Oletteko huomanneet mitään eroa pitkään yksin eläneiden ja pitkään parisuhteellisena/perheellisenä eläneiden persoonissa?

Riippuu aika paljon siitä onko introvertti vai ekstrovertti. Yksin elävä intro on puhjennut kukkaan, yksin elävä ekstro on katkera. Perheellinen ekstro on puhjennut kukkaan, perheellinen intro on katkera. Noin yleensä, luulisin tämän palstan keskustelujen perusteella.

Sana kirjoitti:

Yksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin ryhmien, mutta tässä muutamia poimintoja havainnoistani...

- yksin elävät (joihin myös itse kuulun) sopeutuvat huonommin erilaisiin ympäristöihin, joita he eivät voi hallita; esim. hälinänsietokyky on tyypillisesti alhaisempi kuin parisuhteellisilla / perheellisillä;

viimeksi mainitut saattavat joskus pitää yksin eläviä tästä syystä itsekkäinä (muistan mm. äitini esittäneen tällaista kritiikkiä yksin elävistä sukulaisistani, kun olin lapsi), mutta heidän pitäisi muistaa, että taustalla oleva tottumus on ns. inhimillinen tekijä, joten erilaisen ymmärtäminen on tarpeen molempiin suuntiin

- jokainen ihminen on sosiaalinen olento, ja peilien tarve on ihmisyyden luovuttamaton ydin; yksin elävä on itsereflektoivampi (reflektoi toista sisäisesti), koska hän on pakotettu siihen, ja siten tyypillisesti luonnostaan kyseenalaistavampi;

parisuhteellisella / perheellisellä on jatkuvasti konkreettisesti läsnä oleva, itsen ulkopuolinen peili, joka reflektoi eli antaa palautetta hänen ajatuksistaan, arvostelmistaan, olettamuksistaan ja teoistaan, joten hänen peilinsä on vankkumattomampi, mutta toisaalta yksipuolisempi

- yksin elävät ovat yleensä periaatteellisempia tai moralistisempia havaintojeni perusteella kuin parisuhteelliset / perheelliset; tämä johtuu em. jatkuvasta itsereflektiosta ja myös siitä, että yksin elävällä on tyypillisesti enemmän aikaa ja mahdollisuuksia moraalifilosofisiin pohdintoihin;

persoonallisuudesta riippuen moralistisuus saattaa ilmetä yksin elävän ehdottomuutena tai joustamattomuutena; parisuhteelliset / perheelliset ovat tyypillisesti pragmatistisempia, eli punnitsevat valintatilanteissa käytännön seurauksia ihanteiden sijaan ja ovat siten faktisempia ja arvostelmistaan joustavampia sekä kykenevät nopeampaan päätöksentekoon

Muistatteko sen takavuosien satuhäät-parin, joka jauhoi koko ajan tällaisia reflektointijuttuja? Vieläköhän ovat yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskustelun luettua täytyy ihmetellä miten sitten työelämä toimii jos kerta jako on noin mustavalkoista yksinasuvien/perheellisten suhteen.

Tuli sama mieleen. Näin esimiehen näkökulmasta sinkut ovat hyvinkin paljon joustavampia kuin perheelliset.

Vierailija kirjoitti:

Matkustaessa huomaan ison eron.

Silloin kun matkustan yksin, en voi kuin syyttää itseäni, jos on tylsää.

Matkaseurana jaan huoneen mieluiten perheellisen kanssa. Olen matkustellut muutaman sinkun kanssa, ja he ovat todella hankalia ihmisiä. Reissussa kun joutuu tekemään väkisinkin komporomisseja, niin nämä "vanhat piiat" haluavat mennä just sinne, mitä heitä huvittaa. Ei tule kuuloonkaan, että tänään tehtäisiin minun juttuja ja huomenna hänen juttuja. Hotellihuoneessa aina varaavat sen parhaimman pedin.

Sinkut ovat ystävinä tosi mukavia kavereita, mutta huonetta en mielellään jaa heidän kanssa. Yksikin, joka oli muuten ihan mukava, valitti siitä, kun kävin yöllä vessassa! No jos on vessahätä, kait silloin pitää käydä vessassa! Enkä laita valoja päälle ja muutenkin liikun hiljaa.

No mä olen varmaan sitten itsekäs ikisinkku, kun en haluaisi matkustaa sunlaisen kanssa. Pitääkö koko ajan olla yhdessä? Jos toista kiinnostaa erilaiset jutut, niin eikö kannattaisi hajautua ja tavata sitten vaikka lounaalla? Ahdistaisi matkustaa tuollaisen riippakiven kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen matkustellut muutaman sinkun kanssa, ja he ovat todella hankalia ihmisiä. Reissussa kun joutuu tekemään väkisinkin komporomisseja, niin nämä "vanhat piiat" haluavat mennä just sinne, mitä heitä huvittaa. Ei tule kuuloonkaan, että tänään tehtäisiin minun juttuja ja huomenna hänen juttuja.

Ja selitäpä vielä, miksi kumpikin ei voi tehdä omia juttujaan? Just tätä mä en teissä parisuhderiippuvaisissa ymmärrä - ei voi eikä osaa yksin tehdä mitään. Aina pitää roikkua hihassa, huvitti tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Reissussa kun joutuu tekemään väkisinkin komporomisseja, niin nämä "vanhat piiat" haluavat mennä just sinne, mitä heitä huvittaa. Ei tule kuuloonkaan, että tänään tehtäisiin minun juttuja ja huomenna hänen juttuja.

Miksi mun pitäisi puolet lomastani tuhlata tekemällä jonkun toisen juttuja??

Sinkut ovat toki itsenäisempiä, tiedä sitten onko syy vai seuraus. Perheelliset yleensä sosiaalisempia. Perheelliset saavat aikaiseksi asioita nopeammin, sinkut saavat kupattua uskomattomia aikoja menemään turhiin jahkaamisiin, koska heillä ajan käsite on erilainen. Työelämässä näkyy nämä eroavaisuudet selvästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta riippuen se on joko se että etsitään sohva joka ei ole vain siedettävä, toinen luopuu ajatuksesta että se sohva on saatava paikkaa johon se toisen mielestä ei kuulu ollenkaan.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Mikä sen määrittää, kumpi antaa periksi?

Se jolle on tärkeämpää parisuhde kuin sohva joustaa sohva asiassa ja jos toisinpäin tilanne se jolle sohva on tärkeämpi parisuhdetta joustaa parisuhteesta. Jos toiselle tärkeintä on sohva ja toiselle parisuhde molemmat joutuu joustamaan.

Eiköhän melkein kaikille parisuhde ole tärkeämpi kuin sohva. Kysymys kuuluu, miten muodostat tuosta hyvän kompromissin. Oletetaan, että parisuhde on molemmille sohvaa tärkeämpi mutta että myös kokemukset siitä, että koti tarvitsee sohvan, ja että kotiin ei pidä tuoda huonekaluja jotka ovat vain siedettäviä, ovat yhtälailla tosia ja keskenään yhtä voimakkaita.

Minusta se, että toinen vain luopuu omasta tarpeestaan, ei ole kompromissi, mutta sinulla voi olla eri käsitys. Joka tapauskessa haluaisin kuulla, miten käytännössä tämä tilanne voisi ratketa tyydyttävästi.

Ulkopuolisena, pitkän parisuhteen ihmisenä: juuri sohvien kaltaiset asiat muuttuvat pitkissä parisuhteissa vähäpätöisemmiksi, helpommin sovittaviksi asioiksi. Pohtii kodin funktiota, että se on molemmille sopiva. Jos mies haluaa maata sohvalla tvtä katsoen otetaan tarpeeksi pitkä sohva. Ehkä parisuhteessa parhaimmillaan tajuaa, että koti on jotain muuta kuin neliöt ja huonekalut, se on yhdessä asuvien ihmisten yhdessäoleminen, se henki mikä yhdessäolemisesta syntyy. Siksi niistä sohvista voi tehdä kompromisseja helpommin, tärkein on, että kaikki viihtyvät ja yhdessä on onnellinen olo. Yksinasuva muokkaa huonekaluilla kotiaan, siinä se sohva tärkeämpi.

Vierailija kirjoitti:

Sinkut ovat toki itsenäisempiä, tiedä sitten onko syy vai seuraus. Perheelliset yleensä sosiaalisempia. Perheelliset saavat aikaiseksi asioita nopeammin, sinkut saavat kupattua uskomattomia aikoja menemään turhiin jahkaamisiin, koska heillä ajan käsite on erilainen. Työelämässä näkyy nämä eroavaisuudet selvästi.

Jaa, meillä töissä taas näkyy selvästi tämä perheellisten "töihin lepäämään" - vitsi. Ei vaan kauheasti naurata meitä, jotka joudumme tekemään heidänkin duuninsa ja toki paikkaamaan saikut, kun näiden kullannuput sairastelevat.