Miksei miehelläni ole mitään käsitystä ajan kulusta, eikä pysty tekemään asialle yhtään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Kyseinen ajantaju viittaa hiukan vieraaseen kulttuuriin....

Mun mies on ainakin ehta hämäläinen. T:4

Mä olen vähän samanlainen (en ehkä ihan yhtä paha ) haahuilija kuin miehesi ja luulen, että mulla on add. Lapsena tutkittiinkin, mutta silloin noita asioita ei niin hyvin tunnettu joten mitään ei löydetty.

Oon kehitellyt erilaisia keinoja selvitä tässä aikataulutetussa maailmassa. Jos seuraavana päivänä pitää tehdä tietyt asiat, teen niistä listan. Jos en tee listaa, saan ehkä yhden asian tehtyä ja muut ei pysy mielessä. Jos pitää olla jossain tiettyyn aikaan, laitan kellon muistuttamaan. ..muuten saatan uppoutua lukemaan vaikka sanomalehteä ja ajantajuni katoaa. Ja jos pitää lähteä jonnekin kauemmas ja on vaikka tapaaminen tiettyyn aikaan, varaan reilusti aikaa...silloin on aikaa eksyä ja haahuilla matkan varrella.

Onhan tämä elämä joskus kaoottista. Parisuhteenikin on vielä aika tuore, joten mieskin jaksaa vielä pitää omituisuuksiani suloisina ja huvittavina. En sitten tiedä miten käy jos saadaan lapsi, kuten suunniteltu.

Sen olen oppinut että ryhdistäytyminen ei toimi. Aivoni asetukset vain ovat tietynlaiset ja niiden kanssa pitää oppia elämään. Oon aika lempeä itselleni. Mun onni on se että haahuiluasetuksen lisäksi päässäni on myös se skarpimpi asetus. Sille on nimikin, ylikeskittyminen. Siinä tilassa olen oikeasti todella tehokas ja kykenen tekemään kahden päivän rästit pois puolessa päivässä.

Arjen rutiinit on vähän sellaiset, että tietyllä tasolla ne on pakko saada toimimaan. Ja ne saa jotenkin toimimaan kun järjestää niiden sisälle itselleen tilaa haahuilla. Ilman sitä tilaa tää pää hajoaa.

Mä oon tuollainen, en ihan noin paha. Mä kutsun sitä optimistiseksi aikakäsitykseksi. Eli mä ihan vilpittömästi ajattelen et ehdin tehdä tuota ja tuota ennen kun tarvii lähtee ja sitten onkin kiire. Myöhästelyni on tosin useimmiten tasoa muutama minuutti- vartti ja mielummin jätän jonkun oman menon/tekemisen väliin ja teen sovitut jos aika menee tiukalle eli en tee muille ohareita koskaan.

Lasten kohdalla en ole tosiaan kellon tarkka, kun lapset ei olleet vielä koulussa/hoidossa niin nukuttiin monesti yhdeksään, sitten puistoiltiin, sieltä tultua aloin tehdä ruokaa ja syötiin puolen päivän jälkeen. Perhekerhoon mentiin usein vähän myöhässä. Nukkumaameno välillä venyy myöhempään, mutta ei tosiaan ikinä yöhön asti.

Laskut maksan aina ajoissa, raha-asiat on tarkasti hoidossa ja työt teen tunnollisesti ja nopeasti, opiskeluhommissa tosin harrastin viime hetken palautuksia, mutta en myöhässä sentään palauttanut. Töissä esimies samanlaisella aikakäsityksellä varustettu ja työajoissa hieman joustoa, joten muutaman minuutin myöhästelyt ei haittaa ja toisaalta joustan sitten myös toisesta päästä, eli voin jäädä tekemään tarvittaessa jonkun homman loppuun työajan jälkeen.

Mies paljon täsmällisempi mutta onneksi kestää minua. Jossain sukulaisvierailuissa, joita mies sopii, saattaa sanoa sinne myöhemmän ajan kuin mulle, jolloin ollaan oikeasti reilusti ajoissa vaikka lähdettäis mun takia "myöhässä" mulle kerrotusta ajasta.

Pahaa en tarkoita, jotenkin en vaan osaa aina arvioida miten paljon joku tavallinen asia vie aikaa, kun itselleni ei koskaan ole tarkat aikataulut olleet tärkeitä.

Jos et halua erota, ainoa tapa pelastaa omat hermot on pyrkiä siihen että miehen mokat kaatuvat vain hänen niskoilleen. Esim mies ei tule ajoissa konserttiin - sinä menet edeltä yksin. Mies ei ole ostanut ruokaa - sinä tilaat ruoan kotiin ja mies maksaa. Jne jne. Mies tekee tuota tasan niin kauan kuin hän ei itse siitä kärsi. Ja sinä kärsit tasan niin kauan kuin suostut kärsimään.

Pakko sanoa että sitä alkaamiettimäänmikä ihme tuollaisessa ihmisessä on vialla, onko itsekäs, tyhmä vai mitä. Tylyä, mutta sanon tämän siksi että itselläni on huono ajantaju (juuri niin että luulen että hyvinhän tässä ehtii) ja taipumus lykätä asioita viime tippaan, mutta kyllä normaali aikuinen oppii miten tällaisen taipumuksen kanssa eletään ja toimitaan niin ettei koko ajan ole myöhässä ja aiheuta ikävyyksiä itselle tai muille ihmisille. Ei siihen mitään Einsteinin älynlahjoja tarvita että huomaa että oho, en ehtinytkään tehdä asiaa x ajassa y, pitääkin varata siihen enemmän aikaa että ehdin seuraavalla kerralla. Tai ettei kannata alkaa vaikkea lukea lehteä aamulla vaikka tuntuisi kuinka olevan aikaa jos joka kerralla tulee kiire/myöhästyy, vaan ensin hoitaa itsensä valmiiksi ja katsoo vasta sitten onko aikaa lukea. Itse myös varaan aina enemmän aikaa kuin luulen tarvitsevani, yleensä noin kolmanneksen ja tämä on osoittautunut hyvin toimivaksi. Muitakin konsteja on, esim. hälytyksen laittaminen kännykkään, esivalmistelut (esim. pakkaa illalla seuraavan päivän laukun valmiiksi) jne.

Huonon ajantajun kanssakin voi oppia elämään ilman että koko ajan tarvitsee stressata tai toisaalta aiheuttaa muille pahaamieltä tai hankaluuksia. Se ei ole mahdotonta, mutta toki vaatii halua ja jonkin verran viitseliäisyyttä. Sekunnin päälle nipottavat ovat rasittavia, mutta ihan yhtä rasittavia ovat myös ne jotka eivät välitä siitä aiheuttavatko aikatauluista piittaamattomuudellaan haittaa muille.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ehkä hieman minulta. Sellanen hyväntahtoinen, hölmö haahuilija. Itselläni on ADD, joka ilmenee esim. juuri toiminnanohjauksen ja ajanhallinnan vaikeutena. En tosin ihan noin paha tapaus ole, että ehkäpä tossa jotakin muuta on (myös). Mutta jos esim. tiettyyn kellon mennessä pitäisi vaikka siivota koti niin voin täysin unohtaa tämän, kun tällä välin tullut monta ajatusta mieleen. Sitten voin vaikka puoli tuntia ennen sattumalta avata siivouskaapin ja imurin nähtyäni tajuavani, että pitäisi siivota. Puolessa tunnissa sitten siivoan koko kodin. Tai sitten jos pitäisi lähte jonnekin niin lähtö yleensä viivästyy, kun säntäilen sinne sun tänne tavaroita etsien ym. En tiedä mikä miehelläsi on, voihan sitä tutkia. Mutta eipä se diagnoosi kuitenkaan muuta mitään. Pitäisi itse tehdä töitä asian eteen ja toisaalta olla myös joustava puoliso.

Tarkotin siis, että AD(H)D diagnoosi ei välttämättä muuta mitään. Mahdollisista muista diagnooseista sitten en tiedä. Itselläni on lääkkeet käytössä mutta lähinnä opiskeluja varten. Auttavat myös saamaan asioita tehdyksi, joka siis tietysti auttaa myös arjenhallintaan

Mutta vain lääkkeiden varaan ei kuitenkaan voi jättäytyä. Pitää itse löytää keinoja millä helpottaa asioita. Esim. joillakin se voi olla vaikka herätyksen laittaminen tietyn väliajoin, jolloin tietää, että hommiin on ryhdyttävä. Valitettavasti se ei kuitenkaan ADHD- henkilölle kuitenkaan siltikään kovin helppoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuinka ihmeessä joku sivullinen voisi tietää, miksei sinun miehelläsi ole ajantajua. Tämän joudut selvittämään ihan itse.

Mietin, josko joku kokisi itse olevansa samanlainen haahuilija ja toivon, että löytäisi tähän jotain apua/ratkaisua. Että kokeeko nämä oman ajan kanssa eläjät, että ympäristö nipottaa turhasta ja asiat hoituvat omalla ajallaan? Että kellolla ei ole oikeastaan mitään merkitystä? Minun on niin vaikea ymmärtää tätä, koska itse kiemurtelen tuskissani, jos olen sovitusta tapaamisesta 2 minuuttia myöhässä. Ja jos (ja kun) tiedän myöhästyväni jostain, tiedän sen jo hyvissä ajoin ja voin soittaa etukäteen, että olen 2 minuuttia myöhässä. 

ap

Ap, sekä mun eksä että poika on tuollaisia, ja olen vasta näin parikymmentä vuotta sitä ihmeteltyäni alkanut ajatella että se on varmaan aspergeria. Ajan ja elämän hallinta on kateissa. Kun tapasin mieheni hän saattoi olla kaksi tuntia myöhässä jostain. Erotessa se oli kutistunut varttiin, mitä en enää millään ilveellä saanut pois. Sukulaiset ovat vieläkin hämmästyneitä kun nykyään tulen joka paikkaan ajoissa.

Mietipä asiaa jos teilläkin on muutakin sentyyppistä. Vaikeutta siirtyä/ lähteä / luopua romuista / luopua jostain tutusta paidasta/ sohvasta/ lelusta. Vaikeutta soittaa yksinkertainen puhelu jonkun asian hoitamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ehkä hieman minulta. Sellanen hyväntahtoinen, hölmö haahuilija. Itselläni on ADD, joka ilmenee esim. juuri toiminnanohjauksen ja ajanhallinnan vaikeutena. En tosin ihan noin paha tapaus ole, että ehkäpä tossa jotakin muuta on (myös). Mutta jos esim. tiettyyn kellon mennessä pitäisi vaikka siivota koti niin voin täysin unohtaa tämän, kun tällä välin tullut monta ajatusta mieleen. Sitten voin vaikka puoli tuntia ennen sattumalta avata siivouskaapin ja imurin nähtyäni tajuavani, että pitäisi siivota. Puolessa tunnissa sitten siivoan koko kodin. Tai sitten jos pitäisi lähte jonnekin niin lähtö yleensä viivästyy, kun säntäilen sinne sun tänne tavaroita etsien ym. En tiedä mikä miehelläsi on, voihan sitä tutkia. Mutta eipä se diagnoosi kuitenkaan muuta mitään. Pitäisi itse tehdä töitä asian eteen ja toisaalta olla myös joustava puoliso.

Just kuin mun eksä. Aina lähtiessä piti jättää vartti varaa sitä varten että käytiin ottamassa lähimmässä risteyksessä u-käännös kun häneltä jäi joko lompakko tai kännykkä.

Kerran järjestettiin juhlat kotona. Aamulla kun piti alkaa laittaa juhlia, hän huomasi että hänellä ei ole siistejä vaatteita. Pomppasi sitten autoon ja ajoi tiehensä. Minä laitoin juhlat, mies saapui samalla oven avaisulla ekojen vieraiden kanssa uusissa vaatteissa tyytyväisenä, ja alkoi seurustella.

T. Se eronnut

Mun miehellä 42v samaa. Ollaan sovittu, että mennään ostamaan lapselle sänkyä. Mies itse ehdottanut kellonajan (klo 14), jolloin mennään. Buukkaa itsensä kuitenkin puhelinsoitolla (noin klo 13) kävelylenkille klo 15:ksi samana päivänä kaverinsa kanssa urheilupuistoon, kaupungin toiselle laidalle.

Huonekaluliikkeisiin meiltä 15-30min ajomatka. Suuttuu kun hänen suunnittelemansa aikataulu ei pidäkään.

Näitä on jatkuvasti. Hänen äitinsä on samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa että sitä alkaamiettimäänmikä ihme tuollaisessa ihmisessä on vialla, onko itsekäs, tyhmä vai mitä. Tylyä, mutta sanon tämän siksi että itselläni on huono ajantaju (juuri niin että luulen että hyvinhän tässä ehtii) ja taipumus lykätä asioita viime tippaan, mutta kyllä normaali aikuinen oppii miten tällaisen taipumuksen kanssa eletään ja toimitaan niin ettei koko ajan ole myöhässä ja aiheuta ikävyyksiä itselle tai muille ihmisille. Ei siihen mitään Einsteinin älynlahjoja tarvita että huomaa että oho, en ehtinytkään tehdä asiaa x ajassa y, pitääkin varata siihen enemmän aikaa että ehdin seuraavalla kerralla. Tai ettei kannata alkaa vaikkea lukea lehteä aamulla vaikka tuntuisi kuinka olevan aikaa jos joka kerralla tulee kiire/myöhästyy, vaan ensin hoitaa itsensä valmiiksi ja katsoo vasta sitten onko aikaa lukea. Itse myös varaan aina enemmän aikaa kuin luulen tarvitsevani, yleensä noin kolmanneksen ja tämä on osoittautunut hyvin toimivaksi. Muitakin konsteja on, esim. hälytyksen laittaminen kännykkään, esivalmistelut (esim. pakkaa illalla seuraavan päivän laukun valmiiksi) jne.

Huonon ajantajun kanssakin voi oppia elämään ilman että koko ajan tarvitsee stressata tai toisaalta aiheuttaa muille pahaamieltä tai hankaluuksia. Se ei ole mahdotonta, mutta toki vaatii halua ja jonkin verran viitseliäisyyttä. Sekunnin päälle nipottavat ovat rasittavia, mutta ihan yhtä rasittavia ovat myös ne jotka eivät välitä siitä aiheuttavatko aikatauluista piittaamattomuudellaan haittaa muille.

Älyllä ei tarvitse olla mitään tekemistä ajanhallinan kanssa. Jos puhutaan vaikka ADHD- henkilöstä, jonka pitäisi laittaa illalla tavarat valmiiksi. Niin voi olla, että hän on ollut niin uppoutunut aikaisempaan asiaan tajuamatta kellon olevan niin paljon. Tämä on valitettavan yleistä tarkkaavaisuushäiriöisille. Vaikka herätyskello olisikin sitten ajoissa laitettu niin voi olla, että hän huomaakin unohtaneensa tilata seuraavan päivän junaliput. Alkaessaan tilaamaan niitä, tajuaakin, että verkkopankkitunnukset hävisivät viime viikolla, jolloin tilaaminen on pakko jättää aamuun jonkun toisen kontolle. Sitten tajuaakin, että kello on jo niin paljon, että on paras nopeasti pakata laukku ja mennä nukkumaan. Aamulla sitten illalla pakatusta laukusta onkin jäänyt jokin asia uupumaan, jota lähdetään etsimään. Pian huomataankin kellon olecan jo paljon ja junalippukin pitöiai vielä tilata ym..

Jollei sulla ole siis mitään tietoa ADHD- ihmisen maailmasta. Niin turha tulla höpöttämään itsekkyydestä tai tyhmyydestä. Jollei kyseinen neurologinen poikkeavuus aiheuttaisi mitään ongelmia niin sitä ei ylipäätään diagnosoitaisi. ADHD on yhtä kuin arjen kaaos aikuisella. Ei siis mitenkään sama asia kuin välinpitämättömän ihmisen asioiden viimetippaan jättäminen. Tarkkaavaisuushäiriönen voi yrittää ja yrittää mutta huonon muistin ja keskittymiskyvyn ansiosta asioiden ojennuksessa pitäminen on todella haasteellista.

En ole ihan niin paha tapaus kuin miehesi mutta aika lähellä. Äitini on sitä mieltä että aivojeni aikakäsitys ei ole yhtenevässä linjassa länsimaalaisessa maailmankatsomuksessa yleisen lineaarisen aikakäsityksen kanssa ja että se on periytyvää isäni puolelta.

Olen kuitenkin selvinnyt tähänastisesta elämästäni ihan hyvin, ammattialani taidepuolelta ymmärtää vähän erikoisempiakin ihmisiä ja lähipiirini osaa olla ottamatta myöhästymisiäni ja sekoilujani liikaa itseensä, saisivat muuten mahahaavan! Jos on oikesti tiukka paikka kellon kanssa niin käytän hälytysäppiä ja mies/äiti/ystävä/kollega soittaa perään jotta en myöhästy.

Up

Vierailija kirjoitti:

Haha olen aivan samassa tilanteessa mieheni kanssa, mun on ollut vaan pakko hyväksyä etten voi häntä muuttaa ja yrittänyt vain muuttaa omaa ajatusmaailmaani ja ottaa asiat rennommin, mikä on edelleenkin hankalaa sillä olen aikainen aloittaja. En missään nimessä halua muuttua nalkuttavaksi akaksi!!

Hyvä esimerkki kun oltiin muutettu uuteen talonyhtiöön mieheni oli pyytänyt uudet naapurit syömään ja lupasi hoitaa kaiken. Kun ovikello soi ja naapurit tulivat, lähti herra samalla ovenavauksella lähikauppaan ostamaan illallistarvikkeita :D Istuin sitten ihan ventovieraiden ihmisten kanssa kotisohvalla, onneksi he olivat edes tuoneet viinipullon, niin oli jotain tarjottavaa ennen kuin ruoka saatiin vihdoin pöytään.

Eilen oltiin sovittu että nähdään töiden jälkeen kaupungilla ja mennään ulos syömään. Laitoin hänelle vielä viestin, että nyt lähden töista ja muista olla siihen ja siihen aikaan sovitussa paikassa. Olin jo treffipaikalla oikeean aikaan kun mies vastaa, että lähtee nyt töistä ja että menee vain 10min! 10min!! Vain supermies pääsee kymmenessä minuutissa kaupungin toiselta puolelta toiselle. Hän olikin sitten yli 30min myöhässä ja ihmetteli vain miksi olen niin negatiivinen ja huonolla tuulella.

Meillä on myös usein laskut ja maksut rästissä, useasti maksettu satoja euroja viivästyskorkoja ja välillä mennyt ulosottoonkin, kun ei hän ole muistanut maksaa, rahaa kyllä on, survonut vaan laskut avaamattomina poytälaatikkoonsa. Nyt kyllä hoidan meidän kaikki raha-asiat!

Onko miehelläsi kadonnut kaksossisar? Tuohan olen minä.

Kun joku tuossa puhui ADD-epäilystä, niin äkkiä lukien sekin olen minä. Mutta asia kuvaillaan vammaisuutena. Minä sen sijaan olen saanut hyvät paperit koulusta ja olen äärimmäisen pitkäjänteinen ja tarkkaavainen, kun asia on tärkeä. Loistan siinä mihin ryhdyn, ja olen karsinut sellaiset projektit, jotka eivät tunnu loppuun asti omilta. Mutta inhoan arkea vaatimuksineen. Olen iän myötä ottanut asiakseni harrastaa sitäkin, ja minua on alkanut tyydyttää se, että onnistun saamaan asioita tehokkaasti tehtyä ilman ainoatakaan hukkaliikettä. Mutta se on urheilusuoritus. En halua urheilla monta tuntia putkeen, ja sitä arjen sankaruus minulle olisi.

Ajantajusta - joo, unohdun ajatuksiini ja olen aina viimeinen ulkona jne. Mutta tuo kymmenessä minuutissa puolen tunnin matka -juttu on ilmeisesti puhtaasti toiveajattelua ja samaa kategoriaa kuin uudenvuodenlupaukset. Päätän ryhdistäytyä, mutta eihän minulla ole kokemusta ryhdissä suoritetusta versiosta. Tms. En käsitä itsekään, miten voin olla niin hölmö. Mutta huomaan aina uudelleen lankeavani samaan. Jos en keskity asiaan täysillä, en todellakaan muista kokemuksestakaan, paljonko aikaa asioihin kuluu. Käsittämättömän paljon joka tapauksessa. Ehkä siitä onkin kysymys - olen yhtä optimistinen aikatauluttaja kuin naapurini konkurssiyrittäjä oli hinnoittelussaan. Tuskin hänkään alakanttiin tarjouksia teki piittaamattomuudesta.

Mieheni oli varma, että kiusaan häntä tahallani. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää, miksi hän niin uskoi. Enhän minä ole paikalla haahuillessani ajatuksissani. Tuskin muistan nimeänikään silloin. Joten en myöskään ole tarkkailemassa hänen kärsimyksensä yltymistä, kunnes se lävähtää märkänä rättinä silmille. Että onpa kohtuuton mies, aina suuttuu tyhjästä.

Ilmeisesti aapeenkin mies sitten jotain kuitenkin osaakin? Itse en ole osannut edes pitää tätä suurenakaan vikana, mutta enhän minä siitä juurikaan itse kärsi. Ne harvat pakolliset minuutintarkat asiat pystyn pitämään, mutta se on yhtä miellyttävää kuin äkillinen juoksulenkki soffapotaatille.

Mulla on pari naispuolista ystävää, jotka on samanlaisia. Kummatkin työttömiä ja ylipäätänsä hyvin vähän työelämässä olleita.

Toisen kanssa suunnitellaan, että mennään kaupungille klo 11 lähtevässä bussissa. Herätään klo 8. No tyyppi makoilee sängyssä ja plärää puhelinta, kattoo telkkaria, haahuilee sen pari tuntia ja sitten 10:20 menee  "äkkiä suihkuun". On siellä 15 minuuttia. Sitten odottelee että kroppa kuivaa ja alkaa tuskallisesti etsiä vaatteita epämääräisistä vaatekasoista. Mitään ei ole puhtaana, tuskastuttaa kun hääräämisestä tulee hiki vaikka just jävi suihkussa, pyytää laittaisinko hänelle hiukset jotenkin kun ne ovat märät eivätkä varmaan kerkeä kuivumaan, meikkaa 10 minuuttia ja sitten voidaan lähteä. Olemme vähintään 20 minuuttia myöhässä. Ja näin joka ikinen kerta.

Toisen naispuolisen ystäväni piti mennä työkkäriin ilmoittautumaan. Kyseinen päivä oli viimeinen mahdollinen päivä kun sen pystyi tekemään (eli siis aiempinakin päivinä olisi voinut käydä), ja nuorten palvelut sulkeutuu klo 11. Kävely metroasemalle 7min., metromatka 10 min. ja perillä kävelyä vielä 5-10 minuuttia. No kotona kaikessa rauhassa laittautuu ja yritän jo hoputtaa että pitäis mennä jo, mutta ei mitään kiirettä. Sitten 10:50 lähdetään asunnolta ja mietin miksi edes yrittää, ihan pienellä järjen käytöllä tajuaa että ei todellakaan keretä. Ja vaikka jollain ihmeen konstilla kerettäis minuuttia vaille perille, niin mitään ei kerkeä asioida kun palvelu sulkeutuu klo 11. Mutta niin vaan kiiruhtaa työkkärin luukulle toteamaan, että paikka sulkeutui 15 minuuttia sitten.

Hohhoijaa.

Mulla on pari naispuolista ystävää, jotka on samanlaisia. Kummatkin työttömiä ja ylipäätänsä hyvin vähän työelämässä olleita.

Toisen kanssa suunnitellaan, että mennään kaupungille klo 11 lähtevässä bussissa. Herätään klo 8. No tyyppi makoilee sängyssä ja plärää puhelinta, kattoo telkkaria, haahuilee sen pari tuntia ja sitten 10:20 menee  "äkkiä suihkuun". On siellä 15 minuuttia. Sitten odottelee että kroppa kuivaa ja alkaa tuskallisesti etsiä vaatteita epämääräisistä vaatekasoista. Mitään ei ole puhtaana, tuskastuttaa kun hääräämisestä tulee hiki vaikka just jävi suihkussa, pyytää laittaisinko hänelle hiukset jotenkin kun ne ovat märät eivätkä varmaan kerkeä kuivumaan, meikkaa 10 minuuttia ja sitten voidaan lähteä. Olemme vähintään 20 minuuttia myöhässä. Ja näin joka ikinen kerta.

Toisen naispuolisen ystäväni piti mennä työkkäriin ilmoittautumaan. Kyseinen päivä oli viimeinen mahdollinen päivä kun sen pystyi tekemään (eli siis aiempinakin päivinä olisi voinut käydä), ja nuorten palvelut sulkeutuu klo 11. Kävely metroasemalle 7min., metromatka 10 min. ja perillä kävelyä vielä 5-10 minuuttia. No kotona kaikessa rauhassa laittautuu ja yritän jo hoputtaa että pitäis mennä jo, mutta ei mitään kiirettä. Sitten 10:50 lähdetään asunnolta ja mietin miksi edes yrittää, ihan pienellä järjen käytöllä tajuaa että ei todellakaan keretä. Ja vaikka jollain ihmeen konstilla kerettäis minuuttia vaille perille, niin mitään ei kerkeä asioida kun palvelu sulkeutuu klo 11. Mutta niin vaan kiiruhtaa työkkärin luukulle toteamaan, että paikka sulkeutui 15 minuuttia sitten.

Hohhoijaa.

Sori ap, mutta olet katsonut tuota 18 vuotta. Jossain kyllä mättää ja pahasti. Käykö miehesi töissä? Tuskin kukaan työnantaja katsoisi viikkoa kauempaa tuon tyyppistä toimintaa.

Päätit sitten halveksua molemmat ystäväsi oikein kahtena kappaleena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haha olen aivan samassa tilanteessa mieheni kanssa, mun on ollut vaan pakko hyväksyä etten voi häntä muuttaa ja yrittänyt vain muuttaa omaa ajatusmaailmaani ja ottaa asiat rennommin, mikä on edelleenkin hankalaa sillä olen aikainen aloittaja. En missään nimessä halua muuttua nalkuttavaksi akaksi!!

Hyvä esimerkki kun oltiin muutettu uuteen talonyhtiöön mieheni oli pyytänyt uudet naapurit syömään ja lupasi hoitaa kaiken. Kun ovikello soi ja naapurit tulivat, lähti herra samalla ovenavauksella lähikauppaan ostamaan illallistarvikkeita :D Istuin sitten ihan ventovieraiden ihmisten kanssa kotisohvalla, onneksi he olivat edes tuoneet viinipullon, niin oli jotain tarjottavaa ennen kuin ruoka saatiin vihdoin pöytään.

Eilen oltiin sovittu että nähdään töiden jälkeen kaupungilla ja mennään ulos syömään. Laitoin hänelle vielä viestin, että nyt lähden töista ja muista olla siihen ja siihen aikaan sovitussa paikassa. Olin jo treffipaikalla oikeean aikaan kun mies vastaa, että lähtee nyt töistä ja että menee vain 10min! 10min!! Vain supermies pääsee kymmenessä minuutissa kaupungin toiselta puolelta toiselle. Hän olikin sitten yli 30min myöhässä ja ihmetteli vain miksi olen niin negatiivinen ja huonolla tuulella.

Meillä on myös usein laskut ja maksut rästissä, useasti maksettu satoja euroja viivästyskorkoja ja välillä mennyt ulosottoonkin, kun ei hän ole muistanut maksaa, rahaa kyllä on, survonut vaan laskut avaamattomina poytälaatikkoonsa. Nyt kyllä hoidan meidän kaikki raha-asiat!

Onko miehelläsi kadonnut kaksossisar? Tuohan olen minä.

Kun joku tuossa puhui ADD-epäilystä, niin äkkiä lukien sekin olen minä. Mutta asia kuvaillaan vammaisuutena. Minä sen sijaan olen saanut hyvät paperit koulusta ja olen äärimmäisen pitkäjänteinen ja tarkkaavainen, kun asia on tärkeä. Loistan siinä mihin ryhdyn, ja olen karsinut sellaiset projektit, jotka eivät tunnu loppuun asti omilta. Mutta inhoan arkea vaatimuksineen. Olen iän myötä ottanut asiakseni harrastaa sitäkin, ja minua on alkanut tyydyttää se, että onnistun saamaan asioita tehokkaasti tehtyä ilman ainoatakaan hukkaliikettä. Mutta se on urheilusuoritus. En halua urheilla monta tuntia putkeen, ja sitä arjen sankaruus minulle olisi.

Ajantajusta - joo, unohdun ajatuksiini ja olen aina viimeinen ulkona jne. Mutta tuo kymmenessä minuutissa puolen tunnin matka -juttu on ilmeisesti puhtaasti toiveajattelua ja samaa kategoriaa kuin uudenvuodenlupaukset. Päätän ryhdistäytyä, mutta eihän minulla ole kokemusta ryhdissä suoritetusta versiosta. Tms. En käsitä itsekään, miten voin olla niin hölmö. Mutta huomaan aina uudelleen lankeavani samaan. Jos en keskity asiaan täysillä, en todellakaan muista kokemuksestakaan, paljonko aikaa asioihin kuluu. Käsittämättömän paljon joka tapauksessa. Ehkä siitä onkin kysymys - olen yhtä optimistinen aikatauluttaja kuin naapurini konkurssiyrittäjä oli hinnoittelussaan. Tuskin hänkään alakanttiin tarjouksia teki piittaamattomuudesta.

Mieheni oli varma, että kiusaan häntä tahallani. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää, miksi hän niin uskoi. Enhän minä ole paikalla haahuillessani ajatuksissani. Tuskin muistan nimeänikään silloin. Joten en myöskään ole tarkkailemassa hänen kärsimyksensä yltymistä, kunnes se lävähtää märkänä rättinä silmille. Että onpa kohtuuton mies, aina suuttuu tyhjästä.

Ilmeisesti aapeenkin mies sitten jotain kuitenkin osaakin? Itse en ole osannut edes pitää tätä suurenakaan vikana, mutta enhän minä siitä juurikaan itse kärsi. Ne harvat pakolliset minuutintarkat asiat pystyn pitämään, mutta se on yhtä miellyttävää kuin äkillinen juoksulenkki soffapotaatille.

No minä kirjoitin että epäilen olevani add. Helppoa oli minullekin koulu ja minua pidettiin monipuolisesti lahjakkaan. Siksi kai koulussakin tekemättömiä kotiläksyjä ja tunneilta myöhästymisiä katsottiin läpi sormien. Yliopistotutkintokin plakkarissa. Sehän on vahvuus, että innostuessa ajataju katoaa ja ylikeskittyneenä prosessoi tietoa tehokkaasti. Silti se ei poista sitä että arkinen elämäni on kaaosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haha olen aivan samassa tilanteessa mieheni kanssa, mun on ollut vaan pakko hyväksyä etten voi häntä muuttaa ja yrittänyt vain muuttaa omaa ajatusmaailmaani ja ottaa asiat rennommin, mikä on edelleenkin hankalaa sillä olen aikainen aloittaja. En missään nimessä halua muuttua nalkuttavaksi akaksi!!

Hyvä esimerkki kun oltiin muutettu uuteen talonyhtiöön mieheni oli pyytänyt uudet naapurit syömään ja lupasi hoitaa kaiken. Kun ovikello soi ja naapurit tulivat, lähti herra samalla ovenavauksella lähikauppaan ostamaan illallistarvikkeita :D Istuin sitten ihan ventovieraiden ihmisten kanssa kotisohvalla, onneksi he olivat edes tuoneet viinipullon, niin oli jotain tarjottavaa ennen kuin ruoka saatiin vihdoin pöytään.

Eilen oltiin sovittu että nähdään töiden jälkeen kaupungilla ja mennään ulos syömään. Laitoin hänelle vielä viestin, että nyt lähden töista ja muista olla siihen ja siihen aikaan sovitussa paikassa. Olin jo treffipaikalla oikeean aikaan kun mies vastaa, että lähtee nyt töistä ja että menee vain 10min! 10min!! Vain supermies pääsee kymmenessä minuutissa kaupungin toiselta puolelta toiselle. Hän olikin sitten yli 30min myöhässä ja ihmetteli vain miksi olen niin negatiivinen ja huonolla tuulella.

Meillä on myös usein laskut ja maksut rästissä, useasti maksettu satoja euroja viivästyskorkoja ja välillä mennyt ulosottoonkin, kun ei hän ole muistanut maksaa, rahaa kyllä on, survonut vaan laskut avaamattomina poytälaatikkoonsa. Nyt kyllä hoidan meidän kaikki raha-asiat!

Onko miehelläsi kadonnut kaksossisar? Tuohan olen minä.

Kun joku tuossa puhui ADD-epäilystä, niin äkkiä lukien sekin olen minä. Mutta asia kuvaillaan vammaisuutena. Minä sen sijaan olen saanut hyvät paperit koulusta ja olen äärimmäisen pitkäjänteinen ja tarkkaavainen, kun asia on tärkeä. Loistan siinä mihin ryhdyn, ja olen karsinut sellaiset projektit, jotka eivät tunnu loppuun asti omilta. Mutta inhoan arkea vaatimuksineen. Olen iän myötä ottanut asiakseni harrastaa sitäkin, ja minua on alkanut tyydyttää se, että onnistun saamaan asioita tehokkaasti tehtyä ilman ainoatakaan hukkaliikettä. Mutta se on urheilusuoritus. En halua urheilla monta tuntia putkeen, ja sitä arjen sankaruus minulle olisi.

Ajantajusta - joo, unohdun ajatuksiini ja olen aina viimeinen ulkona jne. Mutta tuo kymmenessä minuutissa puolen tunnin matka -juttu on ilmeisesti puhtaasti toiveajattelua ja samaa kategoriaa kuin uudenvuodenlupaukset. Päätän ryhdistäytyä, mutta eihän minulla ole kokemusta ryhdissä suoritetusta versiosta. Tms. En käsitä itsekään, miten voin olla niin hölmö. Mutta huomaan aina uudelleen lankeavani samaan. Jos en keskity asiaan täysillä, en todellakaan muista kokemuksestakaan, paljonko aikaa asioihin kuluu. Käsittämättömän paljon joka tapauksessa. Ehkä siitä onkin kysymys - olen yhtä optimistinen aikatauluttaja kuin naapurini konkurssiyrittäjä oli hinnoittelussaan. Tuskin hänkään alakanttiin tarjouksia teki piittaamattomuudesta.

Mieheni oli varma, että kiusaan häntä tahallani. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää, miksi hän niin uskoi. Enhän minä ole paikalla haahuillessani ajatuksissani. Tuskin muistan nimeänikään silloin. Joten en myöskään ole tarkkailemassa hänen kärsimyksensä yltymistä, kunnes se lävähtää märkänä rättinä silmille. Että onpa kohtuuton mies, aina suuttuu tyhjästä.

Ilmeisesti aapeenkin mies sitten jotain kuitenkin osaakin? Itse en ole osannut edes pitää tätä suurenakaan vikana, mutta enhän minä siitä juurikaan itse kärsi. Ne harvat pakolliset minuutintarkat asiat pystyn pitämään, mutta se on yhtä miellyttävää kuin äkillinen juoksulenkki soffapotaatille.

No minä kirjoitin että epäilen olevani add. Helppoa oli minullekin koulu ja minua pidettiin monipuolisesti lahjakkaan. Siksi kai koulussakin tekemättömiä kotiläksyjä ja tunneilta myöhästymisiä katsottiin läpi sormien. Yliopistotutkintokin plakkarissa. Sehän on vahvuus, että innostuessa ajataju katoaa ja ylikeskittyneenä prosessoi tietoa tehokkaasti. Silti se ei poista sitä että arkinen elämäni on kaaosta.

Ai pidettiin lahjakkaana? Ilmeisesti kuitenkin myös olit sitä. Niin olin minäkin, ja vastauksesi voisi olla omaa tekstiäni. Mutta ennen vanhaan hajamielinen tiedemies oli ihailtu ja lempeästi naureskeltu hahmo. Nykyisin kun pitäisi olla itse oma piikansa ja sihteerinsä, niin kompastuu omiin jalkoihinsa ja kuolee nälkään jääkaapin viereen. Ja pässinpäät vielä ottavat asiakseen paheksua.

En olekaan aiemmin tajunnut, miten ankara koitos äitiys on itselleni ollut. Pikkulapsivuosiin sijoittui paljon muitakin vaikeuksia, jotka veivät huomion ja loivat vakaumuksen, että taidan sittenkin olla norsu posliinikaupassa. Mutta puolet uupumuksestani päivän päättyessä johtui ilmeisesti puhtaasti siitä, että minun olisi pitänyt olla arjessa kiinni koko ajan. Vihaan sitä aikaa jälkikäteen ajateltuna enemmän kuin mitään elämässäni. Onhan siitä tietysti palkkiokin sitten suuri kun katsoo kultakutrinsa hymyä, mutta sen yläpuolelle alkaa kasvaa norsun kärsä. Aamut mennään torkkuajastimella, ja optimaalisesti vartissa suoritettavat asiat vievät suosiolla tunnin. Havahdutaan vuoron perään koululaisen kanssa, että jaa niin mitäs seuraavaksi piti tehdä.

Muuten, kahvin voi hyvin keittää ja pukea ja lähteä viidessä minuutissa. Pystyn siihen silloin, kun olen tehokkaimmillani. Mies jäi suu auki tuijottamaan perään, koska yleensä sama proseduuri vie pari tuntia. Tosin kahvikuppi läikkyy paidalle kuistilla, mutta en anna sen haitata. Tykkään sen värisistä vaatteista, ettei se pläntti näy.

Hyvä työkaverini on tuollainen. Hänen aikaoptimistisuutensa välillä naurattaa, välillä ärsyttää. Välillä yritän konkreettisesti selittää että hänen aikasuunnitelmansa ei voi onnistua. Silloin yleensä ymmärtää asian. Sillä kertaa. Esim. mietimme mihin aikaan lähdemme koulutukseen lähikaupunkiin. Paikalla pitää olla klo 13. Kaveri ehdottaa että lähdemme 12.45. Sanon että sinnehän on 20 km matkaa, nopeusrajoitus vaihtelee 30-60 km/h, liikennevaloja on useita ja parkkipaikan löytäminen keskustasta voi olla haastavaa. Lisäksi koulutuspaikalla pitäisi viedä takki naulakkoon, etsiä oikea huone, istua paikoilleen jne. Päätämme lähteä klo 12.30 (aiempaan ei kaveri suostu), jolloin olemme selkeästi myöhässä ja joudumme istumaan huonoille paikoille.