Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kyllä tekee pahaa kun ajattelee sitä vauvaraukkaa =(((((

Vierailija
09.04.2006 |

Uutiset



Murhan epäillään tehdyn yhteistuumin





Vauvasurmasta epäilty vaasalaismies vangittiin





Pietarsaari



Kimmo Rudnäs



Viime sunnuntaina aamulla Pietarsaaren keskustan kerrostalossa syntyneen lapsen murhasta epäilty vaasalaismies julistettiin perjantaina vangituksi. Poliisi on saanut tutkimuksissaan sen verran vahvaa näyttöä miehen osallisuudesta sekä lapsen että äiti kuolemaan, että hänet vangittiin todennäköisin syin murhasta sekä äidin törkeästä kuolemantuottamuksesta. Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin. Syytteet on nostettava viimeistään 23. kesäkuuta ja itse oikeudenkäynti alkaa siitä kahden viikon sisällä.



Rikoskomisario Per-Erik Pettersson sanoo, että äidin osuus lapsen surmassa on yhä hieman epäselvä. Tutkimukset kun ovat keskittyneet miehen osuuteen.

- Olemme kuitenkin saaneet viitteitä siihen, että vauva surmattiin yhteisymmärryksessä.

Siitä kertoo jo se, että mikäli äiti olisi jäänyt henkiin, olisi äitikin syytteessä murhasta. Pettersson ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kumpi surmatyön teki.

Vauva syntyi täysiaikaisena, mutta koki väkivaltaisen kuoleman pian synnytyksen jälkeen. Äiti oli vielä hengissä 3-6 tuntia synnytyksen jälkeen. Hän kuitenkin menehtyi ilmeisesti verenhukkaan matkalla sairaalaan. Jo perjantaina illalla asuntoon saapunut mies soitti sunnuntaina aamupäivällä kaksi puhelua hälytyskeskukseen, mutta vasta jälkimmäisellä puhelulla hän hälytti paikalle ambulanssin. Ensimmäisen puhelun sisältöä Pettersson ei paljasta.

- Odotamme yhä DNA- ja sormenjälkinäytteitä, mutta meillä on melko hyvä kuva, mitä asunnossa on tapahtunut.



Naisen raskaus oli Petterssonin mukaan hyvin suppean ystäväpiirin tiedossa. Myös mies oli tietoinen raskaudesta, mutta kiistää asianajajansa välityksellä tietäneensä itse synnytyksestä.

Kommentit (43)

Vierailija
1/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan tosi. Vaikka en paha ihminen olekaan, niin tunnen älytöntä raivoa miettiessäni sitä pientä ihmistä jonkaelämän kusipää katkaisi.

Vierailija
2/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Ihan tosi. Vaikka en paha ihminen olekaan, niin tunnen älytöntä raivoa miettiessäni sitä pientä ihmistä jonkaelämän kusipää katkaisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten voi kaksi noin hullua osua yhteen??? Vähemmän hullu olisi voinut puhua toiselle järkeä... Miten tuo mies, jolla jo on omia lapsia, on voinut TAPPAA vauvan??



Ei mene järkeen.

Vierailija
4/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tekee todella pahaa pelkkä tilanteen ajatteleminenkin, kuinka ihminen voi olla noin julma ja kauhea. Onneksi nainen sai jo sen mitä ansaitsi, toivottavasti loppu oli edes tuskainen.

Vierailija
5/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Onneksi nainen sai jo sen mitä ansaitsi, toivottavasti loppu oli edes tuskainen.

Vierailija
6/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

miten sairaita ihmisiä tässäkin maassa on. Ihmettelen suuresti tuota naistakin. Mikähän sillä on vinksahtanut päässä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Mikähän sillä on vinksahtanut päässä?

Vierailija
8/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitään muuta ratkaisua asiaan!!!

Olisihan nainen ensinnäkin voinut tehdä abortin!!!!

tai sen jälkeen kun lapsi olis syntynyt olisivat pukeneet sen ja vieneet jonkun talon rappusille :S

tai antaa adoptoitavaksi...

eikä naisen olis tarvinnut missäänvaiheessa sanoa kuka lapsen isä on.

IHAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ että tulee mieleen tappaa OMA LAPSI...tai kenenkään muunkaan lapsi ei sen puoleen. HULLUJA!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai olisi mennyt synnyttämään vaikka Helsinkiin, jollei omassa lähisairaalassa halunnut. Siellä antanut suoraan adoptoitavaksi.

Vierailija
10/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai hekin keskustelivat, miten aikoo asian hoitaa, jollei ole raskaana julkisesti tms. Missä aikoo synnyttää? Mitä tekee vauvalle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi miltä mahtaa tuntua miehen vaimosta ja lapsista kun tuollaista paljastuu..huh.

Vierailija
12/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei 2 ns hyvin koulutettua ihmistä osaa käyttää aivojaan " joo tapetaan se kunhan se syntyy" WAU mikä kuningasidea kummaltakin.

Ja todella hullua että kumpikin on siihen ideaan lähteneet mukaan!!!!!! EI VOI YMMÄRTÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ahdistuneena ajatus ei juokse normaalisti.



Näin kaukaa katsottuna tuo tapaus tuntuu järkyttävältä, ja ensimmäinen ajatus minullakin oli " en minä koskaan pystyisi tuollaiseen" . Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, kyllä tuollaiseen pystyy kuka tahansa, mikä onkin kamalin juttu ihmisessä.



Tuomitsemalla tuo pariskunta kylmäverisiksi psukopaateiksi on ns. tavallisten kansalaisten helpompi hyväksyä tuo raaka tapaus. Kuvittelemalla, että VAIN hyvin pahat ja julmat ihmiset tuollaisia tekevät, siispä minä ja ympäriStöni olemme turvassa, sillä olemmehan hyviä ja moraalin omaavia ihmisiä. VÄÄRIN!







Vierailija
14/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Tai olisi mennyt synnyttämään vaikka Helsinkiin, jollei omassa lähisairaalassa halunnut. Siellä antanut suoraan adoptoitavaksi.

Ihan varmasti sen olisi voinut tehdä matalalla profiililla, kukaan ei olisi saanut tietää. Olisi voinut olla hyvällä omallatunnolla ja tiennyt, että vauva on varmasti hyvässä kodissa. Ei kerta kaikkiaan mahdu mun tajuntaani, miten kaksi muuten elämässään pärjäävää ihmistä ei tuollaista asiaa tajua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


ettei 2 ns hyvin koulutettua ihmistä osaa käyttää aivojaan " joo tapetaan se kunhan se syntyy" WAU mikä kuningasidea kummaltakin.

Ja todella hullua että kumpikin on siihen ideaan lähteneet mukaan!!!!!! EI VOI YMMÄRTÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kyllä Nobel-palkinto on sinun hyppysistäsi vähintään yhtä kaukana kuin tuolla murhaajapariskunnallakin. Ajattelusi on aika mustavalkoista. Luuletko tosiaan, että noin se menee? Kahvipöydän ääressä päätetään, että tapetaan vauva, sitten otetaan hillomunkista haukku ja kaffeeta palan painikkeeksi ja hymysuin lyödään kättä päälle? Juuuh...

Vierailija
16/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikein usko sun teoriaan. Maailmassa on ihan järkyttäviä olosuhteita, mihin ihmiset saa vauvoja ja niitä kuitenkin tapetaan todella minimaalisen vähän. Onneksi. Edes ns. narkkarihuorat tai nälänhädästä kärsivät kouluttamattomat heimokansat eivät tapa vauvojaan, vaikka ahdistusta yms. varmasti riittää.



Kyllä päässä täytyy heittää pahemman kerran, jos moiseen alkaa.

Vierailija
17/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

" no en minä pystyisi vastasyntynyttä lastani tappamaan enkä edes synnyttäisi kotona"





On todella naiivia sanoa mistää asiasta " minä en koskaan" . Itsetuntosi täytyy olla aika heikko, jos et uskalla myöntää mahdolliseksi kauheitakin tekoja itseltäsi?





23

Vierailija
18/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Itsetuntosi täytyy olla aika heikko, jos et uskalla myöntää mahdolliseksi kauheitakin tekoja itseltäsi?

23

Vierailija
19/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


On todella naiivia sanoa mistää asiasta " minä en koskaan" . Itsetuntosi täytyy olla aika heikko, jos et uskalla myöntää mahdolliseksi kauheitakin tekoja itseltäsi?

23

Vierailija
20/43 |
09.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet kerran sitä mieltä, että jokainen sen voisi tehdä, sinulla täytyy olla tiedossa jokin henkilökohtainen moraalipiste omaan mahdolliseen tekoosi. Mikä se on?

Vierailija:


JOKAINEN pystyy vauvansa tappamaan, JOS tilanne on tietynlainen.

On todella naiivia sanoa mistää asiasta " minä en koskaan" . Itsetuntosi täytyy olla aika heikko, jos et uskalla myöntää mahdolliseksi kauheitakin tekoja itseltäsi?

23

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi neljä