Saako teillä lapset mennä jääkääpille ottamaan syötävää aina kun haluavat
Meillä on tiukat säännöt jääkaapin suhteen, yleensä paitsi viikonloppuisin.
Kommentit (25)
Saa mutta kysyvät/ilmoittavat aina ensin. Lapset 4, 6, 9 ja 12 v.
Saavat. Harvoin kyllä kaapilla käyvät, useimmin valitsevat hedelmiä tai jugurtia, leivän tekevät joskus.
Aterioiden välissä saa käydä jääkaapilla hakemassa ruokaa, mutta vain porkkanoita/tomattia ym vihanneksia.
Jos lapsella on oikeasti nälkä niin kyllä nuo kelpaa ja jos ei ole nälkä niin sitten odottaa seuraavaan ruoka-aikaan
Ruokailu-ajat on luonnottomia ihmisen biologian kannalta. Jokainen syökööt jääkaapista silloin kun on oikeasti nälän tunne.
No todellakin saa! Omassa lapsuudessa ei saanut, ja hirveet traumat jäänyt siitä, kun nälkäsenä piti mennä nukkumaan tai odottaa useampi tunti ruokailuaikaa.
Meillä tarjoillaan viisi ruokaa päivän aikana (jos ollaan kotona koko päivä), ja tämä riittää usein lapsille. Joskus saattaa kuitenkin olla kausia, kun kasvavat lapset tarvitsevat enemmän ravintoa ja tottakai saavat sitä ottaa.
Joo, kunhan pysyy rajoissa. Ei niin että ruoka ei kelpaa ja puolen tunnin päästä tyhjennetään juustot ja makkarat jääkaapista. Tai herkkuhimoon syödään kaikki jugurtit eikä muille jätetä.
Totta hemmetissä saavat, miks ihmeessä ei sais? :D
Vierailija kirjoitti:
Aterioiden välissä saa käydä jääkaapilla hakemassa ruokaa, mutta vain porkkanoita/tomattia ym vihanneksia.
Jos lapsella on oikeasti nälkä niin kyllä nuo kelpaa ja jos ei ole nälkä niin sitten odottaa seuraavaan ruoka-aikaan
Meillä on sama käytäntö. Jääkaapista saa ottaa vihanneksia jos on nälkä (lapset syövät usein porkkanoita) muuten pitää odottaa seuraavaa ateriaa niin että syödään kaikki pöydän ääressä yhdessä.
Minä en rupea teineille aamu- ja välipaloja laittamaan. Itse saavat tehdä.
Tietenkin kaapista saa hakea ruokaa jos nälkä yllättää. Vaikkei olisi ruoka aika.
Ovat aina saaneet. Säännösteltävät mainitsen erikseen. Yleensä kysyvät, jos on jotain erikoisempaa. Molemmat nyt jo teinejä.
Saa kyllä, mutta siitä pidetään kiinni, että syödä saa max 5 kertaa päivässä (hampaiden vuoksi.)
Tottakai saavat. Lapset ovat 11, 14 ja 16 vuotiaat ja syövät hyvin ruoka-aikoina, joten ihan niin kuin me vanhemmatkin he saavat elää kotona normaalisti. He valmistavat tarvittaessa myös koko perheelle ruokaa ja saavat ottaa mitä haluavat kaapeista, syötäväksi ne on ostettu, ei katsottaviksi.
Ei! Teinithän vetäis sieltä kaljat ja valkkarit ja pakastimesta vielä vodkat päälle!
Meidän lapselle syöminen on ollut vähän sellainen välttämätön paha, ei hän koskaan ole huvikseen syönyt. Joten ei todellakaan ole ollut tarvetta rajoittaa jääkaapilla käymistä. Nälkäänsä hän on useimmiten halunnut ihan oikeaa ruokaa.
En ymmärrä mitä siellä jääkaapissa edes olisi sellaista, mitä lapsi ei voisi nälkäänsä syödä? Enkä keksi yhtäkään syytä pitää lasta nälässä johonkin ruoka-aikaan vedoten. Syön itsekin kellonaikaan katsomatta, kun nälkä iskee. Ei me eletä niin preussilaisessa kurissa, että iltaruoka olisi aina pöydässä tietyllä kellonlyömällä. Ja kouluruoka on joskus ihan höttöä, jolloin nälkäkin tulee nopeammin.
Minä en jaksaisi, jos nälissään odottaisivat minun laittavan ruokaa koko ajan. Yhden ruuan teen päivässä ja jääkaappi ja pakastin ovat käytössään vapaasti muina aikoina.
Tottakai saa. Mutta yleensä noi kuitenkin kysyy, että koska on ruoka ja jos se on tyyliin tulossa, niin ei sitten ota mitään tai syö mandariinin tms. Meillä päivällisaika vaihtelee harrastusten mukaan klo 18-19.30
Teinit tekee tietenkin aamupalat itse arkena, eihän me edes olla kotona jos on kympin aamu. Vaikeeksi menis jos äidin ja isän pitäis avata jääkaappi.
Samoin iltapalan saa ihan jokainen ottaa itse jos tuntee tarvitsevansa vielä päivällisen jälkeen jotain.
Välipalan myös saa ottaa ja tehdä itse. Juuri siksi ettei olla kotona sitä laittamassa.mutta sais ja pitäis muutenkin tietty tehdä itse.
Kai tää nyt riippuu vähän lasten iästäkin? Ei meillä 3-vuotiaat käyny jääkaapilla mutta teinit käy itsestäänselvästi. Mutta osaavat ihan itse kontrolloida mitä syövät.
Saisivat mutta mielummin hakevat kesällä pellolta porkkana, talvella hakevat mielellään porkkanan maakellarista.
Ei saa. Ruoka-ajat on juuri tämän takia