Lue keskustelun säännöt.
Masennuslääkkeet laukaisee (hypo)manian?
18.10.2017 |
Onko muilla masennuslääkkeet laukaissut maniaa tai hypomaniaa? En kyllä sairasta kaksisuuntaista tietääkseni, mutta söin aikoinaan Seronilia korkeimmillaan 30mg annoksella ja se aiheutti manian omaisia tunteita. Esimerkiksi olin todella levoton kokoajan, tein ja sanoin typeriä juttuja joita kadun näin jälkeenpäin, kun en enää käytä kyseistä lääkettä, en saanut unta välillä jne. Tuntui suoraan sanottuna siltä, kuin olisi vetänyt jotain piriä tyyliin :D
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten lääkärit määräävät näitä lääkkeitä niin helposti, jos siinä on tuo riski? Miten lääkäri voi yhden tapaamisen perusteella sanoa onko kyseessä tavallinen masennus vai bipo?? Ihmettelen kovasti. Alkaa luottamus mennä lääkäreihin. Olen myös kuullut tuon, minkä joku jo mainitsi, että masennuslääke saattaa aiheuttaa bypon, vaikka koskaan ei ole ollut sitä aiemmin. Aika pelottavaa. Älkää koskeko lääkkeisiin, joista ette tiedä!
Yritys ja erehdys. Sitähän koko psykiatria on
ja niin koko lääketiede, mutta ei hoitamatta kannata jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käynyt aina masennuslääkkeiden kanssa niin että ovat aiheuttaneet hypomaniaa ja maniaa. Cipralex 10mg käytin vaan viikon ja kun lopetin tuli hypomania. Sertalin oli liian isolla annoksella 50mg ja aluksi tuli hypomaniaa ja sit ihan kunnon mania. Ei oo todettu kaksisuuntaista eikä oo maniaa ikinä muuten ollut tai selvästi tunistettavaa hypomaniajaksoa.
Ei ole bipoa, mutta joskus kun olin ottanut cipramilia, aloin huudella ihmisille pysäkillä. Mistä tietysti tuli morkkis, kun ei ollut tapaistani. Jotkut padotut tunteet vaan nousi pintaan.
Minulla on kaksisuuntainen, mutta ennen kuin sairaus tunnistettiin ja sain oikean diagnoosin, söin SSRI-lääkkeitä masennukseen. Tämä tyypillinen tarina siis, kun bipo-ihminen hakee apua vain masennuskausien aikana. Kahteen otteeseen SSRI-lääkitys laukaisi manian. Siis ihan kunnon manian, ei hypomaniaa. Ekaa lääkettä en muista, toinen oli Cipralex. Sen jälkeen ei ollut enää epäilystäkään, mistä sairaudesta on kyse, ja nyt on tietty eri lääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksisuuntainen, mutta ennen kuin sairaus tunnistettiin ja sain oikean diagnoosin, söin SSRI-lääkkeitä masennukseen. Tämä tyypillinen tarina siis, kun bipo-ihminen hakee apua vain masennuskausien aikana. Kahteen otteeseen SSRI-lääkitys laukaisi manian. Siis ihan kunnon manian, ei hypomaniaa. Ekaa lääkettä en muista, toinen oli Cipralex. Sen jälkeen ei ollut enää epäilystäkään, mistä sairaudesta on kyse, ja nyt on tietty eri lääkkeet.
Sama! Cipralexia söin ja sain hypomanian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole bipoa, mutta joskus kun olin ottanut cipramilia, aloin huudella ihmisille pysäkillä. Mistä tietysti tuli morkkis, kun ei ollut tapaistani. Jotkut padotut tunteet vaan nousi pintaan.
Escitalopram 10 mg aiheuttanut mulle kans tarvetta huudella ja kommentoida joitain asioita ihmisille (ei negatiivisia), mutta ei lainkaan tapaistani, lisäksi väliin tuntunut liian hyvältä ihan fyysisestikkin ja yöunet huononi vaan entisestään. Ei todella tasoita mielialaa, entistä sekavampaa vaan. Ei koskaan ole ollut vastaavaa, mutta kyllä yrittää vaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä diagnoosiksi. Lääkkeettä oireiluni viittaisi vahvasti adhd/add puolelle, tutkimukset tulossa. Nyt rinnalla voxra niminen lääke aloitettu ja aikamoista aggressiota tuntuu aiheuttavan. Ei muihin kohdistuvaa, mutta siis kunnon vanhan liiton vitutus päällä. Ja tota voxraa käytetään mm. tupakoinnin lopetuslääkkeenä, no nuuska ja sähkörööki maistuu vaan entistä enemmän. Aika häiritseviä nää mielipidelääkkeet. Alkoholia ei tule käytettyä tällä hetkellä mutta kombona näiden lääkkeiden kanssa tosiaankin aiheuttaa outoa käyttäytymistä, joku mainitsi pettämistouhut, en ihmettele ollenkaan.. Hyvä jos joillekin apua on, mutta arvaamattomia sivuvaikutuksia. Perinteiset rauhoittavat lääkkeetkin on minusta parempia, riippuvuusriskin uhallakin, mutta sillon kyllä nollatoleranssi alkoholin kanssa, syntyy äkkiä alibiin juttu.. Voimia kanssataistelijoille!
Itselläni hyvin moni masennuslääke aiheutti maniaa. Kaikki ssri-lääkkeet, pubropioni ja brintellix ainakin mitä muistan. Muut lääkkeet ei sit vaikuttanu mitenkään. Hölmönä luulin et lääkkket toimii kun parempi itseluottamus ja sosiaalisuus (joka meni viinan kanssa täysin yli). Sivuoireet olikin sitten jäätävät. Olo oli kun adhdx10. Ei pystyny oleen sekunttiakaan paikallaa saati keskittyyn mihinkään sekunttiakaan saati nukkumaan. Tästä johtuen unilääkeannoksenikin nousi tähtitieteellisiin lukemiin joka oli parhaimmillaa ketipinor 1000mg illassa! Annoksesta ei johtunut koska syöny esim. cipralex 5-30mg. Periaatteessa mitä isompi annos niin olo oli mukamas sitä parempi :P. Nyt melkeen 15 vuotta juossu kaupungin psykiatreilla ja diagnoosia puskenu toisen perään. Varmaan kaikki diagnoosit saanu XD. Tuossa pari vuotta sit aloin kyllästyyn ja oli pakko alkaa etsimään itselleen diagnoosia kun ei noista kaupungin luusereista ollu mihinkään. Ja kappas ku nappas oikee diagnoosihan sieltä läyty sit vihdoin! Joka olikin ADHD, tai näin aikuisena enemmänkin ADD. Lääkityksen alotin hiljan ja lähes kaikki ongelmat katos sen siljän tien. Pitkä kirjotus tuli vaikka kirjotukseni pointti oli että kukaan ketjussa ei maininnut kyseistä sairautta ja että SSRi- lääkkeitä (ja joitain muita) ei saisi ehdottomasti syöttää adhd potilaalle koska saattaa hyvin todennäköisesti aiheuttaa maniaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet lääkket minulle alussa aiheuttaneet hypomaniaa.
Joo, lapsena aloitettiin seronil joka vei yöunet kokonaan ja laukaisi maanisen psykoosin. Ironista, että niiden lääkkeiden piti parantaa masennus joka aiheutti unettomuutta. Koskaan ennen en ollut valvonut useampaa yötä putkeen. Lääkärillekin julistin, kuinka olen nyt parantunut. Ajattelin olevani joku kohtalon valittu, joka ei tarvitse edes unta :D
Diagnoosi korjattiin vasta 10v päästä kun tuli seuraava mania. Jouduin jäämään nuorena eläkkeelle, välillä mietityttää olisinko jossain muualla jos ei olisi ensimmäisenä tuputettu ssri:tä ilman terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koko aikuisikäni ollut melankolinen, masennusdg tullut muutaman kerran. Söin essitalopraamia 20mg/vrk 2018-2019, kunnes aloin odottaa vauvaa. Tuolloin olotila nousi ajoittain epäilyttävän miellyttäväksi, ja kuvittelin olevani kaikkivoipa, valvoin öitä pesten ikkunoita jne. Raskaus aiheutti järkyttävän masennuksen kun halusin lopettaa lääkityksen. Työterveys epäili jo silloin kaksisuuntaista, mutta koska "raskaana olevien naisten kuuluukin olla vähän hulluja" ei asiaa lähdetty selvittämään enempää.
Nyt olen syönyt vuodenvaihteesta essitalopraamia taas 20mg/vrk, ja olo on taas viime aikoina noussut pilviin. Ei nukuta, ei väsytä tai vtuta. Psykiatri kuunteli selostuksiani ja alkoi selvittämään kaksisuuntaista. Tuskin ssri-lääkkeet sitä ovat laukaisseet, sukurasite löytyy. Harmillista vain, että alan nyt syömään tähän tasaajia.
Sinulla on perinnöllinen taipumus kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sairaus ei ole sinulle puhjennut ainakaan vielä, mutta voi jossain elämänvaiheessa puhjeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämän aikana kolme syvää masennuskautta, joihin määrätty SSRI. Nyt käytössä Seronil 20 mg ja jälleen kerran olin neljän päivän käytön jälkeen maniassa, joka tasaantui hypomaniaksi. Vihdoin ymmärrän, että olen 100% varmuudella Bipo, jaksot ovat vaihdelleet jo pari vuosikymmentä. Mielenkiintoista, ettei ainuttakaan lääkäriä tai psykiatria ole kiinnostanut tehdä testejä. Kysyvät vain, onko voimakkaita mielialavaihteluita? Jos masentuneelta kysyt moista, niin mitäpä veikkaat vastaukseksi; ei oikeastaan ole edes mielialaa... Myöhemmin kerroin lääkärille, että neljäntenä päivänä värit palasivat elämään, alkoi naurattamaan ja suupielet nykimään. Tähän vastaus: "enpäs ole ennen moista kuullut, kokeile pienentää annosta. Jätin alkon pois ja jatkan SSRI-kuuria. Tuntuu tasaantuvan normaalin ja hypon välimaastoon, joka on luovuuden kannalta parasta. Vuosi menty näin. En halua Bipo-lääkitystä lanaamaan luovuutta, se olisi varma tapa menettää elanto.
Mulle määrättiin seronil tms joskus 22v, olin hoikka. Pienellä annoksella. Sain omituisia oireita, esim tuntui että on pakko juosta ja juosta, kuin joku eläin. Olin muutenkin todella aktiivinen, ja rauhottuminen vaikeaa joten koin että vaikutukset oli pelottavat ja lopetin seinään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua! En ole ainut kenelle on aiheutettu lääkinnällinen mania ja psykoosi. Uskomatonta! En enää ikinä lääkitse itseäni mieliala mömmöillä.
Mul on Seronil 60 masennukseen, enkä tosiaan ole kokenut manian kaltaista miltään osin. Hyvä lääke mulla, pitää kurissa itsetuhoiset ajatukset ja itsemurhayrityksiä tai edes halua niihin ei ole enää. Tasainen mieliala sopii mulle, vaikka se monille (terveille!) tuntuu olevan pahin mahdollinen olotila. En kuitenkaan ole apaattinen, vaan nautin pienistä asioista. Itkuherkkyys on joskus pinnalla, silloin kun henkiset voimat ylittyy.
Vierailija kirjoitti:
Venlafaxin 225mg hoikalla henkilöllä teki kovin "piristepäisen" olon.
En sairasta kaksisuuntaista, mutta veikkaan, että diagnoosi olisi saattanut olla se, jos olisin lääkärin ohjeita noudattanut ja syönyt kiltisti lääkkeet.
En syönyt, vaan tein muita muutoksia elämään, enkä syönyt kuin alle 3 kuukautta noita koko elämäksi tarkoitettuja lääkkeitä. Niillä olisi mennyt aivot aivan solmuun.
Mä vedän 375mg/vrk venlaa, enkä ole huomannut kovin ihmeellistä vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venlafaxin 225mg hoikalla henkilöllä teki kovin "piristepäisen" olon.
En sairasta kaksisuuntaista, mutta veikkaan, että diagnoosi olisi saattanut olla se, jos olisin lääkärin ohjeita noudattanut ja syönyt kiltisti lääkkeet.
En syönyt, vaan tein muita muutoksia elämään, enkä syönyt kuin alle 3 kuukautta noita koko elämäksi tarkoitettuja lääkkeitä. Niillä olisi mennyt aivot aivan solmuun.
Mä vedän 375mg/vrk venlaa, enkä ole huomannut kovin ihmeellistä vaikutusta.
Minullekaan se ei tehnyt mitään. Lopetin, koska maksoi siihen aikaan ihan törkeästi.
Ei ole erityisesti. Kestän paremmin pakko-oireita ei enään aiheuta niin kovaa tuskaa
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli maanisia oireita SSRI-lääkityksen aikana. Koskaan muulloin vastaa en ole kokenut. Tein asioita, joita en koskaan "selvin päin" olisi tehnyt.
Minulla oli käytössä kolme lääkettä masennukseen ja niiden aikana tein asioita mitä en olisi koskaan tehnyt mm sairasloman aikana tein töitä toisaalla (toiselle työnantajalle ja otin hiustenpidennykset).
Tuosta tilasta kun heräsin (lopetin lääkkeet seinään) vointini romahti. Hakeuduin itse päivystykseen ja sieltä kuukaudeksi osastolle.
Sain bibo II DG ja siihen tuhdin lääkityksen (lääkitys siis kuukauden aikana nostettiin mielialatasaajalla ja kahdella neuroleptillä ihan tappiin). Vointi vain heikkeni ja kyselin psykiatrilta voiko lääkitys olla syynä kehnoon vointini? Tämä kiellettiin ja sanottiin, että olen mieleltäni vain niin sairas, lääkkeet eivät kenenkään vointia heikennä.
Minun pitäisi jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, kuntoutus tai terapia ei kohdallani enää hyödytä.
Söin lääkkeitä 3kk ajan ja olin enää ihmisraunio. Kuola. Valui suusta, muisti katosi, lihaksia särki, sain epileptisiä kohtauksia ja vuorokaudessa nukuin 20h.
Ajoin itse lääkityksen hiljalleen alas, selvitin läheisten avulla pääni kuntoon. Palasin työelämään ja siellä on tultu oltua nyt 16 vuotta tuon kauhean ajanjakson jälkeen. Sairaslomalla näiden vuosien aikana kerran Koronan vuoksi.
Mitään bibolaaritaudin merkkejä ei ole näkynyt, vaikka rankkoja hetkiä elämässä on ollut (läheisten sairastelut, kuolemat yms). Oma työni on hyvin itsenäistä ja kiireistä jiten paineensietokykyä löytyy.
Ei niin suurta tapahtumaa elämässä enää tule olemaan, että turvaudun mielialalääkkeisiin tai ajautuisin psykiatrian vastaanotolle.
Jos bipon masennuskausi diagnosoidaan unipolaariseksi masennuksesksi ei se niin iso juttu ole, koska bipon mania ei ole pysyvää ja siihen on lääkkeet. Tauti olisi alkanut luultavasti kuitenkin vähän myöhemmin ilman masnnuslääkkeitä.