Töitä välttelevä Juuso, 31: ”Mieluummin menisin vaikka vankilaan kuin pakolla töihin”
Työtä on turha tyrkyttää eteläsuomalaiselle Juusolle. Jos hänestä on kiinni, hän aikoo olla työtön myös jatkossa.
Etelä-Suomessa asuva Juuso on 31-vuotias. Hän ei ole koskaan ollut palkkatöissä, eikä hänellä ole ammattitutkintoa.
Töitä hän ei ole halunnut tehdä koskaan.
– Tiesin sen jo peruskoulussa. Tiesin myös, että Suomessa on mahdollista elää pelkkien tukien varassa, jos haluaa. Syynä siihen on ollut ihan silkka laiskuus. En ole koskaan halunnut herätä aamuisin ja lähteä töihin. Sellainen ei ole koskaan ollut meikäläisen elämää, hän kertoo Ilta-Sanomille.
Juuso ei ole koskaan ollut yhdessäkään työhaastattelussa. Hänellä ei ole koskaan ollut toiveammattia. Ei siis mitään, mitä kohti hän pyrkisi.
– Olen tyytyväinen elämääni näin. En ole haaveillut koskaan mistään tavarasta, olen tyytyväisin silloin, kun omaisuutta on mahdollisimman vähän. Rahat ovat riittäneet, eikä sukulaisilta tai tuttavilta ole tarvinnut lainata. Jotkut haluavat auton ja asunnon, minua sellaiset asiat eivät kiinnosta ollenkaan. Kaikki rihkaman kerääminen on turhaa.
Tosin niitäkin hetkiä on ollut, jolloin vanhempien apuun on pitänyt turvautua.
– Olen asunut omillani 20-vuotiaasta lähtien. Joskus vuokra on noussut sen verran kovaksi, että olen väliaikaisesti joutunut muuttamaan takaisin lapsuudenkotiin. Ne ovat kuitenkin ohimeneviä ajanjaksoja, hän kertoo.
Ei työtä, ei haaveita, ei pyrkimyksiä päästä johonkin tiettyyn pisteeseen elämässä. Juuson elämä saattaa kuulostaa lohduttomalta, mutta hän vakuuttaa, että on itse valinnut työttömyytensä.
loput jutusta voi lukea täältä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005409618.html
Kommentit (965)
Aikamoinen poikkeustapaus tuo Juuso. Juttukin on aika V A N H A..
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tervettä, jos ei halua mitenkään toteuttaa itseään tai saada mitään aikaan. Ymmärrän työpaikalle aamuisin lähtemisen tuskan, itsekään en pysty 8-16 -töihin enää. Mutta onneksi on myös muita tapoja työllistyä tai työllistää itsensä. Totuus on, että kaikista ei luonteen vuoksi ole "tavalliseen" työeämään. Tällaisille elämäntapalaiskottelijoille ptäisikin mielestäni kehittää joku sosiaalipalvelu, joka auttaa löytämään sen oman jutun ja pääsemään siinä alkuun. Vähenisi se turha loisiminen vihdoin.
Eli voitte siis odottaa kotona iltavuoroon menoa. Sopii mulle. Töihin mennään aamulla. Ja sen jälkeen voi elää muuta elämää.
Eikö ole hyvä, että tällainen pysyy poissa sieltä töistä?
Töissähän on paljon sellaisia, jotka eivät tee mitään ja ovat valtaosan työajasta keksityillä sairauslomilla ja työt jäävät muiden tehtäväksi ja jotkut voi saada tästä syystä vaikka burn outin, kun hommia kasaantuu tunnollisille liikaa?
Lohduttomalta? Jos syntyy orjaksi niin eiköhän tuo ole nimenomaan se oikea tie, lohduton on kohtalo jos alkaa orjailemaan. Inflaatio ja trendit pitävät kyllä huolen, että seuraavakin sukupolvi orjautuu.
Valaistumiseen ei mene koko elämää, edes 10 vuotta. Jotkut syntyvät valaistuneina, kuten Juuso. Elämä on tehty elettäväksi, ei perse ruvella toisten eduksi raadettavaksi.
Ei kannata mennä hommiin ainakaan tässä korruptio nasse valtiossa. Onneksi jotkut ajattelee sentään maapallon parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näitä tämmöisiä kaikkien työttömien maineen pilaavia juttuja sikiää nyt koko ajan?
Teillä työttömillä on ansaitusti huono maine muutenkin. Juuson kaltaisia on paljon, minunkin kaverini elää samalla tavalla ilman aikomustakaan mennä töihin. Hän saa Kelalta jopa tonnin kuussa ja tekee soittokeikkoja pimeästi bändissä.
Työnantajilla on huono maine työttömien keskuudessa. Joten tasapeli.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole hyvä, että tällainen pysyy poissa sieltä töistä?
Töissähän on paljon sellaisia, jotka eivät tee mitään ja ovat valtaosan työajasta keksityillä sairauslomilla ja työt jäävät muiden tehtäväksi ja jotkut voi saada tästä syystä vaikka burn outin, kun hommia kasaantuu tunnollisille liikaa?
Niin nää vielä menee digiklinikalle voivottelemaan olematonta sairastumista, koska paikanpäällehän ei voi mennä muuten paljastuu.
TYYPILLINEN TYÖTÖN
KAIKKI TUET POIS TYÖTTÖMILTÄ
Pitiköhän Juusolla olla poliisisaattueessa kun meni joululomalla pohjoiseen. 🤔🤔🤔
Mäkin olen jo 20 vuotta elänyt vapaaherran elämää ja nauran kovasti kun se ihmisiä niin kiukuttaa ja en ole omavarainen vaan elän teidän verorahoilla. Minulle ei myöskään ole ongelma jos tuet otettaisiin pois, koska pärjään kyllä muutenkin ja voin juoda vaikka joka päivä kaljaa jos haluan. :D
Vierailija kirjoitti:
Juuso on yksinkertaisesti pata-laiska.
On tainnut koulussakin nukkua päivät ja valvonut yöt.,
Nyt oli paha että palkkasi koulutuman nuoren poikansa avustajakseen.
Vanha orja kirjoitti:
Eli siis nämä ketkä eivät suostu modernin ajan orjaksi, saavat haukut niiskansa heiltä jotka ovat orjaksi suostuneet. Sitähän nykypäivän työ on, orjuutta.
Milläs sinäkään kusipää eläisit, jos ei niitä orjia olisi?
Vierailija kirjoitti:
Lohduttomalta? Jos syntyy orjaksi niin eiköhän tuo ole nimenomaan se oikea tie, lohduton on kohtalo jos alkaa orjailemaan. Inflaatio ja trendit pitävät kyllä huolen, että seuraavakin sukupolvi orjautuu.
Valaistumiseen ei mene koko elämää, edes 10 vuotta. Jotkut syntyvät valaistuneina, kuten Juuso. Elämä on tehty elettäväksi, ei perse ruvella toisten eduksi raadettavaksi.
Tosi valaistunut, oikea himatuikku, päre hirrenraossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tervettä, jos ei halua mitenkään toteuttaa itseään tai saada mitään aikaan. Ymmärrän työpaikalle aamuisin lähtemisen tuskan, itsekään en pysty 8-16 -töihin enää. Mutta onneksi on myös muita tapoja työllistyä tai työllistää itsensä. Totuus on, että kaikista ei luonteen vuoksi ole "tavalliseen" työeämään. Tällaisille elämäntapalaiskottelijoille ptäisikin mielestäni kehittää joku sosiaalipalvelu, joka auttaa löytämään sen oman jutun ja pääsemään siinä alkuun. Vähenisi se turha loisiminen vihdoin.
Eli voitte siis odottaa kotona iltavuoroon menoa. Sopii mulle. Töihin mennään aamulla. Ja sen jälkeen voi elää muuta elämää.
? Entä jos vaikkapa sairaalassa ei kukaan ole ilta- tai yövuorossa? Sanotko heillekin, että töihin mennään aamulla?
t. iltatöitä tekevä jolla muu elämä on aamulla, väärinkö?
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen jo 20 vuotta elänyt vapaaherran elämää ja nauran kovasti kun se ihmisiä niin kiukuttaa ja en ole omavarainen vaan elän teidän verorahoilla. Minulle ei myöskään ole ongelma jos tuet otettaisiin pois, koska pärjään kyllä muutenkin ja voin juoda vaikka joka päivä kaljaa jos haluan. :D
Siinä se on onnellisuuden huippu, juoda joka päivä kaljaa! On sulla pojalla onnenpäivät!
Vierailija kirjoitti:
Lohduttomalta? Jos syntyy orjaksi niin eiköhän tuo ole nimenomaan se oikea tie, lohduton on kohtalo jos alkaa orjailemaan. Inflaatio ja trendit pitävät kyllä huolen, että seuraavakin sukupolvi orjautuu.
Valaistumiseen ei mene koko elämää, edes 10 vuotta. Jotkut syntyvät valaistuneina, kuten Juuso. Elämä on tehty elettäväksi, ei perse ruvella toisten eduksi raadettavaksi.
Millä tavalla on oikein, että muut raataa "perse ruvella" maksaakseen Juusonkin loisimisen?
Jos ihminen maksaa elämisensä perinnöllä tai lottovoitolla niin mikäs siinä. Tuet tulee kuitenkin meidän muiden palkkatyön tekemisestä.
Vierailija kirjoitti:
Pitiköhän Juusolla olla poliisisaattueessa kun meni joululomalla pohjoiseen. 🤔🤔🤔
Olihan sillä silloinkin kun kotipuolessa meni torille se sairaalan lopetusjutun takia. Siellä oli vihaisia ihmisiä ihan oikeasti pettyneitä.
Mikäli itse voisin valita, niin tekisin pääasiallisesti työaikoja 8-16 ja 12-20. Aikaisemmin olin aamuihminen, mutta jossain kohtaa se aikainen nousu on alkanut tökkiä.
Ei ole. Juusoja on vaikka kuinka paljon Suomessa, itsekin tunnen kaksi. Työhaluttomat työttömät eivät todellakaan ole mikään marginaali-ilmiö.
Tämä kertoo hallituksen liian lepsusta linjasta. Tukia on leikattava lisää ja aktiivimallia kehitettävä.
Tuista on leikattava niin paljon, ettei niillä yksinkertaisesti enää pysty vetelehtimään vaan töihin on pakko lähteä ja kyllä. töitä riittää kunhan hakeutuu oikealle alalle. Ravintola-alalla on varmasti töitä, kaveri vaihtanut työpaikkaa vuoden sisällä jo kolme kertaa. Myös telemarkkinointiala tai wolt työllistää varmasti.