Lue keskustelun säännöt.
Koitko sinä lapsena, että sinun vartalosi olisi pitänyt muistuttaa Barbie-nukkea?
16.10.2017 |
Itselläni oli ainakin 10 barbia enkä koskaan ajatellut että niitä olisi pitänyt vertailla itseeni. Ajatteliko joku muu? Joskus 12-vuotiaana aloin ajatella omaa vartaloani verrattuna toisiin- en silloinkaan barbeihin vaan kavereihin.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jalat ovat varpasillaan korkokenkiä varten, polvet eivät taivu eivätkä kyynerpäätkään. Pää sen sijaan menee ympäri kuin pöllöllä. Joo, en ajatellut barbin olevan "ihmismalli".
Ei kaikki Barbiet, jo 90-luvulla tuli niitä Barbieta, joilla oli nivelet polvissa ja kyynärpäissä ja tavalliset "lättäjalat". :D
Ysäribarbit oli parhaita,olin niin onnellinen kun joulupukki toi ballerinabarbin,ekan jolla oli liikkuvat nivelet 😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena sitä kuvitteli kaikista tytöistä tulevan kauniita, isorintaisia, hoikkia ja pitkä säärisiä.
Etkö nähnyt lähiympäristössäsi ketään ei-Barbin näköistä?
Voi kyllä, näin! Mutta jotenkin en ilmeisesti huomannut niin suuria eroja lähipiirini naisiin. Suurinosa oli kyllä normaalipainoisia, mutta eivät mitään mallikamaa. Yhdistin sen kropan vain aikuisuuteen, samoin kuin kauneuden. Vanhukset olivat tietenkin asia erikseen, eläkeläisenä minusta piti taasen olla pullukka. Mummon kuului olla pyöreä.
Lisään, että nämähän olivat vain siis skeemoja, joita liitin tiettyihin ikäkausiin lapsena. Lienevät ihan normaaleja lapsen kehityksessä.
En.
Sen sijaan halusin tulla Muumimammaksi.
(Ballerinabarbi liikkuvine nivelineen oli kyl olemassa jo 70- luvulla, ei vasta ysärillä. Samoin Daisy ja Cindy.)
Ei todellakaan. Kyllä minä näin äitini ja isoäitini kropat siinä aika lähellä esimerkkinä mitä se totuus sitten tulee olemaan... En tiedä minkälainen ihminen, edes lapsi, kuvittelee että pitäisi olla nuken näköinen, eihän kukaan ole minkään mollamaijan näköinenkään, tai legoukkelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis en tietenkään verrannut itseäni nukkeen, mutta kyllä minulla oli hyvin aikaisin selvä kuva millainen on "hyväksyttävä" ja "oikeanlainen" naisen vartalo, eikä se ollut lainkaan realistinen. Sen syntymiseen oli vaikuttanut totta kai moni asia, barbie muiden muassa. Laihdutin ensimmäistä kertaa ala-asteella ja muistan olleeni pitkään järkyttynyt ja ahdistunut kun istuessa vatsa ei ollut täysin sileä, niin kuin minulle syntyneissä mielikuvissa naisella olisi pitänyt olla. Tämä siitä huolimatta, että olin urheilullinen "poikamainen" lapsi joka ei leikkinyt prinsessaa eikä ollut lainkaan kiinnostunut vaatteista tai meikeistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vertaillut, mutta oletin naiivina, että mulle tulee samanlainen kroppa. Vasta 16-17-vuotiaana tajusin, ettei tästä persjalkaisesta kropasta lättärinnoilla voi koskaan tulla superkaunista kroppaa. Ei laihduttamalla, ei millään. Valitettavasti vanhemmiten olen muuttunut vielä pyöreyteen taipuvaiseksi (tai siis syön mitä sattuu, enkä jaksa välittää). Lapsena sitä kuvitteli kaikista tytöistä tulevan kauniita, isorintaisia, hoikkia ja pitkä säärisiä.
Petyitkö? Toivottavasti et, toiveesi olivat kuitenkin realistiset ja tavoiteltavat.
Kai sitä teininä ja parikymppisenä tuil kipuiltua oman kroppansa kanssa, mutta ehkä tällöin esikuvana ei niinkään ollut barbit, vaan hoikat julkkikset. Nykyään sitä onkin realistinen käsitys omasta kropasta ja mihin se taittuisi (jos näkisi vaivaa). Pituutta en lisää saa, lantio ja perse tulee olemaan aina seitsemän leivän uuni, rinnat mitättömät. Naamakin nähnyt parhaimmat päivänsä. Mutta onneksi elämässä on muitakin arvoja kuin ulkonäkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin huomasin, että aikuiset naiset olivat kaikki eri näköisiä. Osa sukulaisista oli hyvin kurvikkaita ja tiimalaseja, osa tikkulaihoja ja siroja, osa leveitä päärynöitä, osa hyvin paksuja ja pikkuisia jne. Isot rinnat yhdistin mielessäni äidillisyyteen, enkä halunnut sellaisia itselleni. Enkä saanutkaan ja uskokaa tai älkää, olen aina ollut siitä iloinen :) Valitettavasti sain sitten sen päärynäpersikan.. olisin halunnut olla pieni ja siro keijukainen ikuisesti. Sellainen miltä näytän lapsuuden kuvissa, joissa olen pelkkää pitkää jalkaa ja hulmuavaa keijutukkaa. Tästä syystä olen aina vähän ymmärtänyt anorektikkoja, joista osa kammoaa aikuista, pehmeää vartaloa. Onneksi vältyin kuitenkin sellaiselta.
En oikein tykännyt lapsena barbeista/cindyistä. Halusin leikkiä lapsen näköisillä nukeilla ja lahjaksi saamani tissilliset nuket saivat olla isosiskoja ja mennä johonkin toiseen huoneeseen tekemään jotain mitä isot tytöt nyt sitten tekevät, soittelevat pojille tai jotain :D Pääasia oli, että ne eivät häirinneet leikkejäni niillä lapsellisemmilla nukeilla :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Muistan ihmetelleeni kun minua muutaman vuoden vanhempi tuttavaperheen tyttö sanoi Barbie-leikeissä että "näillä on kyllä aika isot tissit". Mielestän kun ei ollut. Oikein lihavalla mummollani ehkä oli, mutta ei Barbiella!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis en tietenkään verrannut itseäni nukkeen, mutta kyllä minulla oli hyvin aikaisin selvä kuva millainen on "hyväksyttävä" ja "oikeanlainen" naisen vartalo, eikä se ollut lainkaan realistinen. Sen syntymiseen oli vaikuttanut totta kai moni asia, barbie muiden muassa. Laihdutin ensimmäistä kertaa ala-asteella ja muistan olleeni pitkään järkyttynyt ja ahdistunut kun istuessa vatsa ei ollut täysin sileä, niin kuin minulle syntyneissä mielikuvissa naisella olisi pitänyt olla. Tämä siitä huolimatta, että olin urheilullinen "poikamainen" lapsi joka ei leikkinyt prinsessaa eikä ollut lainkaan kiinnostunut vaatteista tai meikeistä.
Sama. Muistan myös järkyttyneeni suuresti kun joskus esiteini iässä tajusin että takareiteeni tulee näkyviin selluliittia kun puristan sitä. Jep. Muuten ei näkynyt. Tämä oli järkyttävää koska olin erittäin hoikka ja silti "lihava" kun kehossani oli selluliittia.
En. Olin vielä todellinen prinsessafani pienenä tyttönä ja katsoin aina vhs -kaseteilta Disneyn prinsessaleffoja. Pidin barbeja ja prinsessoja kauniina, mutta ei olisi käynyt mielessäkään verrata niitä itseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kokenut. Mutta muuten oli jo lapsena pahat angstit. Äitini oli hyvin kaunis ja sijoittunut Miss Suomi -kisoissakin kolmanneksi. Hän oli siro, pitkäraajainen ja -kaulainen, hyvin naisellinen olento. Sellainen minusta naisen kuului olla. Itse olin tullut valitettavasti isääni, ja minusta tuli lyhyt, roteva ja kulmikasnaamainen, vähän miehen näköinen.
Minusta Barbie-nuken vartalo sellaisena kuin se oli ainakin minun lapsuudessani 90-luvulla (tiedän, että ainakin rintoja on sen jälkeen pienennetty ja alavartaloa levennetty) oli hyvä. Se oli nimenomaan niin liioiteltu, että ei tullut mieleenkään verrata sitä oikeisiin ihmisvartaloihin. Suurempi uhka ihmisten vartaloihanteille mielestäni ovat nuket ja kuvat, jotka ovat lähellä oikeaa ja mahdollista ihmisvartaloa, kun perinteinen Barbie-vartalo taas on kuin alieni ylipitkine narukäsineen jne.
Ehkä monet ei oikein ymmärrä täällä millä tavalla mielikuvat "oikeanlaisesta" naisesta muodostuvat. Ei kukaan lapsi ole niin tyhmä että kuvittelisi tulevansa barbien näköiseksi, mutta barbiet on osa sitä ulkonäkökeskeistä tyttökulttuuria, johon pikkutytöt imaistaan sisään melkein synnäriltä. Se mielikuva muodostuu tiedostamatta, joten ette te itse pysty sen vaikutusta itseenne arvioimaan. Miettikää kaikkia niitä kertoja kun olette tunteneet olevanne liian lihavia, liian lyhyitä, liian sitä ja tätä. Mistä nuo tunteet alunperin on alkaneet? Synnyittekö te tyytymättöminä vartaloonne? Tuskin. Barbie on osa tuota kulttuuria missä naiset opetetaan olemaan tyytymättömiä normaaliin naisen vartaloon ja toivomaan jotain epärealistista.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä monet ei oikein ymmärrä täällä millä tavalla mielikuvat "oikeanlaisesta" naisesta muodostuvat. Ei kukaan lapsi ole niin tyhmä että kuvittelisi tulevansa barbien näköiseksi, mutta barbiet on osa sitä ulkonäkökeskeistä tyttökulttuuria, johon pikkutytöt imaistaan sisään melkein synnäriltä. Se mielikuva muodostuu tiedostamatta, joten ette te itse pysty sen vaikutusta itseenne arvioimaan. Miettikää kaikkia niitä kertoja kun olette tunteneet olevanne liian lihavia, liian lyhyitä, liian sitä ja tätä. Mistä nuo tunteet alunperin on alkaneet? Synnyittekö te tyytymättöminä vartaloonne? Tuskin. Barbie on osa tuota kulttuuria missä naiset opetetaan olemaan tyytymättömiä normaaliin naisen vartaloon ja toivomaan jotain epärealistista.
Itse asiassa minä pidin omaa vartaloani täydellisenä, oikein malliesimerkkinä pitkälle yläasteelle saakka. Ajattelin mm. litteiden vatsojen olevan kummallisia. Sitten aloinkin saada luokkakavereilta ja myöhemmin poikaystäviltä kommentteja siitä, kuinka monin eri tavoin kroppani oli vääränlainen.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä monet ei oikein ymmärrä täällä millä tavalla mielikuvat "oikeanlaisesta" naisesta muodostuvat. Ei kukaan lapsi ole niin tyhmä että kuvittelisi tulevansa barbien näköiseksi, mutta barbiet on osa sitä ulkonäkökeskeistä tyttökulttuuria, johon pikkutytöt imaistaan sisään melkein synnäriltä. Se mielikuva muodostuu tiedostamatta, joten ette te itse pysty sen vaikutusta itseenne arvioimaan. Miettikää kaikkia niitä kertoja kun olette tunteneet olevanne liian lihavia, liian lyhyitä, liian sitä ja tätä. Mistä nuo tunteet alunperin on alkaneet? Synnyittekö te tyytymättöminä vartaloonne? Tuskin. Barbie on osa tuota kulttuuria missä naiset opetetaan olemaan tyytymättömiä normaaliin naisen vartaloon ja toivomaan jotain epärealistista.
Word.
Voi kyllä, näin! Mutta jotenkin en ilmeisesti huomannut niin suuria eroja lähipiirini naisiin. Suurinosa oli kyllä normaalipainoisia, mutta eivät mitään mallikamaa. Yhdistin sen kropan vain aikuisuuteen, samoin kuin kauneuden. Vanhukset olivat tietenkin asia erikseen, eläkeläisenä minusta piti taasen olla pullukka. Mummon kuului olla pyöreä.