Miten yli 40-vuotiaana ensimmäisen lapsensa saaneet jaksavat?

Vierailija:

Nyt kaikki alle kolmekymppiset taas kilpaa tätä asiaa ihmettelemään, hopi, hopi!!!

Terveisin ihan hyvin jaksava 41-vuotias jolla 9kk ikäinen nukkuu pihalla.

Vierailija:

Nyt kaikki alle kolmekymppiset taas kilpaa tätä asiaa ihmettelemään, hopi, hopi!!!

Terveisin ihan hyvin jaksava 41-vuotias jolla 9kk ikäinen nukkuu pihalla.

No jos luomusti sait niin onnea!

tosi paljon tykkää hoitaa lapsenlastaan, mutta pari kertaa kyllä sanonut ettei muistakaan enää (omat lapset 22 ja 25) että lasten hoito käy ihan työstä =)

Äitini sai minut 36-vuotiaana, isoäitini sai äitini 34-vuotiaana ja isoisoäitini sai isoäitini 32-vuotiaana.



Tähän täytyy lisäksi todeta, että äitini ja isoisoäitini saivat esikoisensa 25-vuotiaana, isoäitini sai esikoisensa 32-vuotiaana ja minä sain esikoiseni 34-vuotiaana.



Minulle ymmärrettävästi " mummoikä" on aina merkinnyt vähintään yli 50-, mieluummin yli 60-vuotiasta.

Siis kuka kehtaa puhua mummoilusta...? Kasvakaa itse tuohon ikään, niin huomaatte, että elämänne on vuosi vuodelta parempaa. Arvostatte itseänne ja ikäänne, ja kaikki " 40v. mummo" -jutut kuulostaa hölmöiltä.

Minä olisin ottanut jo monta lasta tähän ikään (32 v.) mennessä, mutta kun niitä ei ole voinut saada. Ensin ei ollut miestä ja nyt emme tarvyssyistä lapsia saa. Ehkä sitten jonkun vuoden päästä, jos hyvin menee... Sittenkään en tiedä, onko lapsettomuus kohtalomme.



Äitini sain minut 27-vuotiaana ja kuopuksen 44-vuotiaana. Ei ole koskaan valittanut, ettei olisi jaksanut kuopuksen kanssa. Koskapa ihminen on sellaiseksi tehty, että voi synnyttää vanhanakin, varmaan yleensä jaksaakin ihan hyvin. Etenkin silloin, kun ei ole niitä aiempia yöheräämisiä takana... Monelle se vanhana saatu esikoinen on onnen täyttymys, kauan odotettu ja paljon rakastettu. Miksipä ei jaksaisi oman aarteensa kanssa!

siis piti kirjoittaa edelliseen " terveyssyistä"