Lue keskustelun säännöt.
14-vuotias koirani lopetettiin eilen, miten ikinä selviän tästä?
29.10.2017 |
Söin juuri iltapalaa ja kutsuin Minttua luokseni jakamaan voileivän reunat kanssani. Sitten tajusin että Minttu on poissa. Ikuisesti. Jotenkin äärettömän epätodellinen ja samalla kamalan ikävä tila. Miten tästä pääsee yli koskaan?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ottaa koiran kuolema koville. Onko tämä ap ihan tosissaan vai trollaako? No muuthan neuvoivat jo, että ei kun uutta kehiin niin se vanha unohtuu. Kun ihminen kuolee, niin uutta ei saakaan tilalle noin vain ja se pysäyttää vähän eri tavalla.
eli jos nyt kaverini lapsi hirttäyttyy napanuoraansa synnytyksessä niin sanon vain että tee uus :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ottaa koiran kuolema koville. Onko tämä ap ihan tosissaan vai trollaako? No muuthan neuvoivat jo, että ei kun uutta kehiin niin se vanha unohtuu. Kun ihminen kuolee, niin uutta ei saakaan tilalle noin vain ja se pysäyttää vähän eri tavalla.
eli jos nyt kaverini lapsi hirttäyttyy napanuoraansa synnytyksessä niin sanon vain että tee uus :)
... Koiraihmiset.. :D yhdistävä tekijä on suhteellisuudentajun puute.
Ei mut ajattele positiivisesti. Nyt voit tehdä paaaaljon koirakeittoa. Nam nam ja maiskis!
Mulla vaan kissoja mutta ymmärrän silti, lemmikki voi olla hyvin rakas mutta ei kaikille.
Meidän kissat koiramaisia ragdoll rotukissoja ja nuorin on poikakissa ja ihan kuin koira eli kaikessa mukana.
On helppo samaistua ap:n tuskaan.
Joskus miettinyt etten ota enää lemmikkejä, kun en kestä niiden kuolemaa.
No just siskonpedissä oli kun se yks eukko raahas sitä kuollutta koiraa mukanaan.. Voit tehdä saman. Sinne vaan Mintun suuhun leivänkänttyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla vaan kissoja mutta ymmärrän silti, lemmikki voi olla hyvin rakas mutta ei kaikille.
Meidän kissat koiramaisia ragdoll rotukissoja ja nuorin on poikakissa ja ihan kuin koira eli kaikessa mukana.
On helppo samaistua ap:n tuskaan.Joskus miettinyt etten ota enää lemmikkejä, kun en kestä niiden kuolemaa.
Tuskaa... Hohhoijaa.
On länskällä ropleemat.
Vierailija kirjoitti:
Nämä koiraihmiset liikkuvat kyllä jollain ihan omalla aallonpituudellaan. Miten joku edes kehtaa verrata koiran kuolemaa oman äidin kuolemaan?
Voi luoja tuollasta yksisilmäisyyttä! Jollakin voi olla äiti ( tai muu sukulainen) joka on paha ihminen, käyttänyt esim lasta hyväkseen tehnyt muita pahoja rikoksia jne.. ei kaikki äidit ole "äitejä" joita pitäis surra tai kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä koiraihmiset liikkuvat kyllä jollain ihan omalla aallonpituudellaan. Miten joku edes kehtaa verrata koiran kuolemaa oman äidin kuolemaan?
Voi luoja tuollasta yksisilmäisyyttä! Jollakin voi olla äiti ( tai muu sukulainen) joka on paha ihminen, käyttänyt esim lasta hyväkseen tehnyt muita pahoja rikoksia jne.. ei kaikki äidit ole "äitejä" joita pitäis surra tai kaivata.
No vittu minkä poimit ja mihin vastasit.
Mistä tohon oli edes keksitty tuo äiti?
Mut kuitenkin, ei kukaan koiran kuolemaan kuole, ei ainakaan kukaan joka sen tänne kirjoittaa.
Mun täytyi lopettaa 20,5-vuotias kissa, oli ollu mulla yli puolet miun elämästä.
Nyt melkein vuoden jälkeen ei tunnu enää niin pahalta... Aika parantaa <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirani nukutettiin 2 viikkoa sitten ikiuneen. Vanhus. Tuskaa, koska kaikki muistot nousevat pintaan. Monelle ihmisille eläin on paras ystävä, jolle voi uskoutua vaikeimmillakin hetkillä. Meillä oli tapana kulkea yhdessä haasteellisina päivinä metsään. Istuin kannolla ja juttelin koirakaverilleni. Hän oli uskollisesti vierelläni, välillä nuuhkien metsän peittoa, mutta lopulta palaten aina luokseni. Siinä me olimme. Enää emme. Nyt on minullakin ragdoll, kissa, joka on todella koiramainen, mutta itsetietoisen vaativa. Emme kuitenkaan voi ulkoilla yhdessä.
Koiran kuoleman aiheuttamaa surua ei voi ymmärtää kuin toinen sen kokenut. Se on valtavan suuri suru ja kaipaus. En tiedä onko sitä tutkittu mistä ihmisen ja koiran syvä yhteys johtuu/muodostuu. Surulle ei voi mitään vaikka miten järkeilisi että sehän oli vain koira. Jotain "suurempaa" siinä on.
On surkeaa joo, mutta etköhän sä henkiin jää.