Kaipaavatko vapaaehtoisesti lapsettomat välillä taukoa lapsettomuudesta? Haluavatko velat elää välillä muutaman viikon tai kuukauden lapsiperhe-elämää, niin kuin vanhemmat voivat kaivata välillä lapsettomuutta?

No ei helvetissä.

En ole kyllä koskaan kaivannut.

En haluaisi elää lapsiperhe-elämää edes yhtä viikkoa kuukausista puhumattakaan. Jo viikonloppu siskon perheessä on minulle liikaa. Varaan suosiolla hotellin.

Tykkään kyllä touhuta lasten kanssa mutta en jaksa sitä, siis olen fyysisesti ja psyykkisesti aivan loppu jo parissa päivässä jos vietän aikaa monilapsisen perheen kanssa, jossa lapset on pieniä.

Toisinpäin tuskin on samaa ongelmaa, en ole koskaan kuullut kenenkään lapsellisen toteavan että en vaan millään jaksa rauhaa ja lepoa kahta päivää...

Enpä juuri. joskus tulee tosin mieleen jossain hauskassa paikassa (esim lomamatkalla) että jos olisi lapsia niin ne varmasti pitäisivät tästä. Sellaista arjen sähläystä en juurikaan kaipaa, tuntuu että jo omien jälkien keräily on kotityölaiskalle luonteelleni liikaa. Jos leivon tai teen jotain hyvää ruokaa isompia eriä niin vien niitä töihin tai kutsun vieraita.

Vierailija kirjoitti:

Enpä juuri. joskus tulee tosin mieleen jossain hauskassa paikassa (esim lomamatkalla) että jos olisi lapsia niin ne varmasti pitäisivät tästä. Sellaista arjen sähläystä en juurikaan kaipaa, tuntuu että jo omien jälkien keräily on kotityölaiskalle luonteelleni liikaa. Jos leivon tai teen jotain hyvää ruokaa isompia eriä niin vien niitä töihin tai kutsun vieraita.

Öh. Mietitkö myös, että jos sinulla olisi poni, se varmaan tykkäisi syödä tuota ruohoa?

En kaipaa koskaan lapsiarkea. Olen jo 44-vuotias mies ja arvostan vapauttani. Haluan elää rauhassa. En voi sietää pikkulasten meteliä, kiukuttelua ja äksyilyä. Inhoan myös lapsellisten leikkien leikkimistä, kamalaa hommaa.

Huh ajatuskin kammottaa! Riittää kun veljeni perheineen käyvät yökylässä, taloon laskeutuva rauha ja hiljaisuus sen jälkeen kun ulko-ovi sulkeutuu heidän perässään on taivaallinen.

Ei. Parin tunnin vierailut kummilapsella riittävät.

Ei.. kyllä ne on sellaisia minuutin mittaisia ajatuksia korkeintaan tyyliin "olispa mahtava mennä katsomaan se piirretty jos olis lapsia olis hyvä tekosyy jos ei muuten kehtais" tai "hauska juttu tuo kun lapset valitsee aikuisen työvaatteet yhtenä päivänä" tai "lapsen kanssa vois mennä ratsastustunnille".

Sitten tulee äkkiä järkiinsä ja mm. tajuaa, ettei se lapsi välttämättä olisi oman itsen jatke. Esim. se inhoaisi heppoja ja haluaisi pelata jääkiekkoa (kauhistus).

En missään tapauksessa!

Ihanko tosissasi mietit tuollaista?

Ei kai kukaan sellainen ihminen joka ei halua vaikka jalkapallovalmentajaksi, kaipaa aina välillä muutaman viikon taukoa elämästään, jossa ei tarvitse olla jalkapallovalmentajana.

Pari tuntia max. riittää sitä huutamista ja kirkumista. Sen jälkeen on aivan poikki ja pakko päästä äkkiä kotiin ihanaan omaan rauhaan.

Nämä "parin tunnin vierailut kaveriperheessä riittää" ja "en kestä edes veljen perheen vierailuja" -kommentit on vähän hassuja.

Oma lapsi kun on ihan eri asia kuin jonkun toisen lapsi. Tietenkin. Eihän omien lasten kanssa oleminen ole ollenkaan sama asia kuin kenen tahansa lapsen kanssa oleminen!

Vähän outo ajatus, että koska minulla on lapsi niin minä automaattisesti viihtyisin myös niiden kaverin/veljen/kummilasten kanssa. En todellakaan viihtyisi. En minäkään kestä sitä, jos muiden kakarat kiukuttelee ja kitisee.

No en, mutta kyllä minusta oli ihan kiva kokeilla vanhemmutta ja perhe-elämää miehen lapsen kanssa. Lapsi  oli onneksi valoisa ja helppo ja kiintyi nopeasti. Lapsettomuuteni johtuu osittain siitä, että kammoan synnyttämistä, ja tämän lapsen sain valmiina. Vaippojakaan ei tarvinnut vaihtaa. Rusinat pullasta -meininki sopi ihan hyvin minulle.

Vierailija kirjoitti:

Nämä "parin tunnin vierailut kaveriperheessä riittää" ja "en kestä edes veljen perheen vierailuja" -kommentit on vähän hassuja.

Oma lapsi kun on ihan eri asia kuin jonkun toisen lapsi. Tietenkin. Eihän omien lasten kanssa oleminen ole ollenkaan sama asia kuin kenen tahansa lapsen kanssa oleminen!

Vähän outo ajatus, että koska minulla on lapsi niin minä automaattisesti viihtyisin myös niiden kaverin/veljen/kummilasten kanssa. En todellakaan viihtyisi. En minäkään kestä sitä, jos muiden kakarat kiukuttelee ja kitisee.

Niin, omasta lapsesta ei pääse eroon kun kyllästyy sen meluamiseen ja jatkuvaan hoidon tarpeeseen. Siksi en halua omia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Nämä "parin tunnin vierailut kaveriperheessä riittää" ja "en kestä edes veljen perheen vierailuja" -kommentit on vähän hassuja.

Oma lapsi kun on ihan eri asia kuin jonkun toisen lapsi. Tietenkin. Eihän omien lasten kanssa oleminen ole ollenkaan sama asia kuin kenen tahansa lapsen kanssa oleminen!

Vähän outo ajatus, että koska minulla on lapsi niin minä automaattisesti viihtyisin myös niiden kaverin/veljen/kummilasten kanssa. En todellakaan viihtyisi. En minäkään kestä sitä, jos muiden kakarat kiukuttelee ja kitisee.

Jaa.

Mun mielessä jo sanat -oma lapsi- soittaa hälytyskelloja. Onko se oma lapsi niinku omaisuutta tai itsen jatke? Tunnen ihan liikaa vanhempia, jotka elää lapsensa kautta. Ne on niitä, jotka ei anna lastensa itsenäistyä ja elää elämäänsä omalla tavallaan. On varmaan vaikeaa olla vanhempi: pitää omistautua muttei ripustautua. Monelta se ei onnistu.

Vauvat ja taapertajat on ihania. Pari päivää vosin hoitaa aina välillä. Kasvatusvastuuta en kaipaa koskaan. Olen sen verran rikkinäinen itse etten kykenisi lapsesta tasapainoista aikuista kasvattamaan.

Hauskoissa kotivideoissa oli kerran pätkä kahdesta pikkuisesta. Toinen selitti kameralle että äitienpäivänä autetaan äitiä siivoomaan, toinen taustalla tomerana täytti tiskikonetta heittämällä astiat sinne. Kaikki rikki ja mikä siivo äitille! Silloin surin sitä mistä olen jäänyt paitsi. Se oli niin hellyyttävä lapsiperheen arki, kaikessa kamaluudessa ja ihanuudessa. ❤❤❤❤❤❤

Löytäisikö joku tuon videon?

Minun mielestäni hauskoissa kotivideoissa parhaita olivat ne videot, joissa joku eläin kaataa lapsen. Esim. kissa hyppää puskasta vauvan päälle tai koira jyrää piltin. Hirnuin ääneen niitä aina katsoessani. Sitten kuulin, että mammat kauhistelevat niitä ja on rumaa nauraa sellaiselle.

Että on varmaan ihan hyvä, ettei ole niitä lapsia. Eläimiä kyllä on. Ne hyppivät toistensa päälle ja minun päälleni, ja saan nauraa.

Hyvänen aika, ei todellakaan! Hoidan kyllä kummilapsia välillä, otan yökyläänkin, ja nautin suunnattomasti siitä hiljaiuudesta kun jään kyläilyn jälkeen yksin. Kummilapsia hoidan siksi, että todella pidän heistä, silti parikin päivää kerrallaan olisi aivan liian stressaavaa ja raskasta, viikoista tai kuukausista nyt puhumattakaan.