Lue keskustelun säännöt.
Mikä on sinulle herkkä asia?
23.10.2017 |
Eli mistä asiasta huomauttaminen/kysely vetää sinut vaivaantuneeksi?
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vastikään kävi niin, että ihminen menneisyydestä otti yhteyttä. Kehui minua hienoksi ihmiseksi ja kertoi kaipaavansa, kirjoitti muutakin sentimentaalista soopaa. Se oli todella kiusallista, etenkin kun olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa sen elämänvaiheen. Vastasin tyypille, että seurustelen (valhe) ja koen yhteydenotot kiusallisina. Sanoin myös, että hän ei tiedä nykyisestä elämästäni mitään eikä oikeastaan edes tunne minua ja kehotin häntä siirtymään eteenpäin.
Tämä! Ja se kun joku tuollainen kuvittelee tuntevansa minut jotenkin syvällisesti. Puistatus.
Niinpä. Tuo yhteydenotto oli todella kiusallinen, koska silloin vuosia sitten tuo ihminen kohteli minua epäkunnioittavasti ja välinpitämättömästi. Nyt sitten tunnusti tehneensä virheen ja kehui minua... Voi jumalauta. Siitä on aikaa vaikka kuinka monta vuotta!
Hymähtelin itsekseni, kun tuo tyyppi kehui minua ihanaksi ja suloiseksi ja vaikka mitä. Se ei tiedä minusta yhtään mitään! Saatan olla vaikka minkälainen rikollinen, mutta hän ei tiedä sitä. Melkein teki mieli sanoa sille, että menisi vaikka johonkin terapiaan jos on niin jumittunut minuun. Mutta ehkä se tajuaa sen jossain vaiheessa itse.
Vieläkin on oksettava olo. Miksi en saa unohtaa tapahtunutta kaikessa rauhassa, miksi niitä pitää hieroa minulle naamaan?
- 17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun käy ilmi, miten vähän mulla on oikeasti kavereita.
I feel u. Aika ajoin on tilanteita jolloin tämä asia kolahtaa erityisen kipeästi.
Joo, minullakaan ei ole oikein kavereita. En myöskään käy juuri missään enkä harrasta mitään kodin ulkopuolella.
Herkkä tai harmittava asia on se, jos ja kun jossain tulee esille, että olen yksinhuoltaja. Nämä kaikki omituiset ennakkoluulot ovat edelleen voimissaan. Jos jossain nyt joku yh ryyppää ja iskee varattuja miehiä, se on ole minä. Tai elää porskuttaa jonkun mielestä tukien varassa rahassa kylpien. Sekään en ole minä, olen tehnyt töitä yli 40 vuotta. Kukaan ei tunnu arvostavan sitä, että monien vaikeuksienkin jälkeen olen onnistunut ainoana kasvattajana lapseni kohdalla. Joskus nuorena päätin, etten halua lapsia, koska en varmaan osaisi heitä rakastaa. Mutta olenpas osannut! Olen katkaissut kaksikin huonoa ketjua, väkivaltaisuus perheenjäseniä kohtaan ja alkoholismi. Mutta siltikin olen vain yh. Onneksi lapseni arvostaa minua (vaikka hän ei ehkä aina huomaa sitä osoittaa). Hän on sitten voinut rauhassa myös opiskella enemmän kuin minä, ihan omasta halustaan.
Jos näen jonkun entisen kiusaajan, joka käyttäytyy ilahtuneesti, kuin olisimme vanhoja kavereita. Etsin asuntoa ja kappas, siellä oli entinen koulu"kaveri" viereisessä talossa, ja kehui asuinaluetta ja alkoi heti viritellä jotain luokkakokousta. Entinen vauhtimimmi olikin nyt katkera lässähtänyt miehiä vihaava yh-äiti, jolle koulussa irvaillun ujon pingon seura oli kovin tavoiteltavaa. Jätin asunnon siksi, etten halunnut tätä ihmistä lähinaapuriksi
Joku entinen kiusaaja on jopa tullut kinuamaan baarissa sattumalta tavatessa ammatillista "ystävänpalvelusta. Käsittämätöntä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, etten harrasta mitään. Usein vastaan harrastavani lenkkeilyä, vaikken oikeasti sitäkään tee.
Myös se, kun kovin usein ihmiset kysyy, olenko ulkomaalainen. En ole. Minulla on tumma tukka, ja ruskeat silmät. Kuulen sitä usein.
Kun joku kyselee työtilanteestani, joka on tällä hetkellä huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle hankala tilanne on seksistä puhuminen/vitsailu puolituttujen kans, haluan vaan paeta koko tilanteesta kun juttelu siirtyy siihen suuntaan millään tavalla.
En ole kovin monelle pystynyt kertomaan että olen ollut koulukiusattu, enkä pysty kertomaan kenellekään kuinka minua kiusattiin. Jotenkin "häpeän" sitä kiusaamistapaa ja mistä minua kiusattiin, vaikka aikaa siitäkin jo yli 12 vuotta, mut asia edelleen tosi hankala. :( Olen muuttanut kauas lapsuudenasuinpaikoista, joten uudet kaverini eivät tiedä menneisyydestäni tarkasti.
Myös hiljaisuudesta/ujoudesta huomauttaminen on outoa ja vetää minut vaivaantuneeksi. Onhan se myös vähän sellaista väheksymistä huomauttajan puolelta. En minäkään äänekkäälle hölöttäjälle huomauta että "Miks oot noin äänekäs, etkö osaa ollenkaan olla hiljaa?"
Toi kehuminen kans vaikee ottaa vastaan, mut oon harjoitellu kiittämään kehuista, jos nyt siis koen et ihan vilpitön ja aiheesta kehuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paino, ulkomuoto, keho ylipäätään. Tämä koska monta vuotta sairastanut anoreksiaa.
Työ(ttömyys)historiani. Jätin aikanaan lukion jälkeen ammattitutkinnon kesken ja sen jälkeen oon tehnyt aina välillä erilaisia pätkätöitä, aika pitkiä aikoja pimeänäkin. Nyt kolmenkympin kynnyksellä oon vihdoin selvittänyt miksi haluan isona ja aion siihen myös tähdätä.
Mutta tosi vaivaannuttavaa kun ollaan vaikka miehen kans "hienommissa" tilaisuuksissa ja multa tullaan kyselemään että mitä teen tai minkä alan ihmisiä olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tyypillisesti kai painoasiat. Olen joskus ollut paljon isompi, reilusti ylipainoinen, ja silloin sain kuulla joskus ihan hävyttömiä kommentteja ajattelemattomilta ihmisiltä, ja nyt kun olen laihtunut normaalipainoon, ne samat ihmiset ja muutkin saattaa kommentoida "Oletpa sä niin pieni! Syötkö sä ollenkaan?" ja se tuntuu pahalta. Miksei ihmisten anneta olla sellaisia kuin on, en minäkään kylillä ravaa kommentoimassa muiden ulkonäköjä=/
Työ / opiskelu / tulevaisuuden suunnitelmat:
Ootkos sä jossain töissä? ... Ai jaa, opiskeletko sitten jotain? ... Ai jaa, no meinasitko kuitenkin?
Kiusaannun ja menen anteekspyytelevän oloiseksi. Joo, mä oon vaan tällanen turha paska...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, ettei meidän perhe ikinä käy lomamatkoilla. Ei oikein osata vaan ”nauttia lomailusta”. Eikä kyllä ole rahakaan :/
Liittyy varmaan itsetuntoon tai sen puutteeseen. Itse olin koulukiusattu ja muutenkin opin jostain, ettei itseään saa kehua tai tuoda muutenkaan esille. Kun sitten joku kehuu minua, siitä tulee jotenkin järkyttynyt, ristiriitainen ja kiusaantunut fiilis. Ehkä ne kehut ovat jotenkin ristiriidassa sen käsityksen kanssa, mikä minulla on itsestäni? Saattaa tulla myös sellainen vähän vainoharhainen olo, että se toinen ei ole ihan vilpitön.
Suomessa ei yleensäkään osata antaa hyvää palautetta ihmisille, joten monella on vaikeuksia ottaa kehuja vastaan.