Kuollut äitini oleilee lapsuudenkodissani. Onko muilla tällaisia kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Mietin (ihan vilpittömästi ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen), että jos tällaisia yliluonnollisia kokenut hakeutuisi lääkäriin puhumaan kokemuksistaan, niin luokiteltaisiinko hänet joten mielenhäiriöiseksi vai sanottaisiko hänelle että tapahtumat voivat olla hänestä riippumattomia? Vai riippuisiko se ihan lääkärin omasta näkökannasta asiaan, että uskooko hän yliluonnolliseen?

Koska itse saattaisin järkyttyä kokemuksista niin, että hakisin jotakin apua... en onneks vielä ole sellaisia kokenut :D

Eiköhän siinä tehtäisi kokonaisarvio hoitoon hakeutuneen tilanteesta. Ei ketään julisteta psykoottiseksi yhden selittämättömän kokemuksen perusteella.

Isäni oli raahaamassa äitiä ja minua mielisairaalaan, kun intimme että uudessa kodissa kummittelee. Isä oli siis rekkakuski ja paljon pois, eikä kokenut samoja asioita . Sitten isän välilevy pamahti ja kun makoili kotona, joutui vastakkain samojen ilmiöiden kanssa jotka olivat minut ja äitini pelästyttäneet. Mitään isä ei  ensin tunnustanut, mutta yhtenä yönä  huudahti äidille että taas tuo ääni! mistä se tulee? Oli kuin  mielipuoli hankaisi ruosteista viulua jossain etäällä, mutta selvästi korvin kuultavana.. Se sama ääni oli ajanut minut, 15v tytön! äidin viereen  nukkumaan. Ja siihen viulustin päälle vielä ryminä keittiöstä,   koputukset seinistä,   juoksuaskeleet ikkunan alta ja kattilasta sinkoilevat perunat.

Äitini on "tapakristitty" eli minut on kastettu ym, mutta mitenkään hengellisyys ei perheemme elämässä näkynyt.  Äiti ei  katsonut kauhuelokuvia, eikä ollut kiinnostunut parapsykologiasta. Samat jutut isällä. Minä tietysti olin lapsena lukenut kaikki vihreät kädet, mutta kun muutimme olin jo 14-vuotias enkä osannut edes ajatella, että  siistissä tiilitalossa olisi aaveita. Talo ei ollut pelottava, eikä siitä tullut mitään "pahoja viboja".

Kyllä sitä alkaa uskoa paatuneinkin skeptikko, kun itse kokee.