Saako teillä lapset mennä jääkääpille ottamaan syötävää aina kun haluavat
Meillä on tiukat säännöt jääkaapin suhteen, yleensä paitsi viikonloppuisin.
Kommentit (25)
Saa. Mutta eipä juuri omatoimisesti jääkaapilla käy. Maitoa hakee. Ikää 10.
Kyllä. Myös me aikuiset syödään silloin kun on nälkä. Lapsi täyttää 17.
No totta ihmeessä saavat, en tee teineille aamu-, väli-, tai iltapaloja. Ihan itse saavat käydä tekemässä. Päivällisen teen joka ilta (ei välttämättä kaikille samaan aikaan kun on 3 harrastavaa teiniä), mutta senkin saattaa joku joutua ihan itse mikrottamaan.
Itse en lapsena uskaltanut mennä ilman lupaa jääkaapille. En muista, että sitä olisi kielletty suoraan, mutta varsinkin isä vahti haukkana meidän lasten syömisiä. Ruokaa ei voinut ottaa pöydässäkään lisää, sanomista tuli varmasti. Teininä, kun sain jo jäädä yksin kotiin, söin salaa jäätelöä ja muuta hyvää, jos vain kaapeissa oli. Vieläkin syyllistyn syömisestä ja etenkin herkkuja syön ahmimalla puolisalaa mieheltä. Olkaa tarkkoja siinä, miten suhtaudutte lastenne syömiseen, sillä vahinkoa syntyy helpommin kuin uskoisi!
Onko teillä joku perinnöllinen hammassairaus vai miksi näin hysteeristä sen vuoksi?
Olen viisikymppinen ja syönyt aina miten sattuu, yhtään reikää ei ole ollut ikinä. Hampaat olen tietty aina pessyt aamuin illoin. Yhdelläkään lapsella ei myöskään ole koskaan ollut reikiä, ei ole mitään viiden aterian sääntöä. On ollut myös mehua, limsaa ja karkkia.
Onko tällaista viiden aterian sääntöä kaurapuuroineen edes olemassa missään muualla kuin Suomessa?