Vuodet kuluvat mutta minä en vain tule ehjäksi pettämisestä

Muutamia vuosia mennyt jo tapahtumista, jätin puolisoni kun hänen pitkään kestänyt salasuhde yhteiseen tuttavaan paljastui täysin yllättäen. Ehdimme olla yhdessä 15 vuotta, oli talot ja mökit ja tulevaisuuden suunnitelmat loppuun asti. Ero oli aika loukkaava, ex-mies ja uusi nainen esittelivät uutta onneaan heti somessa ym. ennen kuin olin ennättänyt edes shokista toipua. Mies kirjoitteli että "nyt vasta hän elää" jne.

Tästä on kuitenkin jo aikaa. Näennäisesti olen kai toipunut. Kävin aikani terapiassa ja olevinaan käsittelin asiaa, keräilin itsenäisen elämän palaset kokoon. Ulkoisesti olen ihan menestyvä ja omillaan pärjäävä nainen. Uusi ihan hyvä parisuhdekin on nyt ollut jo pari vuotta. Mutta musta tuntuu että jokin sisälläni meni niin rikki ja poljettiin maahan, että en minä tule enää samalla tavalla kokonaiseksi ihmiseksi. Rakastan itse nykyistä miestäni aidosti mutta jotenkin koen että mun rakkaus on väkisin hieman vähäpätöistä ja huonoa. Ettei minua voi kukaan oikeasti rakastaa. Koen hetkellistä iloa, mutta enimmäkseen olen vain väsynyt ja jotenkin vain pohjattoman surullinen. ihan kuin suuri osa mun tähänastisesta elämästä olisi kokonaan mitätöity, niinkun sitä ei olisi koskaan ollutkaan olemassa.

Mietin välillä että olisi parempi kuolla kuin elää näin että sisäisesti edelleen olen vain surkea varjo entisestä. Minusta tuntuu että elämä ei ole meitä varten jotka on sisältä näin risoja.