Eikö minulla ole oikeus olla vihainen ex-puolisolleni?

Aika pikkumainen olet kun vielä eron jälkeen viitsit tuollaisista vihotella.

Tietysti saat vihoitella. Kannattaa vain miettiä, mitä se sulle itsellesi tekee. Haluatko jäädä rypemään asiaan vai mennä eteenpäin? Exäsi kanssa sun ei siltikään tarvitse olla ystävä, lasten asiat kun hoidatte asiallisesti.

On ihan ymmärrettävää, että olet vihainen. Jossain vaiheessa vihalla on vain tapana muuttua katkeruudeksi ja siitä kärsit vain ja ainoastaan sinä itse. Ihan itsesi takia kannattaisi jo jättää menneet taakse ja lakata myrkyttämästä omaa mieltäsi ja kroppaasi vihaamalla.

Vihan vaikutuksesta elimistöön on olemassa jonkin verran tietoa, tässä nyt ihan vaan hömppälehden juttu aiheesta, kun en ehdi googletella enempää: https://askelterveyteen.com/vihan-haitalliset-vaikutukset/

.

Eksäsi kohteli sinua huonosti ja hänen mielestään sinun tulisi olla hänen hyvä ystävänsä ja unohtaa menneet? Mites niitä ystäviä tulisi hänen mielestään kohdella? Saako kohdella kuin roskaa?

Ei ole väärin olla vihainen, ihan syystä olet. Myöskään mitään juttuja uuden suhteen tilasta ei tarvi kuunnella eikä ystävyyssuhteeseen alkaa. Miksi haluaisit olla ystävä ihmisen kanssa joka on loukannut sua noin pahasti?

Kyllä minä haluaisin tästä vihasta eroon. Onko teillä jotain vinkkejä miten tästä pääsee yli? Olen tehnyt eksälleni selväksi miksi olen hänelle vihainen ja kertonut, etten halua olla hänen kanssa tekemisisä muuta kuin lapsemme asioissa. 

Tiedän olevani kyllä ihan arvokas ihminen, enkä ole koskaan esimerkiksi miettinyt sitä, että jäisin eron jälkeen sinkuksi loppuelämäksi. Silti minua hieman se katkeroituminen pelottaa. 

ap

Suurin oikeutesi on oikeus antaa anteeksi. Vihaamaan nyt pystyy kuka tahansa mulliturpa.

Erosta viisi vuotta mutta ystävyyteen en todellakaan pysty.

En minä enää vihaa. Alkuun tein sitä typerää harjoitusta, jossa mennään peilin eteen ja sanotaan ääneen eksästä hyviä asioita (koska niitäkin on, en minä kaikkea sitä aikaa minkään kusipään kanssa tuhlannut, saati sitten että olisin sysipaskaan mieheen rakastunut).

Ensin niitä sanoja ei tarkoita ja harjoitus tuntuu ääliömäiseltä, mutta lopulta joku murtuu ja viha ja katkeruus helpottaa.

Mutta meidän suhde meni niin pitkälle yli, että vaikka tässä pystyn ajattelemaan eksästä hyvää ja toivomaan hänelle hyviä asioita, niin jos joudumme kohtaamaan menee noin viisi minuuttia kun riitelemme taas jostain ikivanhasta asiasta ja koska tiedämme toisistamme niin paljon, niin pystymme myös iskemään kipeimpiin pisteisiin.

Joten asialinjalla pysyäkseni en puhu eksän kanssa kuin välttämättämimmän. Jos olemme esim. samoissa juhlissa, välttelemme toisiamme sujuvasti.

Tsemppiä sinulle. Voit antaa anteeksi ilman että se tarkoittaa että pyyhkisit loukkauksen pois.

Peilin edessä kehutte exiänne:O Onneks iteltä on aina exät unohtunut helposti. Tosin minua ei ole koskaan kohdeltu mitenkään huonosti niin jos silloin on helpompi unohtaa ja jatkaa etiäpäin.

Meillä oli pitkä liitto takana 20 vuotta, mutta eron jälkeen en ole exän kanssa vaihtanut sanaakaan. En ole vihainen, mutta katkera kylläkin aika ajoin. En katso tavoitteeksi tulla exän kanssa ystäviksi, vaan odotan päivää, jolloin kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä  ja minun ei tarvitse olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan.

Tuo kostaminen exältä, kun ei jää pelkkiin aikomuksiin, vaan tehtailee lastensuojeluilmoituksia aina, kun sanon johonkin ei.  Jos tapaaminen on peruttava jonkun muun menon takia, tulee lasu postissa. Minulla ei ilmeisesti saisi olla lasten kanssa muuta elämää kuin vain silloin, kun se hänelle sopii. Elämä ei vain mene niin.

Viha kuluttaa, mutta aika senkin haalistaa.

Vierailija kirjoitti:

Peilin edessä kehutte exiänne:O Onneks iteltä on aina exät unohtunut helposti. Tosin minua ei ole koskaan kohdeltu mitenkään huonosti niin jos silloin on helpompi unohtaa ja jatkaa etiäpäin.

No muuten on ollut helpompi unohtaa, mutta kun on kyennyt suhteeseen johon on sitoutunut ja hankkinut myös lapsia niin on ihan pikkuisen pakko tehdä töitä itsensä kanssa, että pystyy parisuhteen jälkeen yhä yhteiseen vanhemmuuteen.

Ehkä exä toivoo, että lasten vuoksi välinne olisivat asialliset? On aika rankkaa lapselle seurata vierestä, kun äiti suhtautuu isään kylmän viileästi. Lasten ollessa mukana kuvioissa tilanne tulisi nähdä ennen kaikkea heidän kannaltaan. Pelkkä asiallisuus ei välttämättä riitä, kyllä lapsi sen huomaa, jos välillänne on vihaa.

Mikään parisuhdeterapeutti ei kuitenkaan exälle tarvitse olla ja se kannattaa myös sanoa hänelle ihan suoraan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli pitkä liitto takana 20 vuotta, mutta eron jälkeen en ole exän kanssa vaihtanut sanaakaan. En ole vihainen, mutta katkera kylläkin aika ajoin. En katso tavoitteeksi tulla exän kanssa ystäviksi, vaan odotan päivää, jolloin kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä  ja minun ei tarvitse olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan.

Tuo kostaminen exältä, kun ei jää pelkkiin aikomuksiin, vaan tehtailee lastensuojeluilmoituksia aina, kun sanon johonkin ei.  Jos tapaaminen on peruttava jonkun muun menon takia, tulee lasu postissa. Minulla ei ilmeisesti saisi olla lasten kanssa muuta elämää kuin vain silloin, kun se hänelle sopii. Elämä ei vain mene niin.

Viha kuluttaa, mutta aika senkin haalistaa.

No jos sun mielestä SUN ja lasten yhteinen elämä on tärkeämpi kuin exäsi eläminen ja oleminen niiden lasten kanssa ja harrastat tuollaista tapaamisten peruuttelua useamminkin johonkin muihin menoihin vedoten niin saattaisinpa itsekin ottaa lastenvalvojaan yhteyttä vastaavassa tilanteessa. Joku perusteeton kiusaaminen exän puolelta ei tietysti ole ok mutta et se sinäkään puhtaalta pulmuselta tässä tilanteessa oikein vaikuta.... Teillä on yhteiset lapset ja 20 yhteistä vuotta takana ja sä pidät mykkäkoulua eron jälkeen? Tosi kypsää, lapset varmaan nauttii tilanteesta.

En voi ymmärtää tuollaista katkeruutta. Olen minäkin lennossa vaihdettu toiseen (ja petetty), mutta en todellakaan ole jäänyt katkeraksi ja ihan ystäviä olemme exän kanssa. Tuollaiset jutut ovat osa tätä elämää, ei tämä ole niin mustavalkoista ja yksinkertaista kuin saduissa että yksi on paha ja toinen hyvä. En usko, että EX olisi edes ajautunut suhteeseen, jos meillä olisi mennyt hyvin tai olisimme suhteesta pitäneet huolta, mutta näin ei ollut. Olemme molemmat nykyään paljon onnellisempia. Katkeruus rumentaa ihmistä huomattavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli pitkä liitto takana 20 vuotta, mutta eron jälkeen en ole exän kanssa vaihtanut sanaakaan. En ole vihainen, mutta katkera kylläkin aika ajoin. En katso tavoitteeksi tulla exän kanssa ystäviksi, vaan odotan päivää, jolloin kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä  ja minun ei tarvitse olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan.

Tuo kostaminen exältä, kun ei jää pelkkiin aikomuksiin, vaan tehtailee lastensuojeluilmoituksia aina, kun sanon johonkin ei.  Jos tapaaminen on peruttava jonkun muun menon takia, tulee lasu postissa. Minulla ei ilmeisesti saisi olla lasten kanssa muuta elämää kuin vain silloin, kun se hänelle sopii. Elämä ei vain mene niin.

Viha kuluttaa, mutta aika senkin haalistaa.

On kuitenkin varmaan itsestäänselvää, ettet niitä tapaamisia voi mennä peruuttamaan ja sun pitää suunnitella elämäsi niin etteivät mene päällekäin. Vaikutat juuri sellaiselta exältä, joka riistää katkerana vanhana naisena mieheltä isyyden. 

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää tuollaista katkeruutta. Olen minäkin lennossa vaihdettu toiseen (ja petetty), mutta en todellakaan ole jäänyt katkeraksi ja ihan ystäviä olemme exän kanssa. Tuollaiset jutut ovat osa tätä elämää, ei tämä ole niin mustavalkoista ja yksinkertaista kuin saduissa että yksi on paha ja toinen hyvä. En usko, että EX olisi edes ajautunut suhteeseen, jos meillä olisi mennyt hyvin tai olisimme suhteesta pitäneet huolta, mutta näin ei ollut. Olemme molemmat nykyään paljon onnellisempia. Katkeruus rumentaa ihmistä huomattavasti. 

No toi teidän tilanne on ihan toinen kun että joku on luullut elävänsä perhe elämää ja rakastanut puolisoaan ja sitten tullut vaihdetuksi toiseen. Eikä todellakaan ole onnellisempi kun ennen. Ei kai sitä nyt kukaan katkeroidu jos elämä menee parempaan suuntaan.

Pyysin apua siihen, miten pääsisin katkeruudesta eroon. En pyytänyt moraalisaarnaa. Tiedän kyllä ihan itsekin, että tämä tilanne on aivan sieltä ja syvältä.

ap

Mulla on myös yksi ex-miesystävä, joka ensin päätti jättää paremman toivossa ja nyt kun on jäänyt yksin, itkee ikäväänsä. Vastaan joskus jotain pientä, mutta en suostu tapailemaan. Juna meni.

Onko ex-miehesi tunnustanut tehneensä väärin ollessaan uskoton? Onko pyytänyt anteeksi?

Millä tavalla se ilmenee, että olet vihainen hänelle? Tunnetko vihaisia tunteita vai teetkö tarkoituksella sanoin tai teoin tekoja, jotka pyrkivät vahingoittamaan häntä?

Mielestäni jälkimmäiseen sinulla ei ole oikeutta. Toisen vahingoittamaan pyrkiminen on väärin, vaikka se toinen olisikin tehnyt väärin.

"Oikeus tunteisiin" taas on minusta epämielekäs ilmaus. Jokaisellahan on ne tunteet, mitä on – oli niihin "oikeus" tai ei. Ihminen ei valitse tunteitaan.

Sitten on mielestäni olemassa tunteiden ruokkimisen ilmiö, jossa ihminen tieten tahtoen ajattelee ajatuksia ja etsii syitä suuntautua vihamielisesti siihen toiseen ihmiseen, joka on tehnyt väärin, ja sen myötä täyttyy vihaisilla tunteilla. Sekään ei ole hyväksi ja oikein. Pitäisi pyrkiä anteeksiantoon.

Vihamielisten tunteiden ruokkimisesta ei nähdäkseni vapaudu siten, että pyrkii olemaan ruokkimatta vihamielisiä tunteita, vaan siten, että täyttää ajattelunsa uudenlaisilla asioilla, niin ettei omassa elämässä ja ajatusmaailmassa ole tilaa niille pahoille ajatuksille ja tunteille.

Ehkä lähtökohta voisi olla, että hyväksyt ne kaikki vihan tunteet ja sallit ne itsellesi. On kurjaa, että meidän naisten pitäisi kestää kaikki ja kärsiä kaikki tai olemme kamalan katkeria akkoja ja huonoja ihmisiä. Joku tuossa jopa lällätteli olevansa niin paljon parempi ihminen, kun läheisen tahalliset loukkaukset eivät tunnu miltään ja että se nyt vaan kuuluu elämään toimia eteismattona, johon kuraiset jalat pyyhitään. Välillä mietin, millä vuosituhannella oikeasti elämme.

Hyväksy, että saat olla vihainen. Salli kaikki tunteet, jopa sen katkeruudenkin. Sinua on loukattu pahasti ja hienointa on, että olet sen sanonut suoraan loukkaajalle. Nyt hän yrittää parantaa omaa oloaan vierittämällä kaiken sinun niskoillesi ja osa kanssasisarista täällä ihan intoa puhkuen yrittää samaa. Kaikenlainen pettäminen ja valehteleminen on väärin ja rumaa. Jos paras ystäväsi vannoo pitävänsä salaisuutesi ja kertoo sen sitten kaikille, niin onko se vain elämää ja se pitää vain hyväksyä ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kukaan täällä ei voi sanella, miten sinä reagoit loukkauksiin, mutta voit ainakain taputtaa itseäsi olkapäälle siitä, ettet ole eteismatto, jonka mielestä läheisten loukkaamiset vain kuuluvat elämään vaan arvostat itseäsi sen verran, että osaat asettaa rajat ja pitää niistä kiinni.

Jossakin vaiheessa sinun on kuitenkin hyväksyttävä, että osa ihmisistä on tällä planeetalla niin heikkoja, moraalittomia ja ilkeitä, että heihin ei yksinkertaisesti kannata tuhlata tunteita vaan vain vältellä kaikin keinoin. Loppupeleissä sen exän on elettävä tekonsa seurausten kanssa, ja ilmeisesti se ei ole niin kivaa, kun niin kovasti haluaa saada sinulta hyväksyntää. Sinun ei sitä tarvitse antaa. Kunhan vain vuoden tai kahden päästä osaat päästää irti siitä, että ex on pilannut sinun elämäsi. Pilasi tiettyyn pisteeseen saakka, mutta nyt voit aloittaa alusta ilman häntä ja tehdä elämästäsi parempaa. Ala nähdä hiljalleen niitä asioita, jotka ovat muuttuneet eron myötä parempaan. Älä syyllistä itseäsi erosta tai exän käytöksestä vaan hyväksy, että kyseessä on heikko ja ikävä ihminen, jota ehkä kaikkein eniten kannattaa sääliä. Onnea kun ei rakenneta koskaan sille, että tallotaan muita.

Tsemppiä!