Vertaistukea kiitos :D
Elikkäs...
Tilanteeni on siis se, että olen aina tiennyt haluavani äidiksi. Ihan pienestä asti. Nyt minulla on vakaa parisuhde, jossa olen onnellinen ja kumppani haluaa vauvaa elämäämme myös. Olemme päättäneet alkaa yrittää vauvaa ihan hiljattain.
Nyt kuitenkin huomaan, että ensinnäkin jännitän koko hommaa aivan älyttömästi. Jännitän sitä, milloin nappaa, jännitän sitä että entäs jos ei onnistukaan? Mietin jatkuvasti sitä, kuinka selviäisin siitä, jos en voisi lasta saadakkaan tai jos raskaus menisikin kesken.
Lisäksi olen huomannut olevani aivan järjettömän mustasukkainen ja loukkaantunut läheisilleni ja oikeastaan kaikille, jotka tällä hetkellä vauvaa odottavat. Jotenkin tuntuu vaan niin epäreilulta että toiset ovat jo ikään kuin saaneet sen, mitä itse olen jo vuosia haaveillut.
Lisäksi pelkää sukuni reaktiota mahdolliseen raskauteen. Minulla on siis AMK opinnot kesken, toki minulta puuttuu ihan vain muutamat jutut loppupäästä, joten itse en koe lapsen saantia tähän väliin mitenkään vaikeana tai huonona ideana. Mieheni on siis töissä kokopäiväisesti vakituisessa työssä. Tiedän kuitenkin, että siinä vaiheessa kun ja jos tulen raskaaksi, saan kuulla todella ikäviä kommentteja aiheeseen liittyen ja pelkään näitä jo etukäteen.
Mitä teen itseni kanssa? Miten saan itseni rauhoittumaan ja lopettamaan murehtimisen? :/
Kommentit (6)
Hei SnowBelle!
Itse painiskelin vuoden verran avomieheni kanssa samaa asiaa...hän ei ollut valmis ja minä olisin "vaikka myynyt mummoni" lapsesta. Onneksi ajatuksemme kohtasivat viimein. :)
Olen siis vasta 22...mihin moni aina sanoo että "onhan sulla aikaa, mitä sä tätä mietit!" . Mutta kun koskaan ei voi tietää...mitä jos odotan siihen että olen 27 ja sitten todetaan etten voikkaan saada lapsia? Tai sairastun vaikka syöpään silloin? Ja oikeastaan sillä ei mun mielestä ole väliä, minkä ikäinen ihminen on, jos on lapsen hankinnan kanssa varma ja kykenee vanhemmaksi.
Ja näinhän se on, että suku on pahin...voi kumpa voisi vaan sulkea kaikkien suut ja kadota tyhmiltä omaa elämää urkkivilta ja arvostelevilta kommenteilta.
Hei vaan!
Minun näkökulmasta sinä olet vielä nuori, mutta jos tunnet olevasi valmis äidiksi ei se ikää katso. :) Minulla on pyörinyt päässä ihan samat ajatukset esim. mitä jos raskautuminen onkin todella vaikeaa tai tulee keskenmenoja? Minusta tuntuu ettei mieheni ymmärrä tätä, vaan hän luulee että raskaaksi pamahdetaan tuosta vain heti ehkäisyn jättämisen jälkeen... justjust.
Ihan samaa mieltä olen myös siitä, että ne utelevat sukulaiset saisivat painua sinne missä pippuri kasvaa. Minun tapauksessani ne olisivat muutamat miehen sukulaiset, onneksi en ole saanut kuulla mitään uteluja omalta perheeltäni ja suvultani.
Moikka!
Mulla on myös kokemusta siitä, että jännittää tosi paljon, koska tärpää ja tärppääkö. Mulla siis tilanne et ollaan mieheni kanssa monta vuotta toivottu vauvaa tai haaveiltu mut mun hankalan migreenin takia se ei oo onnistunut (lääkitys jne). Nyt on puoli vuotta yritetty ja mun kierto on ihan sekaisin ja lisäksi epäsäännölliset kuukautiset.
Mut joo sen lisäksi oon myös välillä ollut tosi kateellinen kavereille jotka on raskaana ja nyt tuntuu et oon just siinä iässä et mun kavereista suuremmalla osalla on lapsi tai on raskaana. Ei oo helppo kattoo vierestä kun itsellä ei tärppää.
Moikka! Täällä vähän samanlaisia fiiliksiä. Olen 26 ja haaveillut viimeiset 11 vuotta omasta lapsesta. Elokuussa jätettiin ehkäisy pois ja nyt siis syys- ja lokakuu yritetty. Eli nyt marraskuussa kolmas yrityskuukausi, ovulaation pitäs olla lähipäivinä.
Mua stressaa kans kovasti jos en tuukaan raskaaksi. Tai jos siihen menee kauan. Tai jos tuleekin sit keskenmeno. Mietin näitä juttuja joka päivä ja tää on niin piinaavaa, kun täytyy vaan odottaa ja kattoo miten käy. Ääh!
Eli voin samaistua sun fiiliksiin täysin. :-) ei mitään vinkkejä siis antaa miten lopettaa stressaaminen, mutta vertaistukea kylläkin.
Moikka!
Taas yksi ilmoittautuu! Täällä ikää 25v. ja opinnot myös kesken. Erona on, että minulla on jo 2v. lapsi. Mutta nyt on loppukesästä asti ollut yritys päällä pikku kakkoseen. Itsellä sukulaiset ottivat yllättävän hyvin silloin kun ilmoitettiin esikoisen olevan tulossa. Nyt tosin kaikki painostavat suorittamaan yliopiston loppuun nopealla temmolla. Saa nähdä mitä sanovat jos pikku kakkonen alkaa ilmoitella tulostaan. Se on vaan ajateltava, että itse tietää omat asiansa parhaiten. Koulut ehtii suorittamaan loppuun myöhemminkin, nuorena äidiksi ei voi tulla enää vuosien päästä. Kaamea stressi meinaa itselläkin iskeä. Pelottaa, ettei tule raskaaksi, tai että tulee keskenmeno...
Pitäisi jotenkin osata rentoutua ja lopettaa murehtiminen, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.
Ole onnellinen siitä, että sinun puolisosi on lämmennyt vauvan hankkimiseen.
Itse painin pahan vauvakuumeen parissa, eikä asiaa yhtään helpota se, että mieheni ei ole lämmennyt idealle, aina saan vastaukseksi "No sitten joskus parin vuoden päästä". Tuota olen jo saanut kuunnella parin vuoden ajan ja monet itkut olen tihrustanut tämän takia. Olen samanlainen kuin sinä tuttujesi suhteen, olen myös todella kateellinen, ellen jopa katkera ystävien ja tuttujen raskauksista. Ikää minulla on 28 vuotta, entä sinulla?
Kaikista vähiten sinun kannattaa välittää sukulaistesi mielipiteistä - te olette ne, jotka lapsen saavat ja kasvattavat. Tiedän toki, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä oma anoppini (60v.) hengittää niskassa koko ajan utelemassa lastenlasten perään... musta tuo utelu on niin moukkamaista ja osoittaa huonoa sosiaalista tilannetajua.