Mistä löysit miehesi, sinä yli 30-vuotiaana pariutunut?
Tuntuu aivan mahdottomalle löytää mies joka ei ole eronnut, karannut tai muutaman lehtolapsen isä.
Kerro mistä ihmeestä löysit vielä hyvän miehen yli 30-vuotiaana? Missä te kolmekymppiset sinkkumiehet piileksitte?
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä moi.
Kävin tänään ulkoilemassa eräässä suositussa luontokohteessa, ja kyllä korpesi kun koko ajan tuli vastaan vaan pariskuntia tai perheitä lapsineen. Vaikka haluaisin olla muiden puolesta onnellinen, niin en enää osaa, olen niin monta vuotta vaan katsellut vierestä muiden onnea.
Olen paljon sitäkin miettinyt, että jos en voi perhettä jonkun kanssa saada, niin kai minä voisin ehkä yksinkin lapsen hankkia. Mutta olisihan se aivan erilaista kuin jonkun rakkaan kanssa yhdessä lapsen kasvattaminen. Olisi mahtavaa jakaa jonkun kanssa mietteet siitä kummalta lapsi on enemmän piirteitään perinyt tai seurailla yhdessä lapsen kasvua ja kehitystä. Yksin olisi todellakin yksin kaikkien näiden asioiden kanssa, myös silloin kun lapsi sairastaa korvatulehdusta ja itkee kolme vuorokautta putkeen. Toki voihan se kumppani vaikkapa kuolla poiskin jos sellaisen jostain onnistuu saamaan. Mutta ei nuoria leskiä nyt niin paljoa ole että se kovin todennäköistä kuitenkaan olisi.
Ristiriitaiset on ajatukset ja tunteet koko asian suhteen.
Etkö vieläkään ole käynyt Tinderissä tai käyttänyt treffisovelluksia?
Esimerkiksi Suomi24-treffeillä ikäluokassasi on sinkkumiehiä vähintään 3 jokaista naista kohden. En jaksa uskoa, että nuo kaikki ovat jotakin onnettomia k*sipäitä tai salasuhdetta etsiviä varattuja.
Koeta edes, kerro miten kävi, ja tule vasta sitten valittamaan, jos ei löytynyt _sopivaa_.
Aivan varmasti jotakin löydät, mutta se on sitten eri asia, jos esimerkiksi silmien väri, puhetapa, kenkien solmimistapa, hiusten pituus, kulmakarvojen muoto tai jokin muu ylitsekäymättömän suuri kynnys estää sinua löytämästä "sopivaa" miestä.
Olen kokeillut tinderiä, okcupidia ja suomi24:ää. Ei löydy ei.
Ja ei todellakaan ole mistään silmienväristä tms kiinni. Kun mietin molempia pitkiä suhteitani, niin ei heistä kumpikaan ollut ulkoisesti mikään ihannemieheni. Mutta molemmat olivat keskustelutaitoisia, arvoiltaan melko samankaltaisia, meillä oli yhteisiä harrastuksia jne. Jos mies on täysi tuppisuu tai kannattaa vaikkapa persuja, niin ei siinä ole kyllä suhteella mitään tulevaisuutta.
Terveisin Ap
Kummityttö 12-v. löysi meidät toisillemme. Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei lapsen hankkiminen toisen kanssa välttämättä onnea tuo. Ihminen voi muuttua lapsen saatuaan ja pikkulapsi-aika menee riidellessä ja kouluaika huoltajuusoikeudenkäynneissä. Tarkoitan vain, että jos toiveesi on ensisijaisesti lapsi, niin vpot tosiaan sen tehdä ja kasvattaa yksinkin. Voithan tavata jonkun myöhemminkin.
Minä haluaisin ensisijaisesti oman pienen perheen. Kumppanin jota rakastaa ja sen yhteisen lapsen jota yhdessä kasvattaa. En tiedä olenko niin vahva ihminen, että voisin selvitä vaikkapa vauvan koliikkiajasta täysin yksin.
T: Ap
Vierailija kirjoitti:
Kummityttö 12-v. löysi meidät toisillemme. Oikeasti.
Mitä tapahtui?
Mitä te sinkkumiehet puuhaatte esimerkiksi tällaisena arki-iltana? Varsinkin raittiit miehet, mistä teitä voi löytää?
naapuri :D ei tarvinnu kauas lähtee
Vierailija kirjoitti:
naapuri :D ei tarvinnu kauas lähtee
Haha! Mutta olisi varmaan ollut vaivaannuttavaa, jos homma ei olisikaan toiminut. Tai jos naapuri olisi paljastunut vaikkapa jotenkin häiriintyneeksi, esimerkiksi stalkkeriksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä te sinkkumiehet puuhaatte esimerkiksi tällaisena arki-iltana? Varsinkin raittiit miehet, mistä teitä voi löytää?
Itse olen 31v mies ja arki-iltana mut voi löytää esim uimahallista tai portaista treenaamassa.
Miehet vastailkaa lisää mistä teidät löytää! :)
Lisää vastauksia sinkkumiehiltä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin vakuuttaa, ettei löydy. Yritin etsiä Helsingistä ja pk-seudulta kaksi vuotta sitten kun olin 32 vuotias mutta pelkkiä hukkapaloja ja alkoholiongelmaisia tuli vastaan.
Et sinä sisko hyvä tarvitse miestä mihinkään. Ainakaan sellaista, jollaisen voisit löytää vapaasta yli 30 vuotiaasta miehestä.
Helsingistä minäkin olen yrittänyt löytää, mutta toivottomalle tuntuu. Olen kokeillut useampia deittisovelluksia jne. Kaikki päihdeongelmat yms on minulle totaalinen nou nou.
Tuntuu että koko elämäni on jotenkin epäonnistunut, kun en ole onnistunut parisuhdetta ja sitä yhtä lasta saamaan tähän ikään mennessä, olen 32. Suren todella paljon sitä että joudun kaikissa elämän käänteissä olemaan aina yksin, ei ole ketään jonka kanssa myöskään sitä harmaata arkea jakaa. Myös lapsettomuus surettaa todella paljon, ja tämä tuntuu olevan vähän tabu, aivan kuin meillä parisuhteettomilla ei olisi oikeus surra lapsettomuutta, kun ei ole koskaan edes saanut yrittää suunnitelmallista lasten hankkimista.
Voin kuvitella että olet fiksu ja filmaattinen ja oisit hyvä äiti lapselle. Kuinka onnistuvatkit ihmisen irvikuvat lisääntymään ja parittumaan mutta usein oikeasti kelvolliset jäävät rannalle. En ymmärrä. Varmaan kelvolliset ymmärtävät ensin laittaa omat asiat kuntoon ja perustaa perhe ennen mitään muuta.
Itse tapasin 29v miehen jonka kanssa menin pika avioon ja sain lapsen. Onko mies sitten täydellinen? Tuskin. Välillä riivaa niin että tekee mieli luovuttaa,mutta on hyvä ja huolehtiva isä. Tiedän että parempaa isää en lapselle löydä. Ja usein miten myös huippu aviomies. Kaikilla on omat hämähäkit päässä ja joo myös lehtolapsi löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Miehet vastailkaa lisää mistä teidät löytää! :)
Nettideitistä helpoiten.
Seurakunnan raamattupiiristä. Nyt aviossa, kolme lasta.
Ravintolasta. Helsingin keskustasta. Tosin olin jo 39 v. silloin. Maailman paras mies edelleen 8 vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin vakuuttaa, ettei löydy. Yritin etsiä Helsingistä ja pk-seudulta kaksi vuotta sitten kun olin 32 vuotias mutta pelkkiä hukkapaloja ja alkoholiongelmaisia tuli vastaan.
Et sinä sisko hyvä tarvitse miestä mihinkään. Ainakaan sellaista, jollaisen voisit löytää vapaasta yli 30 vuotiaasta miehestä.
Helsingistä minäkin olen yrittänyt löytää, mutta toivottomalle tuntuu. Olen kokeillut useampia deittisovelluksia jne. Kaikki päihdeongelmat yms on minulle totaalinen nou nou.
Tuntuu että koko elämäni on jotenkin epäonnistunut, kun en ole onnistunut parisuhdetta ja sitä yhtä lasta saamaan tähän ikään mennessä, olen 32. Suren todella paljon sitä että joudun kaikissa elämän käänteissä olemaan aina yksin, ei ole ketään jonka kanssa myöskään sitä harmaata arkea jakaa. Myös lapsettomuus surettaa todella paljon, ja tämä tuntuu olevan vähän tabu, aivan kuin meillä parisuhteettomilla ei olisi oikeus surra lapsettomuutta, kun ei ole koskaan edes saanut yrittää suunnitelmallista lasten hankkimista.
Voin kuvitella että olet fiksu ja filmaattinen ja oisit hyvä äiti lapselle. Kuinka onnistuvatkit ihmisen irvikuvat lisääntymään ja parittumaan mutta usein oikeasti kelvolliset jäävät rannalle. En ymmärrä. Varmaan kelvolliset ymmärtävät ensin laittaa omat asiat kuntoon ja perustaa perhe ennen mitään muuta.
Itse tapasin 29v miehen jonka kanssa menin pika avioon ja sain lapsen. Onko mies sitten täydellinen? Tuskin. Välillä riivaa niin että tekee mieli luovuttaa,mutta on hyvä ja huolehtiva isä. Tiedän että parempaa isää en lapselle löydä. Ja usein miten myös huippu aviomies. Kaikilla on omat hämähäkit päässä ja joo myös lehtolapsi löytyy.
Niin ja yökerhosta löytyi
Happypancake-deittisovelluksesta. Erosin 7 vuoden suhteesta 30-vuotiaana ja erosta toipumisen jälkeen loin profiilin tuonne. Ensimmäistä kertaa tuollaista käytin, enkä osannut odottaa mitään. Pari päivää ehdin siellä olla ja löytyi jo kaksi lupaavaa tapausta, 30-vuotiaita, lapsettomia, mukavannäköisiä sinkkumiehiä. Molemmat tapasin ja juttu luisti hyvin. Toisen kanssa kuitenkin kolahti ja kunnolla. Nyt siis onnellisessa suhteessa maailman ihanimman miehen kanssa, mies tosin asuu maalla ja vei hieman aikaa kaupunkilaistytöllä tottua ajatukseen muutosta 340 km päähän maaseudulle. Mutta kaikkeen tottuu ja onneksi kapunkiin on matkaa vain 30 km, joten työmatkakaan ei ole pitkä. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on talon remontoiminen tai kokonaan uuden rakentaminen, naimisiin meno ja kovasti toivomme ainakin yhtä lasta. Ja mitä olen seutuun tutustunut, täällä näyttäisi olevan muutama muukin kunnollinen sinkkumies vailla kumppania..jos vain on valmis tänne muuttamaan :)
Suomi24 treffit.
Ihana hauska mies löytyi ja nyt olemme onnellisesti 2 vuotta olleet jo yhdessä. Esikoinen syntyy keväällä.
T. N39
.