Elämä polkee paikallaan

Olen 27 vuotias. Olen käynyt amkn ja mieheni yliopiston.

Nuorena ajattelin, että menen yliopistoon, mutta en päässyt sisään, mutta hain ammattikorkeakouluun ja sinne pääsinkin samalla kerralla. Pidin alastani, enkä hakenut enää yliopistoon. Amk-aika oli kivaa, mutta minulla ei ole enää ystäviä niiltä ajoilta.

Mieheni on taas käynyt yliopiston, ja tänä viikonloppuna hän oli jossakin yliopiston ainejärjestön bileissä. Hänellä on hyviä ystäviä yliopistoajoilta ja kertoo aina, kuinka parasta ne ajat olivat.

Jotenkin tuntuu, että olen menettänyt paljon, kun en ole yliopistossa. Toisaaltaalta nyt olisi hankala ehkä lähteä opiskelemaan, kun on tuo mies ja en edes enää tiedä, mitä minä hakisin, sillä pidän kuitenkin työstäni ja ehkä en enää haluaisi elää "köyhänä"'. Olihan amkssakin bileitä, mutta ei samanlaista kuin yliopistossa kuitenkaan...

Johtuukohan tämä nyt siitä, että olen ollut yksin koko viikonlopun, ja olen "katkera",ettei minulla ole noita yliopistokokemuksia? Tiedän, että tänäänkun hän tulee kotiin, on luvassa "kuinka kivaa oli ja ihan parasta nähdä vanhoja tuttuja" jne. Olen iloinen mieheni puolesta, mutta samalla kateellinen