Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Eroisitko samassa tilanteessa?
14.10.2017 |
Ikää n. 40vee, suhdetta takana reilu 20vee, neljä kouluikäistä lasta, joista jokainen on sanonut, että avioero olisi hirvein asia, mikä heille voisi tapahtua tai Inside Out-leffan sanoin "jos perhesaari hajoaisi". En usko, että ainakaan pienemmät tajuavat, miten lähellä sitä ratkaisua on kuitenkiviime vuosina oltu, koska ei ole sellaista riitaisuutta juurikaan tms.
Mieheni on komeimpia miehiä, joita olen nähnyt. Tekee yli puolet kotitöistä, on paljon kotona, hoitaa tunnollisesti työt ja vastuut ja raha-asiat, on kaikin puolin kunnollinen luotettava. Ihana suku ja anoppi jne.
MUTTA: Ei ole oikein koskaan ihaillut mua tavalla, jota toivoisin, nykyisin ei enää pidäkään mua kauniina koska olen lihonut jne. joten en voi häntä syyttää. Mutta ei nuorempanakaan sillai himokkaasti mua halunnut, suostuu kyllä seksiin pari kertaa viikossa, jos mä teen melkein kaikki aloitteet ja herätän suihinotolla ja olen jo valmiiksi alasti, muuten ei ole sillai eroottisessa vireessä helposti eikä koskaan puhu tuhmia tai puhu oikeastaan mitään seksin aikana eikä suostu antamaan suuseksiä vaikka kuinka pesen ja sheivaan, lahjon ja kiristän tai kerron, miten ihanaa se olisi...
Ajauduin pettämään, antoi anteeksi, mutta ei voi unohtaa ja luottamusjuttu on tosi paha kuilu vieläkin. Valvoo internetiä jne, jotta pystyisi jatkamaan. Tätä jatkunut toista vuotta.
MIetin olenko hullu, jos jätän näin hyvän ja armahtavan miehen. JOstakin syystä en vain ole onnellinen eikä hänkään. Molemmat olemme monta kertaa todenneet, että meillä on vapaampi olo monella tapaa ku toinen on työreissussa tms. eikä ole ikävä muu takia oikeastaan kuin siksi, että arki helpompaa kun kaksi kaupassakävijää ja laskujen maksajaa. Kuitenkin meillä on seksiä muutaman päivän välein ja se on ihan ok, momlemmat laukeaa aina jne...
Pelkään että katuisin loppuelämäni, mutta toisaalta en tajua, miksi ei osata olla onnellisia. Eniten pelkään surua, mitä se ero tekisi niin monelle muullekin kuin minulle, ennen kaikkea lapsille. Arki kuitenkin toimii, ei ole väkivaltaa eikä päihteitä jne.
Kommentit (42)
Tuskin olisit tuon onnellisempi kenenkään muunkaan kanssa. Seuraavan miehen kanssa on sitten omat ongelmansa. Kannattaa tehdä kaikkensa tämän suhteen eteen. Jo lastenkin takia. Miehesi kuulostaa tosi hyvältä, ja sinä urputat pikkuasioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23 ei ole oikea ap
Joo, puolivakavissani viime vuonna ehdotin jopa vapaata suhdetta puolisolleni. sellaista, että molemmat suojellaan toisiamme,e ttei paljastu ulkopuolisille tai lapsillle, Mutta sisimmässäni tiedän, ettei sekään toimisi ja tuntuisi pidemmän päälle hyvälle .Ehkä alussa saisi pientä buustia itsetunnolle ja saisi kokea sitä hekumaa, mikä pitäisi kuulua sinkkuvuosiin, ja mkä meiltä jäi väliin kun sitouduttiin jo teininä.
Mutta ei mies suostunut, ja hyvä niin... KAikki on niin suhteellista Meillä on monella tapaa hyvä liitto, keskittyä siihen, vai niihin heikkouksiin.... Riippuu siitä, mitä haluaa. Luulen, etten koskaan löytäisi sit kuitenkaan parempaa miestä, mutta toisaalta se tunne, että toinen häpeää sua, sun tapaa toimia, sun ulkonäköä... sekin on karsee tunne. Ja nyt tää, että kaikki yksityisyys mennyt, kun sen on saatava lukea mun kaikki viestit ja puheluiden lokitiedot, jotta luottamus vois vähitellen palautua... Miten pitkään sitä jaksan, vaikka tiedän, että olisin itse samanlainen pettämisen jälkeen.
AP
24, joo tuo on just se toinen puoli Mutta sitten se toinen, kun tuntuu, että olen ainoa, joka haluaa uhrautua toisen vuoksi jne. On hirveää, kunn puoliso katsoo häveten, olisi ihanaa olla oman puolisonsa silmissä kaunis ja ihana.
AP
Mies kuulostaa narsistilta, joka nauttii kun saa alistaa sinua. Hanki yksinhuoltajuus äläkä päästä vähällä elareiden suhteen!
Tuota, joku 10 kiloa enemmän (varsinkin 20 vuodessa) on mulla vasta siinä rajalla, että ylipäänsä huomaan muutoksen muissa ihmisissä, mutta se ei vielä riitä muuttamaan mun käsityksiäni tai pitämisiäni mitenkään merkittävästi. Jos se olisi miehellesi nelikymppisenä minkäänlainen kynnyskysymys, niin sanoisin ettei kannata ryhtyä sen yrittämiseen, vaan erota suoraan, ongelman ratkaisu ei yksinkertaisesti voi olla siinä.
Jos kyse olisi tyyliin 40-60kg, niin sitten se ehkä jo vaikuttaisi sinuun henkisestikin, jolloin laihtumisen aikaansaama henkinen muutos sinussa hyvinvoivempaan suuntaan voisi olla hyväksi suhteellekin. Mutta jos 10kg suistaa suhteen raiteiltaan, niin ei kyllä olla hyvillä raiteilla.
Onko miehelle itselleen terapioden pohjalta syntynyt käsitystä miksi olette yhdessä? Jotkuthan roikkuvat yhtään kelvossa suhteessa kunnes jotain "parempaa" tulee näköpiiriin, ja sit uudelta vihreää valoa saatuaan vaihtavat lennosta. Jos tilanne olisi tämä olisi reilumpaa erota heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota, joku 10 kiloa enemmän (varsinkin 20 vuodessa) on mulla vasta siinä rajalla, että ylipäänsä huomaan muutoksen muissa ihmisissä, mutta se ei vielä riitä muuttamaan mun käsityksiäni tai pitämisiäni mitenkään merkittävästi. Jos se olisi miehellesi nelikymppisenä minkäänlainen kynnyskysymys, niin sanoisin ettei kannata ryhtyä sen yrittämiseen, vaan erota suoraan, ongelman ratkaisu ei yksinkertaisesti voi olla siinä.
Jos kyse olisi tyyliin 40-60kg, niin sitten se ehkä jo vaikuttaisi sinuun henkisestikin, jolloin laihtumisen aikaansaama henkinen muutos sinussa hyvinvoivempaan suuntaan voisi olla hyväksi suhteellekin. Mutta jos 10kg suistaa suhteen raiteiltaan, niin ei kyllä olla hyvillä raiteilla.
Onko miehelle itselleen terapioden pohjalta syntynyt käsitystä miksi olette yhdessä? Jotkuthan roikkuvat yhtään kelvossa suhteessa kunnes jotain "parempaa" tulee näköpiiriin, ja sit uudelta vihreää valoa saatuaan vaihtavat lennosta. Jos tilanne olisi tämä olisi reilumpaa erota heti.
Mä veikkaan tätä kans, et miehelläsi on haku päällä. Ei lähde ennen kuin on bongannut uuden naisen ja sitten lähtee yhtäkkiä sen matkaan. Nyt nainen ryhtiä elämään! Ei parisuhde ainakaan voi selvitä tuosta niin, että olet masentunut jne. vaan sun täytyy haluta muutosta. Ja tietty miehesi myös.
Ap, nyt kun avasit enemmän ja kerroit terapiat käydyksi, niin kyllä, eroaisin.
Minä siis erosin, juuri sen jälkeen kun kaikki oli yritetty. Ei meilläkään mies olisi halunnut erota ja toki kolme lasta mietitytti. Mutta ero oli ehdottomasti oikea päätös.
Eron jälkeen olemme exän kanssa hyvissä väleissä, autamme, joustamme, välitämme. Kasvatamme kolmea lastamme tiiminä. Kunnioitamme toisiamme. Emme sekaannu tai puutu.
Lapsemme voivat hyvin. Olemme herkällä korvalla kuunnelleet, olleet läsnä. Ei ole tiukkaa jakoa, että isän viikko ja äidin viikko. Mä olen koko ajan äiti, koko ajan vastuussa. Mulle voi soittaa, kysyä, pyytää. Lapset tietää tän. Ja tekevät niin. Eivät ns. kunnioita mun lapsivapaata, joka on huippua! Siis toki välillä olen reissussa tai jossain, etten voi ottaa heti isoa roolia, mutta en ole mikään on-off-äiti.
Minulla on rakastava kumppani. Samoin exällä.
Tilanne on miljoona kertaa parempi kuin avioliiton aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos 15, se on juuri noin. Totta kai on käyty monet terapiat. Ehkä 8 kertaa parisuhdeleireillä, muutaman kerran perheasiainneuvottelukeskuksessa, mä yksin nyt terapiassa. Luettu miljoonat opukset. En tiedä varmaan ketään, joka olisi yrittänyt enemmän kuin me.
Menin naimisiin, vaikka olikin epäily, rakastaako mies mua todella, koska olin taustalta, jossa perinteisesti ei asuta yhdessä tai harrasteta seksiä ennen avioliittoa, joten olin hirveän rakastunut ajatukseen, että pääsen naimisiin ja harrastamaan seksiä jne. Toki mieheni musta tykkäsi, mutta jokin puuttui alusta asti ja olin ihan kynnysmatto ja vasta vähitellen heräsin omiin "oikeuksiini", mikä ollut sitten kriisiä miehelle.
En tiedä, mikä osuus avauksessa jonkun mielestä kuulosti teiniltä, mutta kaikki oli joka tapauksessa totta.
Haluaisin vieläkin lisää yhdessä terapiaan pettämisasioidenkin jälkeen, mutta mies ei enää halua, mutta ei toistaiseksi halua erotakaan, niin paljon kuulemma mutsa kuitenkin tykkää. Tosi vaikeaa tehdä ratkaisu ja olen samaa mieltä, että hän ansaitsisi parempaa ja jossakin vaiheessa se on ollut se syy, mikä saanut mua haluamaaan erota, mutta sitten katson lapsiani ja mietin, etten voi tehdä heille niin hirveää asiaa, joka kantaa suruna koko elämän. Ja vaikuttaa myös omiin parisuhteisiinsa helposti, ettei ole luottoa että vaikeista asioista päästään yli. Kuitenkin niin moni asia kiinni tahdosta, Jos on tahtoa vielä pysyä yhdessä, sitten panostetaan rakkaudellisiin tekoihin ja tunteet taas sitä kautta herää enemmän kun palvellaan toisia ja käydään ahkerammani treffeillä jne. Mutta sehän se , kun ei olla enää varmoja, että tahdotaanko. VÄlillä menty sen suhteen ihan sillä, että on luvattu Jumalan ja seurakunnan edessä rakastaa kuolemaan asti.
Ja ollaan aina oltu ihmisiä, jotka tunnetaan luotettavuudesta, että pidetään lupauksista kiinni.
MIetin, että koitan nyt laihduttaa, että osoittaisin miehelleni, että arvostan sitä hänen kaipuutaan, että olisint aas kaunis. TOki itsekin haluaisin nää 10 ylimääräistä kiloa pois.
AP
Laihduta vain itsesi ja oman hyvinvointisi takia, älä muusta syystä, koska muuten menee pieleen. Mä suosittelen sulle taustasi takia ihan yksilöterapiaa koska luulisin että lapsuutesi takia sitä hyväksyntää janoat. Terapiassa voisit työstää noita juttuja ja tajuta että olet arvokas ihminen ihan itsenäsi vaikkei sitä sulle ääneen sanota. Voisit myös listata ihan arjessa niitä pieniä juttuja joita miehesi on tehnyt eteesi niistä numeroa tekemättä tai kehuja pyytämättä, jos sellaisia löytyy. Opettele tunnistamaan ne tilanteet. Niitä voi olla vaikka miehen keittämä aamukahvi, hiusten sipaisu ohimennen, pienet elämääsi helpottavat miltei näkymättömät arkiset asiat. Vastaa palvelukseen palveluksella siitä numeroa tekemättä ja seuraa johtaako se hyvään kierteeseen molemminpuolisessa huomioimisessa.
Suhteenne on kenties rakennettu alunperin huteralle pohjalle mainitsemistasi syistä johtuen mutta jos koet että teillä on vielä mahdollisuus, kannattaa suhteen perustusten lahopaikkoja koittaa korvata järeämmällä tavaralla.
Joka tapauksessa, jatkui suhde tai ei niin jonkin sortin terapia ois just sulle tarpeen ihan itsetuntemuksen takia, et tunnu itsekään itseäsi arvostavan.Sellainen näkyy kyllä ulospäin. Tsemppiä!
Oletpa sinä pinnallinen, puhut pelkästä seksistä? Rakkaudesta et mainitse sanaakaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on full gay. Sellainen huoliteltu miesversio. Tee helppo sormitesti. Vähän niinkuin mittaisit kuumeen vauvalta.
Ap pitäisikö sinun itesi mennä terapiaan? Millainen itsetunto sinulla on? Ei nyt ihan kaikesta voi puolisoa syyttää. Oma asenne itseen ja elämään vaikuttaa paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
23 ei ole oikea ap
Joo, puolivakavissani viime vuonna ehdotin jopa vapaata suhdetta puolisolleni. sellaista, että molemmat suojellaan toisiamme,e ttei paljastu ulkopuolisille tai lapsillle, Mutta sisimmässäni tiedän, ettei sekään toimisi ja tuntuisi pidemmän päälle hyvälle .Ehkä alussa saisi pientä buustia itsetunnolle ja saisi kokea sitä hekumaa, mikä pitäisi kuulua sinkkuvuosiin, ja mkä meiltä jäi väliin kun sitouduttiin jo teininä.
Mutta ei mies suostunut, ja hyvä niin... KAikki on niin suhteellista Meillä on monella tapaa hyvä liitto, keskittyä siihen, vai niihin heikkouksiin.... Riippuu siitä, mitä haluaa. Luulen, etten koskaan löytäisi sit kuitenkaan parempaa miestä, mutta toisaalta se tunne, että toinen häpeää sua, sun tapaa toimia, sun ulkonäköä... sekin on karsee tunne. Ja nyt tää, että kaikki yksityisyys mennyt, kun sen on saatava lukea mun kaikki viestit ja puheluiden lokitiedot, jotta luottamus vois vähitellen palautua... Miten pitkään sitä jaksan, vaikka tiedän, että olisin itse samanlainen pettämisen jälkeen.
AP
Rakentuuko itsetuntosi sille, että panet vieraita ja kelpaat heille? Ei ihan tervettä.
Mene terapiaan ja opettele itae arvostamaan itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
23 ei ole oikea ap
Joo, puolivakavissani viime vuonna ehdotin jopa vapaata suhdetta puolisolleni. sellaista, että molemmat suojellaan toisiamme,e ttei paljastu ulkopuolisille tai lapsillle, Mutta sisimmässäni tiedän, ettei sekään toimisi ja tuntuisi pidemmän päälle hyvälle .Ehkä alussa saisi pientä buustia itsetunnolle ja saisi kokea sitä hekumaa, mikä pitäisi kuulua sinkkuvuosiin, ja mkä meiltä jäi väliin kun sitouduttiin jo teininä.
Mutta ei mies suostunut, ja hyvä niin... KAikki on niin suhteellista Meillä on *monella tapaa hyvä liitto*, keskittyä siihen, vai niihin heikkouksiin.... Riippuu siitä, mitä haluaa. Luulen, etten koskaan löytäisi sit kuitenkaan parempaa miestä, mutta toisaalta se tunne, että *toinen häpeää sua, sun tapaa toimia, sun ulkonäköä*... sekin on karsee tunne. Ja nyt tää, että kaikki *yksityisyys mennyt*, kun sen on saatava lukea mun kaikki viestit ja puheluiden lokitiedot, jotta luottamus vois vähitellen palautua... Miten pitkään sitä jaksan, vaikka tiedän, että olisin itse samanlainen pettämisen jälkeen.
AP
Kysyn ihan tosissani, että millä tapaa teillä on hyvä suhde? Tuo on jotain järkyttävää. Ette te ole rakastava pari eikä terapia ole auttanut. Joko tyydyt tuohon tai tavoittelet tervettä itsetuntoa ja onnellisuutta. Niitä toivon sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo mun mielestä ap;n jutut on jotenkin lapsellisia, oletko tosiaan 40v? Itsetuntosi on täysin hukassa, puhut vain seksistä ja panemisesta ja siitä että miehesi ihailisi sinua. Joko sulla on paha keski-iän kriisi, ja haet paniikissa jotain uutta elämääsi (siksi pettäminen?), tai sitten tarvitset terapiaa, en tiedä. Mutta jo tuo, että olet kehdannut noin vaan mennä pettämään, vaikuttaa oudolta. Ehkä olet mennyt liittoon liian nuorena, ja nyt sulla on aikuistumiskriisi, kun tajuat ettet olet kokenut sellaisia seksuaalisia suhteita, joita olisit halunnut kokea. Varmaan sulla on kauhea paniikki, että ehtisitkö löytää ketään uutta, kun olet jo tuon ikäinen. Kyllä se suhteilla testaaminen pitäisi tehdä nuorempana, 20 tai 30-vuotiaana. Mun mielestä sun pitää nyt pyytää suhteellenne taukoa, jotta voit etsiskellä itseäsi, ehkä kokeilla muutamaa uutta miestä, ja tajuta, että ei se seksi ole maailman tärkein asia. En kyllä usko että miehesi suostuu, kun hänet on jo petetty, nyt hän joutuisi vielä katselemaan sun sekoilujasi muitten miesten kanssa. Ehkä ainoa ratkaisu on erota. Mutta olet kyllä harhateillä, jos luulet että nelikymppisten ihmisten suhde pitäisi perustua johonkin hekumaan. Turvallisuus ja rakkaus on tärkeämpää, mutta sä et näytä tajuavan sitä, tai voihan olla että et edes rakasta miestäsi, siltä musta alkaa vähitellen tuntua. Mietit vaan itsekkäästi, että kannattaako päästää irti noin ymmärtäväisestä miehestä. Melkein olisi sinulle oikein, jos mies jättäisi sinut. Mitä tahansa teetkin, niin ajattele vähän lapsiasi.
Eroaisin. Sinulla on selvästi jäänyt elämänkokemuksia kokematta. Oireilet sitä nyt noin.
Toi pettäminen on sellainen juttu, että suhde EI KOSKAAN voi olla sillä tasolla, mitä se oli ennen pettämistä. Anteeks nyt vaan, mutta se on totuus. Itse petetyn roolissa olleena tiedän, ettei enää koskaan voi katsoa toista vilpittömästi ihaillen, rauhallisesti, tuntien syvää luottamusta ja rakkautta. (Tiedätkö sen rakkauden ensihuuman ja ne ihanat tunteet, kun luottaa toiseen täysillä, ihan täysillä.) Ei. Sellaiset tunteet kuoli pettäessä eikä koskaan enää palaa ennalleen. Pettämällä tosissaan pettäjä ottaa sen tietoisen riskin, ettei enää koskaan voi saada samanlaista vilpitöntä ihailua, rakkautta ja luottamusta kumppaniltaan. Ei koskaan, vaikka kuinka käytäisiin terapiassa ja jatkettaisiin vuosikymmenet.
En koskaan saattaisi liittoani siihen tilanteeseen, että olisimme yhdessä vain lasten takia. Pitkässä suhteessa on vastoinkäymisiä, mutta myös tähtihetkiä, joita tulee vaalia.
M47
Vierailija kirjoitti:
Ap, nyt kun avasit enemmän ja kerroit terapiat käydyksi, niin kyllä, eroaisin.
Minä siis erosin, juuri sen jälkeen kun kaikki oli yritetty. Ei meilläkään mies olisi halunnut erota ja toki kolme lasta mietitytti. Mutta ero oli ehdottomasti oikea päätös.
Eron jälkeen olemme exän kanssa hyvissä väleissä, autamme, joustamme, välitämme. Kasvatamme kolmea lastamme tiiminä. Kunnioitamme toisiamme. Emme sekaannu tai puutu.
Lapsemme voivat hyvin. Olemme herkällä korvalla kuunnelleet, olleet läsnä. Ei ole tiukkaa jakoa, että isän viikko ja äidin viikko. Mä olen koko ajan äiti, koko ajan vastuussa. Mulle voi soittaa, kysyä, pyytää. Lapset tietää tän. Ja tekevät niin. Eivät ns. kunnioita mun lapsivapaata, joka on huippua! Siis toki välillä olen reissussa tai jossain, etten voi ottaa heti isoa roolia, mutta en ole mikään on-off-äiti.
Minulla on rakastava kumppani. Samoin exällä.
Tilanne on miljoona kertaa parempi kuin avioliiton aikaan.
Voit toki itsellesi uskotella, että tämä on hyvä ratkaisu lasten kannalta.
Alue: Aihe vapaa
Erota kannattaa aina, myös sunnuntaina.
Seksiä jatkossa saadaan, narsisti eksän päälle p*skaa kaadan.
Olen vapaa kohta kaikkea panemaan, narsisti eksä lähtee haneen vaan!!!
T: ap