Kova vauvakuume, mies ei vielä valmis
Olen halunnut lasta jo useamman vuoden, mutta viimeisen vuoden aikana vauvakuume on pahentunut entisestään.. olemme avomiehen kanssa molemmat 26 vuotiaita ja yhdessä oloa lähes 7 vuotta. Olen ollut aina lapsirakas, haluan ison perheen ja olla kuitenkin suht nuori äiti, enkä tehdä lapsia myös peräkkäin heti toisensa jälkeen.. ystäväpiirissä lapsia useammalla, miehen kaveripiirissä kuitenkaan ei kellään. Mietin asiaa päivittäin, asia nykyään suorastaan raastaa mieltä, usein itkettää tai masentaa kun ajattelen asiaa. Olemme ottaneet asian useamman kerran puheeksi, mutta mies ei ole valmis enkä halua häntä missään nimessä pakottaa. Olisi niin paljon helpompaa tämä odottaminen ilman näin raastavaa vauvakuumetta, kahdehdin ihmisiä, jotka eivät vauvakuumeile. Ystäville asiasta jonkun verran puhunut, mutta tuntuu, etteivät silti täysin ymmärrä. Olisiko täällä samassa tilanteessa olevia?
Kommentit (5)
Lisäyksenä vielä tähän ap, että itse olen haaveillut kolmen lapseen perheestä. Tällä menolla sen haaveen saa unohtaa, kunhan mies edes lämpiäisi lapsenhankintaan.
Puhutaanko teillä aiheesta, vai vältteleekö mies kokonaan aihetta? Musta tuntuu, että miehellä on aina uusi tavoite, joka täytyisi saavuttaa ennen kuin on valmis harkitsemaan lapsen tekoa.. "sitten kun.." meillä usein keskusteluissa mukana. Turhauttaa.
Kyllä meillä on aiheesta puhuttu, mutta yleensä se päättyy aina minun osaltani itkuun ja masentumiseen. Mies sai hyvän työn kaksi vuotta sitten ja haluaa keskittyä uraansa... lapsihaaveet saa varmasti sitten unohtaa useaksi vuodeksi, kun herra haluaa tuijottaa vain omaan napaansa.
Tilanne on mennyt omalla kohdallani niin pahaksi jo, että välttelen raskaana olevia tuttuja ja ystäviä ja välillä on erokin käynyt mielessä. En halua heittää vuosiani hukkaan sen takia, että toinen jankuttaa vuosia "katsellaan myöhemmin, ei nyt vielä, ei nyt vielä..."
Että ärsyttääkin paljon jo heti aamusta.
Meillä vuosia sama tilanne. Vauvakuume alkoi melko nopeasti ensimmäisen lapsen jälkeen. Yritin kovasti kysyä mieheltä mutta vastaus oli aina sama. Ei lisää. Ei halua. Ei,ei ei ja ei.
Muistan kuinka monet itkut itkin salaa suihkussa ja kasvot painautuneena tyynyyn. Sukulaisten lapsiutelut tuntuivat suorastaan v-mäisiltä. Työkavereille riitti usein kommentteja kuten "ei kaikki saa lapsia sormea napsauttamalla".
Vuosia rakentelin muuria, sanoin etten halua lisää lapsia. Joskus väitin ensimmäisen olleen melko vilkas ja syy siihen miksi yksi riittäisi. Rakensin niin ison verkon etten lopulta edes reagoinut vauvoihin tai raskaana oleviin naisiin. Helpompi elää, kylmänä kun surullisena ja empaattisena vauvakuumeilijana.
Vasta viisi vuotta myöhemmin löydettiin jonkunlainen yhteys ja toive toisesta lapsesta. Vuosia kuumeilleena olin jo miettinyt kaikkea ehkäisyn sabotoinnista ja erosta. Syy miksi en halunut erota oli se etten ollut valmis ottamaan riskiä. Erottaa ehjä perhe oman kuumeiluni takia. Kuumeilu joka sattui sisintään ja sai sydämeni kutistumaan kasaan jokaisesta ei vastauksesta.
En olisi ikinä odottanut vauvakuumeessa viisi vuotta ellei meillä olisi ollut jo yhteinen lapsi.
Mielestäni on jokaisen oikeus olla onnellinen, oikeus toteuttaa itseään ja olla vanhempi jos näin toivoo. Se on mielestäni vahvuutta jos pystyy eroamaan suhteesta joka ei anna sitä kaikkea mitä toivoo.
Samassa veneessä ollaan. Itsellä ikää 28 ja mies kohta 31, yhdessä oltu yli 9 vuotta.