Jokainen on itse vastuussa siitä mitä tuntee, siksi en tajua ollenkaan kiusatuksitulleiden lässytyksistä

Mutta tää oli ongelma ainoastaan mun äidille, jonka mielestä mun piti yhyyy nyyyyh välittää siitä, miltä muista tuntui, vaikka he paskoi mun naamalle ja siinä sitten menikin paskat sekaisin vuosiksi. Mutta kiitos kun taas tajuan, että muut vastaa omista tunteistaan, ja mä omistani, niin että mun mahdollinen inhottavuus muiden mielestä on heidän oma murheensa, ei minun ja aika usein johtui kyllä ihan heistä itsestäänkin....

Siitä voi myös olla taloudellista vahinkoa. Haluatko sinä lähettää rahasi jollekin muulle, jos siitä ei ole haittaa?

Miksi ihmiset on niin arkoja tässä? Ihan tyhmää ajatella muiden tunteita! Muut on vastuussa itsestään. Ja sitten kaikenlainen kostaminen, miten lapsellista!

Vierailija kirjoitti:

Siitä voi myös olla taloudellista vahinkoa. Haluatko sinä lähettää rahasi jollekin muulle, jos siitä ei ole haittaa?

Jaa, minkälainen esimerkki? Nyt en oikein ymmärrä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä voi myös olla taloudellista vahinkoa. Haluatko sinä lähettää rahasi jollekin muulle, jos siitä ei ole haittaa?

Jaa, minkälainen esimerkki? Nyt en oikein ymmärrä.

ap

Jos sinulta lyödään silmälasit rikki, viilletään uusi reppu auki, varastetaan rahat ja koulukirjat niin päätätkö vaan että tämä ei minua haittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä voi myös olla taloudellista vahinkoa. Haluatko sinä lähettää rahasi jollekin muulle, jos siitä ei ole haittaa?

Jaa, minkälainen esimerkki? Nyt en oikein ymmärrä.

ap

Jos sinulta lyödään silmälasit rikki, viilletään uusi reppu auki, varastetaan rahat ja koulukirjat niin päätätkö vaan että tämä ei minua haittaa?

Minä en sanonut aloituksessa, että tuo ei minua haittaa, vaan että jos noin kävisi, niin minä hajottaisin sitten siltä tyypiltä jotain. En kostoksi, vaan että opetan, että et vittuile mulle. Mutta aikaisemmin ongelma oli se, että äitini kauhistui tästä asenteestani, ja oitti kieltää sen ja syyttää minua, etttä aivan varmasti se toiselta oli vahinko ja blaa blaa. Ja mä syyllistyin "pahuudestani". Vaikka nyt tajusin, että jos sille toiselle tuli paha mieli, kun sai itsekin köniinsä, niin käsitelkööt sen sitten keskenään. Mun silmille ei tatte hyppiä.

ap

Ja minä jäin aina sen takia alakynteen, kun mun äidin asenne oli tuo. Se oli ongelma, ei mua ne sen kiusaajan tunteet surettaneet koskaan pätkääkään.

ap

Tunnut sinäkin olevan ongelmainen jollain toisella tavalla joten en ylpeilisi asialla. Ei tunteita noin vain valita vaan ne perustuu moniin ei tekijöihin.

Vierailija kirjoitti:

Tunnut sinäkin olevan ongelmainen jollain toisella tavalla joten en ylpeilisi asialla. Ei tunteita noin vain valita vaan ne perustuu moniin ei tekijöihin.

Niin no tietenkin, mutta itse oikeastaan nautin nähdä kiusaajan kärsivän.

ap

Ymmärrän. Itseänikin harmittaa kun minulla ei vaan ollut keinoja yhdessä vaiheessa antaa taksin mitenkään. Se koko kiusaaminen tuli niin yllätyksenä minulle, että niin voidaan edes kohdella kun aikaisemmin ei ollut ikinä sellaista. Jotenkin jäädyin ja oli yksin niin ei ollut mitään sanoja tai muutakaan lahjakkuutta millä olisi antanut takaisin. Sitten aloin laihduttaa ja muokata itsestäni täydellisen kaunista ja sillä tavalla kostaa.. Tähänhän minun äitini sitten taas puuttui yrittäen aina estää laihdutuksen ja syyllistämällä minua ulkonäöstäni ja siitä huolehtimisesta.

Ap, henkinen väkivalta ei eroa fyysisestä. Jos kiusaat jotakuta henkisesti, olet vastuussa tekosi seuraamuksista. 

Ihmiset reagoivat eri tavoin. Jos joku muksaisee toista, tämä voi muksaista takaisin, lähteä pakoon, kaatua ja jopa lyödä kallonsa halki. Et voi tietää, siksi et myöskään saa lyödä.

Sama koskee henkistä väkivaltaa. Jos kiusaat jotakuta vaikkapa levittämällä hänestä ilkeitä juoruja tai eristämällä hänet sosiaalisesti, seuraukset voivat olla mitä vaan. Toinen voi antaa sinulle turpaan, olla piittaamatta - tai tuhoutua henkisesti.

Et sinä voi silloin paeta moraalista vastuuta sanomalla, että oma vika, mitäs masentui ja sai ahdistushäiriön.

Se, mistä sinä nyt hölmösti puhut samaan aikaan kuin puhut kiusaamisesta, on KOSTO. Jos joku sinulle aukoo päätäsi, saat kyllä vastata samassa tyylilajissa.

Kiusata et saa silloinkaan.

PS: minulla on 17-vuotias teini, jolle puhkesi koulukiusaamisen seurauksena 8. luokalla keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistushäiriö, joiden takia hän söi SSRI-lääkettä 1,5 vuotta ja kävi vuoden terapiassa. En vihaa sitä tyyppiä, joka tuon tyttärelleni aiheutti (hänellä oli itsellään vakavia mielenterveyden ongelmia), mutta hitto vie: millä tasolla se oli muka tyttäreni vika, että toinen syyti hänelle vastuuta omasta pahasta olostaan ja itsemurha-aikeistaan ja eristi häntä sosiaalisesti?

MInä en ainakaan kouluikäisenä vaan pystynyt antamaan takaisin. Olin luokan pienin rääpäle kooltani, ja vielä ujo ja arka luonteeltani. Joten kun minua kiusattiin, minä vaan käperryin itseeni ja ahdistuin hiljaa. Ulkokuoren kovetin, niin että ekaluokan jälkeen en koskaan itkenyt, vaan olin kuin kivipatsas kun minua kiusattiin, mutta sisäisesti olin ahdistunut, ja teini-iässä minulla diagnosoitiin paniikkihäiriö johon uskon kiusaamisella olleen ison osan. 

Nyt aikuisten maailmassa asiat on onneksi yleensä helpompia. Jos vaikka työpaikalla joku minua kiusaisi - ja yhdessä työpaikassa vuosia sitten eräs yritti - ei tarvitsisi lähteä mihinkään apinalauman vahvimman tai vittumaisimman laki tyyppiseen takaisin antamiseen, vaan virallisia teitä esimiehena ja henkilöstöosaston kautta homma kuntoon. 

Aika monella ei ole kykyä, voimia tai uskallusta antaa samalla mitalla takaisin. Ei se silti tarkoita, etteikö kiusatuksi tuleminen saisi tuntua paskalta. Kiva juttu, että sinä ap olet pystynyt pitämään puolesi, mutta moni ei pysty ja siitä on turha heitä syyllistää. Ei se ole kenenkään oma vika, että joku mulq kiusaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, henkinen väkivalta ei eroa fyysisestä. Jos kiusaat jotakuta henkisesti, olet vastuussa tekosi seuraamuksista. 

Ihmiset reagoivat eri tavoin. Jos joku muksaisee toista, tämä voi muksaista takaisin, lähteä pakoon, kaatua ja jopa lyödä kallonsa halki. Et voi tietää, siksi et myöskään saa lyödä.

Sama koskee henkistä väkivaltaa. Jos kiusaat jotakuta vaikkapa levittämällä hänestä ilkeitä juoruja tai eristämällä hänet sosiaalisesti, seuraukset voivat olla mitä vaan. Toinen voi antaa sinulle turpaan, olla piittaamatta - tai tuhoutua henkisesti.

Et sinä voi silloin paeta moraalista vastuuta sanomalla, että oma vika, mitäs masentui ja sai ahdistushäiriön.

Se, mistä sinä nyt hölmösti puhut samaan aikaan kuin puhut kiusaamisesta, on KOSTO. Jos joku sinulle aukoo päätäsi, saat kyllä vastata samassa tyylilajissa.

Kiusata et saa silloinkaan.

PS: minulla on 17-vuotias teini, jolle puhkesi koulukiusaamisen seurauksena 8. luokalla keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistushäiriö, joiden takia hän söi SSRI-lääkettä 1,5 vuotta ja kävi vuoden terapiassa. En vihaa sitä tyyppiä, joka tuon tyttärelleni aiheutti (hänellä oli itsellään vakavia mielenterveyden ongelmia), mutta hitto vie: millä tasolla se oli muka tyttäreni vika, että toinen syyti hänelle vastuuta omasta pahasta olostaan ja itsemurha-aikeistaan ja eristi häntä sosiaalisesti?

Niin no totta. En tosin opetakaan ihmisiä keksityillä jutuilla enkä valheilla, sellainen on kamalaa. Tarkoitin vain, että olen takaisin inhottava, enkä häpeä sitä, vaikka äitini mukaan pitäisi, koska muka inhottava on inhottava on inhottava. Mutta minäkin olen joutunut tuollaisen kohtelun kohteeksi, kuin tyttäresi, siihen on erittäin vaikea vastata. Tai kyseessä oli kaverini, jonka kanssa en sitten tietenkään olisi halunnut olla, koska siitä tuli paha olo, mutta äitini mukaan paha oloni johtui siitä, että se ihminen sanoi minusta tosiasioita, joista minun piti oppia! Koitin oppia ja sen seurauksena masennuin pahasti pitkäksi aikaa. Mutta syytän siitä enemmän äitiäni, kuin tätä inhottavaa ihmistä.

ap

Ap, sinulla on selvästi aika kauhea äiti ja huono äitisuhde. Älä sitä silti sotke siihen, mikä on inhimillistä käytöstä ja muiden huomioonottamista.

Jos sinua joku haukkuu päin näköä, niin totta kai saat sanoa vastaan.

Mutta kostamisella - kuten sanoin - on se raja, että itse ei pidä sortua samaan eli kiusaamaan takaisin. 

Muista se, miltä sinusta tuntuu olla sen ilkeilyn kohteena ja koeta olla vajoamatta samalle tasolle.

11

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin opettelin antamaan takaisin, enkä itkenyt, jos joku mulle paska tai nhottava alkoi siitä inisemään. En mä ollut siitä vastuussa, miltä heistä tuntui, vaan vain siitä, miltä musta itsestä tuntui! Ja siis en ole tyyppi, joka kiusaa muita heidän pukeutumisestaan yai valinnoistaan muutenkaan, vaan puhun lähinnä siitä, että jos joku loukkasi mua ja annoin takaisin ja hän pahoitti mielensä, niin se on voi voi!

Toiset ovat tökstöks tiejyriä ja toiset taas herkkiä.  Ja kuka tahansa murtuu lopulta, jos kiusaaminen, haukkuminen, piikittely ja ilkeily on jatkuvaa ja systemaattista.  Kiusaamiseen saattaa liittyä myös porukalla eristämistä ja ulkopuolelle sulkemista. Koita siinä sitten antaa potut pottuina kun koko kööri dissaa sua urakalla.

Ei sitä turhaan kutsuta henkiseksi väkivallaksi.

Kiusaaja on itse vastuussa tunteistaan joita purkaa kiusaamalla. Eilenhän poistit nämä totuudet täältä ja nyt teit aloituksesi syyttäen kiusattuja yhä mene hoitoon tt