Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako "upshiftaus"? Ikänsä "downshiftannut" alisuorittaja miettii...
02.11.2017 |
Olen kohta nelikymppinen. Ikä kai sen tekee, että olen alkanut pohtia elämääni, teen jonkinlaista välitilinpäätöstä/katsausta ja mietin, mihin suuntaan tästä olisi kannattavinta, itselle hedelmällisintä lähteä.
Pidän itseäni ikäänkuin elämäntapadownshiftaajana, nuoresta asti olen aina tyytynyt vähään, kunnianhimoa ei ole ollut nimeksikään, enkä koskaan ole varsinaisesti tavoitellut mitään. En hyvää koulutusta, uraa, rahaa, hienoa asuntoa, materiaa, arvostusta, en ole pitänyt tärkeänä "olla jotakin" toisten silmissä.
Osaksi (ehkä jopa suureksi osaksi?) tämä on johtunut siitä, että olen luonteeltani ollut arka, vaatimaton, ujo, olen ajatellut etten minä kykene enkä osaa enkä tarvitse eikä minulla ole ns. oikeuttakaan tavoitella suuria.
On minun elämäni silti mukavasti mennyt, olen opiskellut kaksi ammattia (molemmat tosin naisvaltaisille matalapalkka-aloille), olen onnistunut hankkimaan itselleni oman asunnon (pieni kt-asunto pieneltä paikkakunnalta, mutta kuitenkin) ja lisäksi minulla on ihanat, terveet lapset ja hyvä parisuhde (nykyään) ja olen pidetty ihmisten keskuudessa, minulla on hyviä ystäviä ja minuun luotetaan.
Kenties tämän ikäkriisin(?) ja kasvaneen itseluottamuksen myötä olen herännyt ajattelemaan, että pitäisiköhän minun kuitenkin pyrkiä elämässäni vahvasti ylöspäin, oikeasti tavoitella isompia asioita (parempi ammatti, enemmän rahaa, paremmat materialistiset puitteet, arvostus ihmisten silmissä jne)? Kokeilla, mihin minusta oikeasti olisi, vaikkapa työelämässä? Joskus tuntuu, että minussa olisi potentiaalia paljon enempäänkin, mutta en ole epävarmuuttani uskaltanut kuin alisuoriutua, hakeutua töihin joissa varmasti selviän ja joissa ei vaadita paljoa.. Harmittelenkohan joskus vanhana, jos jätän kokeilematta mihin minusta olisi?
Toisaalta mietin, että pitäisikö oikeasti nyt vain tyytyä tähän hyvään, leppoisaan ja helppoon, turvalliseen elämään. Kaikkihan on hyvin. Tuoko ihmisten arvostus, hyvä ura ja raha lisäarvoa elämään, oikeasti? Haasteethan kehittävät ja antavat elämään draivia, mutta onko se sitten ksiken sen stressin arvoista? Sanokaa te, joilla näitä asioita on (rahaa, "statusta", ym.)
Toki nykyään on enemmän vallalla tällainen downshiftaamisen ihannointi, eli ei kai kaikki ainakaan ole onnellisia siellä huipullakaan...
Onko tämä vaan sitä vihreää ruohoa aidan toisella puolen? Onko helpompi olla tyytyväinen downshiftaaja, kun on ensin upshiftannut?
Mitä ajatuksia teille tämä herättää, kertokaas!
Kommentit (26)
Ehkä löydätkin uutta kehitettävää jostain harrastuksesta tai vapaa-ajan projektista. Työelämälle ei kannata kaikkea uhrata arpapelillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi miten fiksuja, tsemppaavia ja ajatuksia herättäviä, tarkkanäköisiä viestejä teiltä sainkaan! Ihanaa, oon suorastaan mykistynyt näin tasokkaista kommenteista, kiitos :)
...jatkan itsetutkiskeluani, mielessäni siis. Fiksuintahan se on tehdä elämällään sitä mitä itse haluaa ja arvostaa, mikä itselle merkkaa, kuten sanoittekin. ...pieni valju aavistus mulla on, mutta vielä täytyy pohtia, että se kirkastuu.
Samoin luulen, että mun ois hyvä miettiä, mistä tämä kokemaniu "muiden ihmisten arvostuksen janoaminen" johtuu. Ehkä sen perimmäisen syyn selvittyä poistuu myös tarve tällaiseen, jolloin tekemisiäni ohjailee puhtaasti se parempi motivaattori; se mitä itse oikeasti haluan.
Kiitän ja toivotan hyvät yöt, ja palaan vielä huomenissa tsekkaamaan, josko jotain olisi vielä kommentoitu!
Ap
Yhdyn muihin vastaajiin: ap:n on kuunneltava herkällä korvalla ja ilman ennakkoluuloja mitä oma sisin kertoo. Mikä on motivaation lähde? Mihin arvoihin oikeasti uskot ja mihin vain perustellaksesi itsellesi jotain?
Itse, miehenä, olin kymmenisen vuotta samaa mieltä. Olin alisuoriutuja, tiesin pystyväni enempään ja näin ympärilläni mitä hyötyä siitä oli. Menestyneellä ystävälläni oli nätti vaimo joka arvosti häntä, iso talo, uusia autoja, valtavasti ystäviä, jne. Minä olin naisten keskuudessa epäsuosittu, ja kaveripiireissä se joka kuunteli ystäväni mielenkiintoisia tarinoita. Miehelle raha ja status on kaksiteräinen miekka; hyödymme siitä muiden arvostuksen ja tarjolla olevien kumppaniehdokkaiden muodossa kymmenkertaisesti verrattuna naisiin, mutta toisaalta rahan ja statuksen (tai ainakin niiden tavoittelun) puute leimaa nopeasti luuseriksi tilanteessa jossa nainen "etsisi itseään".
Nyt olen tajunnut mistä oli kyse. Minulla ei ollut sisäistä motivaatiota, enkä uskonut oikeasti minkään yrityksen arvoihin joista miehet puhuivat ystävilleen ja kunnianhimoiset uranaiset linkkasivat sometileilleen.
Tajusin että kyse oli itsepetoksesta; omien arvojen hylkäämisestä oman edun alttarille. En minä oikeasti uskonut yrityksen maailmaasyleilevään konsulttidiibadaabaan. En minä kokenut työtäni erityisen arvokkaaksi tai turhia teknisiä vimpaimia maailmalle tärkeiksi.
Otin eropaketin vastaan, laitoin 10 000 euroa säästöön ja käytin 10 000 euroa vaellusreissuun Appalakeilla. Täysin typerä temppu, jota en olisi tehnyt nuorempana. Varakas en ollut, enkä ole vieläkään.
Aloin downshiftaamaan. Perehdyin asioihin jotka kiinnostivat riippumatta siitä tietäisikö kukaan mitä teen ja osaan (12121212 kuvasi tämän loistavasti).
Yllätyksekseni päädyinkin kuin itsestään uusiin piireihin. Sain uusia ystäviä. Vielä yllättävämpää oli että vanhat "urahenkiset" ystävät halusivatkin kuulla meditaatiosta, lääkekasveista, filosofiasta, jne. Päädyinkin keskinkertaisesta ja lopulta melko näkymättömästä B-tason uramiehestä A-luokan versioksi omasta itsestäni. Arvostukseni ei laskenut, vaan nousi - niissä kaveriporukoissa joissa viihdyin oikeasti.
Minä ap:n sijassa miettisin asioita syvällisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Oi miten fiksuja, tsemppaavia ja ajatuksia herättäviä, tarkkanäköisiä viestejä teiltä sainkaan! Ihanaa, oon suorastaan mykistynyt näin tasokkaista kommenteista, kiitos :)
...jatkan itsetutkiskeluani, mielessäni siis. Fiksuintahan se on tehdä elämällään sitä mitä itse haluaa ja arvostaa, mikä itselle merkkaa, kuten sanoittekin. ...pieni valju aavistus mulla on, mutta vielä täytyy pohtia, että se kirkastuu.
Samoin luulen, että mun ois hyvä miettiä, mistä tämä kokemaniu "muiden ihmisten arvostuksen janoaminen" johtuu. Ehkä sen perimmäisen syyn selvittyä poistuu myös tarve tällaiseen, jolloin tekemisiäni ohjailee puhtaasti se parempi motivaattori; se mitä itse oikeasti haluan.
Kiitän ja toivotan hyvät yöt, ja palaan vielä huomenissa tsekkaamaan, josko jotain olisi vielä kommentoitu!
Ap
AV parhaimmillaan :)
Minusta sinun ei kannata liikaa pohtia tuota "muiden ihmisten arvostus" -aspektia, ei sitä voi mielestäni mitenkään täysin erottaa siitä mitä itse "todella" haluaa. Ei tuohon ole vastausta, se on ihmiselämän ja ihmiskunnan suurimpia kysymyksiä... Kaikkihan on loppukädessä turhaa ja ei tässä kukaan voi tietää että mikä on mitäkin, pohjimmiltaan. Mutta toki kannattaa tehdä sitä mikä eniten kiinnostaa! Ja jos ei ole varma siitä, mikä kiinnostaa, niin voi kokeilla jotakin, kaikki vie eteenpäin.
t. 18 kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Oi miten fiksuja, tsemppaavia ja ajatuksia herättäviä, tarkkanäköisiä viestejä teiltä sainkaan! Ihanaa, oon suorastaan mykistynyt näin tasokkaista kommenteista, kiitos :)
...jatkan itsetutkiskeluani, mielessäni siis. Fiksuintahan se on tehdä elämällään sitä mitä itse haluaa ja arvostaa, mikä itselle merkkaa, kuten sanoittekin. ...pieni valju aavistus mulla on, mutta vielä täytyy pohtia, että se kirkastuu.
Samoin luulen, että mun ois hyvä miettiä, mistä tämä kokemaniu "muiden ihmisten arvostuksen janoaminen" johtuu. Ehkä sen perimmäisen syyn selvittyä poistuu myös tarve tällaiseen, jolloin tekemisiäni ohjailee puhtaasti se parempi motivaattori; se mitä itse oikeasti haluan.
Kiitän ja toivotan hyvät yöt, ja palaan vielä huomenissa tsekkaamaan, josko jotain olisi vielä kommentoitu!
Ap
"Samoin luulen, että mun ois hyvä miettiä, mistä tämä kokemaniu "muiden ihmisten arvostuksen janoaminen" johtuu. Ehkä sen perimmäisen syyn selvittyä poistuu myös tarve tällaiseen, jolloin tekemisiäni ohjailee puhtaasti se parempi motivaattori; se mitä itse oikeasti haluan."
Tämä oli hyvin sanottu.
Jos pystyt täydentämään koulutustasi niin, että olisi jonkinlainen urasuunnitelma alaasi sivuavasti, niin voi olla hyvä idea. Mutta ei kannata aloittaa ikään kuin tyhjältä pöydältä tuosta vain ja heittää vakautta samalla menemään. Ylöspäin pyrkiminen todella vaikeaa nykyään nuorillekin, jotka yrittävät sitä jo alusta lähtien. Upshiftaus ei välttämättä ole sen arvoista. Maailma on muuttunut.