyödyllistä kuin kusta lumihankeen.
Se on käsittämätöntä, että seksuaalisen väkivallan tekijä pääsee pälkähästä, mutta uhri joutuu ongelmiin nettikirjoittelun takia.
Kokemusta on, välillä olo on erittäin sekava ja itsetuhoinen.