Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa kun lapsella ei ole kavereita
15.10.2017 |
Ja aina sitten kiukuttelee kun ei ole mitään tekemistä.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
voi voi, ja mitään keinoa et keksi millä asian voi korjata?
En keksi kun olen yrittänyt muiden vanhempien kanssa jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmuuden yksi raskain taakka. Ole sinä lapsellesi se luottohenkilö. Tehkää kivoja juttuja. Opeta että ystävyys ei katso ikää eikä sukupuolta. Näytä mallia miten ystäviä saadaan ja miten niitä pidetään. Minkähän ikäinen lapsi on kyseessä?
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuuden yksi raskain taakka. Ole sinä lapsellesi se luottohenkilö. Tehkää kivoja juttuja. Opeta että ystävyys ei katso ikää eikä sukupuolta. Näytä mallia miten ystäviä saadaan ja miten niitä pidetään. Minkähän ikäinen lapsi on kyseessä?
Kolmasluokkalainen.
Vierailija kirjoitti:
Ja aina sitten kiukuttelee kun ei ole mitään tekemistä.
Aika aikaansa kutakin, kyllä niitä tulee..ja tosiaan hei: tehkää keskenänne kivoja juttua!
Se on kuin viljaa kaataisi laariin :)
Varmaan se klassikkovastaus, miettikää lapselle kiva harrastus tai useampikin. Varmista, ettei lasta kiusata (mikä on opettajan näkemys asiasta?). Koulukuraattori tai -psykologi voi auttaa, jos lapsella on puutteita esim. sosiaalisia taidoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin nimenomaan tuossa vaiheessa eli 9-10 -vuotiaalla oli yksinäinen ajanjakso elämässä.
Oli hyvin varhain älyllisesti kehittynyt ja ikätovereiden jutut eivät kiinnostaneet. Vähän vanhemmat sitten eivät oikein huolineet porukoihin iän takia. Tilanne tasaantui kuitenkin ja lapsi sai samanhenkisiä kavereita koulunvaihdon myötä paljonkin.
Muutimme asuinaluetta töiden takia, emme tämän asian. Kyllä se oli surullista. Jotenkin sitä ajattelee, että lapsella on ehdottomasti oltava kavereita. Lapsi ei voi olla onnellinen ilman niitä, vaikka hyvin hän itse tuntui viihtyvän eikä vaikuttanut kärsivän asiasta. Oli kuitenkin harrastuspiirit, joissa suosittukin. Koulussa ja harrastusten ulkopuolisella ajalla vain tuntui olevan kovin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se klassikkovastaus, miettikää lapselle kiva harrastus tai useampikin. Varmista, ettei lasta kiusata (mikä on opettajan näkemys asiasta?). Koulukuraattori tai -psykologi voi auttaa, jos lapsella on puutteita esim. sosiaalisia taidoissa.
Lapsella on kaksi mieleistä harrastusta ja kavereita välituntisin. Häntä ei kiusata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva olla miehenkin kanssa joskus kaksin mutta kun lapsella ei ole kavereita ei se onnistu.
Eipä niitä vapaa-ajan kaverisuhteita oikein synny, jos lapsen äiti häpeää kotia niin paljon, ettei lapsi voi kutsua kavereita kotiinsa leikkimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä niitä vapaa-ajan kaverisuhteita oikein synny, jos lapsen äiti häpeää kotia niin paljon, ettei lapsi voi kutsua kavereita kotiinsa leikkimään.
Olen mä tänne lapsia kutsunut vaikka esim keittiö rikki yms.
Minulla on 12-vuotias poika, jolla on minusta erikoiset kaverisuhteet. Hänellä on kertomansa mukaan koulussa/omalla luokalla tosi paljon hyviä kavereita (kaikki luokan pojat ovat oikeastaan kavereita keskenään ja ovat välitunneilla aina isossa porukassa), mutta vapaa-ajalla tai koulun jälkeen hän ei koskaan tapaa ketään heistä. Ei soittele, viestittele, ei käy kylässä, kukaan ei käy meillä. En tajua sitä ollenkaan. Kuulemma ei mitenkään voi soittaa kenellekään eikä mennä kylään.
Pojalla on urheiluharrastus, jossa kaikki muut ovat toisista kouluista. Harrastuksessa hän on ystävystynyt yhden pojan kanssa ja käyvät puolin ja toisin kylässä ja yökylässä harva se viikonloppu. Kaikkiin tapahtumiin ja menoihinkin hän menisi mielellään tämän pojan tai yhden toisen, eri koulussa olevan hyvän kaverin kanssa. Mutta ei niiden luokkalaisten, vaikka ne on kuulemma koulussa tosi hyviä kavereita.
Poika väittää, ettei luokkalaisista KUKAAN enää käy kavereilla kylässä vapaa-ajalla. En pysty uskomaan sitä ja kyselen vähän väliä, onko kaikki OK ja eihän kiusata, johon poikani aina vastaa ei. Hän ei tunnu kärsivän tästä, mutta välillä valittaa ettei ole tekemistä.
Harkitsemme muuttoa, ja siihen liittyisi koulun vaihto. Luulisi, että pojan olisi todella helppo vaihtaa koulua, mutta sen sijaan hän ei missään nimessä haluaisi vaihtaa luokkaa, kun aiheesta on varovaisesti puhuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi, ja mitään keinoa et keksi millä asian voi korjata?
En keksi kun olen yrittänyt muiden vanhempien kanssa jutella.
Yrittänyt jutella? Eli et ole muiden vanhempien kaveri?
Itse tutustun aina pariin naiseen lapsien luokalta, jos lapsi vähänkään tykkää näiden lapsista. Sitten järjestän yhteistä tekemistä kerran kahdessa viikossa tai kerran kuussa. Olen saanut itsekin näin muutaman kamun vaikka olisin tehnyt tämän lapsen vuoksi omasta mukavuudesta huolimatta.
Valitettavasti vetäytyvän vanhemman lapsi jää kutsumatta juhliin jne. Lapsi on melko pieni huolehtimaan näistä kuvioista itse.
Vierailija kirjoitti:
Eipä niitä vapaa-ajan kaverisuhteita oikein synny, jos lapsen äiti häpeää kotia niin paljon, ettei lapsi voi kutsua kavereita kotiinsa leikkimään.
Eikä myöskään jos kavereiden vanhemmat on keskenkasvuisia muista perheistä pahaa puhuvia törppöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi, ja mitään keinoa et keksi millä asian voi korjata?
En keksi kun olen yrittänyt muiden vanhempien kanssa jutella.
Yrittänyt jutella? Eli et ole muiden vanhempien kaveri?
Itse tutustun aina pariin naiseen lapsien luokalta, jos lapsi vähänkään tykkää näiden lapsista. Sitten järjestän yhteistä tekemistä kerran kahdessa viikossa tai kerran kuussa. Olen saanut itsekin näin muutaman kamun vaikka olisin tehnyt tämän lapsen vuoksi omasta mukavuudesta huolimatta.
Valitettavasti vetäytyvän vanhemman lapsi jää kutsumatta juhliin jne. Lapsi on melko pieni huolehtimaan näistä kuvioista itse.
Olen jutellut muiden vanhempien kanssa mutta ei siitä ole mitään apua ollut. Mitään koulun vaihtoa en suunnittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi, ja mitään keinoa et keksi millä asian voi korjata?
En keksi kun olen yrittänyt muiden vanhempien kanssa jutella.
Yrittänyt jutella? Eli et ole muiden vanhempien kaveri?
Itse tutustun aina pariin naiseen lapsien luokalta, jos lapsi vähänkään tykkää näiden lapsista. Sitten järjestän yhteistä tekemistä kerran kahdessa viikossa tai kerran kuussa. Olen saanut itsekin näin muutaman kamun vaikka olisin tehnyt tämän lapsen vuoksi omasta mukavuudesta huolimatta.
Valitettavasti vetäytyvän vanhemman lapsi jää kutsumatta juhliin jne. Lapsi on melko pieni huolehtimaan näistä kuvioista itse.
No minusta ei ole kyllä enää kouluikäisten kohdalla vanhempien tehtävä "valita" lapsen kavereita niin, että tutustuu toisiin vanhempiin. Kyllä koululaisten kaverisuhteet yleensä syntyvät siellä koulussa, välitunnilla ja koulumatkalla, ei niin että vanhemmat kutsuvat toisia lapsia kylään. Tällainen järjestetty kaveruus ei niin helposti enää tuon ikäisillä toimi. Päiväkoti-ikäisten kanssa on aivan eri juttu. 10-vuotias EI ole pieni huolehtimaan kaverikuvioistaan, mutta toki siinä voisi olla hänelle avuksi, jos kavereiden löytäminen on vaikeaa. Onko teidän naapurustossa lapsen luokkakavereita? Voisiko heihin tutustua koulun ulkopuolella? Voisitte mennä vaikka lapsen kanssa leikkipuistoihin yms. lähipaikkoihin yhdessä katsomaan, olisiko siellä tuttuja, joiden seuraan lapsi voisi mennä luontevasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi, ja mitään keinoa et keksi millä asian voi korjata?
En keksi kun olen yrittänyt muiden vanhempien kanssa jutella.
Yrittänyt jutella? Eli et ole muiden vanhempien kaveri?
Itse tutustun aina pariin naiseen lapsien luokalta, jos lapsi vähänkään tykkää näiden lapsista. Sitten järjestän yhteistä tekemistä kerran kahdessa viikossa tai kerran kuussa. Olen saanut itsekin näin muutaman kamun vaikka olisin tehnyt tämän lapsen vuoksi omasta mukavuudesta huolimatta.
Valitettavasti vetäytyvän vanhemman lapsi jää kutsumatta juhliin jne. Lapsi on melko pieni huolehtimaan näistä kuvioista itse.
En ole ap, mutta kun minä olen tätä yrittänyt on kävelty tuhahtaen pois ja täällä mua on ivattu ettei pidä tuppautua ja mikä mä luulen olevani jos kuvittelen että kaikkia pitäs mun seura kiinnostaa jne. Että onpa ihme, että Suomessa kiusataan ja jotkut lapset jää jopa yksin kun aikuiset ovat tällaisia. Tsemppiä ap, sä vaikutat lapsesi onneksi fiksulta eli keksit varmaan keinoja.
Minä olin sellainen lapsi joka koulussa oli kaikkien kaveri mutta vapaalla ei ollut ketään. Joku itsetunto juttu se oli. En itse uskaltanut muita pyytää ulos eikä sitten kukaan minua muistanut.
Koitan kannustaa omaa lasta olemaan yhteydessä kavereihin vapaalla. Nykyään se on helppoa kun voi lähettää vain tekstiviestin ja kysyä voiko joku päivä olla.
Tuo on nyt kahdeksan ja sillä on yksi kaveri joka saattaa soittaa tai tulla pyytämään ulos.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin sellainen lapsi joka koulussa oli kaikkien kaveri mutta vapaalla ei ollut ketään. Joku itsetunto juttu se oli. En itse uskaltanut muita pyytää ulos eikä sitten kukaan minua muistanut.
Koitan kannustaa omaa lasta olemaan yhteydessä kavereihin vapaalla. Nykyään se on helppoa kun voi lähettää vain tekstiviestin ja kysyä voiko joku päivä olla.
Tuo on nyt kahdeksan ja sillä on yksi kaveri joka saattaa soittaa tai tulla pyytämään ulos.
Täällä nyt puhetta myös aikuisten väleistä niin tuon yhden kaverin äiti on sellainen joka usein laittaa minulle viestejä. En ajattele että olemme kavereita tai edes tuttuja kun asiat koskee aina lapsia mutta hänen lapsensa on varmasti saanut kasvatuksen jossa ollaan sosiaalisia ja helposti yhteydessä muihin.
Tämä ilmiö, että aikuisten pitäisi järjestää vielä kouluikäisillekin kaverisuhteita, on varsin uusi. 20 vuotta sitten, kun omat lapseni olivat 6-8 -vuotiaita, ei aikuisten tarvinnut enää puuttua lasten kaverisuhteisiin. Ihan pienille lapsille aikuisten tietenkin piti järjestää mahdollisuuksia tavata muita lapsia, mutta jo 5-6 -vuotiaat saivat olla ilman aikuisen valvontaa kotinurkilla ja hoitivat ystävystymisensä ihan itse.
Useimmat lapset osaavat edelleenkin löytää itselleen kavereita ilman äidin tai isän apua. Näiden lasten vanhemmista voi sen vuoksi tuntua oudolta, jos jonkun oman lapsen luokkakaverin vanhempi koittaa tehdä lähempää tuttavuutta. Jos aikuisilla on jo oma ystäväpiirinsä ja heidän lapsillaan samoin, tutustuminen muihin vanhempiin harvoin johtaakaan lasten ystävystymiseen. Ystävystymisen taidot lapsen pitäisikin oppia jo ennen kouluikää.
voi voi, ja mitään keinoa et keksi millä asian voi korjata?