Narsisti kumppani jätti, mutta jätti myös arvet

Tapailumme alussa hän oli aivan ihana ja hurmaava. Ajattelin, että miten minä olen tuollaisen voinut löytää. Kuukaudet kuluivat, rakastuin ja 9kk yhdessä olelun jälkeen meille sattui ensimmäinen varsinainen riitamme. Hän töksäytti erittäin tyhmän jutun, josta minulla meni vähän fiilikset ja olin pahalla mielellä ja hiljainen myöhemmin illalla. Kun hän kysyi miksi olen hiljainen, ja myönsin että hänen sanomisensa oli jäänyt vaivaamaan, hän tulistui täysin. Huusi keskellä katua jättävänsä minut. Olimme tuolloin matkalla, ja vietin koko yön itkien hotellihuoneessamme.Tuolloin hän sanoi ettei halua naista, jonka kanssa tulee riitoja ja mm. "kuinka voisin enää ikinä sua rakastaa". Ja kaikki tämä täysin mitättömästä, siitä että avasin suuni ja kerroin että minua harmitti hänen käytöksensä. Noh aamulla hän sitten pyysi kuitenkin anteeksi että oli "hieman ylireagoinut".
Tuo olikin sitten viimeinen kerta kun olen hänen suustaan kuullut sanat "anteeksi". Hän ei myöskään ikinä sanonut minulle "rakastan sinua", hän ei kuulemma ole kenellekkään ikinä niin sanonut eikä tule sanomaan. Rakastamisen hän on ilmaissut "rakastin sua joskus mutta en enää".
Meni pari kuukautta ensi riidastamme. tuli seuraava. Taaskin aivan täysin hölmö juttu josta hän tulistui ja oli jättämässä minut, ja lopulta piti monen päivän mykkäkoulun. En saanut sanoa sanaakaan tai edes puhua hänelle. Hölmöltä tuntui kun kodissa kaksi ihmistä monta päivää puhumatta. Ja hän kertoi syyksi että "koulutan sua niinku koiraa". Eli mykkäkoulut olivat aina minulle rangaistuksia. Joka kerta kun hän oli tarpeekseen saanut mököttää, hän jatkoi arkeamme kuin mitään ei olisi sattunut enkä ikinä saanut keskustella tai selvittää riitojamme hänen kanssaan. Lopulta elin kamalassa pelossa ja ahdistuksessa, olin täysin epävarma itsestäni enkä uskaltanut koskaan avautua mieltäni painavista asioista siinä pelossa että hän taas uhkaa jättää minut.
Sittennoin 1.5kk sitten hän riidan päätteeksi asetti minut kuukauden tauolle, jolloin jouduin muutenkin lähtemään opiskelupaikkakunnalle, mutta emme olisi edes viikonloppuja saaneet nähdä ja ehdoton ei oli yhteydenpito."Jos lähetät yhdenkään viestin, pidennän taukoa viikolla" Noh sitten hän itse 5 päivän tauon jälkeen minut pyysi takaisin kotiin, sanoi vain että on ollut koko viikon töissä eikä ole ehtinyt ajatella meidän asiaa. Kotona halasi ja sanoi "mun puolesta tää on loppun käsitelty" ja oli taas normaali.
Nyt sitten perjantainaminun oli pakko palata tuohon 1.5 kuukauden takaiseen riitaan (joka jäi täysin käsittelemättä ja halusin vain sen pois mielestäni). Noh tämä ei miehelle käynyt. Jätti ja sain pakata kaikki tavarani ja lähteä. Sanoi vainn "oon antanu sulle liikaa mahdollisuuksia muuttua muttet muutu. Rakastin sua joskus mutta enää en edes pidä susta. En halua enää ikinä nähdä tai puhua".

Ja tässä sitä nyt ollaan. Olen aivan rikki. Toisaalta olen tiennyt jo kauan ja sisimmissäni nytkin että tuossa suhteessa en olisi voinut enää elää, mutta nyt eron hetkellä tulee mieleen ainoastaan hyvät muistomme ja se rakkaus mitä meillä oli. Hän osasi olla ihana ja hellä. Kuitenkin monesti ihmettelin hänen käytöstään esimerkiksi omia vanhempiaan kohtaan. Äitinsä yritti soitella hänelle ja lähettää viestejä, ja mies usein jätti jopa vastaamatta. Jos vastasi niin vastaili lyhyesti ja osoitti ettei kiinnosta. Mies on siis jo 30v, ei mikään teinipoika. Hän on menestynyt, tienaa hyvin, näyttää hyvältä. Hänelle myös oli erittäin tärkeää miltä minä näytän, ja tuttu lause oli "kävithän tänään salilla?"
Kellään kokemusta samankaltaisesta kumppanista?