Kuollut äitini oleilee lapsuudenkodissani. Onko muilla tällaisia kokemuksia?
Monta kertaa olen tuntenut että kuollut äitini on paikalla. Viimeksi tunsin että äiti istui olohuoneen nojatuolissa. Kun olimme keittiössä ja 3 v lapseni meni olohuoneeseen, niin hän yhtäkkiä pelästyi jotain ja juoksi itkien pois. Olen varma että hän pelästyi kuollutta mummoa.
Ovatko muut kokeneet tällaista?
Kommentit (22)
En mä lapselle mitään mummosta ollut puhunut, ihan itse hän pelästyi.
Eikö jo lakikin vaadi, että kuollut mummo pitää haudata eikä pitää olohuoneessa? Ei mikään ihme jos lapsetkin pelkää.
Aivot tekevät tepposia. Esim. minä kuulin omassa huoneessani ollessani naapurin mummon kuoltua kuinka hänen mökkinsä ovi laitettiin aina kiinni. Mökki oli jo purettu. Onneksi olin perehtynyt kuulomuistin toimintaan. Olinhan kuunnellut lapsuudessani tuhansia kertoja tuon äänen , joten se oli vahvasti tallentunut aivoihini.
Hesarissa oli muutes juttu juuri näistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Eikö jo lakikin vaadi, että kuollut mummo pitää haudata eikä pitää olohuoneessa? Ei mikään ihme jos lapsetkin pelkää.
Meillä oli mummo tuhkauurnassa kirjahyllyssä 6kk.
Koska kuolemanjälkeistä elämää ei ole niin helppohan näille hörhöille on nauraa.
Minun kodissani on kuulunut aina kaunista pianonsoittoa aika ajoin. Meillä ei ole pianoa... Joskus ovien kolahduksia ja lattian narahduksia. Ilmiö ei ole koskaan pelottanut ja musiikki on kaunista ja rauhoittavaa.
Vasta pari vuotta sitten sain tietää, että talossa asui 60-luvulla pianisti. Herkkä taiteilija, jonka mieli meni rikki sodassa. Kuoli kotona epämääräisissä oloissa, mahdollisesti oman käden kautta.
Kaikki ei kuule. Minä kuulen, ex-puolisoni kuulee. Ex on erityisen herkkä näille asioille ja kyllä, kärsii myös mielenterveyden ongelmista. Minä en kärsi. Olen jalat maassa oleva realisti sinänsä, mutta uskon, että kaiken tämän fyysisesti olemassaolevan ja todistettavan lisäksi on olemassa paljon kaikkea muuta.
Vierailija kirjoitti:
En mä lapselle mitään mummosta ollut puhunut, ihan itse hän pelästyi.
Lapset eivät ole typeriä. Olet varmasti jollain tavalla tuonut esiin että talossa on jotain pelättävää. Varoitan sinua, lapset muistavat tällaiset asiat pitkän aikaa ja voivat unissaan ja tosielämässä kokea pelkotiloja jos siirrät vainoharhaisen pelon lapseen joka ei voi asiaa vielä kunnolla käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Minun kodissani on kuulunut aina kaunista pianonsoittoa aika ajoin. Meillä ei ole pianoa... Joskus ovien kolahduksia ja lattian narahduksia. Ilmiö ei ole koskaan pelottanut ja musiikki on kaunista ja rauhoittavaa.
Vasta pari vuotta sitten sain tietää, että talossa asui 60-luvulla pianisti. Herkkä taiteilija, jonka mieli meni rikki sodassa. Kuoli kotona epämääräisissä oloissa, mahdollisesti oman käden kautta.
Kaikki ei kuule. Minä kuulen, ex-puolisoni kuulee. Ex on erityisen herkkä näille asioille ja kyllä, kärsii myös mielenterveyden ongelmista. Minä en kärsi. Olen jalat maassa oleva realisti sinänsä, mutta uskon, että kaiken tämän fyysisesti olemassaolevan ja todistettavan lisäksi on olemassa paljon kaikkea muuta.
Ja viime viikolla sait tietää, että alakerran naapuri on harrstanut pianon soittoa jo vuosia?
Kyllä. Kun isäni kuoli, muutin sen asuntoon. Vieraili usein, ja välillä tavaraakin viskoi, oli kai huolissaan minusta, eikä halunnut jatkaa matkaa, ennekuin voin paremmin.
Vaikka pari kokemusta säikäytti (juuri tavaroiden lentämiseen liittyen), muuten koin se lohdulliseksi ja turvalliseksi, että isä oli läsnä.
Sitä jatkui muutama vuotta, sitten se loppui kokonaan. Eli isä on jatkanut matkaa.. ehkä seuraavaan elämään. Kun sain lapsen, tämä puhui papasta kuin tuntisi tämän, ja tiesi miten pappa oli kuollut vaikka kukaan ei ollut kertonut, oli vasta oppinut puhumaan ja kyseli miksi poliisit veivät papan terveyskeskukseen ja heittivät vaatteet roskikseen (tämä tapahtui isäni kuoleman jälkeen eikä tästa pieni lapseni voinut tietää mitenkään).
Isäni kuoltua (siitä tietämättäni) katselin isän parvekkeelta alas ja mietin huolissani ja itkuisena missä isä on, oli ollut poissa jo kaksi päivää, lähtiessä oli hyvin masentunut ja puhui kuin ei enää tulis takasin, aavistin pahaa.. Parvekkeen alla oli liikkumatta fasaani kylmässä pakkasessa, aivan liikkumatta ja katsoi ylöspäin ja tujotti minua silmiin hievahtamattakaan, tätä jatkui monta minuuttia, sitten fasaani oli yhtäkkiä poissa kun olin vilkaissut muualle, sillä hetkellä tiesin että se oli viesti isältä ja isä on kuollu.
Vierailija kirjoitti:
Minun kodissani on kuulunut aina kaunista pianonsoittoa aika ajoin. Meillä ei ole pianoa... Joskus ovien kolahduksia ja lattian narahduksia. Ilmiö ei ole koskaan pelottanut ja musiikki on kaunista ja rauhoittavaa.
Vasta pari vuotta sitten sain tietää, että talossa asui 60-luvulla pianisti. Herkkä taiteilija, jonka mieli meni rikki sodassa. Kuoli kotona epämääräisissä oloissa, mahdollisesti oman käden kautta.
Kaikki ei kuule. Minä kuulen, ex-puolisoni kuulee. Ex on erityisen herkkä näille asioille ja kyllä, kärsii myös mielenterveyden ongelmista. Minä en kärsi. Olen jalat maassa oleva realisti sinänsä, mutta uskon, että kaiken tämän fyysisesti olemassaolevan ja todistettavan lisäksi on olemassa paljon kaikkea muuta.
Vähemmästäkin mieli särkyisi, jos kuulisi nykymenon lisäksi edellisiä tallaajia eri vuosikymmeniltä ja -sadoilta.
Mitä ihmiset ovatkaan valmiit tekemään, jotta elättäjän eläkkenmaksu ei katkeaisi. No, haju alkaa helpottaa muutaman viikon jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minun kodissani on kuulunut aina kaunista pianonsoittoa aika ajoin. Meillä ei ole pianoa... Joskus ovien kolahduksia ja lattian narahduksia. Ilmiö ei ole koskaan pelottanut ja musiikki on kaunista ja rauhoittavaa.
Vasta pari vuotta sitten sain tietää, että talossa asui 60-luvulla pianisti. Herkkä taiteilija, jonka mieli meni rikki sodassa. Kuoli kotona epämääräisissä oloissa, mahdollisesti oman käden kautta.
Kaikki ei kuule. Minä kuulen, ex-puolisoni kuulee. Ex on erityisen herkkä näille asioille ja kyllä, kärsii myös mielenterveyden ongelmista. Minä en kärsi. Olen jalat maassa oleva realisti sinänsä, mutta uskon, että kaiken tämän fyysisesti olemassaolevan ja todistettavan lisäksi on olemassa paljon kaikkea muuta.
Oletko yrittänyt äänittää? Kuuletteko samaa musiikkia samaan aikaan? Itse uskon että mieli toimii sisällänne , koska kaikki eivät kuule. Mutta jos luulette samaa musiikkia samaan aikaan, tilanne on mielenkiintoinen
Meillä oli jos minkälaista elämää uudessa kodissamme n. 10 v sitten. Talo oli siis uusi, itserakennettu, mutta samalla tontilla on joskus aiemmin ollut talo, ei ihan meidän talon paikalla, vaan pihan toisella puolella. Talo on purettu ajat sitten ja omistajat kuolleet.
Melko pian muuton jälkeen alkoi tapahtua kaikenlaista kummallista ja koko perhe kuulimme samoja ääniä, mitään emme koskaan nähneet. Ei ne mitään pelottavia juttuja olleet, kummallisia vain, emmekä keksineet niille selitystä. Muutaman kerran ovikello soi, mutta oven takana ei ollut ketään. Kerran olimme iltateellä mieheni kanssa, kun kuulimme ihan selvästi, miten joku käveli lumessa ikkunan kohdalla, sitten kuului kolinaa. Menimme katsomaan, mutta mitään ei näkynyt, oli talvi, eikä lumessakaan ollut mitään jälkiä. Joskus kuulimme, että terassin oven kahvaa käännettiin, kuin joku olisi pyrkinyt sisään, ei siellä ketään koskaan ollut. Meidän mukuuhuoneessa paukahti usein rullaverho itsekseen auki. Mieheni löysitti sitä, mutta ei auttanut. Lopulta otimme sen pois ja vaihdoimme tilalle pimennytverhot.
Kerran heräsin yöllä siihen, että keittiössä hellan katkaisimia naksuteltiin, kuuntelin hetken aikaa ja herätin miehenikin. Molemmat kuulimme saman. Mies hiipi keittiöön, mutta taaskaan ei ollut ketään. Sitten alkoi tiskikone ja pyykkikone sammua kesken ohjelman. Molempia kävi korjaaja katsomassa, mutta mitään vikaa niistä ei löytynyt.
Puhuin sattumuksista yhdelle tuttavalle, joka näistä on kiinnostunut ainakin jonkun verran. Me emme olleet yhtään. Hän käski "puhutella" henget tai hengen ja sanoa, että he ovat nyt kuolleet ja tämä on meidän uusi koti ja meitä ei saa häiritä, he voivat olla täällä, mutta ei saa häiritä. Teimme sen ja siihen nuo kaikki loppuivat.
Perin juurin outoa. Ei meistä mitään alan harrastajia tullut, mutta en enää ajattele, että ne, jotka tällaisia kokevat, ovat jotenkin sekaisin tai outoja. Ajattelen, että kaikki on mahdollista, vaikka se ei minua kiinnostakaan sen enempää. Mutta kun olen kokemuksistamme puhunut, niin aika monella on omia jotain vastaavia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Eikö jo lakikin vaadi, että kuollut mummo pitää haudata eikä pitää olohuoneessa? Ei mikään ihme jos lapsetkin pelkää.
Minäkin sain käsityksen, että mummovainaa tönöttelee jossain keskellä olohuonetta :D
On ollut joitain vastaavia erikoisia kokemuksia. Esimerkiksi perheelle rakas kolli tassutteli vielä vuosia olohuoneessa tuttuun tapaansa öisin kuolemansa jälkeenkin. Kuolleita sukulaisia on käynyt tervehtimässä ennen lopullista poistumistaan jne. Kaksivuotias tyttäreni jutteli usein isopapalle tämän kuoleman jälkeenkin. Kolmen vanhana tyttö sanoi uudesta kodistamme, että ennen syntymäänsä hän katsoi alas taivaasta tätä meidän kotiamme. Se oli tosi erikoisesti sanottu, sillä ei meillä mitään tuollaisia ole edes puhuttu. Hän puhui siitä kuin oikeasta muistosta. Voi olla höpönlöpöäkin, mutta toisaalta aika kiinnostavaakin.
Mua jotenkin rassaa nämä ihmiset, jotka niin viisainta tulee selittämään, ettei mitään muuta ulottuvuutta ole, koska he eivät siihen usko. Mitä sitten jos ei olekaan. Sehän on aivan sama. Mutta elämä on meille joillekin kiinnostavampaa, jos jättää joitain ovia auki kuin silloin jos sulkee niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kodissani on kuulunut aina kaunista pianonsoittoa aika ajoin. Meillä ei ole pianoa... Joskus ovien kolahduksia ja lattian narahduksia. Ilmiö ei ole koskaan pelottanut ja musiikki on kaunista ja rauhoittavaa.
Vasta pari vuotta sitten sain tietää, että talossa asui 60-luvulla pianisti. Herkkä taiteilija, jonka mieli meni rikki sodassa. Kuoli kotona epämääräisissä oloissa, mahdollisesti oman käden kautta.
Kaikki ei kuule. Minä kuulen, ex-puolisoni kuulee. Ex on erityisen herkkä näille asioille ja kyllä, kärsii myös mielenterveyden ongelmista. Minä en kärsi. Olen jalat maassa oleva realisti sinänsä, mutta uskon, että kaiken tämän fyysisesti olemassaolevan ja todistettavan lisäksi on olemassa paljon kaikkea muuta.
Ja viime viikolla sait tietää, että alakerran naapuri on harrstanut pianon soittoa jo vuosia?
Alakerrassa on kellari. Hiiriä siellä joskus rapisee. Sorry,nohtui mainita, että ihan on oma talo, naapuriin matkaa noin puoli kilometriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kodissani on kuulunut aina kaunista pianonsoittoa aika ajoin. Meillä ei ole pianoa... Joskus ovien kolahduksia ja lattian narahduksia. Ilmiö ei ole koskaan pelottanut ja musiikki on kaunista ja rauhoittavaa.
Vasta pari vuotta sitten sain tietää, että talossa asui 60-luvulla pianisti. Herkkä taiteilija, jonka mieli meni rikki sodassa. Kuoli kotona epämääräisissä oloissa, mahdollisesti oman käden kautta.
Kaikki ei kuule. Minä kuulen, ex-puolisoni kuulee. Ex on erityisen herkkä näille asioille ja kyllä, kärsii myös mielenterveyden ongelmista. Minä en kärsi. Olen jalat maassa oleva realisti sinänsä, mutta uskon, että kaiken tämän fyysisesti olemassaolevan ja todistettavan lisäksi on olemassa paljon kaikkea muuta.
Oletko yrittänyt äänittää? Kuuletteko samaa musiikkia samaan aikaan? Itse uskon että mieli toimii sisällänne , koska kaikki eivät kuule. Mutta jos luulette samaa musiikkia samaan aikaan, tilanne on mielenkiintoinen
Yhtä aikaa juu kuullaan, mutta ei olla nauhoitettu. Nykyään ex ei asu enää tässä talossa, ja äänet ja liikehdintä hävisi lähes tyystin eron jälkeen. Ehkä ex herkkyydellään jotenkin kutsui soittajaa? Nykyään mulla on koira, joka aika ajoin kuuntelee tarkkaan ja urahtelee, mutta se nyt voi olla vaikka, että se kuulee ne rakenteissa juoksentelevat hiiret, joita me muut ei aina kuulla. Mutta aina joskus minä kuulen soittoa.
Vierailija kirjoitti:
Monta kertaa olen tuntenut että kuollut äitini on paikalla. Viimeksi tunsin että äiti istui olohuoneen nojatuolissa. Kun olimme keittiössä ja 3 v lapseni meni olohuoneeseen, niin hän yhtäkkiä pelästyi jotain ja juoksi itkien pois. Olen varma että hän pelästyi kuollutta mummoa.
Ovatko muut kokeneet tällaista?
Kuka tahansa lapsi (ja varmaan moni aikuinenkin) pelästyy nähdessään mummonraadon olohuoneessa pötköttämässä.
Että sikäli voit olla huoletta, normaali reaktio lapselta.
Enemmän olisin huolissaan, että miksi tämä kuollut mummo makoilee teidän olohuoneessa? Miksette ole kärränneet pois?
Mietin (ihan vilpittömästi ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen), että jos tällaisia yliluonnollisia kokenut hakeutuisi lääkäriin puhumaan kokemuksistaan, niin luokiteltaisiinko hänet joten mielenhäiriöiseksi vai sanottaisiko hänelle että tapahtumat voivat olla hänestä riippumattomia? Vai riippuisiko se ihan lääkärin omasta näkökannasta asiaan, että uskooko hän yliluonnolliseen?
Koska itse saattaisin järkyttyä kokemuksista niin, että hakisin jotakin apua... en onneks vielä ole sellaisia kokenut :D
Senkin hörhö. Tartuta vainoharhasi nyt sitten viattomaan lapseen